Otetta tasaisuudesta

Tämän viikon hevostelut alkoivat vasta perjantaina, kun alkuviikko meni nuhaa hillitessä ja taltuttaessa. Tervehtymisaikataulukin oli jo ennakkoon tiedossa, sillä tulevana sunnuntaina on kotiestekisat luvassa. Paluu satulaan sattui sopivasti Artsin koulutunnilla, jonka menin Pavella. Tunnilla oli kolme ratsukkoa.

Alkuverryttelyssä ratsastimme ravissa pääty-ympyrät, toiselle pitkälle sivulle loivan kiemuran ja toisen pitkän sivun normaalisti. Myöhemmin nostimme toiselta pääty-ympyrältä laukan ja tulimme toisen pitkän sivun laukaten. Taisimme lopussa tulla niin pääty-ympyrät kuin tavallisesti taitetun pitkänkin sivun laukassa. Pave liikkui ihan mukavasti ravissa. Ympyröillä pyrin notkistelemaan sitä niin kuin aina. Oikeassa kierroksessa asetus tuli ihan mukavasti, kun taas vasemmassa kierroksessa minun piti saada ensin etuosa pysymään ympyrällä ennen kuin saatoin haaveilla asetuksesta. Se kierros jäi vähän tihkaammaksi, vaikka parempiakin hetkiä oli. Laukka vaati aina käynnistymismatkan ennen kuin se lähti rullaamaan paremmin. Nostot olivat haparoivia, mutta sain istuttua niissä vähän paremmin. En siis kipannut nostossa eteen, vaan sain pysyttyä suorempana.

Seuraavaksi tulimme ravissa keskihalkaisijalle. Siitä väistätimme kierrokseen nähden vastakkaiseen suuntaan noin viiden metrin verran uraa kohti, jonka jälkeen suoristimme. Myöhemmin tehtävällä suorituksen jälkeen jatkoimme loppumatkan avotaivutuksessa. Väistöt vasemmalle olivat helpompia kuin oikealle tehtyinä. Molemmissa suunnissa sain kuitenkin aina ensin muistaa toppuutella Pavea ennen kuin pyysin väistöaskelia. Muuten Pave vain pyrki kipittämään vailla väistöaskelia. Vasemmassa kierroksessa koimme jonkin valaistumisen ja pääsimme tulemaan keskihalkaisijalle rennosti ja pyöreänä. Siitä oli helppo siirtyä väistöön. Tätä ennen olimme tahkonneet oikeaa kierrosta, johon emme saaneet samanlaista tasaisuutta. Avotaivutukset eivät meillä olleet oppikirjatasoa, vaan sellaisia niiden alkeita. Sain kuitenkin järjesteltyä Pavea aiempaa paremmin avotaivutusmaisesti eli pientä kehittymistä on siinäkin havaittavissa.

Laukkatehtävässä nostimme lyhyeltä sivulta ravista laukan ja pyöräytimme pääty-ympyrän. Siitä jatkoimme pitkälle sivulle, jota tosin oli siirretty muutama metri irti seinästä. Sen aikana kävimme vasta-asetuksessa ja sen jälkeen ratsastimme lävistäjän tiellä yhden portaan sisemmäs eli keskihalkaisijalle. Siinä taas käytettiin hevosta vasta-asetuksessa, kunnes sai valmistella käännöksen laukan suuntaan. Tehtävä oli hieman haastava, sillä suoralla uralla ja laukassa en saanut vasta-asetuksia aluksi millään läpi. Pave vain kiirehti menemään, ja ohjaus tuntui paikoin katoavan tyystin. Tehtävällä auttoi kummasti, kun Paven sai ratsastettua ympyrällä kuulolle ja jo sen aikana vähän haeskeltua vasta-asetusta. Oikeassa laukassa saimmekin pari makeaa hetkeä, kun Pave laukkasi rennosti ja pyöreänä, jolloin vasta-asetukset onnistuivat helposti samoin kuin siirtyminen keskihalkaisijalle. Vasen laukka ei tarjonnut ihan samanlaisia loksahduksia, mutta sekin parani työstämisen myötä.

