Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli koppura, joten päätin jättää satulan matkasta, sillä käytettävinä askellajeina olivat käynti ja ravi. Treeniaiheiksi otin kevyesti siirtymät sekä peruuttamisen.
Siirtymiä tein käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Aluksi Jetti oli hidas reagoimaan, mutta hiljalleen parani. Siirtymisissä ylöspäin sain välillä pidettyä ohjat hyvin tuntumalla ja ratsastettua pohkeella niin, ettei Jetti jännittynyt ja nostanut päätään. Rehellisen pyöreä se ei ollut, mutta teki siirtymän tasaisemmin. Siirtymisissä alaspäin huomasin jännittäväni itseni irti Jetin selästä. Tätä en huomaa lähellekään näin selvästi satulan kanssa. Nyt kuitenkin tunsin aina jarrutuksessa, kuinka jännitin takareiteni ja sitä myöten nousin vähän irti selästä. Näemmä istunnalla jarruttaminen tulee tehtyä väärillä lihaksilla, jolloin koko kroppani jännittyy. Eipä siis ihme, että Jettikin jännittyy ja nostaa päänsä tasaisesta muodosta ylös, kun itsekin teen juuri samoin. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt kunnon ratkaisua, jolla olisin saanut ratsastettua siirtymän alaspäin rennommin.
Peruutuksissa kokeilin säilyttää Jetin tuntumalla vähän pyöreämmällä niskalla, mutta se jäi yrittämiseksi. Pyöreyden sain hakea aina pysähdyksen jälkeen uusiksi ennen kuin pyysin peruutusta. Itse peruutukset kuitenkin lähtivät ihan kohtuullisesti. Toki energiaa olisi voinut olla enemmän, mutta tällä kertaa askeleet suuntautuivat suoremmin taakse eikä Jetti lähtenyt pyrkimään vinoon. Painoa se tosin olisi saanut viedä paremmin takajaloille, sillä nyt en tuntenut ihan niin hyviä askelia kuin joinain kertoina on ollut.
Lopuksi humputtelin ravia rennosti ilman sen kummempia vinkeitä. Jetti alkoi tarjota lopulta kivan letkeää menoa, kun sain rentoutettua omaa istuntaani. Huomasin monesti lantiota alle kääntäessä ylävartaloni kippaavan taakse. Niinpä sain kerta toisen jälkeen muistaa korjata ylävartalonikin parempaan paikkaan. Koska ravi oli kohtuullisen rauhallista, oli siinä istuminen helppoa. Ilman satulaa meneminen tuntui paljastavan monta pientä asiaa, jotka eivät ole niin selvästi satulan kanssa havaittavissa. Tämän huomion perusteella saisin mennä vähän useammin ilman satulaa, niin ehkä voisin sitä kautta tehtyjä havaintoja viedä myös satulan kanssa ratsastamiseen.
perjantai 29. marraskuuta 2013
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Ihan rauhassa vain
Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, vaikka olimme kovasti vihjailleet estetunnista. No, ei siitä mihinkään pääse, että kouluakin on mentävä aina välillä. Ratsukseni sain Hilanterin, mikä oli ihan kiva vaihtoehto. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheena oli pohkeenväistöt.
Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja muistutti ratsastamaan ensin vaikka vähän pidemmässä muodossa ja vasta hevosen oikeasti lämmetessä töihin alkaa hakea sitä lyhyemmäksi. Hilanteri liikkui mukavasti käynnissä ja ravissa, kun sain ohjat tuntumalle ja pohkeet töihin. Välillä meno oli kyllä aika epätasaista, kun Hilanteri kävi tuntumalla ja hetken päästä jo katosi sieltä. Tiesin kyllä, että ratkaisuna olisi ollut ratsastaa paremmin pohkeella, mutta toteutus jäi taas puolitiehen. Ihanaa, että tajuan ongelmia ja tiedän niihin ratkaisuja, mutta miten saan itseni vielä toteuttamaan ne? Ensimmäisessä laukannostoyrityksessä tein jotain todella pahasti väärin, sillä Hilanteri veti herneen turpaansa ja jumitteli oikein urakalla. Siitä seurannut paniikkikohtaukseni ei juuri auttanut, sillä oman ratsastuksen rentouttamisen sijaan aloin häseltää. Sitten sain nollattua tilannetta ja lopulta hyvin napakan pyynnön jälkeen Hilanteri muisti osaavansa myös laukata. Opettajalta tulikin sitten kehu, että Hilanteri laukkasi todella puhdasta laukkaa. Hilanteri liikkuikin ihan asiallisesti, mutta tuntui olevan melkein joka hetki valmis pudottamaan laukan pois. Niinpä sain keskittyä todella olemaan häiritsemättä sitä, jotta se ei toteuttaisi suunnitelmiaan. Rentouden ja matkustajaksi heittäytymisen eroa en tosin vieläkään osaa tehdä.
Tämän jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli tehdä väistö lävistäjää pitkin keskihalkaisijalle asti. Siitä hevonen puolestaan käännettiin lävistäjän suuntaiseksi ja jatkettiin lävistäjä loppuun. Väistöt tehtiin koko ajan käynnissä, mutta lävistäjän loppupuoli mentiin ensin ravissa, sitten laukassa. Lävistäjän jälkeen sai työstää ravia ja laukkaa pääty-ympyrällä. Väistöt vasemmalle olivat tihkaita, kun taas oikealle väistettäessä tahti säilyi paremmin. Pyrin olemaan mahdollisimman rento väistöissä, jotta en olisi jarruttava tekijä Hilanterin liikkumisessa. Vasemmalle tehdyissä väistöissä sain kiinnittää huomiota paljon vasempaan puoleen ja oikeassa taasen oikeaan. Eli juuri siihen ei-väistättävään puoleen. Vasenta puolta sain pyytää odottamaan, kun taas oikeaa puolta pysymään suorempana. Väistömme eivät olleet kovin väläyttäviä, mutta koko tunnin aikana saimme kuitenkin muutaman askeleen, jossa Hilanteri yritti hakeutua oikeinpäin. Kieltämättä etenimme aika pitkälti mateluvauhtia, kun en vain saanut yhdistettyä väistöä ja eteenpäinpyrkimystä. Mietin jo tunnilla, aloinko puskea istunnalla vai käytinkö niin paljon ristiriitaisia apuja, että Hilanteri protestoi jarruttamalla. Selvyyttä tähän en saanut, mutta välillä yritin tietoisesti rentouttaa ratsastustani. Vaikka väistöt eivät lähteneet rullaamaan täydellisesti, kertoi opettaja Hilanterin liikkuvan niiden avulla paljon suorempana. Jotain siis meni oikein.
