Hessu + minä = ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Viikon mittainen ratsastustaukoni päättyi, kun sunnuntai koitti ja arpaonni oli lätkäissyt minulle Hessun. Nätti polle, menee monilla tosi hienosti ja näin, mutta me emme vain osaa tehdä yhteistyötä keskenämme.
Tunnilla treenailtiin siirtymiä mahdollisimman vähän ohjalla vaikuttaen sekä vastataivutusta suoralla käynnissä ja ravissa. Hessu oli tuttuun tapaan hidas hiippailija, joka ei piitannut reipastua. Siirtymät ravista käyntiin menivät ihan kivasti ilman ohjassa roikkumista, mutta käynnistä en saanut takaisin raviin nätisti. Oli pakko turvautua napakampiin apuihin ja vielä raipalla muistuttamiseen.
Yritin alusta asti ratsastaa Hessua kulkemaan oikeinpäin, mutta menestyminen ei ollut kovin hurrattavaa. Opettaja kyllä tuumasi, että kyllä se keskivertoisen hyvin menee, mutta kunhan se vielä työskentelisi selällään, olisivat palaset kohdillaan. Tunnin yritin, mutta ehei.
Vastataivuttaminen tökki pahemman kerran etenkin vasemmassa kierroksessa. Hessu käänsi vain päätään, mutta muutoin jatkoi suorana uraa myöten. Pidäte sisäpuolelle ei mennyt läpi ollenkaan ja turhauduin pahemman kerran. Harmistuin vielä enemmän, kun hevonen sinnikkäästi painoi lähes koko tunnin ohjille.Oikeassa kierroksessa Hessu oli onneksi vähän paremmin ratsastettavissa vastataivutuksessa, mutta ei sekään kovin hyvin mennyt. Jälleen pidätteet eivät menneet läpi, vaan jouduin kerta toisen jälkeen muistuttamaan vahvemmin, että hei, kuuntele. Ja Hessuhan kuunteli, mutta vain jos sille päälle sattui.
Ravissa tehtyjen vastataivutusten jälkeen nostettiin lopulta laukka. Alkulaukat olivat nihkeää menoa, mutta jostain onnistuin kaivamaan esiin vähän reippaammin etenevän hevosen. Pätkittäin sain Hessua pyöristymään kohtuullisen kivasti laukassakin, jolloin se jaksoi itse kantaa päänsä ja sai kuskin vähän paremmalle mielelle.
Yleisfiilis tunnista oli kootusti ja rakentavasti plää. Miksi en osaa ratsastaa tätä hevosta, mitä teen väärin, miten opin oikean tavan ratsastaa oikein? Kyllähän Hessu varmaan vähän paremmin kulki oikeinpäin kuin monilla aikaisemmilla kerroilla, mutta se ei ollut yhtään helppoa saati yhteisymmärryksessä tehtyä. Ehkä jumiudun liikaa vaatimaan sen sijaan, että myötäisin. Se selittäisi sen, miksi hevonen jää puskemaan vastaan. Sekään ei anna periksi, kun minä en anna. Jälleen opettavainen kerta. Ehkäpä sitä parin kuukauden päästä ratsastaisi tätäkin hevosta kuitenkin edes piirun verran paremmin.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
perjantai 20. elokuuta 2010
Ei ihan nappiin, mutta onnistumisia silti
Ensimmäinen talvitunti ja jes, pitkästä aikaa puomeja. Koko kesä on tosiaan mennyt ilman puomi- saati estetunteja, joten olin enemmän kuin iloinen tästä vaihtelusta. Hevosvalintaa vähän mietin, sillä arpaonni oli sattunut edelleen kyllä parhaimman, mutta taidoilleni yhä haastavan herra Hilanterin kohdalle.
Puomien treeniaiheena oli askeleen pidentäminen ja lyhentäminen.Tunti aloiteltiin ratsastamalla pidentämisiä ja lyhentämisiä kaikissa aluksi käynnissä ja ravissa. Hilanterille oli sattunut todella hyvä päivä, sillä se kulki oma-aloitteisesti pätkittäin pyöreänä ja sen sai houkuteltua uudelleen oikeinpäin kohtuullisen helposti. Käynnissä ja ravissa treeni onnistuisi ihan kivasti. Olen aikaisemmin saanut Hilanterin pyöristymään ehkä kaksi kertaa yhden tunnin aikana, joten olin ihan hämmästyksissäni, kun hevonen kulki kivasti pätkittäin itsestään.
