Lauantaina pääsimme Jetin kanssa taas Aira Toivolan oppiin. Jaoimme tunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Opettaja kyseli toiveitamme tunnille, ja omaksi toiveekseni kerroin edelliskerralla harjoitellun kylkien käyttämisen kertauksen. Kaisa toivoi sivuttaisliikkeitä, joten tehtäväksi saimme toiveet huomioiden kylkien käytön pohkeenväistöissä ja avotaivutuksissa.
Tunnin aikana teimme pitkille sivuille niin pohkeenväistöjä etuosan uralla säilyttäen sekä avotaivutuksia. Pyörittelimme voltteja vaihtelevasti niin pitkien sivujen alkuihin kuin loppuihin sekä myös keskelle. Laukannostot teimme ravista pituushalkaisijalta lyhyelle sivulle käännyttäessä sekä pyöräytimme pitkän sivun alkuun ja loppuun voltit. Niin kulmissa, volteilla kuin väistöissä ja avotaivutuksissa tuli luonnollisesti miettiä kyljen kautta kääntämistä.
Volteilla alkaneet pohkeenväistöt olivat todella hyvä tapa päästä käyttämään molempia kylkiä vuorotellen. Esimerkiksi oikealle tehdyllä voltilla piti kääntää vasemman kyljen kautta, kun taas sitä seuranneessa väistössä oikealle piti oikean kyljen olla käytössä. Väistön jälkeen tulikin jo kulma, jossa taas sai pistää toisen kyljen käyttöön. Tämä oli ihanaa vuorottelua kylkien välillä! Opettaja muistutteli kääntämään kunnolla kyljen kautta ja pitämään olkapäät rentoina. Samalla sain kertailla pohkeen paikkaa eli viedä niitä lähemmäs satulavyötä. Onnistuneissa hetkissä voltilta pääsi aloittamaan pohkeenväistön mukavan pehmeästi ja tavallaan portaattomasti. Väistöt taas menivät kohtuullisen helposti, kun istunta oli paremmassa kunnossa. Korjaamista oli paljon, mutta sain mukavasti myös oikeaan, aiemmin vahvasti hukassa olleeseen kylkeeni tuntumaa.
Avotaivutuksissa kylkien käyttö jatkui edelleen. Sain molempiin suuntiin kääntää ihan kunnolla, sillä omat paikat kinnasivat herkästi vastaan, jolloin jätin kääntämisen puolitiehen. Avotaivutuksissa sain myös muistaa korjata pohkeen paikkaa, mikä taas auttoi itse liikkeen hallinnassa. Opettajan ohjeiden avulla muistin taas ensin ajatella kääntävään kylkeen pienen rutun, jonka jälkeen varsinainen kääntö vasta lähti. Omissa treeneissä olen unohtanut tämän, jolloin kääntö on lähtenyt enemmän vartaloa kiertämällä kuin kylkeä käyttämällä. Tämä ahaa-hetki oli taas palkitseva. Avotaivutukset samoin kuin väistöt olivat ravissa helpompia, kun Jetti ei alkanut hidastella ihan niin paljon kuin käynnissä.
Laukkakuviona tulimme pituushalkaisijaa ravissa kääntyen siitä vuoroin kumpaankin suuntaan. Kulmaa ratsastaessa nostettiin myötälaukka ja pitkän sivun alkuun ja loppuu pyöräytettiin voltit. Toisen voltin jälkeen siirryttiin raviin ja palattiin tehtävän alkuun. Laukat nousivat hieman hitaasti, mutta hyvää niissä oli se, että ne lähtivät ponnistuksen kautta, ei raahautumisen. Jetti ei tarjonnut kiirehtiviä raviaskelia, vaan ponnisti suoraan laukkaan. Istuntani taisi olla sen verran kohdillaan, että Jetilläkin oli paremmin takajalat käytössä. Volteilla sain haeskella tietysti kylkiä ja pohkeiden paikkaan muiden istuntapalikoiden lisäksi. Ne löytyivät paikoin mukavasti, jolloin voltit sujuivat molempiin suuntiin tasaisesti. Suorilla pätkillä myös Jetti tuntui suoralta, jolloin laukassa oli mukavaa rentoutta. Laukkasimme lopuksi myös oikeaa laukkaa uraa myöten, jossa tuli monta hyvää hetkeä. Kulmat menivät tasaisesti ja suorat pätkät suoraan. Jetti hakeutui mukavaan muotoon aika rentona pysyen, mikä tuntui selkään mainiolta.