Ravin ja laukan työstämisessä jatkui vähän sama ongelma kuin alkutunnista: Hilanteri pyrki kovasti kulkemaan oikeinpäin, mutta en onnistunut tarjoamaan sille kunnon tukea siihen. Niinpä se pääsi etenemään aina pienen hetken oikeinpäin, jolloin herpaannuin ihastelemaan ratsuani ja lakkasin ratsastamassa. Sitten vuorostaan Hilanteri herpaantui, ja saimme aloittaa työskentelyn alusta. Jostain syystä lakkaan vieläkin ratsastamasta silloin, kun hevonen loksahtaa paikoillaan, vaikka oikeasti se työskentely pääsisi vasta sitten alkamaan kunnolla. Helpompi suunta oli tällä kertaa oikea. Siinä muistin kääntää mukavasti ulkoavuilla enkä ähertänyt ohjalla liikaa. Vasemmassa kierroksessa taas Hilanteri pyrki ympyrältä ulos, jolloin jäin vähän puskemaan vastaan ja vaikuttamaan liikaa ohjalla. Paikoin onneksi sain myös parannettua omaa ratsastusta vasemmassakin kierroksessa, jolloin Hilanteri pääsi liikkumaan taas paremmin. Tasaisuus olisi silti ollut pop.
Loppuraveissa ei tapahtunut enää mitään yllättävää. Hilanteri oli hetken aikaa vähän kiireinen, mutta malttoi sitten rauhoittua. Tunnista jäi kaivelemaan väistöjen nihkeys. Arvelen sen kyllä johtuneen omasta tahattomasta jarruttamisesta istunnalla. Plussaa kuitenkin siitä, että huomasin tämän jo väistöjen aikana ja pyrin korjaamaankin sitä. En vain saanut itseäni niin paljoa oikeinpäin, että Hilanteri olisi lopulta palkinnut yritykseni selvästi. Tietysti väistöjä vaikeutti Hilanterin luontainen vinous ja jäykkyys, mutta toisaalta teimme harjoitusta niin pitkään, että olisi sen luullut vertyvän. Minulta siis on vain hukassa vieläkin kyky säilyttää hevosen pyrkimys eteen myös silloin, kun pyydän siltä jotain muutakin. Tuttu ongelma, joka olisi kiva saada ratkaistua.
Videoista kiitos Alekseille!
Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja muistutti ratsastamaan ensin vaikka vähän pidemmässä muodossa ja vasta hevosen oikeasti lämmetessä töihin alkaa hakea sitä lyhyemmäksi. Hilanteri liikkui mukavasti käynnissä ja ravissa, kun sain ohjat tuntumalle ja pohkeet töihin. Välillä meno oli kyllä aika epätasaista, kun Hilanteri kävi tuntumalla ja hetken päästä jo katosi sieltä. Tiesin kyllä, että ratkaisuna olisi ollut ratsastaa paremmin pohkeella, mutta toteutus jäi taas puolitiehen. Ihanaa, että tajuan ongelmia ja tiedän niihin ratkaisuja, mutta miten saan itseni vielä toteuttamaan ne? Ensimmäisessä laukannostoyrityksessä tein jotain todella pahasti väärin, sillä Hilanteri veti herneen turpaansa ja jumitteli oikein urakalla. Siitä seurannut paniikkikohtaukseni ei juuri auttanut, sillä oman ratsastuksen rentouttamisen sijaan aloin häseltää. Sitten sain nollattua tilannetta ja lopulta hyvin napakan pyynnön jälkeen Hilanteri muisti osaavansa myös laukata. Opettajalta tulikin sitten kehu, että Hilanteri laukkasi todella puhdasta laukkaa. Hilanteri liikkuikin ihan asiallisesti, mutta tuntui olevan melkein joka hetki valmis pudottamaan laukan pois. Niinpä sain keskittyä todella olemaan häiritsemättä sitä, jotta se ei toteuttaisi suunnitelmiaan. Rentouden ja matkustajaksi heittäytymisen eroa en tosin vieläkään osaa tehdä.
Tämän jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli tehdä väistö lävistäjää pitkin keskihalkaisijalle asti. Siitä hevonen puolestaan käännettiin lävistäjän suuntaiseksi ja jatkettiin lävistäjä loppuun. Väistöt tehtiin koko ajan käynnissä, mutta lävistäjän loppupuoli mentiin ensin ravissa, sitten laukassa. Lävistäjän jälkeen sai työstää ravia ja laukkaa pääty-ympyrällä. Väistöt vasemmalle olivat tihkaita, kun taas oikealle väistettäessä tahti säilyi paremmin. Pyrin olemaan mahdollisimman rento väistöissä, jotta en olisi jarruttava tekijä Hilanterin liikkumisessa. Vasemmalle tehdyissä väistöissä sain kiinnittää huomiota paljon vasempaan puoleen ja oikeassa taasen oikeaan. Eli juuri siihen ei-väistättävään puoleen. Vasenta puolta sain pyytää odottamaan, kun taas oikeaa puolta pysymään suorempana. Väistömme eivät olleet kovin väläyttäviä, mutta koko tunnin aikana saimme kuitenkin muutaman askeleen, jossa Hilanteri yritti hakeutua oikeinpäin. Kieltämättä etenimme aika pitkälti mateluvauhtia, kun en vain saanut yhdistettyä väistöä ja eteenpäinpyrkimystä. Mietin jo tunnilla, aloinko puskea istunnalla vai käytinkö niin paljon ristiriitaisia apuja, että Hilanteri protestoi jarruttamalla. Selvyyttä tähän en saanut, mutta välillä yritin tietoisesti rentouttaa ratsastustani. Vaikka väistöt eivät lähteneet rullaamaan täydellisesti, kertoi opettaja Hilanterin liikkuvan niiden avulla paljon suorempana. Jotain siis meni oikein.
