Laukansäätelyä miniesteillä

Maanantain Tallinmäen tunnille opettaja oli pistänyt kolme hevosta ratsastajien kesken jaettavaksi. Ennätin listalle ensimmäisenä ja nopeat syövät hitaat -periaatetta käyttäen nappasin Melban, Karan ja Tupun joukosta Tupun. Sillä menemisestä onkin kulunut yli vuosi, joten oli hauska päästä taas sen kyytiin ja vasta neljännen kerran. Tunnin aiheeksi toivoimme esteitä ja saimmekin kahden suoralle linjalle laitetun miniesteen kanssa harjoitella laukansäätämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä ehdimme mennä tovin itsekseen, jonka jälkeen opettaja pisti meidät vielä tulemaan ravissa koko kenttää kahdeksikkona hevosia ympyröillä asetellen ja taivutellen. Opettaja kertoi Tupun kyllä kulkevan kohtuullisen helposti oikeinpäin, mutta karkaavan sieltä kyllä aina, kun oli mahdollista. Ohjeena oli ratsastaa pohkeilla se kantamaan vatsalihaksillaan itseään ja asetuksilla pyöristää se. Oikeaan kierrokseen sain hetkittäin rennompia hetkiä, kun pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin pohkeilla. Yhtä nopeasti kuitenkin Tupu taas karkasi hyvästä muodosta, kun lakkasin ratsastamasta. Vasempaan kierrokseen sain korjailla omaa istuntaani taas melkoisesti ennen kuin kykenin vaikuttamaan hevoseen paremmin. Vasen kierros oli odotetusti taas vähän hankalampi, mutta kunnon sisäpohkeen työskentelyllä meno parani hieman. Ehdin myös humputella sunnuntairavia, jossa oli aivan ihana istua. Se oli yhtä vaivatonta ja mukavaa kyytiä kuin jo vihreimmille laitumille laukannut Poku kykeni tarjoamaan. Ei muuta kuin lännensatula Tupulle selkään ja kohti auringonlaskua!

Alkuverryttelyn jälkeen pääsimme suoran linjan ja sillä olleiden kahden miniesteen pariin. Väli oli muistaakseni 17 metriä, jota tultiin molemmista suunnista viidellä ja neljällä askeleella. Viiden lisäksi olisi saanut pistää enemmänkin askeleita, mutta meillä Tupun kanssa jarrut jäivät vähän matkasta. Ennen suoralle linjalle tuloa haettiin hyvä ja tehtävään sopiva laukka pääty-ympyrällä. Alusta alkaen Tupulla oli hyvä imu esteelle, jolloin se selvästi veti ja vähän kiihdyttikin huomatessaan miniesteen olevan edessä. Ympyrällä se sen sijaan laukkasi ihan nätisti apuja kuunnellen. Viiden askeleen väli alkoi onnistua, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja annoin hevosen edetä. Tupu innostui aina esteen nähdessään, mutta ei kiihdyttänyt vauhtia sen kummemmin, jolloin laukka pysyi normaalin rajoissa.

Neljän askeleen väli olikin sitten kinkkisempi. Koetin nohittaa Tupun laukkaamaan ja vaikka kuinka tuntui, että nyt menimme reippaasti, niin aina se viides askel sattui mukaan. Lopulta jätin ympyrän välistä, jolloin sain enemmän aikaa ratsastaa reippaammin eteen, ja johan se neljäkin askelta onnistui! Vauhti kehtasi tuntua selkään turhankin reippaalta, mutta onneksi Tupu oli niin varmasti menossa, etten alkanut jännittää mitään ylimääräistä. Kun saimme neljä askelta onnistumaan oikeassa kierroksessa, sujui se vasemmastakin kierroksesta kokeiltuna tuosta noin vain. Tupu oli selvästi mielissään, kun sai edetä reippaasti eikä tarvinnut turhaan himmailla. Tulimme loppuun muistaakseni vielä välin kertaalleen viidellä, ja intoilusta huolimatta Tupu malttoi rauhoittua ja pistää väliin toivotut askelmäärät. Huomasin ratsastaneeni nyt vähän keskittyneemmin, jolloin en ihan täysin antanut Tupun viilettää, vaan pyysin sitä odottamaan ja sitten oikealla hetkellä annoin sille luvan mennä. Yleensä reippaampien hevosten kanssa jään pitelemään niitä melkein koko tunnin ajaksi, mutta onneksi tällä kertaa onnistuin ratsastamaan toisella ja itse asiassa vähän paremmalla tavalla.

