Ihanan vaivatonta

Tiistaina tuppauduin kuuden ratsukon B-tunnille korvaamaan perjantaina väliin jäävää tuntia. Asiaa ei yhtään haitannut se, että tunnin aiheena olivat esteet. Arvelin opettajan jakavan minulle joko tuttuun tapaan Loren tai mahdollisesti villin kortin eli Tallinmäellä tuntiratsuksi saapuneen Nassen, jota tosin pitäisi oppia kutsumaan Elmoksi. Veikkaukseni menivät kuitenkin mukavasti pieleen, sillä pääsin hyppäämään Peralla. Se oli jo valmiiksi edellisellä tunnille, joten ainakin se oli ehtinyt lämmetä pakkasesta huolimatta. Tällä kertaa auton mittari näytti -22 astetta, kun taas maneesin mittari vain -14 astetta.

Saimme mennä alkuverryttelyssä käynnin ja ravin itsenäisesti. Pera tahmaili hieman, mutta kääntyi kuitenkin ihan näppärästi. Testailin muutamia pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, ja ne tuntuivat menevän ihan ok. Yritin houkutella Peraa rentoutumaan myös ravissa, mutta se mieluusti jäi jäkittämään päänsä kanssa ylös. Muistin sitten taas jähmettyneen ohjasotteen sijasta olla vähän nopeampi kädellä, mutta se ei tällä kertaa tuottanut kovin suurta tulosta. Pohkeeni kun eivät tuntuneet tekevän mitään. Oli hassua ratsastaa eri kengillä kuin yleensä, sillä koko ote hevoseen jalkojen kautta tuntui ihan kummalta. Ravailun jälkeen ehdin vielä hetken aikaa työstää Peraa käynnissä, jossa se pyöristyi paremmin ja alkoi kaikeksi onneksi olla hieman aktiivisempi.

Verryttelyhyppynä tulimme vasemmassa kierroksessa ristikkoa (ratapiirroksen este 2). Ennen ristikon hyppäämistä ympyrän kaarella pyöräytimme keskiympyrän. Pera laukkasi alusta asti ihanasti itse ja jopa pyöristyi hetkittäin ihan itsestään. Sen takapää taisi olla siis toiminnassa, jolloin saatoin liki vain nauttia matkasta. Tulimme ristikon kahdesti, ja molemmilla kerroilla Pera laukkasi sujuvasti ilman mitään temponmuutoksia ja tuli hyviin ponnistuspaikkoihin. Kyllä kelpasi vain istua kyydissä ja miettiä, mistä nyt tuuli, kun homma lähti käyntiin noin hyvin. Yleensä olen saanut nohitella Peraa liikkumaan, mutta nyt se viiletti ihan oma-aloitteisesti menemään.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa esteet 2 ja 4. Ykkösristikko ylittyi näppärästi, ja Pera meinasi sen jälkeen hieman kiihdyttää. Se kuitenkin tuli takaisin kevyillä pidätteillä. Tie kakkosesteelle oli hyvä, ja muistin jopa miettiä uutta sisäpohjetta, ilmeisesti liiankin hyvin. Pera nimittäin vipsautti itsensä jo ennen estettä uuteen laukkaa eli vaihtoi oikean laukan vasemmaksi. Hyppy oli kuitenkin kaikeksi onneksi sujuva, mutta opettaja varoitti hevosen voivan myös sotkeutua jalkoihinsa, mikäli se viime hetkellä alkaa vaihtaa laukkaa. Nyt Pera kuitenkin tiesi kavioidensa sijainnin ja vaihtoi ilman, että hyppy kärsi. Tein siis kuitenkin jotain jo ennen hyppyä oikein, kun hevonen tiesi siinä vaiheessa, minne suuntaan olimme jatkamassa. Toisella kerralla Pera pääsi vähän ampaisemaan ristikon jälkeen enkä saanut pidätettyä ajoissa. Tuloksena oli se, että Pera tuli isossa laukassa ja valitsi ponnistuspaikan kauempaa. Minä jäin odottamaan miniaskelta, jota ei tullut. Sähellyksestä huolimatta Pera edelleen tiesi, että on laukanvaihdon paikka, jolloin laskeuduimme vasemmassa laukassa.

Seuraavaksi lisäsimme näiden esteiden perään vielä esteen numero 3 (ratapiirrokseen nähden vastakkaisesta suunnasta). Pera intoili heti laukannostosta alkaen hyvällä tavalla. Sillä oli energiaa, mutta se ei yrittänyt kaahottaa. Enemmän se taisi vain tuumata, että jes, nyt saa taas mennä. Niinpä kolmen hypyn tehtävä sujui mukavasti. Huomasin nyt paremmin huolehtia siitä, etten päästä Peraa valumaan pitkäksi, etteivät ponnistuspaikat jää liian kauas. Pera olikin hyvin kuulolla, jolloin kakkosesteellä oikea laukka vaihtui vasemmaksi ja nelosesteellä taas takaisin oikeaksi. Hypyt lähtivät siitä, mistä ajattelin eikä mukautumisessa ollut ongelmaa. Kehuin kovasti Peraa, joka tuntui näyttävän siltä, että tietää kyllä osaavansa homman, kun kuski ei häiritse sitä.