Sen jälkeen siirryttiinkin jo ensimmäiseen puomitehtävään. Ensin kolmen puomin suoralle tultiin ravissa, pudotettiin keskellä käyntiin ja taas raviin. Tämä me handlattiin Hiltsun kanssa oikein mukavasti. Mutta kun ensimmäiseen väliin piti saada mahdollisimman monta raviaskelta ja toiseen mahdollisimman vähän, tuli ongelmia. Sain hidastettua kyllä hyvin, mutta sitä nopeutta ei enää löytynytkään. Jäin varmasti jarruttamaan, jolloin hevonen ei pohjeavusta huolimatta tohtinut kauheasti pidentää askeltaan.
Sitten siirryttiinkin laukkaan. Ensimmäiseen väliin piti saada kuusi, toiseen viisi. Joo ei, ei kerta kaikkiaan. Sain mennä monia kierroksia toistensa perään ja tulos tahtoi olla aina viisi ja viisi. Sain juuri ja juuri kaksi suunnilleen onnistunutta kierrosta, muut menivät metsään. Jarruja saati kaasua ei ollut. Jäin jotenkin taas kiinni jarruttamaan enkä ehtinyt muuttua rennoksi ja kannustavaksi ajoissa. No, aina ei voi onnistua.
Toivon kyllä, että saan Hiltsun yhtä hyväntuulisena joskus kouluvääntöön. Oli todella huippua ratsastaa juuri tätä hevosta, kun se kerrankin malttoi kulkea oikeinpäin. Hiltsuhan on tunnettu siitä, että on todella vino ja tykkää kulkea vaikka miten mutkalla. Mutta kun se loksahti paikoilleen, oli se mitä huipuin ratsastettava. Pitäisi vain muistaa ratsastaa senkin jälkeen, kun hevonen on saatu oikeinpäin. Vieläkin tahdon jäädä ihastelemaan onnistumista ja seuraavana hetkenä hevonen onkin taas väärinpäin.
Nyt luvassa olisi sitten peräti kahdeksan päivän ratsastustauko. Mutta ehkä sitä ei Pariisissa ehdi murehtia. :)
Puomien treeniaiheena oli askeleen pidentäminen ja lyhentäminen.Tunti aloiteltiin ratsastamalla pidentämisiä ja lyhentämisiä kaikissa aluksi käynnissä ja ravissa. Hilanterille oli sattunut todella hyvä päivä, sillä se kulki oma-aloitteisesti pätkittäin pyöreänä ja sen sai houkuteltua uudelleen oikeinpäin kohtuullisen helposti. Käynnissä ja ravissa treeni onnistuisi ihan kivasti. Olen aikaisemmin saanut Hilanterin pyöristymään ehkä kaksi kertaa yhden tunnin aikana, joten olin ihan hämmästyksissäni, kun hevonen kulki kivasti pätkittäin itsestään.
Sen jälkeen siirryttiinkin jo ensimmäiseen puomitehtävään. Ensin kolmen puomin suoralle tultiin ravissa, pudotettiin keskellä käyntiin ja taas raviin. Tämä me handlattiin Hiltsun kanssa oikein mukavasti. Mutta kun ensimmäiseen väliin piti saada mahdollisimman monta raviaskelta ja toiseen mahdollisimman vähän, tuli ongelmia. Sain hidastettua kyllä hyvin, mutta sitä nopeutta ei enää löytynytkään. Jäin varmasti jarruttamaan, jolloin hevonen ei pohjeavusta huolimatta tohtinut kauheasti pidentää askeltaan.
Sitten siirryttiinkin laukkaan. Ensimmäiseen väliin piti saada kuusi, toiseen viisi. Joo ei, ei kerta kaikkiaan. Sain mennä monia kierroksia toistensa perään ja tulos tahtoi olla aina viisi ja viisi. Sain juuri ja juuri kaksi suunnilleen onnistunutta kierrosta, muut menivät metsään. Jarruja saati kaasua ei ollut. Jäin jotenkin taas kiinni jarruttamaan enkä ehtinyt muuttua rennoksi ja kannustavaksi ajoissa. No, aina ei voi onnistua.