Loppuverryttelynä teimme ravissa pitkän sivun alkuun voltin, väistätimme sen jälkeen hevosia keskemmäs, siitä sitten takaisin uralle ja vielä saman pitkän sivun loppuun pyöräytimme voltin. Tupulla oli ensin kova kiire, jolloin saimme pyöritellä aika paljon voltteja, jotta suurin kipitys katosi. Väistötkin alkoivat sujua paremmin, kun Tupu malttoi odottaa rauhassa. Paikoin sain Tupua myös hetkeksi aina oikeinpäin, jolloin se tuntui hyvin lystiltä ratsastettavalta. Sitten seuraavassa hetkessä, kesken aiemman onnistumisen ihailun, Tupu olikin jo viilettämässä mitenpäin sattuu, ja saimme palata taas alkuun. Keskittymiskyky, mitä se on? Minulta sitä ei ainakaan näytä riittävästi aina löytyvän. Tunti oli kuitenkin tosi kiva, ja Tupulla oli mukava mennä pitkästä aikaa. Olihan se hauskaa vaihtelua mennä hevosella, joka ei kytännyt mitään ja innostui kunnolla miniesteistäkin. Kyllä niissä suomenhevosissa vain on sitä jotain.

Kiva kavalettitunti

Sunnuntain kisojen jälkeen ehdin huokaista tovin, kunnes vuorossa oli valmennusryhmän tunti. Koska estekisat alkavat häämöttää tulevaisuudessa eli tasan kahden viikon päässä, oli tunnilla vuorossa kavaletteja. Sain ratsukseni Loren, ja ratsukoita oli tunnilla yhteensä seitsemän. Pääsimme menemään vielä kentällä.

Alkuverryttelyssä saimme ensin työstää hevosia hetken käynnissä. Keskityin hakemaan omaa istuntaani kohdilleen ja pitämään ohjat käsissä ja pohkeet töissä. Lore liikkui ihan kivasti ja paikoin pyöristyi, mutta hiljalleen huomasin sen etupään kiirehtivän ja takapään vähän laahustavan. Pienillä puolipidätteillä ja pohkeella ratsastamisella pyrin aktivoimaan takaosaa paremmin. Suurta onnistumista ei tullut, mutta etuosa kuitenkin rauhoittui hieman. Ravissa saimme tulla kahta ympyrää, joiden kaarilla oli kummallakin kaksi puomia. Oikeassa kierroksessa oli helppo ohjata Lore ylittämään puomit keskeltä, ja meno oli tasaista. Vasemmassa kierroksessa Lore ei puolestaan halunnut asettua juuri nimeksikään, ja asetusta ährätessäni päästin Loren puskemaan sisälavan kautta karkuun. Pyrin pistämään sisäpohkeeni estämään moisen, mutta en kovin onnistuneesti. Seuraavaksi sitten taiteilin, millaisella ohjasotteella saisin asetusta edes hieman läpi. Pieni johtava ohjasote sisäohjasta yhdistettynä sisäpohkeen pitämiseen tuntumalla auttoi hieman. Suurin apu oli kuitenkin se, että tajusin pitää ulko-ohjan kädessäni.

Laukassa tulimme ensin oikeassa kierroksessa samoja ympyröitä, joskin nyt puomit olivat nousseet juuri ja juuri ilmaan, jotta niitä saattoi kutsua kavaleteiksi. Lyhyempään väliin tuli saada kaksi askelta, pidempään taas neljä. Aluksi sain taas totutella istumaan Loren laukassa, joka tuntuu oikeassa kierroksessa olevan vaikeampi kuin vasemmassa. Onneksi kavaleteilla sai hyödyntää kevyttä istuntaa, ja myönnän kyllä paikoin käyttäneeni sitä muuallakin. Molemmat välit onnistuivat, kun tajusin säätää tien menemään hieman sisäreunasta täysin keskeltä menemisen sijaan, jolloin Loren laukka ylsi nätisti. Neljän laukan väliin ehdimmekin esittää viisi askelta, kun yritin ensin sihdata tarkasti keskeltä keskelle. Kertaalleen esitimme turhan laukanvaihdon pidemmän välin kavaleteilla, kun ponnistuspaikka jäi kauas, ja Lore venytti itsensä silti sieltä kavaletin yli. Lyhyemmällä välillä puolestaan esitimme pienen ravimökellyksen, kun en nähnyt paikkaa ensimmäiselle kavaletille ja tästä kauhistuneena hyydyin selässä täysin.