Lopuksi hyppäsimme vielä ratapiirroksen mukaisesti neljän esteen radan. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ylittäen esteen 1. Pera pääsi hieman kiihdyttämään estettä kohti enkä ehtinyt ottaa sitä takaisin, jolloin ajauduimme liian lähelle estettä. Sentään huomasin sen ja pääsin mukaan hyppyyn, mutta opettaja patisti meidän uudelleen hakemaan ensimmäiselle esteelle paremman hypyn. Toisella yrittämällä ykkönen ylittyi paljon näppärämmin, kun muistin vähän kontrolloida Peraa. Pitkähkön laukan jälkeen ristikko ylittyi edelleen kivasti, ja muistin alkaa kääntää ajoissa okserille. Pera vaihtoi okserilla laukan näppärästi, ja pääsin kääntämään nelosesteelle ykkösesteen edestä. Pera kääntyi aika hyvin, mutta ratsastin tien vähän onnettomasti, jolloin Pera tuli lähelle estettä. Ehdin kuitenkin ääneenkin todeta miniaskeleen, joten olin hypyssä mainiosti mukana. Minihypystä huolimatta Pera sai etupäänsä vaihdettua vasempaan laukkaan, mutta takapää piti vaihtaa erikseen raviaskeleen kautta.

Tunnin lopussa opettaja tuumasi menostamme hyvää: Pera liikkui aktiivisesti, mutta ei venynyt pitkäksi, ponnistuspaikat osuivat nappiin, ja meno oli muutenkin sujuvaa. Olin itsekin yllättynyt siitä, kuinka ihanan vaivattomasti tunti meni. Peralla oli juuri sopivasti energiaa laukassa, jolloin sitä ei tarvinnut puskea eteenpäin. Se oli myös samalla todella hyvin kuulolla ja otti pienetkin pidätteet mainiosti vastaan. Niinpä laukanvaihdot onnistuivat pääosin samoin kuin ponnistuspaikat osuivat useimmiten kohdilleen. Kertaalleen koko tunnin aikana Pera tuntui miettivän yhden esteen hyppäämistä, mutta oman jännitymisen sijaan pistin pohkeet napakasti tuntumalle päämääränä mennä esteen yli hevosen kanssa ja niinhän siinä onneksi kävi. Nyt ei tarvinnut jännittää, ja se varmasti oli keskeisin syy, miksi tunti menikin näin kivasti. Toinen syy on varmasti se, että maltilliset 50-60 sentin esteet eivät aiheuttaneet ylimääräistä jännitystä. Pitkästä aikaa taas näin, että sekä minä että ratsuni nautimme tunnin aiheesta.

Ratsastusreissu Muhokselle

Ulkona paukkuva -25 asteen pakkanen ei hyydyttänyt meitä Noran kanssa, kun suuntasimme Muhokselle testaamaan Lehtoselän ratsutilan tunnin. Päädyimme B-tason koulutunnille kolmen muun ratsukon kanssa. Ratsukseni sain 2003 syntyneen tamman nimeltä Kveta-S, tutummin Elli. Tallin sivujen mukaan Elli on koulupuolella heA-tasoinen ja rataesteillä siltä sujuu 120 sentin esteet. Säkäkorkeudeksi arvioisin noin 160 senttiä, ehkä hieman päälle. Hieman kapealta tuntui, mutta ei onneksi ihan hoikin tapaus. Karsinassa tamma vähän lohikäärmeili, mutta sangen pienesti ja uskoi myös, kun komensi hieman. Maneesiin päästyämme ilma tuntui lämpenevän huomattavasti, ja opettaja kertoikin siellä olevan vain -9 astetta. Tuntimme jälkeen asteita oli lähtenyt vielä pari eli lopulta maneesissa oli lauhtunut -7 asteeseen. Maneesi oli tosin normaalia pienempi, mikä varmasti vaikutti näinkin järkeviin astelukemiin.

Tunnin aluksi kysyin opettajalta, millainen Elli on ratsastettavana. Vastauksena tuli, että käynnissä voi hyvinkin mennä rauhallisesti, mutta ei missään nimessä ole laiska. Muissa askellajeissa kuulemma reipastuu paremmin. Siirryimme minun mielestäni liian nopeasti ravaamaan, kun vieraan hevosen kanssa tykkäisin tutustella ensin käynnissä paremmin. Ravissa opettajalta tuli heti kommenttia pyytää Elli liikkumaan kunnolla. Elli oli käynnissä jo opettajan kommentin perusteella madellut, mutta reipastui hieman, kun nohitin kunnolla. Ravissa puolestaan meno oli sangen hidasta, vaikka kuinka pyysin ja komensin. Asetuksetkaan eivät tahtoneet mennä läpi kummallekaan puolelle, jolloin meno muuttui entistä takkuisemmaksi. Arvelin kuitenkin optimistisesti, että alkuverryttelyn jälkeen meno voisi parantua. Opettaja hoksautti myös kantamaan kädet paremmin. Ihanaa, että tästä huomautettiin pitkästä aikaa. Onhan sekin yksi perusvirheistäni, johon tosin valitettavan harvoin muistan kiinnittää huomiota.

Ensimmäisenä tehtävänä ravasimme koko maneesin kokoista kahdeksikkoa, jossa lyhyet sivut mentiin puoliympyränä ja suuntaa vaihdettiin lävistäjän avulla. Lävistäjillä Elli heräsi aina ravaamaan, mutta lyhyillä sivuilla meno sammui, kun yritin saada hevosta asettumaan. Etenkin asetuksen saaminen oikealle oli tuskaa. Elli roikkui oikeassa ohjassa kiinni ja puski huomattavasti sisälle. Yritin palauttaa mieleeni lirkuttelemisen ohjan kanssa, ja hetkittäin Elli vähän irtosikin roikkumasta. Sitten käteni taisi taas jäädä kovaksi, jolloin Elli vastasi samalla mitalla ja muuttui taas raskaaksi edestä ja etenkin oikealta. Seuraavaksi lävistäjät alettiin mennä harjoitusravissa. Opettaja bongasi samantien alaselän notkoni ja komensi pyöristämään selän vetämällä napaa kohti selkärankaa. Hetkittäin sain itseäni oikeinpäin, jolloin istuminen tuntui yllättävän helpolta. Mutta puutteellisen keskivartalon hallinnan takia lössähdin aina selkä notkolle, jolloin pompin kyydissä ikävästi.