Ravin ja laukan työstämisessä jatkui vähän sama ongelma kuin alkutunnista: Hilanteri pyrki kovasti kulkemaan oikeinpäin, mutta en onnistunut tarjoamaan sille kunnon tukea siihen. Niinpä se pääsi etenemään aina pienen hetken oikeinpäin, jolloin herpaannuin ihastelemaan ratsuani ja lakkasin ratsastamassa. Sitten vuorostaan Hilanteri herpaantui, ja saimme aloittaa työskentelyn alusta. Jostain syystä lakkaan vieläkin ratsastamasta silloin, kun hevonen loksahtaa paikoillaan, vaikka oikeasti se työskentely pääsisi vasta sitten alkamaan kunnolla. Helpompi suunta oli tällä kertaa oikea. Siinä muistin kääntää mukavasti ulkoavuilla enkä ähertänyt ohjalla liikaa. Vasemmassa kierroksessa taas Hilanteri pyrki ympyrältä ulos, jolloin jäin vähän puskemaan vastaan ja vaikuttamaan liikaa ohjalla. Paikoin onneksi sain myös parannettua omaa ratsastusta vasemmassakin kierroksessa, jolloin Hilanteri pääsi liikkumaan taas paremmin. Tasaisuus olisi silti ollut pop.
Loppuraveissa ei tapahtunut enää mitään yllättävää. Hilanteri oli hetken aikaa vähän kiireinen, mutta malttoi sitten rauhoittua. Tunnista jäi kaivelemaan väistöjen nihkeys. Arvelen sen kyllä johtuneen omasta tahattomasta jarruttamisesta istunnalla. Plussaa kuitenkin siitä, että huomasin tämän jo väistöjen aikana ja pyrin korjaamaankin sitä. En vain saanut itseäni niin paljoa oikeinpäin, että Hilanteri olisi lopulta palkinnut yritykseni selvästi. Tietysti väistöjä vaikeutti Hilanterin luontainen vinous ja jäykkyys, mutta toisaalta teimme harjoitusta niin pitkään, että olisi sen luullut vertyvän. Minulta siis on vain hukassa vieläkin kyky säilyttää hevosen pyrkimys eteen myös silloin, kun pyydän siltä jotain muutakin. Tuttu ongelma, joka olisi kiva saada ratkaistua.
Videoista kiitos Alekseille!
maanantai 25. marraskuuta 2013
Kun asioista tekee liian vaikeita
Maanantaina Tallinmäen tunnilla pääsin treenaamaan Jetin kanssa asettamista, taivuttamista sekä laukanvaihtoja. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kenttä oli mainiossa kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytettävissä. Alkuverryttelyssä pyörittelimme käynnissä, ravissa ja laukassa keskiympyröitä edeten muuten uraa pitkin. Tällä kertaa asetus tuntui olevan hukassa molemmilta puolilta. Oikeassa kierroksessa en saanut Jettiä asettumaan juuri nimeksikään ja vasemmassa kierroksessa asetusyrityksissä koko ratsu lähti valumaan sisälle. Ei kovin lupaava aloitus tunnille, mutta luvassa oli onneksi lisätreeniä samalla aiheella.
Jatkoimme saman asian työstöä kolmikaarisella kiemurauralla, johon pyöräyteltiin myös ympyrät ja suorituskohdissa käytiin parin askeleen verran käynnissä. Suoristuskohdissa piti muistaa tietysti myös suoristaa. Asetus oikealle alkoi löytyä hiljalleen, ja opettaja muistutteli myös myötäämään nopeasti, etten jäisi kiinni sisäohjaan. Oikeassa kierroksessa sain kohtuullisesti toteutettua tätä, mutta vasen kierros oli jälleen kerran vaikea. Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan paremmin kädessä ja välillä jopa ajattelemaan asettamista ulos. Näin Jetin ei pitänyt päästä mutkalle kaulastaan ja sitä myöten pullahtamaan sisälavan kautta karkuun. Lisäohjeena oli huolehtia, ettei oma sisäjalkani estä Jetin kääntymistä, vaan antaa tilaa. Oman huomioni mukaan en saanut asetusta rehellisesti läpi kuin ehkä kerran kymmenestä yrityksestä. Lisäksi tunsin, kuinka lantioni oli vinossa siten, että vasen puoleni oli edempänä oikeaan verrattuna. Tihkasta, tihkasta ja vielä kerran tihkasta. Epämääräisellä puuhaamisella loppua kohti meno parani, mutta ei se vain helppoa ollut. Välillä tuskastutti kovasti, kuinka vaikeaa meno oli ja noina hetkinä unohdin aina olla rento. Huono yhtälö. Olisin myös saanut kiinnittää paremmin huomiota hyvinä hetkinä siihen, miten päin olin ja mitä tein, jotta olisin voinut yrittää jatkaa sen työstöä sen sijaan, että palasin melkein aina lähtöpisteeseen.
Laukanvaihtokuviona oli tulla kolmikaarista kiemurauraa, mutta koska törmäsimme Jetin kanssa ongelmiin, tulimme kuviota kahdeksikkona. Suoristuskohdassa tuli siis aina vaihtaa laukka ilman, että hevonen pääsee kaatumaan uuden laukan suuntaan. Jostain syystä tein itse laukanvaihdosta niin ison numeron, että aloin valmistella sitä liian aikaisin, jolloin Jetti pääsi ennakoimaan uutta suuntaa ja puskemaan sinne. Itse laukanvaihto jäi tekemättä, jolloin humputtelimme muutamia kertoja vastalaukkaa vailla ongelmia. Harmi vain, ettei se ollut harjoituksen tarkoitus. Opettaja muistutti tulemaan suorempana ja tekemään vaihdon puolihuolimattomasti. En tiedä, miten onnistuinkin tekemään tästä harjoituksesta näin vaikean. Muistelin kyllä, että ihan alkuaikoinani vaihtelin Jetillä vailla huolen häivää laukkoja tuosta noin vain, mutta nyt sitten teen niistä ihan käsittämättömän vaikeita suorituksia. Jetti-parka, kun se joutuu miettimään, mitä ihmettä yritän sekavilla avuillani kulloinkin tarkoittaa. Lopulta taisimme saada laukat vaihtumaan lennosta, mutta ei nyt aivan oikeassa kohdassa saati suorassa pysyen. Harmitti kyllä, miten keräsinkin niin paljon paineita yhdestä tehtävästä ja kuinka onnettomasti sain nollattua tilannetta vaikeina hetkinä.