Seuraavaksi tulimme kahden askeleen välin ja jatkoimme siitä kahden puomin suoralle linjalle, joka tuli päästä viidellä askeleella. Kahden askeleen väli meni muuten ok, mutta välillä jäädyin, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa, jolloin Lore rämpi ensimmäisen kavaletin yli epätasaisesti. Viiden askeleen väli sentään meni hyvin nätisti. Sitten tehtävään lisättiin alkuun vielä neljän askeleen väli ja pistettiin aiempaan viiden askeleen väliin kuusi askelta. Tehtävä sujui kivasti aina, kun näin ponnistuspaikan, ja Lore meni kuudenkin askeleen välin tosi tasaisesti. Tehtävää tultiin myös toisinpäin eli ensin oli kuuden askeleen väli, sitten kahden ja lopuksi vielä neljän. Sekin sujui ilman uusia ongelmia. Oli mukava huomata, kuinka hyvin Lore kuuntelee ratsastajaa. Vaikein osuus koko tehtävässä oli jostain syystä tuo kahden askeleen väli. Liekö tie sille sitten tullut aina niin vinosti, kun en aina nähnyt ponnistuspaikkaa vai mitä ihme oli vikana. Välillä kuitenkin sain annettua noina hetkinä Loren tehdä ratkaisun, jolloin pääsimme kavalettien yli, vaikka paikka ei aina paras mahdollinen ollutkaan.

Loppuraveissa yritin pyöristellä ja rentouttaa Lorea paikoin siinä onnistuen. Ohjastuntumani oli vähän hutera eivätkä pohkeeni heränneet ratsastamaan kunnolla koko aikaa. Mutta kun sain vähänkään otetta itsestäni, oli Lorekin heti paremmin kuulolla. Lore on aika mukava ratsu kavaleteilla ja esteillä, vaikka sen laukassa istuminen tuottaakin minulle vielä vähän vaikeuksia. Muutoin se on aika tolkku ja asiallinen hyppykaveri ja tekee kyllä osuutensa, jos se sille se mahdollisuus annetaan.

Tavoite saavutettu: 61,2 prosenttia helposta B:stä

Sunnuntaina koittivat vihdoin ja viimein O-Rin syyskauden ensimmäiset koulukisat. Olihan niitä odotettu ja ennen kaikkea jännitetty jo hyvä tovi. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Peran, joka yllättäen meni vain kaksi rataa: minun kanssani ohjelman helppo B:0 2009 ja toisella ratsastajalla A-merkin kouluohjelman. Sain siis pitkästä aikaa olla laittamassa hevosta kuntoon ja verrytellä sen alusta alkaen itse. Onneksi aikaa oli hyvin, sillä talkoohommanani oli olla vain viimeisen luokan sihteeri.

Verryttelyssä pysyin valtaosan ajasta kentällä, jossa oli riittävästi tilaa. Itse kisat pidettiin maneesissa, sillä kenttä ei ollut sadepäivien jälkeen parhaimmillaan. Verryttelyssä humputtelin ensin tovin käyntiä ja ravia, kunnes tein käynnissä ympyrällä takaosan väistätyksiä ulommas. Keskityin huolehtimaan siitä, että saan Peran molemmat lavat kuriin, mikä onnistui aika kivasti. Tehtävässä Pera keskittyi myös hyvin ja pyöristyi nätisti. Tämän jälkeen otin summittaisesti ravi- ja laukkavoltteja, siirtymiä ja peruutuksia. Muistuttelin itseäni ratsastamaan reippaasti Peraa eteen ja uskaltamaan pitää ohjat tuntumalla. Pera toimi aika mukavasti, vaikka ravi ei lähtenyt rullaamaan kovin kehuttavasti. Yritin kyllä nohittaa, mutta paras onnistuminen jäi tavoittamatta. Maneesin verryttelyalueelle pääsin heti luokan alkaessa, sillä seitsemän ratsukon luokassa olin lähtövuorossa kolmantena. Maneesissa testasin vielä takaosan väistätystä ulommas sekä otin vähän ravia ja laukkaa, kunnes jäin odottamaan omaa vuoroani. Huomasin jännittäväni paljon vähemmän kuin yleensä. Olisivatkohan hermoni viimein ja vähitellen tottumassa kisaamiseen? Kouluradalle päästyäni kävin esittelemässä Peralle tuomaripäädyn molemmista suunnista ja otin vähän ravia ja laukkaa. Sitten jäin odottamaan lähtömerkkiä, joka tuli sopivan vikkelästi.