Loppuravissa emme tainneet tehdä enää kummempia, vaan annoin Paven venyttää ohjan perässä. Tunnin treenit olivat taas sopivasti haastavia samoin kuin mielenkiintoisia. Tällä kerralla sai taas hyvän muistutuksen siitä, kuinka tehtävät tulee valmistella ajoissa. Jos pakka on ihan levällään, ei tehtävän alku ainakaan voi lähteä kovin hyvin. Kun taas hevosen saa ratsastettua rennommaksi ja kuulolle, voi tehtävään lähteä paljon sujuvammin. Yllättävää? Ei. Helposti unohtuvaa? Kyllä. Pave tarjosi tänään taas monta mukavaa hetkeä, joita on kiva fiilistellä. Kyllä se kouluratsastuskin näemmä on kivaa, kunhan tunnille vain sattuu riittävästi pieniä ahaa-hetkiä ja onnistumisia.

Aavistuksen rennompaa

Tallinmäen maanantain koulutunnin menin Pavella. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kuusi. Tällä kerralla treenikeskiössä olivat siirtymiset. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Laukkaa verryttelimme tekemällä siirtymisiä sen ja ravin välillä. Tunnin alusta asti keskityin houkuttelemaan Pavea rennommaksi ja sitä kautta vähän pyöristymään edestä.

Tunnin pääkuviona käänsimme pitkän sivun keskeltä radan poikki. Keskihalkaisijan kohdalla teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiä sekä lopulta nostimme ravin jälkeisen parin käyntiaskeleen avulla laukan. Siirtymisissä piti muistaa säilyttää suoruus. Suuntaa vaihdoimme joka kerta ja lyhyille sivuille pyöräytimme voltin.

Siirtymiset alaspäin olivat tuttuun tapaan meille Paven kanssa vaikeampia. Pave ei ottanut pidätteitä heti vastaan, vaan hiippaili muutaman askeleen verran niistä läpi. Alussa sain myös korjata Pavea suoremmaksi, jottei se pullahtanut oikealle. Kun aloin ajatella tätä asiaa vähän jo käännöksessä, onnistuivat siirtymiset suorempana paremmin. Liikkeelle pääsimme kohtuullisesti, mutta edelleen sain huolehtia Paven oikeasta puolesta, jotta pääsimme liikkeelle suorempana. Radan poikki kaartamisessa uralta pois ja sille palatessa sai ajatella apuna avotaivutuksen kaltaista menoa. Me Paven kanssa jokseenkin skippasimme tämän, sillä avot tai sen kaltaisetkaan eivät meiltä vielä luonnistu ihan noin vain. Sen sijaan keskityin houkuttelemaan Pavea asettumaan ja taipumaan kerta toisen jälkeen vähän enemmän. Pave tuntuikin tunnin aikana vähän pehmentyvän molempiin suuntiin. Lyhyille sivuille ratsastetut voltit menivät ihan kohtuullisesti.

Kuviolla tehdyt laukannostot käynnistä vaativat sen, että sain Paven vähän lyhyempään käyntiaskeleeseen, mutta silti aktiiviseksi. Alun nostot menivät raviaskelten kautta, kuten olin arvellutkin. Toistot kuitenkin auttoivat Pavea huomaamaan tehtävän idean, ja loppupuolella saimmekin parit oikein asialliset ja suorat laukannostot. Vasemman laukan nostaminen oli tänään helpompaa. Oikean laukan nostoissa Pave pääsi rikkomaan usein raville ja vieläpä pullahtamaan oikealle, kun olin unohtanut pitää sen puolen hallinnassa. Olin kuitenkin todella tyytyväinen niihin pariin nostoon, joissa laukka lähti takapäällä ponnistamalla, ei etujaloilla raahautumalla.

