Istunta tehosyynissä, osa 2

Lauantaina oli vuorossa Aira Toivolan istuntakurssin toinen päivä, joka alkoi ratsastuspilatestunnilla. Sen aikana teimme eiliseltä tuttuja harjoituksia, mutta myös paljon uusia. Omaa kehoa sai taas käännellä itsenäisesti ja ohjattuna. Lihaksia löytyi, mutta oli myös hukassa. Tunnilla sain kuitenkin vähän lisävihiä siitä, millä tavoin kehon saisi korjattua oikein. Työtä vaatii muun muassa se, että saan lantion ja rintakehän korjauksen jälkeen säilytettyä riittävän ryhdin enkä painu etukumaraan pää alhaalla. Niin monta palasta hallittavana, mutta ehkä vielä jokin kaunis päivä saan ainakin parista niistä kiinni yhtä aikaa.

Jumppatunnin ja pienen tauon jälkeen pääsimme ratsaille. Jetti oli mennyt tänäänkin jo yhden tunnin alle ja ollut kuulemma hivenen tahmea. Arvelin ruunan tahmailevan minulle tänäänkin, sillä jo edellispäivänä se oli ottanut ilon irti selässä itseensä keskittyneestä ratsastajasta. Ratsastustunnin teema oli tietysti sama kuin aiemmin eli oikean istunnan hakeminen. Tänään otimme käynnin ja ravin lisäksi laukkaa. Alussa saimme haeskella asentoa itse ja Airan avustuksella. Hain lantiota alle, rintakehää sen päälle ja riittävää suoruutta selkään. Samalla yritin saada lonkkia takareisien avulla auki sekä pohkeita pysymään oikeassa kohdassa. Haastavaahan se oli, mutta välillä jokin kohta sentään käväisi oikeassa paikassa. Ratsuni sen sijaan oli aivan unessa. Yritin olla stressaamatta siitä, mutta väistämättä ajauduin nohittamaan ratsuani ja unohdin keskittyä itseeni.

Aira kyseli meiltä, kumman suunnan koimme vaikeammaksi. Minä vastasin vasemman, koska se on inhokkisuuntani eikä tunnu toimivan liki millään hevosella. Aira ihmetteli vastaustani ja sanoi arvelleensa oikean kierroksen olevan vaikeampi. Minä puolestani kummastelin tätä, kunnes Aira kertoi minun olevan selvästi kiertynyt vasemmalle ja painon olevan sillä puolella. Olen kyllä tiedostanut sen, että vasemmassa kierroksessa lantioni tuntuu olevan vasemmalta puolelta edessä yhdessä sen puolen hartian kanssa. Jotenkin tämä kiertymä ei silti ole haitannut oikeassa kierroksessa. Sen olen myös tajunnut, että painoni valuu vasemmalle. Ilmeisesti oikea kierros on silti tuntunut paremmalta, sillä siinä suunnassa osaan käyttää käsiäni ja pohkeitani paremmin kuin vasemmassa. Korjausohjeeksi tuli viedä istuntaa oikealle, kunnes olisin satulan keskellä. Kun sain kommentin istuvani keskellä satulaa, itsestäni tuntui kuin olisin roikkunut vallattomasti oikealla. Tämän lisäksi sain suunnasta riippuen muistaa korjata ulkopuolen hartiaa vähän edemmäs, jotta kiertoni hartioista suorenisi. Käynnissä nämä korjaukset onnistuivat kohtuullisesti. Niiden seurauksena Jetti liikkui molempiin suuntiin aika helposti ilman puskemisia kumpaankaan suuntaan. Jopa se tavallisesti vaikeampi vasen kierros meni paremmin.