Loppuverryttelyssä tulimme sitten ravissa loivia kiemuroita. Jetti eteni ihan kivasti, ja tarkemmalla ratsastuksella sain paikoin Jettiä asettumaan molempiin suuntiin ja jopa rentoutumaan. Jihuu! Välillä tosin taas unohdin ratsastaa tai luovutin kesken, jolloin viurahtelimme kuviolla vähän epämääräisesti. Tunnista päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää rentous on, etenkin Jetin kanssa. Jos sitä jää pusertamaan ja puskemaan, niin se alkaa jumittua ja venkoilla enemmän. Monet tehtävät onnistuisivat paremmin, mikäli saisin ensin itseni viriteltyä sopivan huolettomalle fiilikselle, joka toivottavasti myös tarttuisi Jettiin. Silloin kumpikaan ei ottaisi mistään ylimääräisiä paineita, ja tunti voisi sujua paremmin.
Jatkoimme saman asian työstöä kolmikaarisella kiemurauralla, johon pyöräyteltiin myös ympyrät ja suorituskohdissa käytiin parin askeleen verran käynnissä. Suoristuskohdissa piti muistaa tietysti myös suoristaa. Asetus oikealle alkoi löytyä hiljalleen, ja opettaja muistutteli myös myötäämään nopeasti, etten jäisi kiinni sisäohjaan. Oikeassa kierroksessa sain kohtuullisesti toteutettua tätä, mutta vasen kierros oli jälleen kerran vaikea. Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan paremmin kädessä ja välillä jopa ajattelemaan asettamista ulos. Näin Jetin ei pitänyt päästä mutkalle kaulastaan ja sitä myöten pullahtamaan sisälavan kautta karkuun. Lisäohjeena oli huolehtia, ettei oma sisäjalkani estä Jetin kääntymistä, vaan antaa tilaa. Oman huomioni mukaan en saanut asetusta rehellisesti läpi kuin ehkä kerran kymmenestä yrityksestä. Lisäksi tunsin, kuinka lantioni oli vinossa siten, että vasen puoleni oli edempänä oikeaan verrattuna. Tihkasta, tihkasta ja vielä kerran tihkasta. Epämääräisellä puuhaamisella loppua kohti meno parani, mutta ei se vain helppoa ollut. Välillä tuskastutti kovasti, kuinka vaikeaa meno oli ja noina hetkinä unohdin aina olla rento. Huono yhtälö. Olisin myös saanut kiinnittää paremmin huomiota hyvinä hetkinä siihen, miten päin olin ja mitä tein, jotta olisin voinut yrittää jatkaa sen työstöä sen sijaan, että palasin melkein aina lähtöpisteeseen.
Laukanvaihtokuviona oli tulla kolmikaarista kiemurauraa, mutta koska törmäsimme Jetin kanssa ongelmiin, tulimme kuviota kahdeksikkona. Suoristuskohdassa tuli siis aina vaihtaa laukka ilman, että hevonen pääsee kaatumaan uuden laukan suuntaan. Jostain syystä tein itse laukanvaihdosta niin ison numeron, että aloin valmistella sitä liian aikaisin, jolloin Jetti pääsi ennakoimaan uutta suuntaa ja puskemaan sinne. Itse laukanvaihto jäi tekemättä, jolloin humputtelimme muutamia kertoja vastalaukkaa vailla ongelmia. Harmi vain, ettei se ollut harjoituksen tarkoitus. Opettaja muistutti tulemaan suorempana ja tekemään vaihdon puolihuolimattomasti. En tiedä, miten onnistuinkin tekemään tästä harjoituksesta näin vaikean. Muistelin kyllä, että ihan alkuaikoinani vaihtelin Jetillä vailla huolen häivää laukkoja tuosta noin vain, mutta nyt sitten teen niistä ihan käsittämättömän vaikeita suorituksia. Jetti-parka, kun se joutuu miettimään, mitä ihmettä yritän sekavilla avuillani kulloinkin tarkoittaa. Lopulta taisimme saada laukat vaihtumaan lennosta, mutta ei nyt aivan oikeassa kohdassa saati suorassa pysyen. Harmitti kyllä, miten keräsinkin niin paljon paineita yhdestä tehtävästä ja kuinka onnettomasti sain nollattua tilannetta vaikeina hetkinä.
Loppuverryttelyssä tulimme sitten ravissa loivia kiemuroita. Jetti eteni ihan kivasti, ja tarkemmalla ratsastuksella sain paikoin Jettiä asettumaan molempiin suuntiin ja jopa rentoutumaan. Jihuu! Välillä tosin taas unohdin ratsastaa tai luovutin kesken, jolloin viurahtelimme kuviolla vähän epämääräisesti. Tunnista päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää rentous on, etenkin Jetin kanssa. Jos sitä jää pusertamaan ja puskemaan, niin se alkaa jumittua ja venkoilla enemmän. Monet tehtävät onnistuisivat paremmin, mikäli saisin ensin itseni viriteltyä sopivan huolettomalle fiilikselle, joka toivottavasti myös tarttuisi Jettiin. Silloin kumpikaan ei ottaisi mistään ylimääräisiä paineita, ja tunti voisi sujua paremmin.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Hyppyjä Jussin opissa
Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla oli myös esteitä, jihuu! Ratsuksi olin toivonut aiemmin viikolla Lorea, mutta tällä kertaa sain mennä Jussilla. Mietin ennen tuntia, että saanpahan taas treenata sitä, etten lähde itse hyppyyn ennen hevosta. Jussilla kun on tapana joskus hypätä vähän mistä sattuu. Estesilmää tällä ruunalla ei ihan jokaiseen hyppyyn ole, mutta se korvaa sen pienen puutteen menemällä kiltisti kaiken, mitä eteen laitetaan. Alkuverryttelyn menimme vikkelästi itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Jussi liikkui mukavasti, ja keskityin kääntämään sitä suorana. Kummempia ongelmia ei ollut, joten valmistauduin hyppyihin luottavaisin mielin.