Tehtävään lisättiin siirtymiset lävistäjällä käyntiin ja takaisin raviin. Koska Elli innostui ravaamaan lävistäjällä reippaammin, eivät siirtymiset käyntiin sujuneet kovin hyvin. Opettaja neuvoi tuomaan polvet satulaan kiinni, jolloin Elli ymmärtäisi minun haluavan hidastaa. En oikein osannut soveltaa ohjetta, jolloin siirtymiset käyntiin olivat pääosin melkoista vetokilpailua, jonka Elli luonnollisesti voitti. Annoin sen painua etupainoiseksi ja samalla vetää minut etukumaraan, jolloin en kovin vakuuttavasti pystynyt kertomaan hevoselle haluavani käyntiin. Raviin sentään pääsimme helposti, kun Ellillä oli menohaluja. Sitten tajusin alkaa ottaa hidastavia puolipidätteitä riittävän ajoissa, jolloin Elli alkoi kuunnella ja siirtyi käyntiin kohtuullisen helposti. Oman istunnan epätasaisuus varmasti vaikeutti tätäkin tehtävää osaltaan, mutta harmikseni en valaistunut sen suhteen niin, että olisin päässyt hyödyntämään sitä kunnolla. Tehtävään lisättiin vielä myös vasemman laukan nosto C:stä ja pääty-ympyrän pyöräytys. Meillä nostot eivät oikein lähteneet sujumaan, vaan Elli arveli minun tarkoittaneen kipitysravia. Opettaja neuvoi ottamaan selvän puolipidätteen, jolloin laukka nousisi. Melkoista häsellystä oli ennen kuin sain laukan ensimmäisen kerran nousemaan. Sitten tulikin jo kommenttia, että isompaa laukkaa. Elliä ei huvittanut enkä osannut pyytää kunnolla. Raviin päästiinkin helposti, mutta siinä Elli pyrki taas kipittämään. Istuntani hajosi ja siirtymisyritykset käyntiin olivat jälleen mielenkiintoisia.

Seuraavaksi otimme pääty-ympyrällä oikeaa laukkaa. Ensin tosin sain taas keskittyä siihen, että Elli kuunteli ja ymmärsi laukka-apuni. Muutamia kertoja se ehti taas ehdottaa kipitysravia, kunnes sain pyynnön selvästi läpi. Nyt Elliltä löytyi laukkaa, mutta minulta ei puolestaan kykyä kontrolloida sen sisäpuolta. Niinpä valuimme jokaisella kierroksella aina vain sisemmäs, kun sisäpohkeeni ei saanut hevosta pysymään isolla pääty-ympyrällä. Yritin kyllä kovasti koputella sisäpohkeella hevosta kantamaan itsensä sieltäkin, mutta jokin ei vain ottanut onnistuakseen. Vaikka ehdimme laukata melkoisesti ympyrällä, ei meno parantunut oikeastaan yhtään. Jälleen ketutti melkoisesti, kun en saanut ratsuun mitään kontrollia. Pah.

Loppuun ehdimme ottaa vielä käynnissä ja ravissa väistöjä uralta keskemmäs ja takaisin. Tässä vaiheessa olin hyvin tuskastunut omaan osaamattomuuteeni ja sitä myöten sangen huonosti menneeseen tuntiin. Olin kuitenkin tyytyväinen, että pääsimme työstämään hevosia käynnissä. Nyt Ellikin liikkui alkutuntia paremmin käynnissä. Väistöissä opettaja muistutti, ettei tarkoitus ole jäädä puskemaan hevosta pohkeella, vaan pyytää ja rentouttaa pohje sitten. Elli väisti aika mukavasti ja kevyesti oikealle, mutta vasemmalle oli hieman takkuisempaa. Meno parani kummasti, kun muistin vähän pidättää ulkoa, jolloin takajalatkin ehtivät mukaan eikä Elli vain harpponut menemään. Pitkille sivuille tehtyjen väistöjen ansiosta Elli keveni edestä ja alkoi viimein pyöristyäkin. Muistin myös olla pyytämättä jokaista väistöaskelta, sillä yhdellä pyynnöllä Elli väisti hyvin, kunnes pyysin sitä taas suoristumaan. Ravissa Elli puolestaan yritti kovasti vain kipittää ja olla väistämättä askeltakaan. Sitä sai taas jarrutella melkoisesti, mutta kun pidätteet menivät läpi, väisti Elli ravissakin kohtuullisesti ja pysyi pyöreänäkin aina välillä.

Tunnin jälkeen alkupuoliskon ajan vaivannut ketutus onneksi laimeni melkoisesti. Opettajalle tuumasin, että ongelmanani oli se, että annoin hevosen vetää minut etukumaraan, kun en saanut sitä aktivoitua takaa liikkeelle niin, että etupääkin olisi keventynyt. Elli siis näppärästi osasi kaivaa minun perusongelmani esiin, ja tunti olisi todennäköisesti mennyt paljon paremmin, jos olisin malttanut keskittyä korjaamaan niitä. Nyt jostain syystä oli vähän hanskat tiskiin -fiilis, mikä ei auttanut yhtään. Oli kuitenkin kiva päästä testaamaan taas uusi talli, vaikka kyseinen paikka lopettaakin vuoden lopussa. Tosin mikäli haluan joskus ottaa Ellin kanssa revanssin, sen pitäisi onnistua. Ratsu kun siirtyy tallin lopettaessa Aaltokankaan ratsutalleille.