Oma istuntani oli läpi radan sangen epätasainen, vaikka hetkittäin yritin muistaa kääntää lantiota alle. Pohkeenikin tykkäsivät elää omaa elämäänsä vispaten ja ylävartalon ryhti oli onneton. Ongelmat olivat suurimpia ravissa, kun taas laukassa sain itseäni istumaan paremmin. Keskiravit jäivät tälläkin kertaa puutteellisiksi, kun en tohtinut kehnon istuntani takia pyytää kunnolla. Tuomari toivoikin enemmän venymistä ja moitti siitä, ettei eroa näkynyt. Ravivolteilla puolestaan tsemppasin ja sain niistä kerrankin enemmän ympyröitä ja muutenkin uskalsin ratsastaa. Tuomari huomasi tämän ja kehui hyvää taivutusta, mutta toivoi parannusta siihen, että hevonen olisi paremmin apujen välissä. Minulla oli myös ilmeisesti vähän kiire suorittaa kohdat, sillä lävistäjällä tehdyn kolmen käyntiaskeleen pilasin sillä, etten yksinkertaisesti malttanut antaa Peran kävellä. Heti ensimmäisen käyntiaskeleen jälkeen olin hoputtamassa sitä raviin, jolloin esitimme ehkä juuri ja juuri kaksi kiireistä käyntiaskelta, hups.

Pera oli tuijotellut tuomaripäätyä, ja niinpä se esitti ennen keskikäyntiin siirtymistä säikähdyksen maltillisella sivuliikkeellä. Ihmeen hyvin se jatkoi sen jälkeen etenemistä, vaikka oli jännittynyt. Olin yrittänyt itse tietoisesti rentoutua aina tuomaripäädyssä, mutta en näemmä saanut samaa fiilistä Peraan. Peruutuksessa esitin taas malttamattomuuteni eli jätin pysähtymisen välistä ja peruutin heti. Mutta tällä kertaa emme sentään menneet niin vinoon kuin monena muuna kertana. Onneksi laukkaohjelma oli pääsääntöisesti kivoin ja rennoin osuus ohjelmasta. Tuomari kehuikin rohkeita keskilaukkoja, jotka lähtivät mielestäni mukavasti. Muutenkin Pera tuntui rennommalta kuin käynti- ja raviosuuksissa, ja pystyin itsekin istumaan paremmin. Laukkaohjelmassa jostain syystä pystyn keskittymään paremmin, mikä näkyy vähän tasaisempana menona. Laukkaosuuksien jälkeen pääsimmekin jo lopputervehdykseen, ja suorituksemme oli siinä.

Suorituksen jälkeen oli hyvä mieli, vaikka Peran säikähdys vähän harmittikin. Itsestä tuntui, etten jäätynyt tai suolapatsastellut lähellekään niin paljon kuin aikaisemmin, jolloin saatoin ratsastaa vähän paremmin. Valtavia virheitä emme onneksi tehneet, mutta rentoutta olisi silti saanut olla enemmän. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: Alkuohjelma hieman jännittynyt, laukassa rentoa ja tahdikasta menoa. Hevonen voisi liikkua vielä paremmin takaa eteen ohjaa kohti, muutoin tarkkaa työtä. Tuomari oli tosiaan uusi tuttavuus, mutta hänen kommenttinsa olivat hyvin linjassa muilta tuomareilta saamaani palautteeseen. Muistin itsekin radalla jännittyneessä ravissa ajatelleeni, että laukassa voimme sitten toivottavasti väläytellä parempia hetkiä, kun siinä osaan itsekin rentoutua paremmin. Tuloksemme oli lopulta 153 pistettä eli 61,2 prosenttia, mikä tarkoitti sitä, että sain kuin sainkin saavutettua tavoitteeni vähintään 60 prosentin tuloksesta helpon B:n ohjelmasta. Jes! Treeni on siis kannattanut, se oli todella mukava huomata. Luokassa sijoituksemme oli kolmas, ja ero toiseksi hienosti Jussilla ratsastaneelle Kaisalle oli kolme pistettä. Eroa neljänneksi tulleeseen oli 1,5 pistettä, ja luokan voittaja nappasi 160,5 pistettä. 