Loppuverryttelyssä menimme koko maneesin kahdeksikkoa, jossa suunnanmuutoksen teimme lyhyellä lävistäjällä. Sitä ennen sai ajatella avotaivutuksen kaltaista menoa, kun taas lävistäjän loppupuolella palattiin uralle väistöaskelilla. Hevosten haluttiin hiljalleen venyttävän vähän eteen ja alas. Tällä tehtävällä haeskelin avotaivutuksen ja väistön kaltaisia hetkiä, mutta en ottanut niistä kamalasti paineita. Pave liikkui mukavasti ja tuntui hieman notkistuneen tunnin aikana. Niinpä se oli kohtuullisen helppo houkutella venyttämään aina tovin eteen ja alas. Kuvio sujuikin aika mukavasti eikä tässä vaiheessa tullut enää mitään kummempia pulmia mietittäväksi.

Tämä tunti meni aika mukavasti, ja olin jo kaivannut tällaista menoa. Pave rentoutui tänään paremmin ja antoi edestäkin hetkittäin periksi eikä jäänyt vain hirveilemään. Aktiivisuutta olisi saanut olla enemmän ja siihen täytyykin kiinnittää jatkossa huomiota.

Siirtymisiä askellajin sisällä

Perjantaina menimme taas Paven kanssa Artsin tunnille, jonka jaoin Kaisan kanssa. Tunnilla pääsimme treenaamaan siirtymisiä askellajien välillä sekä askellajin sisällä.

Ensimmäiseksi aloitimme siirtymisillä käynnin ja pysähdysten, käynnin ja ravin sekä käynnin tai ravin ja laukan välillä. Hevosille opetettiin edelliskerran tapaan sitä, että siirtymiset tuli tehdä pyöreänä molempiin suuntiin. Jos siirtyminen oli mennyt kehnosti, palattiin nopeasti takaisin aiempaan askellajiin ja valmisteltiin lähtö uudelleen.

Siirtymiset alaspäin askellajista riippumatta olivat meille edelleen hankalia. Yritin taas miettiä istuntaani. Jarruttaessa pyrin istumaan tiiviisti ilman, että jännitin jalkojani irroten siten satulasta. Huomasin nopeasti, että yritelmäni meni siihen, että tarrauduin Paveen jaloillani ja jännitin itseni patsaaksi. Seuraavaksi ajattelin siirtymisissä kannattelevani jalkoja paremmin, jotta en päässyt jännittämään niitä, vaan voisin siten istua satulassa niin sanotusti syvemmällä. Tämä keino onnistuessaan helpotti hieman istunnan tiivistämistä, mutta usein huomasin edelleen jännittyväni jäntevöitymisen sijasta. Pavessa en näissä kokeiluissani huomannut eroa. Se jännittyi siirtymisissä alaspäin, ja ne valuivat monesti turhan pitkiksi. Istuntapulmien takia joudun edelleen turvautumaan liikaa ohjaan, mikä ei auttanut. Tehtävällä saimme pari vähän järkevämpää siirtymistä alaspäin. Kovin kehuttavia ne eivät olleet, mutta saimme onneksi lopulta vähän muutosta aikaan.

Siirtymiset pysähdyksistä käyntiin eivät myöskään olleet kovin onnistuneita. Paven keskittyminen karkasi pysähdyksissä muualle, joten liikkeelle lähdimme hirveillen. Positiivista oli se, että parissa askeleessa Pave oli paremmin kuulolla ja rennompi. Siirtymiset käynnistä raviin menivät aluksi samalla tavalla, mutta Pave hoksasi tässä idean nopeasti, ja saimme aika rentoja ja pyöreitä siirtymisiä. Laukannostoja sai puolestaan tehdä käynnistä tai ravista. Paven kanssa tein nostot käynnistä, sillä siinä sain sen parhaiten rennoksi. Tuttuun tapaan osa nostoista meni parin raviaskeleen kautta. Tämä pulma vaivasi erityisesti oikean laukan nostoissa. Kun maltoin valmistella nostot paremmin ja ennen kaikkea yrittää niitä vasta sitten, kun Pave oli rennompi ja kuulolla, sujuivat ne paremmin. Muutamat nostot lähtivät mukavasti Paven ponnistaessa niihin takaosallaan. Pari kertaa se tosin nosti näissä väärän laukan, vaan ei se noston hienoutta vähentänyt. Siirtymiset laukasta ravin kautta käyntiin olivatkin sitten yhtä vaikeita kuin aiemmatkin siirtymiset alaspäin. Kylläpä niissä on vielä tekemistä.