Nopeutta käsiin ja pohkeisiin

Aaltokankaan ratsutallien koulukurssi Heidi Svanborg-Lodmanin vetämänä jatkui sunnuntaina jo aamulla puoli yhdeksän. Tuli suorastaan reipas olo olla laittamassa hevosta jo kahdeksalta kuntoon. Aksu oli ihanaa vaihtelua hapannaama-Loreen, kun se tyytyi vain katsomaan paheksuen satulavyön kiristystä sen sijaan, että olisi yrittänyt näykätä saati edes kääntää korviaan luimuun. Menimme maneesiin noin kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua kävelemään valmiiksi. Aksu liikkui tuttuun tapaansa mukavasti itse, joskin tykkäsi edelleen kyttäillä katsomopäätyä. Opettaja kertoi päivän aiheena olevan asettaminen ja taivuttaminen.

Käynnissä saimme mennä hetken aikaa taas itseksemme eilisen vinkkejä hyödyntäen ja jo muutenkin tiedossa olevia asioita korjaten. Omalla listallani oli tuoda pohkeet tuntumalle, pitää kyynärkulma, lirkutella kuolaimen kanssa sen sijaan, että jumitan käteni paikoilleen kovaksi ja saada Aksu edestä kevyemmäksi. Opettaja tuumasikin meidän näyttävän siltä, että pääsemme suoraan jatkamaan eilisestä. Aksu pyöristyikin käynnissä sangen helposti kantaen itsensä edestä mukavan kevyenä. Sitten siirryimme koko viiden ratsukon porukalla keskiympyrälle asettamaan ja taivuttamaan hevosia. Oikeaan kierrokseen meno oli eiliseen verrattuna paljon helpompaa, ja Aksu pysyi pidempiä pätkiä pyöränä. Opettajalta tuli väliin pyyntöä ratsastaa aktiivisempaa käyntiä, mutta muutoin menomme oli aika toimivaa. Opettaja hoksautti kiinnittämään huomiota siihen, että hevosen etu- ja takaosa pysyvät samalla uralla asetuksesta ja taivuttamisesta huolimatta. Oikeaan kierrokseen Aksu tuntuikin pysyvän pääosin näin, jolloin pyöreydenkin saaminen oli helpompaa. Vasemmassa kierroksessa tilanne nollautui, ja sain alkaa pyydellä Aksua uudelleen rentoutumaan tuntumalle. Tässä kierroksessa huomasin myös sen, kuinka sisäpohkeeni värkkäys johti siihen, että Aksu yritti pullistua ulkoa karkuun. Hillitsemällä turhan levotonta sisäpohjetta ja pitämällä ulkopohkeen ja -ohjan tuntumalla, pääsi Aksukin taas kulkemaan oikeinpäin. Ympyrälle mahtui monia ihanan kevyitä ja helppoja hetkiä, joissa hevonen teki työnsä vaivattomasti enkä itse sortunut sitä häiritsemään turhaan.

Sama homma tehtiin myös harjoitusravissa sekä laukassa. Ravissa istuminen ei ollut vieläkään helpoimmasta päästä, mutta ilmeisesti eilinen höykkyytys oli vähän auttanut. Ravissa sain myös pyytää Aksun asettumaan ja taipumaan selvemmin huolehtimalla ulkoavuista. Muuten Aksu vain kiirehti alta pois tai leikki rautakankea eikä kuunnellut pyyntöjäni. Oikea kierros oli jälleen helpompi, ja Aksu esitti siihen suuntaan monta hyvää hetkeä. Se ei roikkunut enää samallalailla oikeassa ohjassa kuin eilen, jolloin sen kanssa ei tarvinnut kinastella asiasta. Opettaja tosin huomautteli aika ajoin säilyttämään reippaan tahdin. Tyydyin monesti vähän hitaampaan menoon, sillä siinä istuminen oli luonnollisesti helpompaa. Vasemmassa kierroksessa sai taas työskennellä enemmän ennen kuin Aksu alkoi taas olla kuulolla. Ulkopuolelta sai olla aika jämäkkänä, jotta sisäpuolen pyynnöt menivät oikeasti läpi. Meno kuitenkin parani aina hetkittäin, jolloin ravi muuttui helpommaksi istua, vaikka Aksu säilytti aktiivisuuden. Keskiympyrän tahkoamisen jälkeen menimme myös hetken koko uraa myöten, jolloin Aksu tahtoi paikoin karata pyöreydestä, mutta yllättävän paljon enemmän sain sitä pysymään oikeinpäin myös ilman ympyrän suomaa turvaa. Peilien ohi ravatessa huomasin kuitenkin istuvani hetkittäin etukenoisesti, kun Aksu pääsi kiihdyttämään ja hieman painamaan ohjille. Juuri sen huomion jälkeen opettajalta tulikin ohje vetää hartioita taaemmas ja säilyttämään ylävartalo suorana. Inhottavaa huomata, kuinka keskivartaloni ei jaksa vastustaa, vaan hevonen saa vedettyä minut mukanaan edemmäs.

