Tahmailua puomeilla

Sunnuntai jatkui tietysti hevostellen, kuinkas muuten. Kisojen jälkeen suuntasin ratsastamaan Jetin viikon viimeisen eli kolmannen kerran. Kouluvääntö ei estekisahuuman jälkeen käynyt mielessäkään, joten raahasin kentälle noin 17 metrin kahden puomin suoran linjan sekä laitoin lävistäjäpuomit. Arvelin puomitreenin saavan minut keskittymään ja Jetin puolestaan liikkumaan vähän paremmin.

Alkuverryttelynä ravailin puomien yli niin ihan suoraa linjaa hyödyntäen kuin tehden lävistäjäpuomien avulla vaikka millaisia koukeroita. Aluksi Jetti tuttuun tapaansa jarrutteli, mutta ylitti puomit asiallisesti, kun ratsastin tarmokkaammin. Kunnollisen ravin löytäminen oli kuitenkin aika vaikeaa, ja annoin Jetin monesti päästä laiskottelemaan ennen kuin ehdin puuttua asiaan. Missä se ajatus etenemisestä koko ajan? Tätä täytyy tosiaankin treenata. Käännöksissä puolestaan yritin aina miettiä ulkoapuja, etten jäisi sisäohjaan roikkumaan. Välillä sain tehtyä käännöksiä enemmän oikeaoppisesti, jolloin Jetti tuntui sopivasti kevyeltä eikä liiraillut minnekään, vaan kääntyi asiallisesti. Välillä taas ajattelin sisäohjan olevan tie onneen enkä muistanut ulkoapuja ollenkaan. Silloin Jetti luonnollisesti kiemurteli, kun avut eivät olleet kohdillaan. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka nopeasti Jetti reagoi aina, kun sain tehtyä pieniäkin asioita paremmin.

Laukka oli tänään tahmein askellaji. Yritin virittää Jettiä laukkaamalla kenttää muutaman kerran ympäri, mutta en tainnut olla riittävän tomera herättääkseni sitä töihin. Menimme melkoista mummoköröttelyä, ja ratsastamisen sijaan jupisin itsekseni satulassa. Tehokkaan tehotonta. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut ulkopuolisen tahon komentamaan molemmat hereille, kun en siihen itse tällä kertaa kyennyt. Aluksi tulin suoran linjan puomeja muutamia kertoja kuudella laukka-askeleella. Jetille plussaa siitä, että kertaa tai kahta lukuun ottamatta se säilytti laukan ja möngersi puomien yli, vaikka olisi helposti voinut pudottaa raville. Nohituksen jälkeen sain Jetin laukkaamaan välin myös viidellä askeleella, mutta se vaati melkoisen herättelyn, vaikka väli menikin sujuvasti tälläkin askelmäärällä.

Muutoin tulin laukassa puomeja pidemmästi putkeen vaihdellen laukkoja joko puomin ylityksessä tai sitten ajan kanssa sen jälkeen. Vaihdot tulivat helposti, ja tiet puomeille olivat aika pitkälti kunnossa. Reippautta olisi toki saanut olla monin verroin enemmän, mutta kaasu oli jäänyt meiltä matkasta. Tai lähinnä minulta, Jetti olisi varmasti liikkunut, jos olisin saanut sitä oikeasti vaadittua. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että kerrankin sain ajateltua teitä enkä ihan kurvaillut miten sattuu. Lisäksi sain tehtyä puomeilla muutamia onnistuneita vaihtoja, mikä myös lämmitti mieltä. Olisihan se silti aika hienoa saada herätettyä hevonen jokaisessa askellajissa ja treenata jo puomeilla sitä hyvän ratalaukan säilyttämistä.

Mikä fiilis!

Esteratsukko. Kuva: Taina A.