Näiden jälkeen tulimme pituushalkaisijaa avotaivutusmaisesti siten, että hevosen etuosa siirrettiin sisemmäs, mutta ilman kummempaa asetusta. Tulimme tätä muutamia kertoja käynnissä ja ravissa. Kun se alkoi sujua, yhdistimme siihen siirtymiset ensin käynnin ja ravin välillä, sitten ravin sisällä. Haimme siis ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Tämän tehtävän anti hyödynnettiin lopuksi uralla ja pääty-ympyröillä. Pitkien sivujen alussa haimme hevoset avotaivutuksen kaltaista liikettä hyödyntämällä lyhyempään askeleeseen. Sen jälkeen suoristimme ja lähdimme hakemaan keskiravia. Välillä jäimme myös pääty-ympyröille tavoittelemaan keskiravia.

Pituushalkaisijalla minulle helpompaa oli kääntää Paven etuosaa vasemmalle. Etuosan kääntäminen oikealle taisi tuottaa sen takia vaikeuksia, että se on vähän jäykempi suunta Pavelle. Lisäksi pohkeeni olivat tässä suunnassa vähän hukassa. Oikea jalka olisi halunnut tehdä vaikka ja mitä, kun taas vasen ei tiennyt. Saimme kuitenkin käynnissä hiljalleen ymmärrettyä molemmat tehtävän, jolloin Pave tarjosi rennompia hetkiä ja oli kevyesti ohjailtavissa. Tehtävään lisätyt siirtymiset käynnin ja ravin välillä olivat aluksi hankalia. Pave jännittyi ja pääsi pullahtamaan pois toivotusta asennosta, kun aloin ährätä siirtymisiä. Lopulta aloimme päästä raviin ihan asiallisesti, mutta ne kinkkiset siirtymiset alaspäin jatkoivat tökkimistään, kuten arvata saattoi.

Seuraavaksi teimme pituushalkaisijalla siirtymisiä ravin sisällä eli vuorottelimme lyhyemmän ja tavallisen ravin välillä. Pave hoksasi tämän mukavasti ja lyhensi ravia hyvin. Paluu siitä tavalliseen raviin onnistui vain päästämällä. Lopulta siirryimme uralle tekemään näitä. Pitkän sivun alussa haimme taas avotaivutusmaista menoa lyhyemmässä ravissa. Kun se onnistui, suoristimme ja ratsastimme eteen keskiravia tavoitellen. Pave teki lyhennykset alussa hyvin, mutta ne hankaloituivat sitä mukaa, mitä enemmän keskiraviyritelmiä tehtiin. Pavea ei enää niin helposti huvittanut himmailla, kun kerran oli saanut mennä reippaammin. Saimme siis työskennellä paljon sekä lyhyemmän ravin että keskiravin kanssa. Pave tarjosi helpolla tavallista, kohtuullisen hyvää ravia, mutta siitä askeleen pidentäminen keskiraviin vaati nohittelua. Pave yritti helposti alkaa tikata nopeampia askelia sen sijaan, että olisi venyttänyt askelta. Työstimme keskiravia myös pääty-ympyröillä opettajan valvonnassa. Niillä saimme Paven kanssa parhaimmat hetken, kun opettaja oli neuvomassa vieressä. Pavestakin alkoi irrota mukavasti isompaa askelta. Töitä toki sai tehdä, etenkin isommassa liikkeessä istumisen kanssa, mutta Pave alkoi tajuta tehtävää ja toimia kivasti.