Laukannostoissa esitin taas pariin kertaan tempun nimeltä hämää hevonen olemaan nostamatta laukkaa. En vieläkän tajunnut, mikä avussani oli vikana, kun Aksu ei sitä ymmärtänyt heti. Sen sijaan se taas kiihdytti ravia, ja laukka nousi vasta jämäkän pidätteen jälkeen pukkaamalla ulkopohje kauas taakse. Sisäpohkeella ei jostain syystä tuntunut olevan merkitystä. Laukassa opettaja vaati taas asettamaan ja taivuttamaan selvemmin, mikä tuotti työtä. Huomasin polvieni jäävän kiinni satulaan, jolloin puolestaan pohkeeni irtosivat hevosen kyljistä ja pääsivät heilumaan. Jouduin korjaamaan omaa istuntaa aika paljon, jolloin en ehtinyt vaikuttaa riittävästi hevoseen. Opettaja toivoi myös aktiivisuutta laukkaan, kun näiden korjausten aikana Aksu pääsi aina vähän hidastamaan. Kun sain itseni suunnilleen pysymään kasassa, aloin sinnikkäästi yrittää ratsastaa Aksua kevyemmäksi edestä. Tällä kertaa etupainoisuus oli pahinta laukassa. Otin ja päästin ohjasta ja komensin pohkeilla hevosta eteen uudelleen ja uudelleen. Molempiin kierroksiin saimme muutamia askelia pyöreää ja kevyttä laukkaa, mutta en tiedä, millä keinoilla ne onnistuivat. Muutoin menimme aika peruslaukkaa ilman mainittavampia onnistumisia. Jäin vähän haaveilemaan, että kurssi olisi kestänyt kolme päivää. Silloin ehkä olisi ollut viimeisenä päivänä jotain mahdollisuuksia saada onnistumisia laukassa, kun nyt toisena päivänä ravi parantui ensimmäisestä päivästä selvästi.

Loppuraveissa haimme hevoset taas laukan jäljiltä kuulolle. Opettaja vaati meiltä jonkin aikaa jämäkästi pyöreämpää menoa, jonka eteen sain taas tehdä töitä. Lopulta Aksu tajusi pyyntöni ja pyöristyi rennosti, jolloin opettaja antoi meidän siirtyä käyntiin. Käynnissä vielä hain hevosen kevyeksi edestä, ja Aksu toimikin aika mainiosti. Olisi kiva saada vietyä edes puolet käynnin hyvästä otteesta raviin ja laukkaan, mutta toistaiseksi oman istunnan hajoaminen vaikeuttaa asiaa. Pyysin opettajalta loppukommenttia menostamme, ja hän tuumasi, että minun tulisi opetella olemaan nopeampi sekä käsilläni että pohkeillani. Nyt helposti jäin jalalla hitaaksi ja kädellä puolestaan kiinni, jolloin hevonenkaan ei voinut toimia kunnolla. Opettaja bongasi siis hyvin perusvirheeni ja ainakin ohjasotteiden puolelle sain mukavasti keinoja olla roikkumatta niissä kuin apina. Jalkojen käytön oppii varmaankin vain käyttämällä niitä. Tällä kertaa ei tullut juuri uusia ahaa-elämyksiä, mutta tunti oli kuitenkin sen verran tehokas, että sillä kannatti olla. Opettajana Heidi Svanborg-Lodman oli mukavan rauhallinen ja kehui hyvin, joskus tuntui jopa, että aiheettakin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän piiskausta, vaikka hän kyllä jaksoi sinnikkäästi sanoa huomaamistaan asioista. Jäin ihmettelemään sitä, ettei istunnastani tullut muuta sanomista kuin ylävartalon suoruuden säilyttäminen. Ehkä sitten petrasin vähän sen kanssa tai sitten opettaja valikoi ne asiat, joihin kahden päivän kurssilla kannatti keskittyä. Perusratsastus sopi tämän päivän aiheeksi hyvin, sillä siitähän kaikki lähtee.

Lirkuttelua kuolaimen kanssa

Lauantain toisen tunnin vuoro oli Aaltokankaan ratsutalleilla, jonne oli saapunut Heidi Svanborg-Lodman vetämään kahden päivän koulukurssin. Heidi on tallin sivujen mukaan kilpaillut kansainvälisiä GP-luokkia ja osallistunut olympialaisiin. Lisäksi hän on toiminut Pohjois-Suomen aluevalmennuksen kouluvalmentajana, ja tänä vuonna hän voitti Corleone-orilla suomenhevosten koulumestaruuden. Näin tämän parivaljakon myös HIHS:ssä, joten en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen päästä valmentajana töitä tekevän opettajan oppiin. Pelkäsin hieman hevosarvonnan tulosta, sillä en osannut toivoa itselleni ratsua. Kaikeksi onneksi sain Aksun, jolla olen sentään mennyt jo viisi kertaa. Hevosia ei vaihdeta, joten kurssin toinenkin päivä menee Aksun kanssa. Hyvä näin. Norakin oli tunnilla mukana ihanan Valmansa kanssa.

Tunti alkoi käynnissä, kun opettaja neuvoi miettimään, mitä omasta istunnasta pitää korjata ja tekemään ne. Käynnissä on hänen mukaansa hyvin aikaa keskittyä enemmän itseen kuin esimerkiksi ravissa ja laukassa. Aksu tuntui taas pitkästä aikaa valtavalta 175-senttisellä säkäkorkeudellaan, joskin se ei ole kovin muhku. Niinpä en saanut pohkeitani taiteltua kunnolla hevosen kylkiin tuntumalle, vaikka muistinkin tämän istuntaongelmani. Sen jälkeen pyrin korjaamaan alaselkäni notkoa vetämällä vatsaa sisään ja tuomalla lantiota paremmin alle. Opettajalta ei tullut kommenttia näistä asioista, mutta sen sijaan aina yhtä tarpeellinen huomautus puutteellisesta kyynärkulmastani. Niinpä yritin muistaa tunnin aikana pitää kyynärpäät kevyesti omissa kyljissä tuntumalla, mutta niin vain ne pääsivät aika ajoin omille teilleen. Aksua opettaja kehotti pistämään liikkumaan vähän rennompaa ja pidempää askelta. Tämä onnistui aika helposti, kun Aksu oli kuulolla. Käynnissä huomasin asetuksen oikealle olevan työn ja tuskan takana, sillä Aksu ei olisi halunnut antaa milliäkään periksi. Hetkittäin se tosin keveni edestä ja pyöristyi rehellisesti, mutta sitten taas jäin tekemään jotain väärin, jolloin hevosen palikat loksahtivat paikoiltaan. Sitten olimmekin taas peruskivassa muodossa, jota Aksu tarjoaa. Silloin se ei ole niin oikein saati kovin väärinkään, mutta jotain siitä välistä.