Ravissa Aira muistutti käyttämään kevennyksessä takareisiä. En osaa keventää saati tehdä juuri mitään takareisilläni, vaan käytän tilanteesta riippumatta etureisiäni. Tämän kerrottuani sainkin nakata jalustimet pois ja keskittyä keventämään takareisien avulla. Tämä yhdistettynä istunnan suoristamiseen oli älyttömän hankalaa. Lopulta aloin ajatella kevennystä lonkan avaamisen kautta, jolloin sain ajatusta takareisiinkin. Tämän oivalluksen aikana muun istunnan korjaus pääsi unohtumaan, jolloin meno oli taas vaikeampaa. Asiaa ei auttanut tahmaileva Jetti, johon kiinnitin taas aivan liian paljon huomiota. Aika paljon sain myös huolehtia siitä, etten jännittänyt etureisiäni ja polviani, vaan pidin ne rentoina.Kun sain ottaa jalustimet takaisin, minun piti miettiä kevennys edelleen takareisien kautta. Olla niin kuin jalustimia ei olisikaan. Ajauduin tietysti heti keventämään etureisillä jalustimista tukea ottaen. Välillä sain pikkuriikkisen korjattua menoa, mutta hankalaa se oli. Ehkä hieman liian lyhyet jalustimet antavat minulle mahdollisuuden tähän? Vähän pidemmät voisivat pistää jalkani venymään eikä olemaan liikaa tukeva, vaan enemmänkin kevyesti tuntumalla. Tätä täytyy miettiä. Samoin kuin jatkaa takareisien etsimistä. Istunnan korjaaminen satulan keskelle ja suoremmaksi onnistui muutamien askeleiden ajan. Silloin Jetti oli taas helpompi ratsastaa myös vasemmassa kierroksessa. Se liikkui rennommin silloin, kun sain pakkaani korjattua.

Seuraavaksi siirryimme laukkaan. Tai me Jetin kanssa kovasti yritimme. Ei mitään mahdollisuutta! En yksinkertaisesti saanut Jettiä alussa millään laukkaan. Hätäännyin tietysti ja lässähdin selässä kamalaksi perunasäkiksi, joka heilui ja tuuppasi. Sarjassamme kuinka paljon voi nolottaa. Vastaus on aivan älyttömästi. Lopulta jouduin ärähtämään Jetille kunnolla, mikä ei ollut hieno hetki. Se kuitenkin sai ruunan lopulta laukkaan, jotta pääsin treenaamaan istuntaani siinäkin. Vähemmän yllättäen istunnan korjaaminen ei helpottanut nopeammassa askellajissa. Onneksi olen tiennyt laukan olevan minulle Jetin kanssa vaikeinta. Jostain syystä en saa siinä istuntaani vakaaksi enkä pohkeita tuntumalle, vaan soudan selässä laukan mukana. Tämä taas jarruttaa Jettiä, mikä saa minut nohittamaan sitä ja unohtamaan viimeisetkin rippeet paremmasta istunnasta, ja kamala noidankehä on valmis.

Sain laukkaan samat ohjeet kuin muissakin askellajeissa: lantio alle, rintakehä päälle, selkään riittävä suoruus, pohkeet oikeille paikoille, istunta keskelle satulaa ja hartiat oikeaan paikkaan. Korjauslista oli pitkä, mutta tarpeellinen. Yritin parhaani mukaan pysyä keskellä, mutta seilasin aina takaisin vasemmalle. Ylävartalollani oli oma elämä, ja lantioni oli lähtenyt lomille. Pohkeet sentään roikkuivat, paino tällä sanalla, mukana. Jetti nihkeili edelleen, jolloin keskittymiseni herpaantui myös sen komentamiseen. En vain saanut sitä tänään hereille, jolloin en osannut keskittyä vain itseeni. Kummassakin suunnassa meno oli vaikeaa, mutta yritin sentään kovasti. Mieli tosin alkoi olla jo aika musta, kun tunsin itseni aivan naurettavaksi ratsastajaksi, joka ei saanut ratsuaan edes liikkeelle. Lisäksi hajoileva istunta synkensi mieltä entisestään. Loppujen lopuksi sain oikeaan kierrokseen pienen hetken, jossa palikat olivat enemmän oikeaan suuntaan. Jetti palkitsi yritykseni laukkaamalla sen hetken rennosti ja paremmin kuin koko tunnin aikana. Aira käytti hyvää kikkaansa eli kehotti käymään vanhassa asennossa. Siinä huomasin lantioni lähtevän soutamaan ja Jetin laukan muuttuvan vähemmän rullaavammaksi. Samalla tunnuin jarruttavan menoa istunnallani eikä satulan keskellä istumisesta ollut toivoakaan. Kaikesta epätoivoisuudesta huolimatta olin kuin olinkin saanut palasia vähän korjattua laukassakin. Jes!