Ensimmäiseksi tulimme molemmista suunnista ratapiirroksen suoraa linjaa esteillä 1 ja 2 pyöräyttäen tehtävän alkuun sekä ensimmäisen hypyn jälkeen ympyrän. Aloitimme vasemmassa kierroksessa. Molemmilla kierroksilla Jussi hyppäsi esteet kivasti, mutta niiden väliin tehty ympyrä oli vähän liiraamista ulos. Opettaja muistutti ulkoavuista, mutta en tainnut sitten kunnolla päästä niillä kääntämään. Oikeassa kierroksessa Jussi pääsi vaihtamaan ensimmäisessä hypyssä itsensä kertaalleen vasempaan laukkaan. Toisella kierroksella Jussi myös pääsi tekemään bravuurinsa eli loikkaamaan niin kaukaa, etten edes minä, kaukaisten ponnistuspaikkojen fani, älynnyt lähtöä ja jäin matkasta. Opettaja neuvoi pitämään Jussin lyhyessä, mutta terävässä laukassa, jotta se ei tekisi moisia ratkaisuja. Esteiden väliin tehdyllä ympyrällä kääntäminen oli vähän vielä hukassa, mutta parani ulkoapuja käyttämällä.
Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 3 ja 4 kahdeksikolla. Aloitimme vasemmassa kierroksessa ja tulimme lävistäjällä olleen esteen numero 3 (tässä vaiheessa vielä pysty, myöhemmin okseri). Siitä piti saada laukka vaihtumaan oikeaksi ja jatkaa toiselle lävistäjäpystylle siellä taas laukka vasemmaksi vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi hypyssä, vaan sain korjata ravin kautta. Toisessa hypyssä laukka sitten vaihtui toivotusti oikeasta vasemmaksi. Opettaja kehotti käyttämään enemmän istunta-apuja laukanvaihdossa, sillä käteni tekivät taas hyvin suurieleiset johtamiset. Toisella kierroksella ratkaisin molemmat lähestymiset esteille pyytämällä Jussia eteen. Lähdimme molemmille esteille siten hieman kauempaa, mutta olipa siitä jotain hyötyä: molemmat laukat vaihtuivat hypyissä. Opettaja tuumasi, että ratkaisu oli ok, kun olin sen itse tehnyt eikä Jussi päässyt päättämään paikkoja. Tuumasin siihen, että olisi kiva myös oppia ottamaan takaisin tarvittaessa eikä ratkaista tilanteita aina vain ratsastamalla eteen. Jostain syystä en vain osaa ajatella ottamista kiinni esteen lähestyessä juuri nimeksikään. Sietäisi kyllä, sillä esimerkiksi Pera ei siedä yhtään, jos sitä aletaan painostaa hyppäämään turhan kaukaa. Nimimerkillä kokeiltu on ja kaulalle päädytty.
Lopuksi tulimme vielä tehtävän esteillä 5-8, jossa tultiin esteitä kaarevilla linjoilla pystyiltä oksereille. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisellä kierroksella sain Jussin vaihtamaan vasemman laukan okserilla oikeaksi, mutta vaihto toisinpäin ei enää onnistunut eli vasen laukka piti ottaa hypyn jälkeen ravin kautta. Matkalla olleet pystyt ylittyivät asiallisesti, ja kaarevat linjat pystyiltä oksereille olivat ihan ok. Toisella kierroksella ensimmäinen pysty meni mukavasti, ja tein rauhassa lähestymistä ensimmäiselle okserille. Jussipa päättikin, että jätetään yksi askel välistä ja hypätään kauempaa. En ollut yhtään itse taaskaan menossa, joten jäin matkasta. Reaktiona oli ihmeellinen hihkaisu kesken hypyn ja sitten heti Jussin kiittely siitä, ettei hermostunut matkasta jääneeseen kuskiin. Ja hei, laukka vaihtui muitta mutkitta vasemmasta oikeaksi tällaisellakin tavalla. Oikea laukka ei tosin vaihtunut vieläkään hypyssä vasemmaksi, vaan korjasin sen taas ravin kautta. Loppuun saimme tulla vielä yksittäisenä vasemmassa kierroksessa okserin numero 3, sillä se oli tuottanut eniten ongelmia koko porukalle. Nyt yksittäisenä tehtävänä siihen saattoi keskittyä täysillä, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä hienosti vasemman laukan oikeaksi, ja tunnin hyppelyt päättyivät mukavaan onnistumiseen.
Olipa kiva tunti! Esteet pysyivät maltillisesti jossain 50-60 sentin tuntumassa, joten rimakauhukaan ei iskenyt. Tuumasinkin tunnin lopussa opettajalle, että jotenkin kierosti alan tykätä Jussilla hyppäämisestä. Se opettaa minua todella paljon odottamaan hyppyjä ja jatkossa toivottavasti myös löytämään sellaisen istunnan, jonka avulla osaan mukautua paremmin yllättäviinkin hyppyihin. Jussin kanssa voin myös oppia hakemaan sellaista laukkaa ja sen pituista hevosta, ettei ratsu edes yritä tarjoa kamikaze-hyppyjä. Jussin voikin ajatella olevan omanlaisensa opetusmestari esteillä, kun sitä pitää vähän neuvoa sen sijaan, että sen kyydissä voisi vain matkustella.
Videoista kiitos Alekseille!
Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 3 ja 4 kahdeksikolla. Aloitimme vasemmassa kierroksessa ja tulimme lävistäjällä olleen esteen numero 3 (tässä vaiheessa vielä pysty, myöhemmin okseri). Siitä piti saada laukka vaihtumaan oikeaksi ja jatkaa toiselle lävistäjäpystylle siellä taas laukka vasemmaksi vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi hypyssä, vaan sain korjata ravin kautta. Toisessa hypyssä laukka sitten vaihtui toivotusti oikeasta vasemmaksi. Opettaja kehotti käyttämään enemmän istunta-apuja laukanvaihdossa, sillä käteni tekivät taas hyvin suurieleiset johtamiset. Toisella kierroksella ratkaisin molemmat lähestymiset esteille pyytämällä Jussia eteen. Lähdimme molemmille esteille siten hieman kauempaa, mutta olipa siitä jotain hyötyä: molemmat laukat vaihtuivat hypyissä. Opettaja tuumasi, että ratkaisu oli ok, kun olin sen itse tehnyt eikä Jussi päässyt päättämään paikkoja. Tuumasin siihen, että olisi kiva myös oppia ottamaan takaisin tarvittaessa eikä ratkaista tilanteita aina vain ratsastamalla eteen. Jostain syystä en vain osaa ajatella ottamista kiinni esteen lähestyessä juuri nimeksikään. Sietäisi kyllä, sillä esimerkiksi Pera ei siedä yhtään, jos sitä aletaan painostaa hyppäämään turhan kaukaa. Nimimerkillä kokeiltu on ja kaulalle päädytty.
Lopuksi tulimme vielä tehtävän esteillä 5-8, jossa tultiin esteitä kaarevilla linjoilla pystyiltä oksereille. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisellä kierroksella sain Jussin vaihtamaan vasemman laukan okserilla oikeaksi, mutta vaihto toisinpäin ei enää onnistunut eli vasen laukka piti ottaa hypyn jälkeen ravin kautta. Matkalla olleet pystyt ylittyivät asiallisesti, ja kaarevat linjat pystyiltä oksereille olivat ihan ok. Toisella kierroksella ensimmäinen pysty meni mukavasti, ja tein rauhassa lähestymistä ensimmäiselle okserille. Jussipa päättikin, että jätetään yksi askel välistä ja hypätään kauempaa. En ollut yhtään itse taaskaan menossa, joten jäin matkasta. Reaktiona oli ihmeellinen hihkaisu kesken hypyn ja sitten heti Jussin kiittely siitä, ettei hermostunut matkasta jääneeseen kuskiin. Ja hei, laukka vaihtui muitta mutkitta vasemmasta oikeaksi tällaisellakin tavalla. Oikea laukka ei tosin vaihtunut vieläkään hypyssä vasemmaksi, vaan korjasin sen taas ravin kautta. Loppuun saimme tulla vielä yksittäisenä vasemmassa kierroksessa okserin numero 3, sillä se oli tuottanut eniten ongelmia koko porukalle. Nyt yksittäisenä tehtävänä siihen saattoi keskittyä täysillä, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä hienosti vasemman laukan oikeaksi, ja tunnin hyppelyt päättyivät mukavaan onnistumiseen.
Olipa kiva tunti! Esteet pysyivät maltillisesti jossain 50-60 sentin tuntumassa, joten rimakauhukaan ei iskenyt. Tuumasinkin tunnin lopussa opettajalle, että jotenkin kierosti alan tykätä Jussilla hyppäämisestä. Se opettaa minua todella paljon odottamaan hyppyjä ja jatkossa toivottavasti myös löytämään sellaisen istunnan, jonka avulla osaan mukautua paremmin yllättäviinkin hyppyihin. Jussin kanssa voin myös oppia hakemaan sellaista laukkaa ja sen pituista hevosta, ettei ratsu edes yritä tarjoa kamikaze-hyppyjä. Jussin voikin ajatella olevan omanlaisensa opetusmestari esteillä, kun sitä pitää vähän neuvoa sen sijaan, että sen kyydissä voisi vain matkustella.
Videoista kiitos Alekseille!
lauantai 23. marraskuuta 2013
Ratatreeniä uuden tamman kanssa
Bongasin Oulunsalon ratsastuskoulun nettisivuilta tunnin esteratatreenin enkä malttanut olla kyselemättä, mahtuisiko sille vielä. Paikkoja oli jäljellä tasan kaksi, joten nappasin ihanan helposti mukaan suostuteltavan Noran matkaan. Omaksi ratsutoiveekseni laitoin varman hyppääjän, joka liikkuu omalla moottorilla. Tähän mennessä tällainen toive on laittanut minut samalla tallilla niin Silvanon kuin Unan kyytiin, joten arvelin saavani niistä jommankumman. Yllätys oli melkoinen, kun minulla olikin tamma nimeltä Alastra. Tamma ei ollut minulle tosin ihan vieras, sillä jaoin vuosia sitten tunnin Helvin kanssa Alastran ja sen silloisen omistajan kanssa. Tallin sivuilla 2004 syntynyttä tammaa kuvaillaan nöyräksi ja kovasti ratsastajaansa kuuntelevaksi ja parhaansa mukaan tätä ymmärtäväksi. Koulutustaso tammalla on helppo A ja rataesteillä 100 cm. Säkäkorkeus on puolestaan noin 156 senttiä. Tunnin opettajana oli tuttu tapaus Äimäraution ratsastuscentrumin ajoilta.
Alkuverryttelyt mentiin samalla kaavalla kuin ennenkin eli itsenäisesti. Alastra liikkui tosi kivasti itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa. Tamma myös pyöristi kauniisti kaulaansa, vaikka rohkenen epäillä, ettei takapää ollut reippaudesta huolimatta oikeasti käytössä. Koska tamma liikkui niin hyvin itse eteen, päätin testata jarrujen olemassaolon kaikissa askellajeissa. Kohtuullisesti ne löytyivätkin. Ravi tuntui aluksi sangen korkealta, mutta onneksi keventäessä ei ollut ongelmaa. Huomattavia puolieroja ei myöskään tällaisessa kepoisessa verryttelyssä tuntunut, vaan Alastra puksutti molempiin suuntiin asiallisesti. Laukka tuntui alussa aika paljon suuntautuvan ylöspäin (mikä itse asiassa tuntui hauskalta), mutta kun annoin tammalle luvan mennä, piteni ja rullasi askel enemmän. Alkuverryttelyn perusteella tamma vaikutti oikein kivalta kaverilta hyppyhommiin, joskin sen reippaus mietitytti hieman. Olenhan surullisen kuuluisa siitä, että laiskoja hevosia en saa ratsastettua eteen ja reippaita puolestaan en saa enää kiinni.