Loppuravissa ideana oli vielä mennä sitä isompaa ravia. Kuten aiemmassa tehtävässä, myös tässä itsestä tuntui monesti, että menimme hyvää ravia, mutta opettaja nohitti liikkumaan enemmän. Sitä varmaan helposti jää menemään mukavuusvauhdilla, kun siinä ei ratsastajan tai ratsun tarvitse tehdä kummempia. Oli kuitenkin hyvä saada tuntumaa siihen, millaista sen paremman ravin tulisi olla. Pave jaksoi tsempata hyvin tunnin loppuun saakka, vaikka treenit olivatkin sangen tehokkaat. Itsestäkin tuntui siltä, että nyt oli tehty töitä. Tunnin paras fiilis tuli siitä, kun Pavea parhaimpina hetkinä sai säädeltyä helposti lyhyestä askeleesta pidempään ja takaisin. Oli kiva huomata, kuinka helposti se teki asiat ymmärtäessään, mitä siltä pyysin. Kerrassaan hyvä treeni, kuten Artsin tunneilla yleensäkin.

Puoliteholla kouluvalmennuksessa

Tiistaina oli vuorossa Jetin kanssa Artsin koulutunti, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tänään treenasimme pohkeenväistöjä, voltteja sekä vastalaukkoja. Näitä onkin harjoiteltu ahkerasti viime aikoina eikä lisäoppi tee yhtään pahaa. Alkuverryttelyssä saimme Jetin kanssa siirtyä lyhyen ravipätkän jälkeen laukkaan, jossa Jetti vertyy ehkä helpoiten. Jetti tuntui ihan hyvältä, ehkä hieman tavallista hitaammalta, mutta ei miltään aivan tervakaviolta.

Ensimmäisenä tehtävänä käänsimme ravissa pituushalkaisijalle ja teimme pohkeenväistön uralle. Siinä menimme pari askelta avotaivutuksen kaltaisesti, minkä jälkeen lähdimme voltille. Voltin jälkeen menimme pohkeenväistöä takaisin pituushalkaisijalle, jonka loppuun pyöräytimme vielä voltin toiseen suuntaan. Väistöt vasemmalle lähtivät tänään paremmin. Väistöissä oikealle en saanut Jetin vasenta takajalkaa kunnolla hommiin. Väistöissä sain joka tapauksessa miettiä sitä, ettei Jetti pyrkinyt karkaamaan tehtävästä venymällä pätkäksi. Etuosa piti siis olla hallussa samalla, kun pyysi väistöaskelia. Väistön vastakkaisella ohjalla tehdyt pidätteet auttoivatkin tässä samoin kuin se, etten kipannut itse satulassa vinoon ja nakannut pohjettani ihan minne sattuu. Volteilla sain keskittyä sekä kääntämään että säilyttämään eteenpäinpyrkimyksen, jos (ja usein kun) se oli kadonnut väistöissä. Avotaivutuksen kaltaisen valmistelun onnistuminen auttoi kovasti volteilla.

Tulimme kuvion samankaltaisesti vielä laukassa, mutta ilman väistöjä. Laukka nostettiin pituushalkaisijan alkupuolella ja siitä käännyttiin heti voltille. Sen jälkeen ratsastettiin ikään kuin lyhyt lävistäjä pituushalkaisijalta uralle. Siinä suoristettiin parin askeleen verran ja ratsastettiin toinen lävistäjä takaisin pituushalkaisijalle. Siitä puolestaan pyöräytettiin taas voltti. Kuvioon mahtui siis yksi pätkä vastalaukkaa, kun taas voltit mentiin myötälaukassa. Jetti nosti laukat ihan asiallisesti, mutta niin volteilla kuin lävistäjän kaltaisilla osuuksilla riitti puuhaa. Säädin niillä liikaa, jolloin suorituksemme olivat epätasaisia. Jetti pääsi pudottelemaan raviinkin, kun puuhasin selässä niin epämääräisesti. Yksinkertainen ohje oli hakea hyvä, kiireetön laukka voltilla ja mennä muu kuvio ihan rauhassa selässä mitään ylimääräistä säätämättä. Kummasti homma helpottuikin, kun en alkanut varmistella mitään kohtaa turhaan, vaan menin sopivan rennosti.