Tulosten selvittyä olin hyvin iloinen ja naureskelinkin, kuinka voin nyt hyvillä mielin eläköityä halutessani koulukisoista. Seuraavaksi luvassa onkin seuran estekisat 16.10. eli jo kahden viikon päästä. Vielä ei ole tietoa, mitä luokkia kisoihin on tulossa enkä ole täysin varma ratsustanikaan, mutta onhan tässä onneksi muutamia päiviä aikaa miettiä ja ennen kaikkea rentoutua ja unohtaa kisamaailma ihan kokonaan hetkeksi.

Videosta kiitos Alekseille! Kuva napattu videolta.

Aina ei mene nappiin

75 sentin radan este numero 5a.

Tulipahan hankittua ihan uudenlaista kokemusta harjoitusestekisoista eikä valitettavasti sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tänään oli siis vuorossa toisen kerran osallistuminen Penttilän tallin harjoitusestekisoihin Jetin kanssa. Kisaradoiksi valikoituivat 65 ja 75 senttiä, ja arvosteluna molemmissa oli A.1.0. Tallinmäeltä matkasimme kisapaikalle ratsain viiden ratsukon voimin pääosin käynnissä, ravia vähän mukaan ottaen. Matkaa oli reilu neljä kilometriä suuntaansa eli saimme todella mainiot alku- ja loppuverryttelyt.

65 sentin verryttely oli vähän sellaista humputtelua. Jetti pällisteli kaikkea maneesissa, ja jännityin itse siitä saman tien. Otimme oikeassa kierroksessa hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Ristikko meni hyvin, pystylle tuli vähän haparoiva hyppy, ja okserista menimme ensin vasemmalta ohi. Hups. Toisella yrittämällä pääsimme yli, kun tajusin ratsastaa rutkasti paremman tien. Vasemmassa kierroksessa en muistaakseni ottanut hyppyjä ollenkaan, kun lopulta olin saanut oikeassa kierroksessa yhden hypyn onnistumaan. Silti olo oli epävarma. En tajua, mitä ihmettä ajattelin, kun jätin verryttelyn tuollaiseksi ja lähdin radalle kuvitellen, että kyllä se meno siellä paranee. Hohhei, taisin olla pahemman kerran unessa. Radan opettelelussa ei onneksi ollut ongelmia, sillä 65 ja 75 sentin radat olivat muutoin samat, mutta isommassa luokassa oli sarjaeste, josta vain b-osa oli 65 sentissä. Pienemmässä luokassa esteet olivat pelkistä puomeista tehtyjä, kun taas 75 sentissä kolmosesteenä ollut okseri sai portin koristeeksi.

Ratapiirros pätee 65 senttiin, kun poistaa siitä 5a-esteen.

65 sentin radalle pääsin odottelemaan vuorossa olleen ratsukon aikana. Ravailin hetken ja sitten pysyin vain poissa tieltä. Kuljin myös kentän laidalla olleen portin ohi molemmista suunnista. Jettihän pällisteli sitäkin, mutta suostui pienellä kylkimyyryllä ohittamaan sen. Sitten oli oma vuoroni. Yritin nohittaa Jetin laukkaamaan, mutta yritykseni oli ponneton. Vasemmassa laukassa pääsimme ykkösen yli ja muistaakseni pysyimme samassa laukassa hypyn jälkeen. Kakkonen ylittyi ihan ok, mutta laukka muistaakseni piti vaihtaa oikeaksi erikseen. Kolmoselle tuli vähän huono tie, kun laidalla ollut portti vei molempien huomion. Kolmosen yli kuitenkin pääsimme, mutta sittenpä Jetti hurahtikin nelosesta ohi vasemmalta. Olin ihan puulla päähän lyöty, en yhtään osannut odottaa tätä. Ei muuta kuin uusi lähestyminen, ja nyt Jetti meni esteestä yli.

