Jotta kisamaailmasta pääsisi taas sujuvasti perusratsastukseen, en raskinut jättää sunnuntain tuntia väliin. Ehkä olisi kannattanut, sillä hevosenani oli Tapsa, jonka kanssa ei yhteistyöstä ole toivettakaan. Sillä on moottori siellä jossain syvällä, mutta en taida koskaan sitä löytää.
Tunnin aiheena oli aluksi voltit, joilla haettiin asetusta ja taivutusta ja sitten avo- ja sulkutaivutukset. Yritin harjoittaa tunnin alussa positiivista ajattelua ja saada Tapsaa liikkumaan, mutta onnistuin niissä yrityksissä aina vain parin askeleen verran. Noiden spurttien jälkeen Tapsa palasi takaisin raahusteluun huolimatta siitä, millä keinolla yritin saada sitä liikkumaan. Volteille en saanut asetuksia saati taivutuksia läpi. Jokainen pienikin kosketus ohjaan sai pollen jarruttamaan menoa entisestään. Opettaja komensikin meidät laukkaamaan kenttää ympäri kevyessä istunnassa. Haha, sitä laukkaa, eihän se mihinkään edennyt. Tätä myöten ei käynti- tai ravivoltit parantuneet minnekään.
Näiden kehnojen yritysten jälkeen sitten jatkettiin samalla linjalla. Pitkän sivun alkuun sai tarvittaessa pyöräyttää voltin, josta lähdettiin avotaivutukseen. Pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, jonka loppupäässä piti saada takapäätä vähän sisemmäs ja siten jatkaa pitkä sivu loppuun sulkutaivutuksessa. Juu ei. Vauhti katosi eikä mikään mahti maailmassa tuntunut saavan Tapsaa ymmärtämään, että haluan sen avo- tai sulkuväistöön. Pää kääntyi, mutta muuten homma jäi siihen. Kertaalleen opettaja kävi ottamassa toisen ohjan ja raipan kätösiinsä, jolloin Tapsa tsemppasi ja teki työtä käskettyä. Mutta kun opettaja lähti, katosi Tapsan halu tehdä töitä. Yhteensä tämän treenin aikana sain onnistuneit askelia ehkä viisi, jos vielä liioittelen. Sulkuväistön jälkeen myös nosteltiin laukat, jotka nousivat tahmeasti, mutta etenivät loppua kohden melkein jopa liikkuen.
Minulle tuli tunnin puolivälissä paha mieli Tapsan puolesta. Sillä oli selässään kuski, joka ei osannut ratsastaa sitä mitenkään ja kommunikaation pulassa raippa koetti saada hevosta ymmärtämään vääriä pyyntöjä. Enkä valitettavasti ole ainoa, joka ei osaa tätä hevosta ratsastaa. Paljon vaikeampaa on löytää hyvä kuski tälle hevoselle. Tapsasta vain huokuu se, että sen kilometrit tuntipollena ovat ainakin sen itsensä mielestä täynnä. Opettajan kanssa keskustelin aiheesta ja hän sanoi samaa. Tarhassa Tapsa saattaa esitellä vaikka mitä kuvioita (täältä voi tarkistaa tämän asian), mutta kun selkään laitetaan kuski, katoavat sen halut liikkua melkein aina. 17-vuotias Tapsa ansaitsisi eläkepäivien kodin, jossa se pääsisi maastoon ja saisi mielenvirkistykseksi hypellä joskus ja vähän vääntää koulua.
Onnistumiset tällä tunnilla jäivät tosiaan vähiin. Opettaja yritti alussa auttaa, mutta jotenkin tuntui antavan periksi. Ehkäpä opettaja huomasi, kuinka itse lannistuin ja kuinka hevonen ei oikeasti tahdo liikkua. Tunnin paremmat hetket olivat parit laukkapätkät, joissa kevyessä istunnassa mennen sain Tapsan oikeasti laittamaan kaviota toisen eteen. Toinen kohta oli sulkutaivutuksissa ja lopun käynneissä, kun sain Tapsan ensimmäistä kertaa ikinä kantamaan oman päänsä ja pyöristymään. Tällä hyväntahtoisella eleellä vanhus lämmitti sydäntäni. Tapsa on hieno hevonen, kun sillä on oikea ratsastaja selässä. Minä en ole sellainen, joten nämä pari pikkuriikkistä onnistumista ilahduttivat kuitenkin vähän. Kiitoksena nappailin Tapsalle loppukäynneissä sitä taluttaessani vähän vihreää herkkua naposteltavaksi.