Verryttelyravissa sain taas kommenttia opettajalta, että isompaa liikettä. Aksu reagoi edelleen mukavasti, mutta oman kevennykseni kanssa oli vähän tekemistä. Kevennys tuntui huterahkolta, kun en saanut pohkeitani tuntumalle. Ympyröitä pyöritellessäni opettaja huomautti myös, ettei vauhti saisi hiipua niidenkään aikana. Oikealle tehdyt asetukset tökkivät vielä pahasti, vaikka kuinka houkuttelin Aksua antamaan myöten. Sisäpohkeellakin koetin muistuttaa, mutta jokin ei vain ottanut onnistuakseen. Vasemmalle asettumiset onnistuivat hieman paremmin, mutta en silti saanut hevosta hyvälle tuntumalle. Lähinnä Aksu tuntui etenkin oikeassa kierroksessa olevan sangen etupainoinen ja turhan jämäkästi oikeassa ohjassa kiinni. Testailin sitten johtavia ja kohottavia pidätteitä, mutta ilman mainittavia onnistumisia. Mietin kyllä koko ajan, että ratkaisu saattaisi olla aktiivisemmissa pohkeissa, mutta ilmeisesti ajatus ei koskaan yltänyt toteutuksen tasolle.

Ennen tunnin päätehtävää eli käynnissä tehtyjä pohkeenväistöjä menimme vielä harjoitusravia. Voi kauhea! En ole taas aikoihin istunut lyhyitä hetkiä pidempää harjoitusravissa, jonka seurauksena olin enemmän perunasäkki kuin ratsastaja. Opettaja neuvoi, että harjoitusraviin pääsee paremmin mukaan, mitä rennompi osaa olla. Mitä enemmän jännittyy, sitä enemmän pomppii. Vertauksena rentoudesta hän käytti koripallon pomputtamista. Jotta se pomppii hyvin, tarvitaan pehmeä käsi. Jos palloa yrittää pomputtaa jäykällä kädellä, stoppaa sen pomppiminen aika lyhyeen. Hyödynsin taas uloshengitystä, jonka aikana sain itseni aina vähän rennommaksi. Huomasin jalkojeni jännittyvän ja ottavan tukea jalustimista, mikä vei pienen rentouden pois ja pisti minut taas pomppimaan. Aksu ravasi edelleen tarmokkaasti, mikä ei valitettavasti nyt auttanut istuntani kanssa. Pyysinkin sitä vähän rauhallisempaan menoon, jolloin saatoin hallita istuntaani paremmin. Asiaa olisi varmasti auttanut kovasti myös se, että olisin saanut Aksun käyttämään selkäänsä, jolloin ravistakin olisi tullut tasaisempi. Naurettavinta tässä on se, ettei Aksulla ole edes kovin paha ravi. Istuntani on vain niin kehno.

Sitten pääsimme tehtävän pariin. Lyhyen sivun keskeltä käännyimme keskihalkaisijalle käynnissä. Vähän matkaa suoraan ratsastettua lähdettiin väistättämään uraa kohti kiintopistettä seuraten. Kun väistöistä päästiin aina uralle, ravattiin harjoitusravissa takaisin kuvion alkuun. Aksun kanssa väistöt olivat kohtuullisen vaivattomia. Väistöissä oikealle opettaja kehui minun huomanneen hyvin, kun emme olleet enää oikealla reitillä ja korjanneen tilanteen ajoissa. Aluksi ulkopuolen apuni eivät olleet tuntumalla, jolloin Aksu yritti valua sieltä karkuun. Kun sain pohkeen paikoilleen ja ohjasta hyvän otteen, väisti Aksu jälleen helposti ja kevyesti. Tulimme kerta toisen jälkeen sangen mukavasti siihen kohtaan, johon pitikin. Väistöissä vasemmalle Aksu puolestaan kallisti turpansa vinksottamaan vasemmalle. Kysyin syytä tähän, ja opettaja kertoi minun ajavan Aksua väistöön liian voimakkaasti oikealta ja unohtavani vasemman puolen. Niinpä ottamalla pidätteitä ulko-ohjasta ja välillä ajattelemalla vasemmalla pohkeella hevosen ratsastamista eteen, tilanne parani taas. Itselle kuitenkin helpommalta tuntuivat väistöt oikealle. Vasemmalle meno ei varmasti muiden silmissä juuri muuttunut, mutta vasen puoleni on heikompi kontrolloimaan menoa, jolloin itselle on vaikeampi luonnollisesti tehdä sillä puolen töitä.