Seurani vuoden ensimmäiset estekisat koittivat lopulta sunnuntaina. Mahanpohjaa kutkutti, sillä kehnosti sujunut kenraalitreeni vaivasi melkoisesti. Pera ei jostain syystä ollut kelvannut kenellekään muulle kisaratsuksi, joten se pääsi päivästä helpolla: luvassa oli vain yksi startti minun kanssani 80 sentin luokassa. Samassa luokassa kisasivat myös Nora ja Kaisa, joten heppabloggaajatiimimme oli mukavasti kasassa.

Luokkana oli 80/90/100 senttiä itse valitulla korkeudella. Oman tallin hevosilla tosin saa osallistua maksimissaan 80 senttiin, mikä oli minulle ja Peralle sopiva korkeus tällä kertaa. Luokassa oli seitsemän osallistujaa, ja verryttelyryhmiä oli kaksi. Koska lähtövuoroni oli toisena, olin ensimmäisessä verryttelyryhmässä kolmen muun ratsukon kanssa. Tätä ennen olin kävellyt Peran kanssa kentällä, ja se oli hieman unelias. Maneesin verryttelyssä meno ei juuri parantunut. Pera oli löysä enkä saanut sitä napakaksi. Verryttelyhypyt aloitimme pieneltä ristikolta (ratapiirroksen este 7) molemmista suunnista. Ponnistuspaikka oli hukassa, mutta ihmeellisesti maltoin odottaa. Hypyt eivät olleet sujuvia, ja pieni jännitys paheni. Sitten ristikko nostettiin pystyksi ja sitä tultiin vasemmassa kierroksessa muutaman kerran. Meno oli edelleen aika kamalaa, kunnes lopulta sain yhden hyvän hypyn. Se sai riittää sille esteelle. Tulimme vielä oikeassa laukassa okseria (este numero 4). Ponnistuspaikkapaniikki iski, ja survoin Peran kertaalleen esteelle. Se ei ihme kyllä vetänyt hernettä turpaansa, mutta oma luottamukseni horjui pahasti. Saimme okserille yhden vähän sinnepäin olleen hypyn, joka ei ollut sujuvaa nähnytkään. Tiesin olevani itse niin hätäinen, että homma ei paranisi siitä. Niin päätin ottaa riskin ja jättää verryttelyhypyt siihen. En halunnut ottaa alle vielä kamalampaa hyppyä, vaan päätin luottaa siihen, että radan aikana saisin niin itseni kuin sitä myöten Peran hereille.

Este numero 2 ja 12. Kuva: Mira K.

Ennen radalle lähtöä ehdin onneksi katsoa yhden suorituksen alle ja puhallella pahimpia jännityksiä pois. Luokan arvosteluna oli 367.1, ja päätin ratsastaa perusradan kaikessa rauhassa ja päättää sen perusteella, mitä ratkaisuja tekisin uusinnassa, jos sinne pääsisimme. Tervehdyksen jälkeen lähdimme oikeassa laukassa kohti ensimmäistä estettä. Pera eteni ihan ok, ja pyrin itse yksinkertaisesti hengittämään. Ykköselle tulimme vähän lähelle, minkä huomasin enkä sännännyt. Myötäsin ylimitoitetusti varmistaakseni, etten kiskaisisi Peraa heti radan alussa suusta. Pera oli hienosti hereillä ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkosesteellä oli valkoisia lankkuja, joiden takia päätin rohkaista Peraa varalta äänellä. Se hyppäsi esteen mutkitta ja vaihtoi laukan siinä oikeaksi. Esteiden 3–4 suora linja oli muistaakseni 24 metriä. Ajauduimme lähestymisessä vasemmalle, mikä saattoi olla jopa onni. Pera tosin vaihtoi kolmosesteellä laukan turhaan vasemmaksi. Hieman vasemmalta mennyt tie kuitenkin sujui siten, että väli meni tasaisesti kuudella askeleella. Pera myös vaihtoi nelosokserilla laukan takaisin oikeaksi.