Toivon kyllä, että saan Hiltsun yhtä hyväntuulisena joskus kouluvääntöön. Oli todella huippua ratsastaa juuri tätä hevosta, kun se kerrankin malttoi kulkea oikeinpäin. Hiltsuhan on tunnettu siitä, että on todella vino ja tykkää kulkea vaikka miten mutkalla. Mutta kun se loksahti paikoilleen, oli se mitä huipuin ratsastettava. Pitäisi vain muistaa ratsastaa senkin jälkeen, kun hevonen on saatu oikeinpäin. Vieläkin tahdon jäädä ihastelemaan onnistumista ja seuraavana hetkenä hevonen onkin taas väärinpäin.
Nyt luvassa olisi sitten peräti kahdeksan päivän ratsastustauko. Mutta ehkä sitä ei Pariisissa ehdi murehtia. :)
torstai 19. elokuuta 2010
Humputtelua kentällä ja pellolla
Vihdoin ja viimein pääsin hevosen selkään. Lauantaista tähän päivään oli tuhottoman pitkä aika. Saa nähdä, miten tähän loppuviikkoon painottuvaan ratsastusrytmiin sitten taas tottuu. Päätin käydä Helvin kanssa puolet kentällä jotain puuhaamassa ja siitä ns. maastoon eli pienelle peltoalueelle.
Kentällä päätin jälleen yrittää pyöristellä. Tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, kuinka nyrkkini eivät todellakaan pysy kiinni ja kuinka asetuksissa painan käsiäni alas. Ihan kuin se muka auttaisi hevosta pyöristymään, pyh. Toisin sanoen paljastin itseni sellaiseksi ratsastajaksi, joka koettaa saada vain hevosen pään pyöristymään piittaamatta siitä, mitä takapää puuhaa. Niin no, onhan se päästään pyöreänä kulkeva laiska hevonen piirun verran nätimpi kuin pää kattoa kohti raahustava polle. Pitäisi vissiin oikeasti tutustua hevosen anatomiaan, että tajuan siihen kuuluvan muutakin kuin pään.
Tein myös peruutuksesta siirtymiä raviin ja laukkaan aina, kun sain Helvin pyöristymään ja käyttämään peruutuksessa selkäänsä. Pää kyllä tahtoi viskoutua nostoissa aina ylös, mutta muutamat laukkanostot menivät aika kivasti kuitenkin. Pyöreyttä ravissa tai laukassa ei löytynyt, sillä tammalla oli liian kiire pelätä lammasta, ihmistä ja koppia.
Pienen väännön jälkeen sain tarpeekseni ja suuntasimme pellolle. Helvi oli täpinöissään jostain ja kipitti sellaisia käyntiaskelia, että saatoin vain haaveilla niitä kouluvääntöön jalostettavaksi. Peltoympyrällä otin sitten ravi- ja laukkapätkiä. On ihan huippu tunne, kun hevonen etenee itse vapaaehtoisesti. Helvi humputti kunnon reipasta ravia ja laukassa se haki itse mieluusti lisää kierroksia. Tanner vain tömisi, kun pyyhälsimme menemään. Kliseistä on kyllä sanoa, mutta laukassa tulee vapauden tunne. Pitäisi vain olla pitkä suora pätkä, jota edetä. Ympyrä tahtoo käydä tylsäksi aika pian. :)
Huomenna olisi sitten ensimmäinen talvitunti, jonka jälkeen taukoa tulee viikko ellei enemmän. Mutta ehkä joskus on ihan hyvä antaa asioiden hautua pääkopassa ennen kuin kapuaa taas selkään. Ai niin. Talli julkaisi estekisakutsun. Harmillisesti jäi puuttumaan se toivomani 70 sentin luokka, sillä valittavissa olisi 40, 60 ja 80 cm. Kyllä sinällään 60 cm olisi ihan paikallaan, mutta minulla tahtoo olla asenneongelma 60 ja sen alle jäävissä esteissä. Jotenkin en koe niitä ratsastamisen arvoiseksi. 70 sentissä nyt saa jo vähän hypätä. Pitää puntaroida edelleen, mitä tekisi. Ainahan sitä voi ohittaa nämä syyskuun kisat ja kokeilla onneaan lokakuun kilpailussa.