Siihen päättyivätkin tämän tunnin treenit. Töitä sai tehdä taas kunnolla, mutta olihan se palkitsevaa. Oli kiva saada oma kroppa toimimaan parhaimpina hetkinä siten, että sekä oikea että vasen kierros tuntuivat samanlaisilta ja helpoilta. Laukan hyvät hetket tarjosivat myös aihetta hymyyn. Tämän tunnin pohjalta on taas hyvä muistaa muillakin tunneilla kylkien käyttö, pohkeiden paikka sekä lonkkien kunnollinen avaus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratsastuspilates. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. huhtikuuta 2015
lauantai 7. helmikuuta 2015
Istunnan viilaus jatkuu
Lauantain ratsastukset Jetin kanssa jatkuivat pienen huilin jälkeen minulle kolmannella Aira Toivolan tunnilla. Kävin viime joulukuussa Airan kaksipäiväisen kurssin, ja tämä kerta oli ikään kuin kertauskurssi sille. Ratsastuksen lisäksi päivään sisältyi vielä mattopilatestunti, joka oli ratsastusten jälkeen. Jaoin istuntatunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Pääsimme treenaamaan ympyröitä, loivia kiemuroita, lävistäjiä sekä siirtymiä.
Aloitimme kevyessä ravissa, jossa opettaja tarkasteli istuntaa ja korjasi sitä. Sain tutut kommentit: lantio alle, rintakehä päälle ja yläselkään pituutta. Hyvänä muistutuksena sain kommenttia myös pohkeistani, jotka olivat liian takana. Niiden oikea paikka oli lähempänä satulavyötä. Opettaja muistutti myös kantamaan kädet. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka korjattu asento ei tuntunut yhtään niin vaikealta kuin joulukuussa. Toki se vaati ylläpitoa ja tuntui niin vatsa- kuin selkälihaksissa, mutta tunne etukenokönötyksestä ei ollut niin iso kuin aiemmin. Ilmeisesti omatoimiset istuntakorjailut ovat vieneet asentoa oikeampaan suuntaan.
Siirtymisissä sain kiinnittää erityisesti huomiota lantion ja rintakehän asentoon. Se paketti tuppasi vähän horjumaan siirtymisissä alaspäin. Siirtymisissä ylöspäin puolestaan se pysyi kohtuullisesti kasassa, mutta pohkeeni elivät omaa elämäänsä. Ympyröillä ja loivilla kiemuroilla opettaja muistutti lähtemään käännökseen ulkokyljen kautta. Samalla piti muistaa pitää pohkeet oikeassa kohdassa. Oikeassa kierroksessa sain ulkokylkeen tuntuman ja käytettyä sitä käännöksissä apuna, mutta oikeaa kylkeäni en saanut hommiin. Niinpä käännökset vasemmassa kierroksessa olivat hankalampia. Pohkeiden oikean paikan löytäminen auttoi kuitenkin hyvin pitämään Jetin oikealla tiellä, jolloin esimerkiksi hankaluuksia aiheuttaneet ympyrät oikeassa kierroksessa paranivat kummasti.
Laukassa teimme ympyröitä ja parit lävistäjät. Tässä askellajissa oman kropan hallinta oli haastavampaa, mutta muutamia kulmia sain ratsastettua asiallisesti ja tasapainoisesti. Istunnassa suurin ongelma oli paketin hajoaminen, kun en saanut tuettua keskivartaloa ja sitä kautta pidettyä lantion ja rintakehän linjaa oikein. Pohkeetkin tahtoivat välillä seilata omille teilleen, mutta paikoitellen myös ne löysivät oikean paikkansa. Saisin rutistaa vatsalihakset paremmin töihin laukassa, jotta saisin hyvän tuen ja sitä kautta korjattua palikoita kohdilleen.