Viitoselle tuli hyvä tie ja ponnistuspaikka, ja Pera vielä vaihtoi laukan vasemmaksi. Oma mukautumiseni oli muuten ok, mutta minulla oli hoppu kesken kaiken satulaan. Hypyn jälkeen Pera oli vähän vauhdissa, ja tajusin rauhoittaa tilannetta puolipidätteillä. Pera otti ne hyvin vastaan, ja matka jatkui rennommin. Kuutoselle tuli kuuluva kolautus, kun kiirehdin taas kesken hypyn satulaan. Laukka vaihtui taas pitkälti Peran ansiosta. Tässä kohtaa iskikin pieni katkos, kun aloin miettiä seuraavan eli seitsemännen esteen paikkaa. Jostain syystä mielsin senkin lävistäjähypyksi, kunnes peilipäädyssä huomasin esteen olevankin jo edessä. Onneksi se sattui tulemaan vastaan noin, sillä muuten pieni katkos olisi voinut johtaa koko radan unohtumiseen. Seiskalle tuli vähän hassu tie, kun en ehtinyt ratsastaa sitä, mutta Pera ylitti vielä senkin ongelmitta, ja niin olimme ratsastaneet perusvaiheen puhtaasti.

Uusinnan ensimmäinen este eli numero 8. Kuva: Mira K.

Koska perusrata oli sujunut ihan ok, päätin ratsastaa uusinnassa nopeammin. Kasina olleella esteellä oli sinisiä laineita, jolloin turvauduin taas äänellä rohkaisuun. Pera hyppäsi esteen hieman kauempaa vasemmasta reunasta. Esteen jälkeen olimme ehkä askeleen tai pari ristilaukassa, kunnes Pera korjasi takapäänsäkin vasempaan laukkaan. Itse puolestaan keikahdin satulasta vähän irti sivulle ja vaikeutin Peran menoa. Tasapainon horjahdus hidastutti menoa, ja kaarteesta ysiesteelle tuli suurempi kuin olin toivonut. Pera oli kuitenkin hyvin menossa, jolloin laukka oli rullaavaa.

Ysieste ylittyi helposti, ja laukkakin vaihtui oikeaksi. Tie ysiltä kympille oli radassa mielestäni haastavin, mikä näkyi myös uusinnassa. Hyppy ysille oli iso enkä ihan heti saanut tiestä kiinni. Paremmalla tiellä kympille olisi päässyt kuudella askeleella, mutta reittivalinnasta johtuen näin kuuden jäävän liian kauas. Ponnistuspaikkapaniikki yritti iskeä, mutta kerrankin sain sen häivytettyä, pidin jalat tiiviisti tuntumalla ja luotin Peran menevän esteestä yli näillä avuilla. Niin kuin se tekikin, vaikka tulimme turhan lähelle okseria. Matka jatkui tämän jälkeen silti ihan hyvin, ja este numero 11 ylittyi sutjakasti laukan vaihtuessa. Kurvasin esteelle 12 lyhyempää tietä, mikä tuli vähän Peralle yllätyksenä. Se kuitenkin lähti rohkeasti hyppyyn hitusen kauempaa ja vähän yllätettynä. Laukkakin vaihtui hypyssä oikeaksi, ja kurvasimme vielä viimeistä estettä kohti. Este numero 13 ylittyi puhtaasti, ja kisasuorituksemme oli siinä. Puhdas rata, jes!



Radan jälkeen olin niin fiiliksissä ja taputtelin kehujen saattelemana Peran hyväksi. Se oli hieno! Ei tietoakaan niistä stopeista ja mönkimisistä, joita esitimme harjoituksissa. Pieni kisavire näemmä sai meistä paremman yrittämisen irti, mikä oli todellakin tarpeen. Radassa tietysti oli myös parannettavaa, ja keskeisimpänä oli oman istunnan horjuminen kaarteissa. Olin vähän turhan paljon irti satulasta, jolloin valahtelin kaarteissa paikoin aika pahasti. Lisäksi kamala kiire satulaan palaamisessa aiheutti kolautuksia puomeihin, jotka kaikeksi onneksi pysyivät paikoillaan. Yhdessä hypyssä jäin pahemmin jälkeen, mutta muistin kehua Peraa heti kiitoksena. Erityisen iloinen olin siitä, että yhtä vaille kaikki laukat vaihtuivat hypyissä puhtaasti eikä Pera epäröinyt niissäkään hypyissä, joihin tulimme vähän lähelle. Kerrankin ajatukseni oli aina yli esteen eikä Pera kyseenalaistanut sitä, vaan tuli mukana suosiolla. Jes!