Kentällä päätin jälleen yrittää pyöristellä. Tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, kuinka nyrkkini eivät todellakaan pysy kiinni ja kuinka asetuksissa painan käsiäni alas. Ihan kuin se muka auttaisi hevosta pyöristymään, pyh. Toisin sanoen paljastin itseni sellaiseksi ratsastajaksi, joka koettaa saada vain hevosen pään pyöristymään piittaamatta siitä, mitä takapää puuhaa. Niin no, onhan se päästään pyöreänä kulkeva laiska hevonen piirun verran nätimpi kuin pää kattoa kohti raahustava polle. Pitäisi vissiin oikeasti tutustua hevosen anatomiaan, että tajuan siihen kuuluvan muutakin kuin pään.
Tein myös peruutuksesta siirtymiä raviin ja laukkaan aina, kun sain Helvin pyöristymään ja käyttämään peruutuksessa selkäänsä. Pää kyllä tahtoi viskoutua nostoissa aina ylös, mutta muutamat laukkanostot menivät aika kivasti kuitenkin. Pyöreyttä ravissa tai laukassa ei löytynyt, sillä tammalla oli liian kiire pelätä lammasta, ihmistä ja koppia.
Pienen väännön jälkeen sain tarpeekseni ja suuntasimme pellolle. Helvi oli täpinöissään jostain ja kipitti sellaisia käyntiaskelia, että saatoin vain haaveilla niitä kouluvääntöön jalostettavaksi. Peltoympyrällä otin sitten ravi- ja laukkapätkiä. On ihan huippu tunne, kun hevonen etenee itse vapaaehtoisesti. Helvi humputti kunnon reipasta ravia ja laukassa se haki itse mieluusti lisää kierroksia. Tanner vain tömisi, kun pyyhälsimme menemään. Kliseistä on kyllä sanoa, mutta laukassa tulee vapauden tunne. Pitäisi vain olla pitkä suora pätkä, jota edetä. Ympyrä tahtoo käydä tylsäksi aika pian. :)
Huomenna olisi sitten ensimmäinen talvitunti, jonka jälkeen taukoa tulee viikko ellei enemmän. Mutta ehkä joskus on ihan hyvä antaa asioiden hautua pääkopassa ennen kuin kapuaa taas selkään. Ai niin. Talli julkaisi estekisakutsun. Harmillisesti jäi puuttumaan se toivomani 70 sentin luokka, sillä valittavissa olisi 40, 60 ja 80 cm. Kyllä sinällään 60 cm olisi ihan paikallaan, mutta minulla tahtoo olla asenneongelma 60 ja sen alle jäävissä esteissä. Jotenkin en koe niitä ratsastamisen arvoiseksi. 70 sentissä nyt saa jo vähän hypätä. Pitää puntaroida edelleen, mitä tekisi. Ainahan sitä voi ohittaa nämä syyskuun kisat ja kokeilla onneaan lokakuun kilpailussa.
lauantai 14. elokuuta 2010
Kesälaitumelta palanneen pollen kyydissä
Se on sitten tämän vuoden viimeinen kesätunti ratsastettu ja jatkossa pitäisi muistaa mennä tallille perjantaisin ja sunnuntaisin. Pollekseni oli laitettu juuri kolme tuntia aiemmin kesälomaltaan palannut Kaapo. Eikö vain kuulostakin houkuttelevalta, että polle on edelleen innokas viisivuotias ja ja juuri valtavan laidunmahansa kanssa palannut tunneille? Onneksi sain kuulla tämän laitumeltapaluun vasta tunnin jälkeen, muuten olisin hermoillut tunnin pilalle.
Lämpimän päivän takia heposia armahdettiin puolittamalla tunti kouluväännön ja kahlauksen kanssa. Treeniaiheena oli jälleen pyöreys, jota tavoiteltiin volteilla ja peruuttamisella. Käynti- ja ravivoltit tahtoivat mennä alussa ihan miten sattuu. Kaapo jännittyi samaan tahtiin, kun koetin saada sitä asettumaan. Opettaja hoksauttikin, kuinka jään aika tiukasti kiinni sisäohjaan. Neuvona tuli pitää kyllä tuntuma sisäohjalla, mutta keskittää tärkein huomio ulko-ohjaan. Toisena neuvona tuli myös se, että Kaapon pieninkin myötäys oli palkittava isosti, jotta pollelle saataisiin iskostettua ajatus: jos sinä myötäät, minä myötään kanssa hyvin.