Loppuravissa haimme vielä vähän isompaa ravia. Sain vähän nohitella Jettiä, jotta se jaksoi vielä tunnin lopuksi tsempata. Jetti tuntui tällä tunnilla hieman väsyneeltä, ilmeisesti vähän raskaampi viikonloppu painoi. Vaikka jouduinkin nohittelemaan sitä läpi tunnin enemmän kuin yleensä, mahtui mukaan onneksi parempiakin pätkiä. Laukassa sain taas hyvin ideaa siitä kiireettömästä, mutta silti aktiivisesta etenemisestä. Pohkeenväistöissä taas sain kertailla sekä etu- että takaosan hallitsemista yhtä aikaa. Treenit olivat siis hyviä, vaikka menimmekin ne vähän puoliteholla.

Ratsastusleirin 9. tunti: nuoren ruunan kyydissä

Leirin yhdeksäs tunti oli lisätunti niille, jotka olivat maksaneet etumaksun ajoissa. Tunti meni koulun parissa seitsemän ratsukon voimin. Ratsukseni sain Felixin, 2010 syntyneen torinhevosen ja trakehnerin risteytys. Felixiä kuvaillaan kiltiksi ja osaavaksi ruunaksi, joka aloittelee tuntihevosen uraa. Tunnin piti eri opettaja kuin leirillä tähän mennessä. Tunti jännitti melkoisesti, sillä Felix oli ollut hieman reippaana viikon ensimmäisellä tunnilla. Ei se mitään isompaa tehnyt silloin, mitä nyt nakkasi pari pukkia, mutta se on jo minun kauhumittarillani iso juttu. Nynny täällä terve. Yritin hokea itselleni, että kyllä tämä onnistuu, mutta kieltämättä tutisutti.

Tunnin ensimmäinen kunnon tehtävä oli suorakulmio, jonka kulmat ratsastettiin takaosakäännöksinä ja sivut avotaivutuksessa. Kuviota tultiin käynnissä. Tätä ennen olimme verrytelleet kaikissa askellajeissa. Felix oli vähän yrittänyt kipittää ja nakkasipa se ensimmäisen laukan alussa jonkinlaisen mummopukin, mutta enempää se ei onneksi enempää venkuillut. Kuviolla se tuntui tylsistyvän, kun se ei aina ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Takaosakäännökset menivät vähän höpösti, Felix luuli minun tarkoittavan ennemminkin etuosakäännöstä. Tai sitten vain kulman läpi kävelyä. Muutaman kerran sain käynnin niin lyhyeksi, että saimme pari hyvääkin askelta. Avotaivutuksista ei kauheasti kannata puhua, nekin menivät pitkälti mönkään. Felixillä turhautti ja minua myös, joten yhdistelmä ei ollut kovin hyvä. Apuni eivät olleet niin selkeitä kuin viisivuotias ratsu olisi tarvinnut, mikä näkyi armotta.

Toisena kuviona oli pyöräyttää ravissa voltti ja jatkaa siitä pituushalkaisijaa myöten, josta mentiin pitkälle sivulle pohkeenväistön avulla. Sen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin toinen pitkä sivu avotaivutusta hakien. Me tosin Felixin kanssa skippasimme kiltisti avotaivutusosan, sillä pelkässä laukassa oli riittävästi tekemistä. Pohkeenväistöt vasemmalle olivat hieman helpompia, ja saimme siinä muutamia kivoja askelia. Väistöissä oikealle tökki jokin eikä siihen suuntaan tullut niin hyviä pätkiä. Tässä vaiheessa olimme kinastelleet sen verran, että päätin nollata mielentilani jollain. Niinpä aloin lauleskella itsekseni, mikä rauhoitti sekä minua että Felixiä. Mainio kikka, pitää kokeilla muulloinkin!

Loppuraveissa sai vielä hakea hevosia vähän pidemmäksi ja rentoutumaan. En tohtinut tätä kunnolla testata, vaan keskityin vielä hakemaan Felixiä kuulolle ja kuitenkin vähän rennommaksi. Saimme ihan asialliset hetket, joten siihen sai loppua meidän tuntimme. Huh, hengissä selvitty! Pahin jännitys hälveni hieman, mutta en oikein missään vaiheessa tohtinut alkaa luottaa Felixiin. Odotin pahinta, mutta sitä ei onneksi tullut. Ruuna kesti hienosti hieman epävarman ratsastukseni, vaikka sillä oli vähän tylsää välillä. Hienolta ratsulta se kyllä vaikutti, joten se varmasti kerää oman fanikuntansa. 