Koska tunnin teemana oli rataharjoitus, otettiin verryttelyhypyt pikaisesti alta pois. Oikeassa kierroksessa tulimme pari kertaa ristikkona ratapiirroksen estettä 1 (mustalla värillä merkittynä). Opettaja muistutti olemaan tarkkana, että Alastra tulee esteelle suoraan eikä pyri valumaan kumpaankaan reunaan. Tämä onnistui helposti, ja ratsu hyppäsi vaivatta. Vasemman kierroksen hypyt otimme esteelle 6 (mustalla värillä merkittynä). Nyt en nähnytkään ponnistuspaikkaa niin hyvin, jolloin sorruin vähän patistamaan Alastraa eteen. Tamma totteli muitta mutkitta, ja tulimme ehkä vähän turhan reippaasti. Sitten tajusin onneksi antaa hevosen katsoa paikan ja keskittyä itse mukautumaan hyppyyn. Tämä auttoi kivasti. Vielä ennen rataa tulimme 21,5 metrin suoran linjan vasemmasta kierroksesta. Nyt en enää muista, monella askeleella Alastra sen meni, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Tamma eteni, pysyi linjalla suorassa ja hyppäsi. Omassa mukautumisessani oli tosin viilattavaa, kun joko suoristauduin liian aikaisin tai sitten pohkeeni lepattivat nolosti irti kyljistä heilahdellen minne sattuu.
Sittenpä tulimmekin ensin radan numero 1 esteillä 1-9b (ratapiirroksessa numerot mustalla). Sen jälkeen tulimme vielä toisen radan esteillä 1-9b (numerot pinkillä). Ratakorkeus oli tosiaan noin 80 senttiä, mikä onneksi ei enää alkuverryttelyn mukavan sujumisen jälkeen tuntunut pahalta. Ensimmäiselle esteelle tulimme vasemmassa laukassa, joka pääsi hypyssä vaihtumaan turhaan oikeaksi. Korjasin sen ravin kautta pois. Kakkosta lähestyessä tein perusvirheeni eli en nähnyt paikkaa ja komensin Alastraa eteen. Sehän lähti ja hyppäsi esteen turhan kaukaa. Opettaja muistutti hyvin, ettei ole kiirettä. Kolmoselle tultaessa sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin yhden askeleen sarja meni kivasti. Alastra meni sujuvasti esteiden 4 ja 5 suoran linjan viidellä askeleella, ja maltoin itsekin olla rauhassa. Kuutoselle oli myös niin mukavasti matkaa, että saatoin olla häseltämättä ja ratsastaa. Alastrakin pääsi laukkaamaan rennommin, ja kuutonen ylittyikin näppärästi. Seiskalle tultaessa minulle iski taas jokin hätä, ja päästin Alastran hyppäämään esteen taas kaukaa. Opettaja muistutti jälleen, ettei kiirettä ole ja aina riittää askelia käytettäväksi. Alastra kuunteli kuitenkin hypyn jälkeen pidätteet tosi hyvin, jolloin saimme menon tasoittumaan, ja kasi ylittyi rauhallisen hyvin. Ysisarjalle pääsimme lopulta hyvin sisään eikä siinä tullut enää mitään pulmaa onneksi.
Toiselle radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykkösenä ollut okseri ylittyi tällä kertaa rauhallisemmin kuin aiemmalla radalla. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni jälleen tasaisesti viidellä askeleella. Sarjalle tultaessa tasapainotin vähän ja annoin sitten Alastran hyppiä esteet vaivatta. Viitosella iski taas ponnistuspaikkasokeus, jolloin usutin taas tammaa eteen. Inhottavan väärä ratkaisu! Alastra hätääntyi hieman ja keilasi puomin alas. Opettaja muistutti asiallisesti, että ei ole hätää edetä. Kuutoselle sain korjattua oman häseltämiseni pois, jolloin Alastra sai hypätä rauhassa. Seiskan ylitimme vähän lentäen ja ristilaukkaan joutuen, mutta kasille tulimme jo tasaisemmin. Tällä kertaa jopa hieman lähelle, mutta Alastra selvitti sen hienosti. Viimeisenä ollut sarja meni mukavasti, kun maltoin taas rauhoittua ja antaa Alastran tehdä osuutensa. Lopuksi tulimme pariin kertaan vielä jälkimmäisen radan esteet 7 ja 8. Ensimmäisellä kerralla oma mukautumiseni oli kehno pohkeiden lennellessä minne sattuu. Alastran menossa taas ei ollut vikaa. Sain ottaa tehtävän vielä uudelleen ja nyt sain pidettyä pohkeet paremmin tuntumalla. Alastra selvitti tehtävän toisenkin kerran mainiosti, ja olin niin tyytyväinen ratsuuni ja taputtelinkin sen hyväksi.
Fiilis oli todella mainio. Kannatti ehdottomasti käydä. Vaikka Alastra oli reipas ja paikoin painalsimme vähän turhan vauhdikkaasti, saatoin luottaa sen menevän esteistäkin yli. Laukat vaihtuivat suurempia ajattelematta ja välillä sain oltua hypyissä paremmin mukana. Ja mikä parasta: ei pelottanut! Opettaja oli kyllä osannut valita minulle passelin ratsun ja juuri tällaisia fiiliksiä olen kaivannutkin. Opettaja tuumasi, että olen vissiin tottunut ratsastamaan vähän turhan paljon, kun Alastran kanssa niin paljon puuhaamista ei olisi tarvittu. Tuumasinkin, että ratsastan hyvin harvoin yhtä reippaita hevosia kuin tämä tamma oli. Samalla sain moittia itseäni jälleen kerran siitä, etten osaa mukauttaa ratsastustani hevosen mukaan. Onneksi Alastra oli kiltti eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä siihen olisi ollut aihetta. Alastra kiilasi kyllä helposti kärkeen tämän tallin hevoslistassani. Ehkäpä pääsen sillä vielä joskus toistekin hyppäämään, sen verran kivasti meillä tällä kertaa meni.