Jälleen kohti heppajuttuja -tiimiläiset eli
Kaisa, Nora ja minä kunniakierroksella.
Kuva: Tiina L.

Palkintojenjaon koittaessa yllätyin lopulta: Pera nimittäin kiidätti meidät luokan voittoon! Ehdin seurata muutaman suorituksen, ja ainakin yksi teki vielä yhden oikoreitin uusinnassa, jolloin en uskonut voittoon. Peran laukka on näemmä kuitenkin parhaimmillaan sen verran pitkää ja nopeaa, että sillä voi pärjätä, vaikka ei kaikkia oikoteitä huomaisikaan. Palkintojenjakoon oli mukava mennä myös toisesta syystä. Sain nimittäin viereeni Noran, joka sijoittui hienosti toiseksi sekä Kaisan, joka sai siisteimmän radan kunniamaininnan. Hyvä Nora ja Kaisa, hyvä me! Tässä lajissa on kyllä niin paljon hyvää ja parasta tietysti on, kun tätä voi harrastaa mukavien kavereiden seurassa!

Videosta kiitos Alekseille! Kuvien ottajat mainittu niiden yhteydessä.

Maasto ripauksella jännitystä

Lauantaina jatkoin estetunnin jälkeen hevospäivääni suuntaamalla Tallinmäellä Jetin ja toisen ratsukon kanssa maastoon. Olin ensimmäistä kertaa maastossa Jetin kanssa näin pienellä porukalla. Johtohevoseksi pistettiin suomenhevostamma, joka veti maaston rennoin ja varmoin ottein. Jetti huomasi alkupätkän jälkeen olevansa jonon toinen ja samalla viimeinen hevonen, jolloin se alkoi hieman katsella omiaan. Reissun ainoa, mutta mukavan pitkä laukkapätkä meni ihanan helposti. Alussa Jetti meinasi jäädä tamman matkasta, mutta löysi hiljalleen moottorinsa ja eteni sopivan etäisyyden päähän johtohevosesta. Siihen se jäikin tyytyväisenä laukkaamaan, ja saatoin taas vain fiilistellä selässä.

Reissun jännin hetki sattui metsäpolulla, kun Jetti pienen kyttäilyn jälkeen päätti säikähtää jotain, mitä en itse nähnyt tai kuullut. Niinpä ruuna ampaisi käynnistä tuosta noin vain melkoiseen laukkaan. Muutaman askeleen se ehti sitä mennä, kunne stoppasi kuin seinään. Edessä olikin vielä jotain järkyttävämpää: koiranulkoiluttaja! Tämän pömelöinnin jälkeen Jetti jäi kiltisti taas tamman taakse turvaan eikä enää pieniä pällistelyjä enempää jaksanut reagoida suureen ja ihmeelliseen maailmaan. Niinpä loppureissu sujui leppoisasti, ja tallille palasi varmasti omasta mielestään suurten petojen hampailta juuri ja juuri välttynyt pieni, suuri ja ennen kaikkea urhea Jetti. Kiva reissu pienestä jännityspätkästä huolimatta. En malta odottaa, että maastot sulavat kunnolla ja niitä pääsee koluamaan vielä perusteellisemmin.