Viitosen kanssa ei tainnut olla ongelmaa, ja pääsimme jatkamaan siltä vasemmassa laukassa. Kuutonen ylittyi myös, mutta sitten olimmekin ristilaukassa. Yritin saada Jettiä vaihtamaan, mutta seiskaeste tuli jo eteen, jolloin rämmimme sen yli ristilaukassa. Meno ei ollut sujuvaa enkä minä näemmä hereillä, sillä niinpä vain Jetti livahti radan viimeisen eli kahdeksannen esteen ohi vasemmalta. Tuomari vihelsi pilliin kahdesti, ja tajusin, että meidät oli hylätty. Hylätty! 65 sentin radalta! Kysyin nopeasti luvan yrittää hypätä vielä kasin ja luvan saatuani komensin Jetin siitä yli, ja niin saimme sentään hypättyä radan loppuun. Kylläpä hävetti radan jälkeen ja teki mieli vajota maan alle. Tässä vaiheessa tajusin, ettei Jetti missään vaiheessa rataa herännyt saati varmaan edes tajunnut olevansa esteradalla. Meno oli niin uneliasta ja ponnetonta, jolloin virheitä luonnollisesti pääsi tapahtumaan runsaasti. Loppujen lopuksi viiden ratsukon luokassa kolme sai puhdasta suoritusta, ja ihanasti kaikki ruusukkeen saaneet ratsukot olivat Tallinmäen tiimistä. Jes!

75 sentin verkassa pyrin herättämään Jetin, mutta olin ilmeisesti niin pölmästynyt vieläkin, ettei meno parantunut. Otin muutaman hypyn ristikolle ja pystylle, ja molemmista pääsimme yli, mutta emme kovin sujuvasti. Jetille tuli myös ikävä kavereita, jolloin se huuteli paikoin niiden perään eikä keskittynyt minuun yhtään. Koetin hakea ratsua kuulolle, mutta oma keskittyminen oli yhtä hukassa. Kun sain yhden sinnepäinkään menneen hypyn, päätin poistua pihalle odottamaan vuoroani. Ennen omaa vuoroani ehdin jutella opettajan kanssa ja mietin ääneenkin, jättäisinkö radan välistä. Olo oli sama kuin Pikkaralan seuraestekisojen 85 sentin radan odotuksessa: ei mitään otetta hevoseen ja mielessä valtava epäilys, tuleeko tästä mitään. Opettaja tuumasi, että ratkaisu on minun, ja lopulta päätin, etten ole onnellinen yhden hylsyn kanssa, vaan mieluusti kokeilen vielä toisen radan. Ihan jo sen takia, etten ala antaa periksi liian helposti. Radalle päästyäni kävin heti näyttämässä portin Jetille, mutta sillä ei kiinnostanut se, vaan mielenkiinto oli jossain ihan muualla. Sitten tulikin vihellys, ja lähdimme matkaan.

Laukka tuntui rullaavan nyt paremmin, kun lähdimme liikkeelle. Sittenpä olimmekin lähestymässä kolmosesteen vierestä suunnaten ykköselle, kun Jetti keksi, ettei se voi ohittaa sitä porttia ilman kunnon kylkimyyryä. En ollut odottanut tätäkään yhtään, jolloin en ehtinyt reagoida, vaan minun oli pakko pyöräyttää voltti, joka meni väistämättä lähtöviivan yli. Saimme siis heti radan alkajaisiksi neljä virhepistettä, hohhei. Videolta tätä ei näy, sillä kuvaajalla oli kameran lisäksi pidettävänä hevonen, joka ei halunnut olla ihan paikoillaan. Onneksi sisuunnuin tästä sen verran, että sain kerättyä viimeiset keskittymisrippeeni ja pistin Jetin tulemaan ykkösen yli järkevästi. Vasen laukka pysyi vasempana, ja jatkoimme kakkosesteelle. Se ylittyi hyvin, mutta esteen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta oikeaksi. Kolmonen portin kanssa ylittyikin sitten ongelmitta, vaikka häpeäkseni voin tunnustaa odottaneeni sille ongelmia. Neloselle pääsimme neljällä askeleella, joista viimeisin oli vähän töksähtävä. Sen jälkeen Jetti teki jonkin minimaalisen vikurointipompun, mutta sain jatkettua matkaa enkä jäänyt kauhistelemaan.