Seuraavana kuviona oli tehdä raviympyrät lyhyille sivuille ja ottaa pitkille sivuille peruutuksesta laukannostot. Laukan sai nostaa siinä vaiheessa, kun hevonen pyöristyi. Kaapoa peruuttaminen ei napannut alussa, vaan se vastusteli heiluttelemalla päätään. Lopulta se malttoi taas keskittyä ja peruutti hyvin nätisti hyvin pienillä avuilla. Parit kerrat sain sen pyöristymään peruuttamisessa aika kivasti, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Laukat nousivat peruuttamisesta parin raviaskeleen kautta.
Laukassa polle yritti ottaa ohjat taas itselleen. Ympyröillä se kaatui todella pahasti sisälle, kunnes tajusin taas alkaa vaikuttaa. Istuin selvemmin takajalkojen päälle, pidin ohjat jämäkästi tuntumalla ja naputtelin sisäpohkeella hevosta takaisin oikeaan paikkaan. Kun tämä ei tahtonut tehota, painoin sisäkäden kiinni säkään, jolloin Kaapo tajusi, että siitä ei tulla läpi. Sen jälkeen se malttoi mennä aika kivaa laukkaa.
Laukan jälkeen siirryttiin raviin ja haettiin pyöreyttä takaisin pääty-ympyröillä. Ilmeisesti olin alkutunnista tehnyt jotain oikein, sillä nyt Kaapo alkoi pyöristyä pätkittäin mukavasti. Taisipa olla jopa ensimmäinen kerta, kun olen saanut tämän hevosen pyöristymään sekuntia pidemmäksi ajaksi. Oli mukava huomata, että tehdessäni pyynnöt ajatuksella, hevonen loksahti pyöreäksi. Kun taas tein hutiloiden, jäi hevosen pää taivaita kohti. Kehuin Kaapoa hyvin vuolaasti ja olin todella tyytyväinen onnistumiseemme. Opettajakin tuumasi, että meillä meni oikein mukavasti tunti. Onneksi tosiaan kertoi vasta tuon jälkeen sen, että hevonen oli tuotu laitumelta yhdeltä. Siihen ei auttanut tuumata kuin että se huomioiden, olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Kiva kerta tosiaan!
Lämpimän päivän takia heposia armahdettiin puolittamalla tunti kouluväännön ja kahlauksen kanssa. Treeniaiheena oli jälleen pyöreys, jota tavoiteltiin volteilla ja peruuttamisella. Käynti- ja ravivoltit tahtoivat mennä alussa ihan miten sattuu. Kaapo jännittyi samaan tahtiin, kun koetin saada sitä asettumaan. Opettaja hoksauttikin, kuinka jään aika tiukasti kiinni sisäohjaan. Neuvona tuli pitää kyllä tuntuma sisäohjalla, mutta keskittää tärkein huomio ulko-ohjaan. Toisena neuvona tuli myös se, että Kaapon pieninkin myötäys oli palkittava isosti, jotta pollelle saataisiin iskostettua ajatus: jos sinä myötäät, minä myötään kanssa hyvin.
Seuraavana kuviona oli tehdä raviympyrät lyhyille sivuille ja ottaa pitkille sivuille peruutuksesta laukannostot. Laukan sai nostaa siinä vaiheessa, kun hevonen pyöristyi. Kaapoa peruuttaminen ei napannut alussa, vaan se vastusteli heiluttelemalla päätään. Lopulta se malttoi taas keskittyä ja peruutti hyvin nätisti hyvin pienillä avuilla. Parit kerrat sain sen pyöristymään peruuttamisessa aika kivasti, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Laukat nousivat peruuttamisesta parin raviaskeleen kautta.
Laukassa polle yritti ottaa ohjat taas itselleen. Ympyröillä se kaatui todella pahasti sisälle, kunnes tajusin taas alkaa vaikuttaa. Istuin selvemmin takajalkojen päälle, pidin ohjat jämäkästi tuntumalla ja naputtelin sisäpohkeella hevosta takaisin oikeaan paikkaan. Kun tämä ei tahtonut tehota, painoin sisäkäden kiinni säkään, jolloin Kaapo tajusi, että siitä ei tulla läpi. Sen jälkeen se malttoi mennä aika kivaa laukkaa.