Loppuravissa hevoset saivat venyttää pidemmän ohjan perässä, kun kuskit vielä keskittyivät tovin keventämiseen oikein. Tunti hurahti ihan älyttömän nopeasti! Tunnissa kivaa oli se, etteivät korjaukset tuntuneet liian vaikeilta tehdä. Lisäksi Jetti reagoi hyvin petraukseeni, mikä tietysti motivoi yrittämään enemmän. Opettajakin kommentoi, ettei istunnan korjaamisessa tarvinnut lähteä liikkeelle alusta asti niin kuin joulukuun kurssilla. Unohdin tosin kysyä painoni jakautumisesta satulassa. Viime kurssilla sain kommenttia vasemmalle valuvasta istunnastani, tällä kertaa siitä ei tullut lainkaan puhetta. Pitääpä muistaa ensi kerralla kysyä tästä. Tämän tunnin innoittamana sitä jaksaa taas työstää itsenäisestikin omaa istuntaa.
Videoista kiitos Annelle!

lauantai 13. joulukuuta 2014
Istunta tehosyynissä, osa 2
Lauantaina oli vuorossa Aira Toivolan istuntakurssin toinen päivä, joka alkoi ratsastuspilatestunnilla. Sen aikana teimme eiliseltä tuttuja harjoituksia, mutta myös paljon uusia. Omaa kehoa sai taas käännellä itsenäisesti ja ohjattuna. Lihaksia löytyi, mutta oli myös hukassa. Tunnilla sain kuitenkin vähän lisävihiä siitä, millä tavoin kehon saisi korjattua oikein. Työtä vaatii muun muassa se, että saan lantion ja rintakehän korjauksen jälkeen säilytettyä riittävän ryhdin enkä painu etukumaraan pää alhaalla. Niin monta palasta hallittavana, mutta ehkä vielä jokin kaunis päivä saan ainakin parista niistä kiinni yhtä aikaa.
Jumppatunnin ja pienen tauon jälkeen pääsimme ratsaille. Jetti oli mennyt tänäänkin jo yhden tunnin alle ja ollut kuulemma hivenen tahmea. Arvelin ruunan tahmailevan minulle tänäänkin, sillä jo edellispäivänä se oli ottanut ilon irti selässä itseensä keskittyneestä ratsastajasta. Ratsastustunnin teema oli tietysti sama kuin aiemmin eli oikean istunnan hakeminen. Tänään otimme käynnin ja ravin lisäksi laukkaa. Alussa saimme haeskella asentoa itse ja Airan avustuksella. Hain lantiota alle, rintakehää sen päälle ja riittävää suoruutta selkään. Samalla yritin saada lonkkia takareisien avulla auki sekä pohkeita pysymään oikeassa kohdassa. Haastavaahan se oli, mutta välillä jokin kohta sentään käväisi oikeassa paikassa. Ratsuni sen sijaan oli aivan unessa. Yritin olla stressaamatta siitä, mutta väistämättä ajauduin nohittamaan ratsuani ja unohdin keskittyä itseeni.
Aira kyseli meiltä, kumman suunnan koimme vaikeammaksi. Minä vastasin vasemman, koska se on inhokkisuuntani eikä tunnu toimivan liki millään hevosella. Aira ihmetteli vastaustani ja sanoi arvelleensa oikean kierroksen olevan vaikeampi. Minä puolestani kummastelin tätä, kunnes Aira kertoi minun olevan selvästi kiertynyt vasemmalle ja painon olevan sillä puolella. Olen kyllä tiedostanut sen, että vasemmassa kierroksessa lantioni tuntuu olevan vasemmalta puolelta edessä yhdessä sen puolen hartian kanssa. Jotenkin tämä kiertymä ei silti ole haitannut oikeassa kierroksessa. Sen olen myös tajunnut, että painoni valuu vasemmalle. Ilmeisesti oikea kierros on silti tuntunut paremmalta, sillä siinä suunnassa osaan käyttää käsiäni ja pohkeitani paremmin kuin vasemmassa. Korjausohjeeksi tuli viedä istuntaa oikealle, kunnes olisin satulan keskellä. Kun sain kommentin istuvani keskellä satulaa, itsestäni tuntui kuin olisin roikkunut vallattomasti oikealla. Tämän lisäksi sain suunnasta riippuen muistaa korjata ulkopuolen hartiaa vähän edemmäs, jotta kiertoni hartioista suorenisi. Käynnissä nämä korjaukset onnistuivat kohtuullisesti. Niiden seurauksena Jetti liikkui molempiin suuntiin aika helposti ilman puskemisia kumpaankaan suuntaan. Jopa se tavallisesti vaikeampi vasen kierros meni paremmin.
