lauantai 14. marraskuuta 2015

Tuttua hyppelyä vieraissa

Nora houkutteli minut, Kaisan ja kolmannen kaverimme Aaltokankaan Ratsutalleille meille järjestetylle estetunnille. Ratsukseni sain 2006 syntyneen suomenhevostamma Tihtan. Olinkin haaveillut sillä hyppäämisestä, joten ratsu oli varsin mieluinen. 151,5-senttistä Tihtaa kuvaillaan tallin sivuilla innokkaaksi hyppääjäksi, joka sopii kaikille ja onkin yksi toivotuimmista ratsuista. Koulupuolella tamma taitaa helpon A:n asiat.

Alkuverryttelyn saimme mennä aika itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja neuvoi ratsastamaan Tihtan kanssa pohkeet läpi, jolloin se olisi mukava ratsu. Tihtaa sai hieman herätellä hommiin, mutta pääosin se liikkui ihan hyvin itse. Vasemmassa kierroksessa sisäpohjetta olisi saanut hakea paremmin läpi kuin mitä nyt tein. Tihta kun pääsi hieman kaatumaan siinä kierroksessa sisälle. Muutoin Tihta vaikutti varsin kivalta ja mutkattomalta. Sain itse noottia sisäohjassa roikkumisesta, mikä nyt ei yllättänyt. Yritin kommenttien mukaan höllätä sisältä ja aktivoitua paremmin ulkopuolelta.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahden toisesta päästä nostetun puomin innarin, pyöräytimme samaan tapaan laitetun puomin yli ympyrän ja jatkoimme innaripuomeihin nähden suoralla linjalla olleen pystyn yli. Ensimmäinen yritys innaripuomeilla oli ravipitoista räpellystä. Menimme vieläpä ympyrällä olleen puomin ohi vasemmalta, hups. Pyöräytimme heti ohimenon jälkeen uuden ympyrän, jolloin sain tyyrättyä Tihtan puominkin yli. Pysty sentään meni ihan ok. Toinen kierros tuli jo sujuvammin. Mitä nyt Tihta nappasi pystyn hypyssä ristilaukan. Tulimme tehtävän vielä siten, että jätimme ympyrän pois ja etenimme innaripuomeilta suoraan pystylle. Väli meni hyvin kuudella askeleella, mutta Tihta sekoitti taas laukkansa ja tuli välin ristilaukassa.

Seuraavaksi tulimme innaripuomien ja pystyn suoran linjan ja jatkoimme siitä lävistäjäpystyltä samoille innaripuomeille. Suora linja meni muuten hyvin, mutta taas ristilaukassa. Korjasin sen ympyrällä pois ennen kuin jatkoin. Lävistäjäpysty meni hyvin, ja Tihta nappasi siinä toivotusti oikean laukan. Innaripuomeille tulimme ahtaasti kuudella askeleella. Olisin saanut tehdä selvemmän pidätteen heti hypyn jälkeen, mutta en ehtinyt. Tulimme samat uudelleen ja lisäsimme vielä innaripuomien jälkeen kaarevan linjan lävistäjäportilta suoralla linjalla olleelle okseriksi muuttuneelle esteelle. Innaripuomien jälkeen olimme taas ristilaukassa, ja okserille lähdimme hitusen liian kaukaa. Sain taas korjata laukan ympyrällä. Lävistäjäpysty meni ihan ok, mutta kaareva linja innaripuomeille oli jälleen ahdas. En vieläkään muistanut ottaa pidätettä. Askel ei oikein sopinut, ja Tihta rikkoi raville selvittääkseen puomit järkevästi. Matka kuitenkin jatkui nopeasti laukassa. Lävistäjäportin hyppäsimme positiivisen askeleen kautta vasempaan laukkaan vaihtaen. Kaareva linja okserille meni asiallisesti kuudella askeleella.

Sitten tulimme innaripuomeilta kaarevan linjan lävistäjäpystylle, siitä lävistäjäportille ja lopuksi vielä innaripuomien ja okserin suoran linjan. Innaripuomit menivät ihan ok samoin kuin kaarevan linjan päässä ollut lävistäjäpysty, vaikka tulimme sille vastalaukassa. Lävistäjäportti meni samoin hyvin. Innaripuomeille Tihta pääsi lähtemään vähän kauempaa, jolloin se nappasi siinä ristilaukan. Suoralla linjalla se ei kuitenkaan haitannut, vaan pääsimme sujuvasti okserille kuudella askeleella. Loppuun hyppäsimme vielä kerran kavaletin ja okserin suoran linjan. Sorruin tuuppaamaan kavaletille tultaessa Tihtaa hyppäämään kauempaa, mutta se otti järkevästi vielä yhden askeleen. Minä puolestaan olin jo lähtenyt hyppyyn. Matka kuitenkin jatkui töpeksinnästäni huolimatta, ja pääsimme vähän askelta venyttäen noin 75 sentin okserille. Sekin ylittyi tasaisen varmasti, ja niin tunnin hypyt olivat pulkassa.



Tihta oli oikein kiva hyppykaveri! Se tuntui kivan tutulta ja varmalta. Se pääsi välillä vähän kipittämään, kun en keksinyt, millainen pidäte tehoaisi siihen parhaiten. Lopputuntia kohti se tasoittui mukavasti. Oli kaiketi saanut kulutettua ylimääräistä energiaa sen verran, että malttoi kuunnella minuakin. Tihtan hypyt olivat helppoja mukautua. Tamma oli myös sangen näppärä korjaamaan itse lennosta laukan, siitä isot pisteet. Kylläpä hyppääminen on mukavaa näin asiallisella hevosella. En yhtään ihmettele, miksi Tihta on suosittu. Mukava ja mutkaton, sellainen tuntiratsun kuuluukin olla. Jos vain tilaisuus tulee, minut löytää kyllä uudelleen hyppelemästä Tihtalla.

Videoista kiitos Alekseille!