Helvi tosiaan itse käynnissä alkoi jo mukavasti mennä pyöreämmäksi ja helpolla ratsastuksella sain sen ratsastettua nätisti oikeinpäin. Vauhti ei päätä huimannut, mutta muutoin meno oli kivaa. Ravissakin sain pyöristymistä edelliskertaa paremmin, mutta siinä olisi vielä paljon hiottavaa. Laukkaa otin vain parit kierrokset ilman kummempia vaatimuksia.
Kuvio on siis tuttu, joten keskitytäänpä vain onnistumisiin ja niihin harmillisiin epäonnistumisiin. Miinuspisteitä kuskille tulee käsistä ja katseesta. Tajusin pitäväni kädet aika alhaalla etenkin niinä hetkinä, kun annan pohkeita ja puolipidätteitä pyytäen hevosta takaisin oikeinpäin. Uskon näemmä sillä, että kunhan vain pidän kädet kiinni harjassa, pysyy hevonenkin toivotussa asennossa. Väärin! Yritin korjata mokaani monet kerrat, mutta niin vain ne kädet painuivat ihan liian alas. Ja se katse. Tarvitseeko edes sanoa? Olenpahan ainakin tuijotellut Helvin päätä monen kerran edestä. Ehkäpä tuijotan päätä siksi, kun en osaa katse suorassa tajuta, onko hevonen pyydetysti vai ei. Tosin kyllähän sen käsillä tuntee, mutta jotenkin on niin paljon maagisempaa tuijottaa päätä kaiken varalta.
Plussapisteitä hevonen ja kuski siinä ohella saavat mukavasti lisäyksistä, joissa pyöreys haihtui, mutta Helvin pää ei kuitenkaan liihotellut katossa. Tyytyväisin olin käyntilisäykseen, jossa Helvin takajalat kerrankin polkivat pitkää askelta. Olipa tamma lisäyksestä niin tohkeissaan, että nosti parit kerrat ravinkin. Sovitaan, että kuski saa myös plussapisteen siitä, että varmaankin oppinut jotain Helvin ratsastamisesta. Onhan tässä yhteistä taivalta takana jo 1,5 vuotta, joten ehkä on jo aikakin jotain oppia.