Väistöjen jälkeen jatkettiin harjoitusravin työstöä ympyröitä pyöritellen. Maanittelin Aksua rentoutumaan ja pyöristymään, mutta se tahtoi olla eri mieltä ja keskittyi ravaamaan perusmuodossaan. Opettaja hoksautti nyt siitä, että kuolaimessa saisi olla koko ajan pientä liikettä, sillä käteni jäi nyt liian paikoilleen. Neuvona oli ottaa ja hellittää vuoron perään, ei jäädä pitämään kiinni. Asia painautui hyvin mieleeni, sillä opettaja kehotti lirkuttelemaan kuolaimelle koko ajan. Naurattikin vähän, mutta olipahan ainakin tehokas muistisääntö itselle. Kommenttina tuli myös taivuttaa sekä kulmiin että ympyrälle paremmin. Hyvin opettaja bongasi taas yhden heikoista kohdistani. Suurimmat taistelut kävimme taas Aksun kanssa oikeassa kierroksessa. Hevonen oli kiinni siltä puolen edelleen pahasti eikä hidas käteni tainnut auttaa. Niinpä koetin vikkelöittää sisäkättäni samalla, kun pohje on myös hereillä. Hetkittäin jokin sattui kohdilleen, ja Aksu antoi periksi. Sitten taisin jäädä ilakoimaan onnistumistani ja samalla heittäytyä matkustajaksi. Ja taas Aksu oli kiinni ohjassa eikä suostunut asettumaan. Ei muuta kuin samat asiat uudelleen, ja taas Aksu kulki hetken aikaa paremmin tai sitten vei sen erän ja kulki oman mielensä mukaan.

Laukassa jatkoimme edelleen ympyröiden pyörittämistä. Ihanaa perustyöskentelyä siis, ja se tulikin todella tarpeeseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa tai siis yritimme. Aksu ei aluksi ymmärtänyt laukkapyyntöni. Sen sijaan se kiihdytti ravia. Otin sen aina takaisin ja lopulta sain laukan nousemaan viemällä ulkopohkeen reilusti taakse. Missähän piili tällä kertaa vika? Laukassa Aksu tuntui rytkähtävän kunnolla etupainoiseksi ja pahasti roikkuvan oikealla. Sisäkädessäni alkoikin pian tuntua hevosen raskaus etenkin, kun reppanana yritin korjata menoa pelkällä ohjalla ja siinä antaumuksella roikkuen. Vinkki sinne ruudun toiselle puolelle: ei näin. Opettaja ohjeisti jälleen muistamaan ratsastaa aktiivisesti myös ympyrät. Ilmeisesti annoin Aksun vähän hyytyä niiden aikana. Samalla huomasin, kuinka ulkokäteni tahtoi aina asetusta pyytäessäni valua edemmäs. Sillä tuntui olevan oma tahto, sillä se ei kertaakaan halunnut kunnolla jäädä omalle paikalleen, vaan lähti aina sooloilemaan. Vasemmassa laukassa sain Aksulta pukinkin, kun sen mielestä epäoikeudenmukaisesti pyysin sitä sekä asettumaan että laukkaamaan kunnolla. Onneksi oli vain yksi pukki, sillä istua kenotin turhan etupainoisena hevosen perässä valuneena. Toinen pukki olisi saattanut koitua maakosketuksen arvoiseksi. Mutta sen jälkeen ratsu löysi taas hetkeksi takajalkansa ja keveni ihanasti edestä. Ehtihän Aksu tosiaan esittää laukassa pienen sivuloikankin, kun maneesin katsomossa kahahti jotain. Iso hevonen, isot pelot.

Loppuraveissa saimme jo keventää, mutta opettaja pisti meidät vielä hakemaan hevosia pyöreiksi. Sain taas kommenttia kuolaimen liikuttelusta, jolloin yritin skarpata. Hetkittäin Aksu taas pyöristyi mukavasti ja keveni, mutta enimmäkseen taisimme vain kinastella siitä, mitenpäin mennään. Opettaja seurasi ratsukoiden menoa ja päästi aina hyvän hetken tullessa raviin. Jäimme tässä tehtävässä häntäpäähän ennen kuin lopulta saimme Aksun kanssa vähän yhteismieltä siitä, miten mennään. Sen jälkeen käynnissä piti vielä pitää ohjat tuntumalla ja työstää samaa asiaa. Käynnissä Aksu olikin helpompi saada pyöräksi ja kevyeksi, joten saimme paljon ravia nopeammin luvan höllätä ohjat pitkiksi. Tuumasinkin opettajalle, että käynnissä on niin paljon enemmän aikaa ratsastaa hevosta, kun ei tarvitse niin paljoa kiinnittää itseensä huomiota. Näinhän hän olikin tuumannut aiemmin. Vaikka tunnin aikana ei mitään maata mullistavaa oppia ehkä tullutkaan, tuntui tunti rahan arvoiselta pelkästään käsiongelmani bongaamisen takia. Siitä en olekaan saanut taas hetkeen noottia, joten oli jo aikakin. Kurssin toista päivää jään odottamaan mielenkiinnolla tämän perusteella.

Videoista kiitos Susannalle ja Sadulle!

Kolmas kerta auttoi

Innostuin rustaamaan itseni myös lauantain B-tunnille ja vieläpä ennen kuin huomasin aiheena olevan esteitä. Arvelin nyt viimeistään saavani jonkin muun ratsun kuin Loren, mutta niin vain edelleen tuuraava opettaja oli sen minulle jakanut. Tällä kertaa hain Loren tarhasta, ja eiköhän se sielläkin jo vähän irvistellyt. Voiko olla, ettei se vain pidä minusta? Tähän tulokseen alan hiljalleen päätyä. Toisaalta ei se enää ratsastustunnin jälkeen luimi, vaan on ihan rapsuteltavissa. Ehkä se protestoi joutumista töihin, kuka ties. Silti vähän harmittaa, etten osaa käyttäytyä sen seurassa niin, että sekin malttaisi pitää mölynsä mahassa. Tällä kertaa menimme alkuverryttelyn käynnissä ja ravissa itseksemme. Edelliskerrasta oppineena keskityin hakemaan etenkin vasenta pohjetta läpi, jotta Lore ei pääsisi myöhemmin tehtävillä liirailemaan. Apuna käytin väistöjä, joita Lore tekikin aika kivasti. Ympyröillä yritin huomioida sen, ettei ratsu pääsisi itsekseen sitä pienentämään, vaan pysyisi suunnittelemallani reitillä. Vasen kierroks oli jälleen takkuisempi eikä sisäpohkeeni tahtonut taas merkitä mitään. Pidätteet ulko-ohjasta ja sinnikäs sisäpohkeen aktivointi auttoivat tässä hieman.