Ravissa Aira muistutti käyttämään kevennyksessä takareisiä. En osaa keventää saati tehdä juuri mitään takareisilläni, vaan käytän tilanteesta riippumatta etureisiäni. Tämän kerrottuani sainkin nakata jalustimet pois ja keskittyä keventämään takareisien avulla. Tämä yhdistettynä istunnan suoristamiseen oli älyttömän hankalaa. Lopulta aloin ajatella kevennystä lonkan avaamisen kautta, jolloin sain ajatusta takareisiinkin. Tämän oivalluksen aikana muun istunnan korjaus pääsi unohtumaan, jolloin meno oli taas vaikeampaa. Asiaa ei auttanut tahmaileva Jetti, johon kiinnitin taas aivan liian paljon huomiota. Aika paljon sain myös huolehtia siitä, etten jännittänyt etureisiäni ja polviani, vaan pidin ne rentoina.Kun sain ottaa jalustimet takaisin, minun piti miettiä kevennys edelleen takareisien kautta. Olla niin kuin jalustimia ei olisikaan. Ajauduin tietysti heti keventämään etureisillä jalustimista tukea ottaen. Välillä sain pikkuriikkisen korjattua menoa, mutta hankalaa se oli. Ehkä hieman liian lyhyet jalustimet antavat minulle mahdollisuuden tähän? Vähän pidemmät voisivat pistää jalkani venymään eikä olemaan liikaa tukeva, vaan enemmänkin kevyesti tuntumalla. Tätä täytyy miettiä. Samoin kuin jatkaa takareisien etsimistä. Istunnan korjaaminen satulan keskelle ja suoremmaksi onnistui muutamien askeleiden ajan. Silloin Jetti oli taas helpompi ratsastaa myös vasemmassa kierroksessa. Se liikkui rennommin silloin, kun sain pakkaani korjattua.
Seuraavaksi siirryimme laukkaan. Tai me Jetin kanssa kovasti yritimme. Ei mitään mahdollisuutta! En yksinkertaisesti saanut Jettiä alussa millään laukkaan. Hätäännyin tietysti ja lässähdin selässä kamalaksi perunasäkiksi, joka heilui ja tuuppasi. Sarjassamme kuinka paljon voi nolottaa. Vastaus on aivan älyttömästi. Lopulta jouduin ärähtämään Jetille kunnolla, mikä ei ollut hieno hetki. Se kuitenkin sai ruunan lopulta laukkaan, jotta pääsin treenaamaan istuntaani siinäkin. Vähemmän yllättäen istunnan korjaaminen ei helpottanut nopeammassa askellajissa. Onneksi olen tiennyt laukan olevan minulle Jetin kanssa vaikeinta. Jostain syystä en saa siinä istuntaani vakaaksi enkä pohkeita tuntumalle, vaan soudan selässä laukan mukana. Tämä taas jarruttaa Jettiä, mikä saa minut nohittamaan sitä ja unohtamaan viimeisetkin rippeet paremmasta istunnasta, ja kamala noidankehä on valmis.