Torkuista toimivaan

Lauantaiaamu alkoi taas tavallista aikaisemmin, kun suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa Helin luo hyppäämään. Arvelin tunnin treenien olevan tekniikkaa matalilla korkeuksilla, ja arvaus osui kohtuullisesti nappiin. Pääsimme nimittäin Pupen kanssa treenaamaan lähestymisiä kirottujen ponnistuspuomien kanssa. Esteitä oli yhteensä neljä, joista kaksi oli pitkän sivun suuntaiset pystyt ja kaksi puolestaan lävistäjillä olleet okserit.

Alkuverryttelyssä olimme Pupen kanssa molemmat aika unessa, jolloin meno oli hyytynyttä ravissa. Laukassa aloimme vähän herätä, vaikka opettaja saikin pyydellä vähän terävyyttä menoon. Itse puolestaan yritin muistaa pitää Pupen edestä kevyenä, ettei se pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi. Hiljalleen alan muistaa jopa itse tämän, jolloin opettajan ei onneksi joka hetki tarvitse olla muistuttamassa asiasta. Oppi alkaa siis upota tähänkin nuppiin! Verryttelyn jälkeen tulimme innariponnistuspuomilla varustettuja pystyjä yksittäisenä molemmista kierroksista. Meno oli vähän ponnetonta, jolloin etenkin vasemmassa kierroksessa rämmimme hieman. Itse olin myös autuaasti hukassa ponnistuspaikasta, sillä puomi sekoitti pakkani täysin. Ja sen muka pitäisi auttaa, pah. Oikea kierros sujui onneksi vähän paremmin.

Kaisalle kiitos tästä!

Sitten tulimmekin jo kaikkia esteitä putkeen kahdeksan hypyn verran. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ykkönen ja kakkonen menivät ihan mukavasti. Kolmospystyllä laukka vaihtui oikeasta turhaan vasemmaksi. Sen sai onneksi nopeasti korjattua takaisin oikeaan. Nelonen meni myös mukavasti, ja pääsimme ottamaan saman kierroksen heti uudelleen putkeen. Toisella kierroksella vasen laukka vaihtui jo ensimmäisessä hypyssä turhaan oikeaksi. Senkin sai onneksi korjattua kohtuullisessa ajassa. Loput radasta menikin ihan mukavasti, ja aloin viimein lakata huolehtimasta ponnistuspuomeista.

Tulimme saman tehtävän vielä kahdesti putkeen noin 70-80 sentin tuntumaan korotettuna. Ensimmäiset neljä estettä sujuivat kohtuullisesti, vaikka välillä sain hieman kannustaa Puppea. Turhia laukanvaihtoja ei onneksi tullut, vaan laukat vaihtuivat toivotusti. Kertaalleen Puppe ennakoikin sen verran, että vaihtoi vasemman laukan oikeaksi jo ponnistuspuomilla, mutta se ei matkantekoa haitannut. Toisella kierroksella askel ei ottanut sopiakseen ykköselle, mutta sain oltua hereillä. Kannustin Puppea niin äänellä kuin pohkeilla, jolloin se venytti itsensä hyppyyn kauempaa, ja este ylittyi ilman suurempia ongelmia. Kolmanteen hyppyyn tulimme vähän pitkänä, ja opettaja neuvoi lyhentämään laukkaa ja nostamaan Pupen keulaa ylemmäs. En ihan ehtinyt tehdä korjauksia, jolloin tulimme hyppyyn pitkänä. Niinpä Puppe keilasi puomin mukaansa ja jatkoi esteen jälkeen oikean laukan sijasta vasemmassa. Yritin jarruttaa sitä raviin, mutta Puppe vain vipsautti itsensä ristilaukkaan ja jatkoi matkaa sinnikkäästi. Niinpä este tuli eteen ennen kuin ehdin korjata laukkaa, joten luotin Pupen selviytyvän niin kuin se tekikin ja vaihtoi viimeisessä hypyssä itsensä toivotusti vasempaan laukkaan.