Laukan jälkeen siirryttiin raviin ja haettiin pyöreyttä takaisin pääty-ympyröillä. Ilmeisesti olin alkutunnista tehnyt jotain oikein, sillä nyt Kaapo alkoi pyöristyä pätkittäin mukavasti. Taisipa olla jopa ensimmäinen kerta, kun olen saanut tämän hevosen pyöristymään sekuntia pidemmäksi ajaksi. Oli mukava huomata, että tehdessäni pyynnöt ajatuksella, hevonen loksahti pyöreäksi. Kun taas tein hutiloiden, jäi hevosen pää taivaita kohti. Kehuin Kaapoa hyvin vuolaasti ja olin todella tyytyväinen onnistumiseemme. Opettajakin tuumasi, että meillä meni oikein mukavasti tunti. Onneksi tosiaan kertoi vasta tuon jälkeen sen, että hevonen oli tuotu laitumelta yhdeltä. Siihen ei auttanut tuumata kuin että se huomioiden, olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Kiva kerta tosiaan!
torstai 12. elokuuta 2010
Peruutuksella pyöreystoiveita ja esteitä päälle
Tänään olikin pollekas päivä, kun ensin kävin ratsastelemassa Helvin ja siitä hurautin Limingassa sijaitsevalle Tuomikosken tallille kahden ratsukon estetunnille.
Helvin kanssa kertailin tiistain oppeja. Peruutuksen jujun nappaaminen vei tammalta hetken, jos toisenkin, mutta lopulta pientä edistymistä tapahtui. Pätkittäin sain käynnissä mukavaa pyöreyttä ja pystyin puolipidätteillä saamaan Helvin taas oikeinpäin. Ravissa homma oli haastavampaa, mutta joitain pätkiä siinäkin meni oikein.
Laukassa puolestaan ei sujunut mitenkään. En käsitä, miksen saa tammaa laukassa pyöristymään yhtään, vaikka houkuttelen, anelen, maanittelen ja suunnilleen kiristänkin. Jäänkö puristamaan pollea jotenkin, enkö anna riittävän selkeitä pyyntöjä vai eikö tamma vain jaksa kantaa itseään laukassa nätisti? Kas siinäpä vasta pulma pohdittavaksi.
Rohkenin myös hyppäämään muutamat esteet Helvillä. Olen hypännyt tammalla aikaisemmin tasan kerran ja silloin vauhtia tahtoi olla vähän liikaa makuuni. Helvi tuntuu tykkäävän esteistä ja tälläkin kertaa se jopa imi esteille. Laitoin kahden esteen suoran, jossa korkeudet olivat alussa varmaan jotain 40-50 senttiä ja myöhemmällä kierroksella ensimmäinen taisi olla jotain 50 ja toinen 65-70 senttiä. Helvi esitteli estepuoltaan oikein mainiosti. Laukka oli hallittavissa, askeleet osuivat hyvin, reitit pysyivät suorina, tamma ei epäröinyt kertaakaan ja hyppyyn oli helppo mukautua. Puomeilla tamma yleensä kopistelee kavionsa moneen kertaan, mutta ehkäpä se vähän tsemppaa, kun ne ovat jo irti maasta. Pitää joskus taas ottaa estehommat uusiksi. Sen verran kivaa meno oli.
Tuomikoskelle päädyin tosiaan työkaverini kutsusta jakamaan hänen tuntinsa. Hevoseksi sain tällä kertaa 13-vuotiaan torinhevosruuna Prints IV:n eli tutummin Reiskan. Polle oli ihan kiva, ei liian reipas, mutta ei liian tervakaviokaan. Ei kummempia metkuja ja totteli aika hyvin kevyillä pyynnöillä.
Homma aloiteltiin alkuverkkojen jälkeen kolmen kavaletin suoralla ensin ravissa, sitten laukassa. Komentona tuli taas pitää katse eteenpäin ja jättää se maan ihailu pois. Lisäksi painoin käteni liian alas ja vielä levitin ne etäälle, jolloin opettaja korjasi taas menoani. Kavaletit menivät ravissa kivasti, laukassa tulin muutamia kertoja liian lähelle, jolloin kolisi. Hyvää oli se, että Reiskan laukka oli kohtuullisen tasaista, jolloin oli helppo laskea kolmen askeleen lähestymiset kavaletille.