Sain laukkaan samat ohjeet kuin muissakin askellajeissa: lantio alle, rintakehä päälle, selkään riittävä suoruus, pohkeet oikeille paikoille, istunta keskelle satulaa ja hartiat oikeaan paikkaan. Korjauslista oli pitkä, mutta tarpeellinen. Yritin parhaani mukaan pysyä keskellä, mutta seilasin aina takaisin vasemmalle. Ylävartalollani oli oma elämä, ja lantioni oli lähtenyt lomille. Pohkeet sentään roikkuivat, paino tällä sanalla, mukana. Jetti nihkeili edelleen, jolloin keskittymiseni herpaantui myös sen komentamiseen. En vain saanut sitä tänään hereille, jolloin en osannut keskittyä vain itseeni. Kummassakin suunnassa meno oli vaikeaa, mutta yritin sentään kovasti. Mieli tosin alkoi olla jo aika musta, kun tunsin itseni aivan naurettavaksi ratsastajaksi, joka ei saanut ratsuaan edes liikkeelle. Lisäksi hajoileva istunta synkensi mieltä entisestään. Loppujen lopuksi sain oikeaan kierrokseen pienen hetken, jossa palikat olivat enemmän oikeaan suuntaan. Jetti palkitsi yritykseni laukkaamalla sen hetken rennosti ja paremmin kuin koko tunnin aikana. Aira käytti hyvää kikkaansa eli kehotti käymään vanhassa asennossa. Siinä huomasin lantioni lähtevän soutamaan ja Jetin laukan muuttuvan vähemmän rullaavammaksi. Samalla tunnuin jarruttavan menoa istunnallani eikä satulan keskellä istumisesta ollut toivoakaan. Kaikesta epätoivoisuudesta huolimatta olin kuin olinkin saanut palasia vähän korjattua laukassakin. Jes!
Loppuraveissa sain pakkaani kasaan, ja Jetti tarjosi rentoa ja kivasti rullaavaa ravia. Onneksi tämä hyvä hetki tuli, sillä muutoin olisin ollut valmis menemään nurkan taakse pillittämään. Keskityn edelleen ärsyttävän paljon huonosti menneisiin hetkiin enkä tajua iloita hyvistä kohdista. Onneksi sain nyt taottua päähäni sitä, etten voi kahdessa päivässä korjata vuosien ajan kehittämiäni istuntavirheitä, mutta voin silti yrittää parhaani. Tekemällä ja yrittämällä sitä juuri oppii. Ei angstaamalla ja valittamalla. Tiivistetysti kahden päivän kurssin anti: todella hyvä! Voin kyllä lämpimästi suositella Airaa muillekin istuntapulmista kärsiville. Kannustava, tarkka ja oppilaitaan kuunteleva opettaja on kyllä loistava juttu! Kaikeksi onneksi seuraava tunti hänen opissaan onkin jo sovittu, joten helmikuussa jatkuu taas. Sitä ennen tietysti pitää muistaa itsenäisestikin haeskella istuntapalikoita kohdilleen.
Videoista kiitos Päiville!

perjantai 12. joulukuuta 2014
Istunta tehosyynissä, osa 1
Kun Tallinmäki ilmoitti järjestävänsä Aira Toivolan kahden päivän istuntakurssin, viimeisetkin tekosyyni olla tekemättä jotain istuntani eteen karisivat pois. Aira käy säännöllisesti Oulun seudulla ja Tallinmäellä, mutta en tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi ilmoittautua tunnille. Kurssi onnistui houkuttelemaan mukaansa, sillä siinä samalla sai niin teoriaa, ratsastuspilatesta kuin ratsastusta. Kunnon starttikurssi siis. Tämän jälkeen Airan yksittäisistä tunneista saa varmasti enemmän irti, kun on jo vähän perillä aiheesta. Tietoa tuli jo ensimmäisen päivän aikana niin paljon, että pääni on aivan pyörällä. Onneksi on blogi, jonne voin yrittää kirjoittaa tulkintojani ja ymmärryksiäni kuulemastani.