Lopuksi tulimme tehtävän vielä kertaalleen, nyt noin 80-85 sentin korkeudella. Ensimmäiselle hypylle sain kannustaa Puppea, kun se tuntui hyytyvän. Laukka pääsi tämän hoputuksen seurauksena vaihtumaan turhaan vasemmasta oikeaan, mutta onneksi ehdin korjata sen ravin kautta takaisin. Opettaja muistutti tehtävän aikana ryhdistä, minkä muistin ihmeen hyvin. Itselläni oli hieman kiire suoristautua hypyissä liian aikaisin, mutta muuten tämä kierros oli tunnin paras. Yksi ainoa turha laukanvaihto, mutta kun senkin sai korjattua, sujui loppurata tosi kivasti.



Tällä tunnilla oli mukava huomata, että kyllä ne laukanvaihdot sieltä tulevat, kun palaset niihin ovat kohdillaan. Tunti oli kaikkinensa kiva, kunhan vain Pupen kanssa heräsimme tekemään. Puppe nosti taas kerran pisteitä silmissäni enkä voi olla muuta kuin iloinen, että pääsen treenaamaan sen kanssa.

Videoista kiitos Alekseille!

Turhia kieltoja kenraalissa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla hypättiin kenraaliharjoituksena sunnuntain estekisoja varten. Ratsukoita oli kuusi, ja opettaja oli jakanut minulle kisaratsuni eli Peran. Alkuverryttelyssä pyrin saamaan sitä teräväksi ja lyhyeksi, mutta onnistuminen oli heikko. Pera eteni kyllä, mutta ei niin hyvin, ettei olisi ehtinyt vähän kiemurrella. Yritin ratsastaa pohkeilla ja pitää etuosan hallinnassa, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen. Itsenäinen verryttely ei luonnistu minulta kovin hyvin, kun saatan helposti mennä puolihuolimattomasti ajatellen, että asiat korjaantuvat sitten varsinaisen asian pariin siirryttäessä. Juu, ei näin.

Ensimmäiset hypyt otimme oikeassa kierroksessa samalle yksittäiselle esteelle (ratapiirroksen este numero 5), joka oli ensin ristikko ja sitten pieni okseri. Hypyt menivät kivasti: rytmi säilyi enkä tehnyt ylimääräistä, vaan olin tuntumalla hyppyä odottaen. Pera olisi voinut olla terävämpi, mutta muuten aloitus oli ok. Seuraavaksi tulimme suoran linjan (esteet 2 ja 3) vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen pysty sisälsi portin, kun taas toinen pysty oli tavallinen. Väli oli 22,5 metriä. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiselle esteelle tuli hieman huono hyppy, kun Pera tuntui arpovan, ottaako yksi superminiaskel vai ei. Yli se kuitenkin meni, ja pääsimme välin kuudella askeleella. Toinen hyppy oli kelvollinen. Toinen kierros menikin sitten asiallisesti.

Ennen rataa hyppäsimme vielä esteet 1 ja 4 oikeasta laukasta aloittaen. Ensimmäinen hyppy meni kivasti, kun en kiirehtinyt, mutta pysyin silti tuntumalla. Pera vaihtoi hypyssä laukan nätisti oikeasta vasempaan, ja matka jatkui. Toiselle, laineista kootulle pystylle oli matkaa sen verran, että pyrin pitämään Peran hereillä sen aikana. Pera eteni mukavasti, ja sain tuotua sen nätisti toiseen hyppyyn. Laukka ei vaihtunut vasemmasta oikeaan, mutta sen ehti korjata tehtävän jälkeen. Opettajakin puuttuminen ei harmittanut, sillä tehtävä oli muuten sujuva.