Viitosena olleen sarjan a-osan pääsimme miniaskeleella yli, ja siitä seurasi tietenkin se, että kahden askeleen väliin survoimme kolme askelta. Jetti vaihtoi kuitenkin hienosti b-osalla laukan vasemmaksi. En tiedä, mitä sähelsin selässä, kun käytin Jetin ravissakin ennen kuutoselle pääsemistä. Kuutonen ylittyi tuttuun tapaan eli vähän ponnettomasti, mutta sentään menimme yli. Laukka ei vaihtunut oikeaksi, vaan rämmimme ristilaukassa. Koetin saada vaihtoa, mutta jälleen kerran este lähestyi niin nopeasti, että jätin vaihdon hevosen harteille. Sitä ei tullut, joten seiskan yli menimme ristilaukalla. Sen jälkeen Jetti vaihtoi vasempaan, ja pääsimme radan viimeiselle esteelle eli kahdeksikolle viidellä askeleella, joista viimeisin oli taas mini. Niinpä tuloksena tältä radalta oli heti alussa napatut neljä virhepistettä, mutta olin silti tyytyväinen, ettei radalla ollut yhtään kieltoa. Onhan se kuitenkin vähän eri asia kylkimyyryillä ihan toisen esteen kanssa kuin mennä selvästi edessä olevasta esteestä ohi tai stopata sen eteen. Tietysti kaiveli aika pahasti alun moka, mutta olin kuitenkin iloinen siitä, että menin toisenkin radan. Tässä luokassa ratsastaneista yhdeksästä ratsukosta vain kolme sai puhtaan radan, mikä oli vähän hassua. Rata kun ei ollut kovin tekninen eikä siellä ollut muita erikoisempia esteitä kuin se portti, ja senkin pitäisi kyllä olla niin monelle loppujen lopuksi selvää kauraa.



Että sellaiset kisat tällä kertaa, tuloksina hylkäys ja neljä virhe pistettä. Pääsinpähän sentään starttaamaan molemmat radat enkä tehnyt samaa kuin vuosi sitten lokakuussa, kun putosin verryttelyssä, ja kisat jäivät kokonaan välistä. Tietysti harmitti, mutta ihmeen vähän siihen nähden, mitä olisin kuvitellut. Olen aina ollut valitettavasti kantapään kautta oppiva ihminen, joten toivottavasti tämäkin kerta opetti minulle asioita. Ainakin jatkossa tiedän, että 1) verryttelystä ei lähdetä pois "mitähän tästä tulee" -fiiliksellä, vaan siellä herätetään sekä ratsastaja että ratsukko, 2) radalla ei nukuta, vaan ratsastetaan ja 3) huonomminkin menneet kisat ovat kokemusta, jota tarvitsee kehittyäkseen. Oli opettavaista huomata, ettei maailmani kaadu siihenkään, että estekisat menevät mönkään. Kuten opettajakin tuumasi, ei pieniä töppäyksiä kannata jäädä murehtimaan. Aina ei suju eikä se ole niin vakavaa, jos siihen osaa suhtautua oikein. Treeniä, treeniä ja lisää treeniä, niin jospa seuraavalla kerralla menee paremmin.

Videosta kiitos Elinalle ja kuvasta kiitos Hanskille!

Jälleen kisavalmistautumista

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin lauantain harjoitusestekisoja varten. Tuleva viikonloppu onkin tehokas, sillä ensin lauantaina ovat nuo harjoitusestekisat ja sitten sunnuntaina seurakoulukisat. Jetin kanssa pidin treenin pääosin samana kuin aiemminkin ennen kisoja eli tekemällä siirtymiä, temponvaihteluita sekä laukanvaihtoja. Lisäpuuhana otin takaosan väistätystä ympyrällä ulommas sekä rentoa pohkeenväistöä ravissa.

Alkuverryttelyssä humputtelin tovin rauhassa käynnissä ja ravissa. Kun Jetti tuntui heräävän hieman, tein muutamia takaosan väistätyksiä ulommas ympyrällä. Jäin ilmeisesti nyhertämään tehtävässä aika paljon, sillä Jetti kyllä teki liikkeen oikein, mutta melkoisen hitaasti. Kaiketi tehtävää tehdessä omakin rentous katosi hieman, jolloin jäin jännittyneeksi ja estin Jettiäkin liikkumasta. Molemmissa kierroksissa muistin kohtuullisesti huolehtia lavoista, etteivät ne pullahdelleet minnekään. Etenkin oikeassa kierroksessa sain olla tarkkana, sillä Jetti helposti yritti vasemman lapansa kautta karkuun. Vasemmassa kierroksessa lapoja oli helpompi hallita, jolloin se suunta tuntui vähän helpommalta. Tehtävä ei tuntunut loksahtavan niin hyvin kohdilleen kuin esimerkiksi Peran kanssa, mutta näinpähän kuitenkin, että pohkeet menivät mukavasti läpi. Tehtävä oli myös mukavaa tasapainottelua ohjas- ja pohjeapujen kanssa.