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Tasapainon puutetta ilman satulaa

Sunnuntaifiiliksissä jätin satulan pois, kun suuntasin Veronan kanssa maneesiin treenailemaan kevyesti. Viime kerralla ilman satulaa meno ei juuri järkyttänyt mieltäni, mutta nyt pelkästään käynnissä rennosti istuminen tuntui hankalalta. Nyt tosin istuin satulahuovan päällä, olisiko se voinut vaikuttaa? Ehkäpä ratsastushousujen paikat ottivat hevosen paljaaseen selkään sitten vähän paremmin kiinni kuin tuo tämänkertainen viritelmäni. Jotenkin oli koko ajan olo, että valun johonkin suuntaan.

Treenailin sitten käynnissä samaa kuviota kuin viime opetustunnilla eli menin avotaivutuksen kaltaisesti pitkän sivun lopussa, valmistelin sillä voltin, pyöräytin sen ja käännyin toisen pitkän sivun keskeltä lyhyelle sivulle, väistätin uudella sisäpohkeella muutaman askeleen ja taas kuvio uudelleen toisin päin. Avon kaltaiset kohdat menivät oikealle vähän paremmin, vasemmalle kaula vain kääntyi, mutta jalat tahtoivat pysyä paikoillaan. Oman painoni liikkuminen minne sattuu tuskin auttoi asiaa.

Sen sijaan muutamat pohkeenväistöaskeleet olivat mukavan helppoja, ja Verona teki ne kevyesti. Tästä jäikin askarruttamaan se, miksi keikkuva istuntani ei pilannut väistöjä, kun se vaikutti niin selvästi avomaisiin kohtiin? Vastaus voisi olla se, että väistöjä on tullut tehtyä sen verran, ettei niissä juuri tarvi arpoa. Avot sen sijaan ovat vielä vähän mystisiä, joten niissä sitten tulee häsellettyä liikaakin.

Seuraavaksi päätin ottaa takaosakäännöksiä ajatuksen kanssa, kun ne viime kerralla Veronan kanssa treenatessa menivät vähän höpöksi. Pysäytin hevosen ja pyysin askel kerrallaan etupäätä liikkumaan ja otin pidätteitä, mikäli takapää yritti lähteä harppomaan samalla. Verona oli mukavasti kuulolla, joten saimme tehtyä aina pätkittäin hyviä askeleita ilman takapään lähtemistä liikaa mukaan. Oli kiva huomata, että jaksoin itse keskittyä antamaan selviä apuja, ja tamma kuunteli yrittäen ymmärtää. Loppuun sitten kokeilin muutamat kerrat hitaasta käynnistä tehdä käännöksiä, mutta niinä hetkinä takapää tahtoi vähän karata omille teilleen. Tästä huolimatta käännökset olivat parempia kuin viimeksi.

Lopuksi sitten vielä ravailin. Annoin Veronan mennä letkeämpää ravia, kun yritin hakea itseäni jotenkin järkevään asentoon. Huomasin jälleen, kuinka harjoitusravissa pusken jalkani todella eteen. Jostain syystä se vähän auttaa pysymään mukana, mutta sitten vähänkään reippaammassa menossa pakka hajoaa siitä huolimatta vai pitäisikö sanoa siitä johtuen. Selästä käsin letkeä ravi tuntui ihan hyvältä, ja välillä Verona jopa koetti tarjota itse reippaampaa menoa. Pyörittelin vielä muutaman ympyrän, kunnes päätin lakata kiusaamasta hevosta hytkymiselläni ja hyppäsin alas.