Teorian mielenkiintoisin osa oli se, kun Aira taitteli pari kurssilaista seisomaan ja istumaan oikein. Näin havainnollistettuna teoria avautui uudella tavalla. Ratsastuspilatestunnilla teimme erilaisia harjoituksia, joissa opettelimme oman vartalon korjaamista ja oikeanlaisen asennon löytämistä. Molemmat ratsastuksenopettajani ovat Airan vakioppilaita, joten he ovat käyttäneet tunneilla paljon samoja neuvoja ja vinkkejä. Niinpä harjoitukset eivät onneksi olleet täysin vieraita. Peruskaava olikin tuttu: lantio oikein alle ja rintakehä sen päälle. Tämän lisäksi tuli vinkkejä siihen, mitä lihaksia käyttämällä omaa kehoa sai oikeinpäin. Lisäksi tietysti sai miettiä hengittämistä sekä rentouden säilyttämistä. Tunnin aikana saimme tehdä mukavan paljon toistoja, ja Aira kävi neuvomassa kädestä pitäen. Sen avulla sain taiteiltua itseäni oikeaan suuntaan, vaikka työlästähän se oli. Keho pyrki kovasti palaamaan vanhaan asentoon, johon vuosien aikana on tottunut.
Pienen huilin jälkeen pääsimme ratsaille. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa. Aira pisti meidät ensin menemään käyntiä ja ravia oman tapamme mukaan. Sen jälkeen hän käsitteli meidät molemmat toivottuun asentoon kädestä pitäen. Korjaukseni olivat tutut: lantio alle, rintakehä päälle, lonkat auki takareisillä avaten, jalat rennoiksi, pohje lähemmäs satulavyötä, yläselkä suoremmaksi ja pituutta ylävartaloon takaraivoa ylemmäs nostaen. Tämän jälkeen Aira testasi jo ennen korjauksia tehdyn pienen vedon ohjista. Aikaisemmin heilahdin heti ohjan mukana, mutta uuden asennon kanssa veto ei horjuttanut niin paljoa. Sitten pääsimmekin harjoittelemaan uutta asentoa käynnissä ja ravissa.
Tunnin vietimme pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa. Mihinkään muuhun ei juuri tarvinnut kiinnittää huomiota kuin omaan istuntaan ja sen korjaamiseen. Ravia menimme niin keventäen kuin alhaalla istuen. Aira kommentoi minun tavallisen tapani keventää ja istua alas olevan vähän raskas, mikä heijastui tietysti Jettiin. Lisäksi Aira korjasi ihanan sinnikkäästi pohjettani vähän edemmäs kohti satulavyötä. Huomasin vieväni pohjetta aina taaemmas, kun käytin sitä. Opettavaista oli huomata, että oikeaan kohtaan käytettynä Jetti reagoi pohkeeseen paremmin. Jetti otti muutoin tunnista ilon irti ja laiskotteli lahjakkaasti. Välillä en meinannut saada sitä liikkumaan hiippailua enempää tai siirtymään raviin, kun ruuna oli jo puoliksi nukuksissa.
Jalkojen ja istunnan korjaaminen oli työlästä, mutta jaksoin kuitenkin yrittää. Lössähdin toki aina parin hyvän sekunnin jälkeen takaisin väärään asentoon, mutta Aira jaksoi sinnikkäästi korjata ja muistuttaa. Lisäksi hän palautti meidät aina sallitusti vanhaan asentoon ja pyysi kertomaan, miten se ja uusi asento erosivat ja miltä ne tuntuivat. Vanha asento teki istunnastani pomppivampaa ja irtonaisempaa sekä hidastutti Jettiä. Lisäksi ravissa pääni vispasi hulvattomasti. Sen sijaan uudessa asennossa pääsin istumaan vähän tiiviimmin satulaan, mutta kevyemmin. Lisäksi mukautumiseni oli eleettömämpää, ja vartaloni pysyi paremmin hallinnassa. Myös se aiemmin heilunut pää.
Lopputunnista Jetti tarjosikin paljon parempaa ravia, kun sain korjattua itseäni parempaan asentoon. Päivän ylimääräinen bonus oli se, että oma opettajamme seurasi oppilaidensa tunnit. Emme siis hänenkään syynissä pääse lössähtämään takaisin entiseen asentoon, vaan treenit jatkuvat. Mainiota! Ensimmäinen tunti hurahti älyttömän nopeasti. Keskittymiseni oli ihan omaa luokkaansa, kiitos siitä todella hyvän opettajan. Onhan sitä korjattavaa, mutta ihan toivoton olo ei silti iskenyt. Pienet onnistumiset tuntuivat niin hyviltä, että niiden voimalla toivottavasti jaksaa säätää tätä istuntaa kohti parempaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)