Alkuverryttelun jälkeen tulimme ratapiirroksen numerot 1 ja 2 kavaletteina laukassa. Tarkoituksena oli saada oikeassa kierroksessa kaarevalle linjalle neljä askelta ja vasemmassa kierroksessa kolme. Oikea kierros neljän askeleen kanssa meni varsin mukavasti. Lore laukkasi tasaisesti, jolloin tulimme ensimmäiselle kavaletille hyvin. Sain myös katsottua tien niin, että neljä askelta mahtui hyvin eikä Loren tarvinnut lyhentää tai harpata. Vasemmassa kierroksessa kolmen askelen hakemiseen tarvittiin yksi epäonnistuminen, jossa tulin liian hitaasti ensimmäiselle kavaletille ja valuin liiaksi ulos. Sen jälkeen tajusin ratsastaa vähän eteen, tasapainottaa ja kääntää hieman jyrkemmin, jotta kolme askelta yltäisi paremmin. Lore oli mukavasti ohjailtavissa, joten sehän toimi, kun itse tiesin, mitä tehdä.

Seuraavaksi hyppäsimme ratapiirroksen esteet 3 ja 4 aloittaen oikeasta kierroksesta. Aluksi Lore ei vaihtanut lempilaukkaansa ensimmäisessä hypyssä oikeaksi, vaan jouduin vaihtamaan ravin kautta. Lore vastusti pidätteitäni, jolloin laukanvaihto ravin kautta vei aikaa. Pääsimme kuitenkin jotenkin toiselle esteelle vasemmassa laukassa. Toisella yrittämällä sain kuin sainkin Loren vaihtamaan laukan hypyssä oikeaksi, jolloin pääsimme jatkamaan helposti toiseen hyppyyn. Sille tulimme niin tasaisesti, että pääsin hyppyyn ilman mitään ongelmia mukaan, ja opettaja kehui myötäyksenkin olleen todella pehmeä. Siinä hypyssä tuntui olevan kaikki palaset kohdillaan, sillä niin vaivattomalta se tuntui. Sitten hyppäsimme vielä esteet 3, 4 ja 7. Kolmonen ja nelonen sujuivat hyvin, mutta seiskalle ei vähemmän yllättävästi tullut vaihtoa. Sen sijaan Lore yllätti kaikki tekemällä esteen jälkeen puhtaan laukanvaihdon lennosta. Minulla ei ollut siihen osaa ja arpaa, ja opettajakin hämmästeli, että Lorestahan on viimein tulossa kunnon esteratsu. Ilmeisesti esteen jälkeen tarkoituksellisesti otettu käännös hypyn jälkeen kolmos- ja nelosesteiden välistä viesti hevoselle sen verran vahvasti suunnasta, että se päätti vaivautua itse vaihtamaan laukan, jotta pääsisi jatkamaan nopeasti.

Pisin rata oli viereinen ratapiirros. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa ylittämällä kavaletti ja jatkamalla siitä neljällä askeleella ristikolle. Tämä meni mukavasti, jolloin pääsimme jatkamaan Loren kanssa kolmoselle. Nyt laukka ei vaihtunutkaan oikeaksi, vaan päädyimme ristilaukassa kaarteeseen. Opettaja neuvoi jatkamaan, mutta olin ehtinyt päättää pyöräyttää ympyrän. Niinpä sen tein ja korjasin laukan vasemmaksi. Nelonen ylittyi ok, ja opettajan ohjeen mukaan pyysin laukkaa eteen pitkällä sivulla. Ennen ristikkoa tasapainotin, ja pääsimme sen ja kavaletin välin toivotusti kolmella askeleella. Okserille sain hyvän tien ja johtamisen, sillä Lore vaihtoi lempilaukkansa oikeaan, jes! Siitä oli helppo jatkaa viimeiselle esteelle ja kiittää hevosta hienosta suorituksesta. Vaikka rata ei ollut täydellinen, ei se ollut lähellekään yhtä pahaa räpellystä kuin mitä aikaisempina hyppykertoina olen mennyt esittämään. Kolmas kerta siis auttoi ratsastamaan Lorea paremmin.

Loppuun tulimme vielä esteet 3, 4, 7 ja 8. Kolmonen ja nelonen ylittyivät ongelmitta ja seiskalle saimme hyvän tien kaartamalla kavaletti-ristikon edestä. Lore ennakoi ja vaihtoi laukkansa jo ennen estettä oikeaan, mutta päätti silti laskeutua vasemmassa. Jatkoin kaarteen viimeiselle esteelle vasemmassa laukassa, jolloin hyppypaikka ei ollut paras mahdollinen. Laukka kuitenkin vaihtui. Opettaja kuitenkin pisti meidät tulemaan vielä kertaalleen viimeisen esteen, jotta saisimme siihen hyvän lähestymisen ja rennon hypyn. Yksittäisenä tehtävänä ja myötälaukassa tultuna se onnistuikin, ja tunti päättyi hyviin fiiliksiin. Opettaja tuumasi tunnin lopuksi, että meillä oli mukavia välähdyksiä. Etenkin hyppypaikat tuntuivat tällä kertaa onnistuneen paljon aikaisempia kertoja paremmin enkä tällä tunnilla edes enää muistanut juuri jännittää. Kannatti siis tulla ekstratunnille, kun sain viimein tälle viikolle Loren kanssa sellaisen estetunnin, johon saattoi olla pääosin tyytyväinen.