Pistin hevosen vielä juoksutusliinaan tarkkaillakseni ravia. Tamma ravasi rennon oloisesti, joten tohdin kokeilla parit pätkät laukkaa. Laukka nousi helposti ja näytti rullaavan rennosti. Laukan jälkeen Veronan ravatessa näytti, että tamma vähän nyykähti vasemmalle. Pää ei nyökännyt, mutta omaan silmään näytti silti siltä, että ravi ei vieläkään ole ihan ok. Nyykähdys taisi sitten olla sen verran pieni, etten kyennyt tuntemaan sitä selästä käsin. Loppukävelytyksissä tamma liikkui taas kuin ei mitään, ja jalatkin tuntuivat jälleen kerran normaaleilta. Mystisiä juttuja nuo hevosten jalkavaivat.

Opettelua

Sunnuntain tunnille sain kolmannen kerran Loren. Koska viime kerta oli mennyt aika kivasti, odottelin tuntia hyvillä mielin. Pakko kyllä myöntää, että tunnin treeniaiheiksi valitut pohkeenväistö ja avotaivutus vähän askarruttivat.

Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lore tahtoi kipittää vähän turhan reippaasti, mutta malttoi lopulta jäädä kuuntelemaan pyyntöjäni. Oikeaan kierrokseen ympyrät ja voltit menivät ihan kivasti, ja polle jopa rentoutui niiden aikana. Vasemmassa kierroksessa homma meni puskemiseksi eikä onneton sisäpohkeeni saanut pollea kuriin. Yritin taas ratsastaa liikaa ohjilla, mistä polle harmistui ja narskutteli hampaitaan osoittaakseen tämän selvästi minulle.

Lämmittelyiden jälkeen siirryttiin treenikuviolle. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskihalkaisijaa kohtia asettaen vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa kierroksessa luonnollisesti vasemmalle. Väistöä tehtiin sen verran, että päästiin halkaisijalle. Sen jälkeen jatkettiin suoraan ja kaarrettiin lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, joka tuli kulkea avotaivutuksessa. Kuviota tahkottiin käynnissä ja ravissa, lopulta väistön jälkeen nostettiin laukka ja hurruuteltiin siinä parit ympyrät.

Vasemmassa kierroksessa pohkeenväistö onnistui jotenkuten. Lore tosin tahtoi monet kerrat tulkita ulkopohkeeni väistätyspyynnön vauhtimerkiksi ja jos kuuntelikin pohjetta oikein, karkasi asetus omille teilleen. Tätä tapahtui eniten ravissa. Käynnissä onnistuin hallitsemaan itseni, jolloin Lore saattoi tajuta pyyntöni. Ravissa homma oli vähän sähellystä, jolloin polleraukka ei voinut olla täysin varma, mitä kuski yrittää pyytää.

Oikeassa kierroksessa sen sijaan väistö oli käynnissä liki mahdotonta. Opettaja neuvoi kokeilemaan painon siirtämistä selvästi väistön suuntaan, jotta polle voisi siitä käsittää homman. Yritin tätä ratkaisuakin, mutta käynnissä pohkeeni ei tarkoittanut Lorelle mitään väistämiseen liittyvääkään. Opettaja ohjeistikin vaihtamaan askellajin raviin ja kokeilemaan väistöä hyvin loivana ja ilman suurempia vaatimuksia. Tässä tuli muutama sinnepäin menevä onnistuminen, kun Lore poimi ravissa pohjepyyntöni oikein ja otti aina välissä väistäviä askeleita. Helppoa se ei kyllä ollut, ja olisin saanut olla sata kertaa herkempi palkitsemaan hevosen oikeista ratkaisuista.

Avotaivutuksista me emme kauheasti haaveilleet. Opettaja sanoi, että Loren kanssa riittää avotaivuksen kaltainen harjoittelu eli lähinnä myötäasetuksen säilyttäminen pitkän sivun ajan. Tämä onnistui pätkittäin ihan hyvin, ja Lore antoi vähän myöten ja pyöristyikin pätkittäin.

Yleisfiilis tunnista oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta oli kiva saada hevonen ymmärtämään, mitä halusin, mutta toisaalta huoletti, että opetin sitä väärin. Lore on tosiaan siitä mukava, että vaikka se välillä vähän ärsyyntyykin epäselviin pyyntöihin, se toteuttaa selvät pyynnöt oikein näpsäkästi. Hieno hevonen, kunhan kuski osaisi vähän paremmin.