Sitten kavaletit kasattiin esteeksi, jota hypittiin molemmista suunnista. Laukka oli hyvä, tasainen ja ennustettavissa, mutta kuski ei muistanut alussa myödätä käsillä. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi aika hyvin siellä, missä piti. Kavaletin jälkeen hypättiin pystyä samalla tavalla. Ei oikeastaan kummempia ongelmia.
Lopuksi pompittiin kolmen esteen suora, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Esteiden korkeudet olivat jotain turvallisen 70 sentin tuntumassa. Pystyn ja okserin väliin piti pistää neljä askelta ja okserin ja toisen pystyn väliin yksi. Tulin parit kerrat huonosti pystylle, jolloin vauhti sammui ja väliin meni viisi askelta. Jäin myös pari kertaa Reiskan suuhun kiinni, kun en muka tajunnut hypyn lähtevän. Sentään en sukellellut! Yhdessä töppäyksessä hukkasin ohjat kokonaan käsistä ja viimeinen pysty mentiin sitten kädet ilmaa haroen. Onneksi polle sentään hyppäsi piittaamatta kuskin sekoilusta.
Lopulta sain parit kierrokset hyvän lähestymisen pystylle ja väli päästiin neljällä askeleella, joskin kaukaa hypäten. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että niinä kertoina olin itsekin oikeasti hyppäämässä enkä jäänyt jarruttamaan hevosta. Plussaa annan itselleni myös siitä, että noina kertoina myös tajusin, milloin heppa lähtee hyppyyn ja sain myödättyä oikein.
Kumma homma, miten varma olo oli hypätä täysin vieraalla hevosella. Reiska vain antoi itsestään sellaisen rehdin kuvan, ettei se noin matalilla esteillä mitään ylimääräistä ala esittää. Itselläkin oli kummallisen luottavainen olo omiin taitoihin. Opettaja ei korjannut kertaakaan istuntaani, vaikka itsestä tuntui, että nousin taas jalustimilla seisomaan. Se oli vähän outoa, sillä aiemmilla yksityisestetunneilla minua puolestaan hinattiin pois sieltä korkeuksista. Tosin jokaisella opettajalla on oma tyylinsä opettaa.
Tunnista jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Se antoi uskoa itseeni, jota olen ehkä vähän kaivannutkin. Mielessä käväisi hullu ajatus osallistua oman tallin 70 sentin luokkaan tämän syksyn aikana. Kyllä sen pitäisi nyt jo mennä. Jos ei mene, on syytä alkaa muuttaa oppimisasennetta vähän tehokkaammaksi. Saa kuitenkin nähdä, uskaltaako jänishousuihin pukeutuva heppahullu ilmoittautua kisaan mukaan. Tavoitteena olisi saada puhdas rata, joka on ratsastettu ajatuksella ja nätisti. Mikä olisi pollevalinta? Eiköhän se tuttu Poku olisi ellen saisi Peraan uutta yhteyttä luotua.
Helvin kanssa kertailin tiistain oppeja. Peruutuksen jujun nappaaminen vei tammalta hetken, jos toisenkin, mutta lopulta pientä edistymistä tapahtui. Pätkittäin sain käynnissä mukavaa pyöreyttä ja pystyin puolipidätteillä saamaan Helvin taas oikeinpäin. Ravissa homma oli haastavampaa, mutta joitain pätkiä siinäkin meni oikein.
Laukassa puolestaan ei sujunut mitenkään. En käsitä, miksen saa tammaa laukassa pyöristymään yhtään, vaikka houkuttelen, anelen, maanittelen ja suunnilleen kiristänkin. Jäänkö puristamaan pollea jotenkin, enkö anna riittävän selkeitä pyyntöjä vai eikö tamma vain jaksa kantaa itseään laukassa nätisti? Kas siinäpä vasta pulma pohdittavaksi.
Rohkenin myös hyppäämään muutamat esteet Helvillä. Olen hypännyt tammalla aikaisemmin tasan kerran ja silloin vauhtia tahtoi olla vähän liikaa makuuni. Helvi tuntuu tykkäävän esteistä ja tälläkin kertaa se jopa imi esteille. Laitoin kahden esteen suoran, jossa korkeudet olivat alussa varmaan jotain 40-50 senttiä ja myöhemmällä kierroksella ensimmäinen taisi olla jotain 50 ja toinen 65-70 senttiä. Helvi esitteli estepuoltaan oikein mainiosti. Laukka oli hallittavissa, askeleet osuivat hyvin, reitit pysyivät suorina, tamma ei epäröinyt kertaakaan ja hyppyyn oli helppo mukautua. Puomeilla tamma yleensä kopistelee kavionsa moneen kertaan, mutta ehkäpä se vähän tsemppaa, kun ne ovat jo irti maasta. Pitää joskus taas ottaa estehommat uusiksi. Sen verran kivaa meno oli.