Seuraavaksi tein siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä temponvaihteluita. Aluksi siirtymät raviin olivat hitaita, jolloin tajusin alkaa ratsastaa jo käyntiä paremmaksi. Siirtymät ravista käyntiin onnistuivat helposti, mutta olisin saanut huomata ratsastaa heti käyntiä eteen sen sijaan, että lössähdin siirtymässä hetkeksi lakaten ratsastamasta. Kun lopulta sain käyntiä paremmaksi, alkoivat siirtymiset raviin onnistua paremmin. Sitten jäinkin ravaamaan tehden temponvaihteluita. Hain Jettiä aina ensin vähän lyhyempään askeleeseen, jonka onnistuttua se lähti itse helpommin etenemään reippaammin. Lyhyemmässä askelluksessa olisin saanut hakea vielä vähän aktiivisempaa poljentaa, sillä paikoin lyhennyshetket tuntuivat hyytyneiltä. Jetti kuitenkin tuntui kuuntelevan pyyntöjäni kohtuullisesti, minkä seurauksena saimme muutamia ihan reippaita ravipätkiä. Ohjat olisi toki voinut olla hyvä pitää kädessä, mutta vieläkin käteni tykkäävät herpaantuvat, kun pohkeeni tekevät jotain.

Laukassa annoin Jetin ensin vertyä pidemmällä ohjalla. Kun laukka alkoi rullata kohtuullisesti, tein laukanvaihtoja lävistäjien loppupuolella. Oikea laukka vaihtui heti alusta alkaen helposti vasemmaksi, mutta pari ensimmäistä vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan olivat vähän hitaita. Toistojen myötä Jetti kuitenkin paransi, jolloin sekin laukanvaihto alkoi sujua. Harjoituslaukka löytyi helposti, joten halusin vielä tarkistaa, että toimiihan kaasu tässäkin askellajissa. Niinpä otimme muutamat spurtit pitkillä sivuilla, ja Jetti lähti mukavasti eteen. En yhtään muistanut treenata laukan säilyttämistä kaarteissa, mikä varmasti olisi ollut aiheellista. No, kaikkea ei voi muistaa, mutta jatkossa saan kyllä luvan treenata sitäkin.

Loppuun otin vielä puolihuolimattomasti pohkeenväistöjä ravissa aina uralta keskemmäs ja sieltä takaisin uralle palaten. Jetti liikkui vapaaehtoisesti reippaasti, ja sain jo välillä toppuutella sitä. Väistöt oikealle lähtivät tosi helposti ilman, että tahti kärsi. Vasemmalle puolestaan tuntui, että Jetti pullautti ulkolapansa omille teilleen ja viiletti mutkalla kohti uraa ilman väistöaskelia. Siitä tajusin lopulta alkaa ottaa sopivia pidätteitä ulko-ohjalla ja pitää ulkopohkeen selvemmin tuntumalla, jolloin väistöt paranivat. Silti väistöt oikealle olivat huomattavasti sujuvampia. Tässä vaiheessa huomasin myös sen, kuinka paikoin annan Jetin kulkea kaula vasemmalle mutkalla. Ei ihme, jos asetus vasemmalle tuntuu vaikealta, kun en ylipäänsä saa pidettyä hevosta suorana. Tämäkin asia pitää ottaa työstettäväksi, niiden sadan(tuhannen) muun asian kanssa.

Treeni oli taas purkissa ihan hyvillä mielin. Kisojen arvostelua on A.1.0 eli kaikki puhtaan radan tehneet ovat tasavertaisia keskenään. Tämä arvostelu on kiva siitä, että yleensä maltan keskittyä ratsastamaan mahdollisimman siististi, kun ei tarvitse miettiä tiukkoja teitä eikä ratsastaa aikaa vastaan. Tällaisella arvostelulla saakin arvokasta kokemusta perusradan ratsastamisesta. Sehän oli syytä hallita melkoisen hyvin, mikäli meinaa niillä muilla arvosteluilla päästä jatkamaan toiseen vaiheeseen.