Videoista kiitos tuntia seuranneelle!
Alkuverryttelyt mentiin samalla kaavalla kuin ennenkin eli itsenäisesti. Alastra liikkui tosi kivasti itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa. Tamma myös pyöristi kauniisti kaulaansa, vaikka rohkenen epäillä, ettei takapää ollut reippaudesta huolimatta oikeasti käytössä. Koska tamma liikkui niin hyvin itse eteen, päätin testata jarrujen olemassaolon kaikissa askellajeissa. Kohtuullisesti ne löytyivätkin. Ravi tuntui aluksi sangen korkealta, mutta onneksi keventäessä ei ollut ongelmaa. Huomattavia puolieroja ei myöskään tällaisessa kepoisessa verryttelyssä tuntunut, vaan Alastra puksutti molempiin suuntiin asiallisesti. Laukka tuntui alussa aika paljon suuntautuvan ylöspäin (mikä itse asiassa tuntui hauskalta), mutta kun annoin tammalle luvan mennä, piteni ja rullasi askel enemmän. Alkuverryttelyn perusteella tamma vaikutti oikein kivalta kaverilta hyppyhommiin, joskin sen reippaus mietitytti hieman. Olenhan surullisen kuuluisa siitä, että laiskoja hevosia en saa ratsastettua eteen ja reippaita puolestaan en saa enää kiinni.
Koska tunnin teemana oli rataharjoitus, otettiin verryttelyhypyt pikaisesti alta pois. Oikeassa kierroksessa tulimme pari kertaa ristikkona ratapiirroksen estettä 1 (mustalla värillä merkittynä). Opettaja muistutti olemaan tarkkana, että Alastra tulee esteelle suoraan eikä pyri valumaan kumpaankaan reunaan. Tämä onnistui helposti, ja ratsu hyppäsi vaivatta. Vasemman kierroksen hypyt otimme esteelle 6 (mustalla värillä merkittynä). Nyt en nähnytkään ponnistuspaikkaa niin hyvin, jolloin sorruin vähän patistamaan Alastraa eteen. Tamma totteli muitta mutkitta, ja tulimme ehkä vähän turhan reippaasti. Sitten tajusin onneksi antaa hevosen katsoa paikan ja keskittyä itse mukautumaan hyppyyn. Tämä auttoi kivasti. Vielä ennen rataa tulimme 21,5 metrin suoran linjan vasemmasta kierroksesta. Nyt en enää muista, monella askeleella Alastra sen meni, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Tamma eteni, pysyi linjalla suorassa ja hyppäsi. Omassa mukautumisessani oli tosin viilattavaa, kun joko suoristauduin liian aikaisin tai sitten pohkeeni lepattivat nolosti irti kyljistä heilahdellen minne sattuu.
Toiselle radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykkösenä ollut okseri ylittyi tällä kertaa rauhallisemmin kuin aiemmalla radalla. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni jälleen tasaisesti viidellä askeleella. Sarjalle tultaessa tasapainotin vähän ja annoin sitten Alastran hyppiä esteet vaivatta. Viitosella iski taas ponnistuspaikkasokeus, jolloin usutin taas tammaa eteen. Inhottavan väärä ratkaisu! Alastra hätääntyi hieman ja keilasi puomin alas. Opettaja muistutti asiallisesti, että ei ole hätää edetä. Kuutoselle sain korjattua oman häseltämiseni pois, jolloin Alastra sai hypätä rauhassa. Seiskan ylitimme vähän lentäen ja ristilaukkaan joutuen, mutta kasille tulimme jo tasaisemmin. Tällä kertaa jopa hieman lähelle, mutta Alastra selvitti sen hienosti. Viimeisenä ollut sarja meni mukavasti, kun maltoin taas rauhoittua ja antaa Alastran tehdä osuutensa. Lopuksi tulimme pariin kertaan vielä jälkimmäisen radan esteet 7 ja 8. Ensimmäisellä kerralla oma mukautumiseni oli kehno pohkeiden lennellessä minne sattuu. Alastran menossa taas ei ollut vikaa. Sain ottaa tehtävän vielä uudelleen ja nyt sain pidettyä pohkeet paremmin tuntumalla. Alastra selvitti tehtävän toisenkin kerran mainiosti, ja olin niin tyytyväinen ratsuuni ja taputtelinkin sen hyväksi.
Fiilis oli todella mainio. Kannatti ehdottomasti käydä. Vaikka Alastra oli reipas ja paikoin painalsimme vähän turhan vauhdikkaasti, saatoin luottaa sen menevän esteistäkin yli. Laukat vaihtuivat suurempia ajattelematta ja välillä sain oltua hypyissä paremmin mukana. Ja mikä parasta: ei pelottanut! Opettaja oli kyllä osannut valita minulle passelin ratsun ja juuri tällaisia fiiliksiä olen kaivannutkin. Opettaja tuumasi, että olen vissiin tottunut ratsastamaan vähän turhan paljon, kun Alastran kanssa niin paljon puuhaamista ei olisi tarvittu. Tuumasinkin, että ratsastan hyvin harvoin yhtä reippaita hevosia kuin tämä tamma oli. Samalla sain moittia itseäni jälleen kerran siitä, etten osaa mukauttaa ratsastustani hevosen mukaan. Onneksi Alastra oli kiltti eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä siihen olisi ollut aihetta. Alastra kiilasi kyllä helposti kärkeen tämän tallin hevoslistassani. Ehkäpä pääsen sillä vielä joskus toistekin hyppäämään, sen verran kivasti meillä tällä kertaa meni.
Videoista kiitos tuntia seuranneelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)