Tuomikoskelle päädyin tosiaan työkaverini kutsusta jakamaan hänen tuntinsa. Hevoseksi sain tällä kertaa 13-vuotiaan torinhevosruuna Prints IV:n eli tutummin Reiskan. Polle oli ihan kiva, ei liian reipas, mutta ei liian tervakaviokaan. Ei kummempia metkuja ja totteli aika hyvin kevyillä pyynnöillä.
Homma aloiteltiin alkuverkkojen jälkeen kolmen kavaletin suoralla ensin ravissa, sitten laukassa. Komentona tuli taas pitää katse eteenpäin ja jättää se maan ihailu pois. Lisäksi painoin käteni liian alas ja vielä levitin ne etäälle, jolloin opettaja korjasi taas menoani. Kavaletit menivät ravissa kivasti, laukassa tulin muutamia kertoja liian lähelle, jolloin kolisi. Hyvää oli se, että Reiskan laukka oli kohtuullisen tasaista, jolloin oli helppo laskea kolmen askeleen lähestymiset kavaletille.
Sitten kavaletit kasattiin esteeksi, jota hypittiin molemmista suunnista. Laukka oli hyvä, tasainen ja ennustettavissa, mutta kuski ei muistanut alussa myödätä käsillä. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi aika hyvin siellä, missä piti. Kavaletin jälkeen hypättiin pystyä samalla tavalla. Ei oikeastaan kummempia ongelmia.
Lopuksi pompittiin kolmen esteen suora, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Esteiden korkeudet olivat jotain turvallisen 70 sentin tuntumassa. Pystyn ja okserin väliin piti pistää neljä askelta ja okserin ja toisen pystyn väliin yksi. Tulin parit kerrat huonosti pystylle, jolloin vauhti sammui ja väliin meni viisi askelta. Jäin myös pari kertaa Reiskan suuhun kiinni, kun en muka tajunnut hypyn lähtevän. Sentään en sukellellut! Yhdessä töppäyksessä hukkasin ohjat kokonaan käsistä ja viimeinen pysty mentiin sitten kädet ilmaa haroen. Onneksi polle sentään hyppäsi piittaamatta kuskin sekoilusta.
Lopulta sain parit kierrokset hyvän lähestymisen pystylle ja väli päästiin neljällä askeleella, joskin kaukaa hypäten. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että niinä kertoina olin itsekin oikeasti hyppäämässä enkä jäänyt jarruttamaan hevosta. Plussaa annan itselleni myös siitä, että noina kertoina myös tajusin, milloin heppa lähtee hyppyyn ja sain myödättyä oikein.
Kumma homma, miten varma olo oli hypätä täysin vieraalla hevosella. Reiska vain antoi itsestään sellaisen rehdin kuvan, ettei se noin matalilla esteillä mitään ylimääräistä ala esittää. Itselläkin oli kummallisen luottavainen olo omiin taitoihin. Opettaja ei korjannut kertaakaan istuntaani, vaikka itsestä tuntui, että nousin taas jalustimilla seisomaan. Se oli vähän outoa, sillä aiemmilla yksityisestetunneilla minua puolestaan hinattiin pois sieltä korkeuksista. Tosin jokaisella opettajalla on oma tyylinsä opettaa.
Tunnista jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Se antoi uskoa itseeni, jota olen ehkä vähän kaivannutkin. Mielessä käväisi hullu ajatus osallistua oman tallin 70 sentin luokkaan tämän syksyn aikana. Kyllä sen pitäisi nyt jo mennä. Jos ei mene, on syytä alkaa muuttaa oppimisasennetta vähän tehokkaammaksi. Saa kuitenkin nähdä, uskaltaako jänishousuihin pukeutuva heppahullu ilmoittautua kisaan mukaan. Tavoitteena olisi saada puhdas rata, joka on ratsastettu ajatuksella ja nätisti. Mikä olisi pollevalinta? Eiköhän se tuttu Poku olisi ellen saisi Peraan uutta yhteyttä luotua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)