Muistin sunnuntain tunnin aiheen oikein eli esteitähän se oli. Kaikeksi ilokseni minulle oli myös merkattu Pera. Tämä kerta oli myös ensimmäinen estetunti uuden opettajan opeissa. Tunnin treenit olivat nyt kolmatta kertaa peräkkäin samankaltaisia, joten skippaan alkuverkkaosuuden ja siirryn hyppelyihin.
Ensin hypättiin sarja, jonka ensimmäinen este oli tosin puomi. Lähestyminen tehtiin ravissa ja hypyn jälkeen tarkoituksena oli saada vasen laukka. Muuten meni Peran kanssa ihan kivasti, mutta annoin sen lönkytellä pari lähestymistä turhan laiskasti ja käteni unohtivat myödätä. Perusongelmia siis.
Tämän jälkeen otettiin kahden esteen suora, johon piti saada kuusi askelta. Mehän Peran kanssa hurauteltiin se totta kai pariin otteeseen viidellä, kunnes muistin taas ratsastaa ja kuusi askelta meni hienosti. Kulkusuuntaa vaihdettiin ja nyt väliin pitikin pistää vain viisi askelta. Jäin taas jarruttelemaan pelkuruuksissani, jolloin ensin tuli kuusi askelta, sitten hyvin töksähtävä viisi. Lopulta rohkenin spurtata jo ensimmäistä estettä kohti, jolloin viisi meni kuin vettä vain.
Lopuksi hypättiin vielä alussa mentyä sarjaa. Tavoitteena oli saada tasainen meno läpi kahden hypyn. Pera alkoi tässä vaiheessa jo intoilla, joten muuten meillä meni hyvin, mutta viimeisessä hypyssä väli kävi jo melkein ahtaaksi. En tosin itse älynnyt tätä, vaan opettaja huomautti asiasta hypyn jälkeen. Minä vain nautin menosta, kun kerrankin uskalsin hevosen antaa mennä ja muistin vielä itse katsella eteenpäin esteen tuijottamisen sijaan.
Yhteistyömme Peran kanssa ei ollut ihan niin huippua kuin perjantaina, sillä kehtasin taas vähän jännittää. Suoralla ollut okseri muka oli niin pelottava (korkeus ehkä sen 60 senttiä) ja kun Pera vielä keksi säikkyä vesilätäkköä ja tuolia, olin triplannut oman jännitykseni. Pera ei kuitenkaan kertaakaan esteillä ilmaissut, ettei olisi hyppäämässä, joten onneksi tämän myötä loppupäänkin hypyt menivät paremmin.
Uudelta opettajalta tuli kommenttia myötäyksestä ja katseesta. Ei siis mitään kauhean mullistavaa. Pakko kyllä myöntää, että istuntani oli jälleen kerran kauheaa. Enhän minä muistanut sitä takapäätä hilata taakse, vaan tuntuu, että seisoskelin jälleen niillä jalustimilla. Tästä opettaja ei kuitenkaan hoksauttanut, joten toivottavasti keksin edes puolet kauheuksistani ihan itse. Kiva tunti, nyt taas hi-i-i-i-rvenän pitkä odotus (kolme ratsastuksetonta päivää) seuraavaan kertaan.