Sitten tulimme viiden esteen radan kahteen kertaan noin 70–80 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella unohdin herättää Peran, jolloin ykköselle jouduin nohittamaan sitä. Se ei onneksi vetänyt siitä hernettä turpaansa, vaan hyppäsi esteen vaihtaen oikean laukan vasemmaksi. Suora linja 2–3 oli muuten hyvä, mutta pieni puolipidäte välissä olisi ollut tarpeen. Tulimme vähän liian lähelle kolmosta, jolloin seurauksena oli kolautus puomiin ja laukan vaihtuminen ristilaukaksi. Pera sai kavionsa nopeasti takaisin vasempaan laukkaan. Neloselle eli lainepystylle tulikin käännettyä hieman liian myöhässä, ja kaiken lisäksi Pera ehti pällistellä laineita. Seurauksena oli kielto, johon reagoin aika topakasti. Opettaja neuvoi rauhoittumaan, sillä ongelmana oli ollut huono tie. Uusi lähestyminen onnistui paremmin, ja Pera hyppäsi esteen. Hieman jännittyneesti, mutta laukan siinä oikeaksi kuitenkin vaihtaen. Radan viimeinen eli viitoseste ylittyi ihan hyvin, vaikka Pera vaihtoi siinä itsensä turhaan vasempaan laukkaan. Korjasin sen sitten radan jälkeen pois. Rata olisi ollut muuten ihan ok, mutta lainepystylle sattunut kielto harmitti.

Toiselle kierrokselle yritin sisuuntua ratsastamaan napakammin ja tarkemmin. Ykköseste menikin nätin rauhassa, ja Pera vaihtoi siinä laukan vasempaan. Kakkoselle meno pääsi hyytymään, kun aloin arpoa ponnistuspaikkaa. Pera kuitenkin kömpi esteen yli vähän huonosta kohdasta. Tahti kuitenkin oli ehtinyt rikkoutua, jolloin kuusi askelta jäi hieman kauas kolmoselta. Pera ei jaksanut enää pelastaa, vaan kielsi esteelle. Opettaja laittoi meidät ottamaan linjan uudelleen. Kakkosesteelle tuli edelleen vähän hassu hyppy, kun jäädyin selässä enkä osannut auttaa Peraa. Se kömpi taas ylikiltisti esteen yli, mutta toisti aikaisemmin eli kielsi kolmoselle, kun askel ei sopinut ollenkaan. Tämän jälkeen suuntasimme suoraan pelkälle kolmoselle, joka ylittyi, mutta haparoiden. Taisin itse olla sitä mieltä, ettemme pääse tästä esteestä enää yli. Pera onneksi suostui auttamaan huteraa kuskiaan. Hypyn jälkeen olimme ristilaukassa, jonka Pera korjasi ravimökellyksen kautta pois. Neloselle tulimme taas turhan lähelle, mutta nyt olin itse menossa, jolloin Perakin hyppäsi vaihtaen laukan oikeaksi. Radan viimeinen este meni lopulta ihan hyvin, kun opettajan neuvoilla vähän lyhensin Peraa, mutta pidin silti laukan ihan sujuvana. Pääsimmepä radan lopulta, vaikka usko meinasi loppua kesken.



Fiilis tunnin lopussa oli aika kurja. Aivan turhia kieltoja! Lähdepä sitten tällä fiiliksellä kisaradalle, voi pah! Mikä hitsi siinä on, että kun tajuan ponnistuspaikan tulevan huonoon kohtaan, niin ainoa ratkaisuni on joko puskea tai vaihtoehtoisesti jäätyä? Tällä kertaa myönnän puskeneeni yhdesti, muilla kerroilla yksinkertaisesti jäädyin. Minne jäivät pohkeet tuntumalta ja ajatus, että tästä muuten mennään yli? Niinpä! Peran kanssa pitää yksinkertaisesti muistaa ratsastaa eikä jättää sitä oman onnen nojaan. Se kun ei loputtomiin jaksa pelastaa toheloa kuskia, vaan alkaa stoppailla saatuaan tarpeeksi. Kieltoja saati hylkäystä en kisaradalta halua, joten toivottavasti osaan sunnuntaina niin ratsastaa kuin odottaa sopivassa suhteessa. Jos jotain positiivista hakee tästä tunnista, niin onneksi kiellot olivat maltillisia eikä putoaminen käynyt mielessäkään. Paremmalla ajatuksella sitten kisoissa.

Videoista kiitos Alekseille!