Loppuraveissa sain pakkaani kasaan, ja Jetti tarjosi rentoa ja kivasti rullaavaa ravia. Onneksi tämä hyvä hetki tuli, sillä muutoin olisin ollut valmis menemään nurkan taakse pillittämään. Keskityn edelleen ärsyttävän paljon huonosti menneisiin hetkiin enkä tajua iloita hyvistä kohdista. Onneksi sain nyt taottua päähäni sitä, etten voi kahdessa päivässä korjata vuosien ajan kehittämiäni istuntavirheitä, mutta voin silti yrittää parhaani. Tekemällä ja yrittämällä sitä juuri oppii. Ei angstaamalla ja valittamalla. Tiivistetysti kahden päivän kurssin anti: todella hyvä! Voin kyllä lämpimästi suositella Airaa muillekin istuntapulmista kärsiville. Kannustava, tarkka ja oppilaitaan kuunteleva opettaja on kyllä loistava juttu! Kaikeksi onneksi seuraava tunti hänen opissaan onkin jo sovittu, joten helmikuussa jatkuu taas. Sitä ennen tietysti pitää muistaa itsenäisestikin haeskella istuntapalikoita kohdilleen.

Videoista kiitos Päiville!

Istunta tehosyynissä, osa 1

Kun Tallinmäki ilmoitti järjestävänsä Aira Toivolan kahden päivän istuntakurssin, viimeisetkin tekosyyni olla tekemättä jotain istuntani eteen karisivat pois. Aira käy säännöllisesti Oulun seudulla ja Tallinmäellä, mutta en tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi ilmoittautua tunnille. Kurssi onnistui houkuttelemaan mukaansa, sillä siinä samalla sai niin teoriaa, ratsastuspilatesta kuin ratsastusta. Kunnon starttikurssi siis. Tämän jälkeen Airan yksittäisistä tunneista saa varmasti enemmän irti, kun on jo vähän perillä aiheesta. Tietoa tuli jo ensimmäisen päivän aikana niin paljon, että pääni on aivan pyörällä. Onneksi on blogi, jonne voin yrittää kirjoittaa tulkintojani ja ymmärryksiäni kuulemastani.

Teorian mielenkiintoisin osa oli se, kun Aira taitteli pari kurssilaista seisomaan ja istumaan oikein. Näin havainnollistettuna teoria avautui uudella tavalla. Ratsastuspilatestunnilla teimme erilaisia harjoituksia, joissa opettelimme oman vartalon korjaamista ja oikeanlaisen asennon löytämistä. Molemmat ratsastuksenopettajani ovat Airan vakioppilaita, joten he ovat käyttäneet tunneilla paljon samoja neuvoja ja vinkkejä. Niinpä harjoitukset eivät onneksi olleet täysin vieraita. Peruskaava olikin tuttu: lantio oikein alle ja rintakehä sen päälle. Tämän lisäksi tuli vinkkejä siihen, mitä lihaksia käyttämällä omaa kehoa sai oikeinpäin. Lisäksi tietysti sai miettiä hengittämistä sekä rentouden säilyttämistä. Tunnin aikana saimme tehdä mukavan paljon toistoja, ja Aira kävi neuvomassa kädestä pitäen. Sen avulla sain taiteiltua itseäni oikeaan suuntaan, vaikka työlästähän se oli. Keho pyrki kovasti palaamaan vanhaan asentoon, johon vuosien aikana on tottunut.

Pienen huilin jälkeen pääsimme ratsaille. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa. Aira pisti meidät ensin menemään käyntiä ja ravia oman tapamme mukaan. Sen jälkeen hän käsitteli meidät molemmat toivottuun asentoon kädestä pitäen. Korjaukseni olivat tutut: lantio alle, rintakehä päälle, lonkat auki takareisillä avaten, jalat rennoiksi, pohje lähemmäs satulavyötä, yläselkä suoremmaksi ja pituutta ylävartaloon takaraivoa ylemmäs nostaen. Tämän jälkeen Aira testasi jo ennen korjauksia tehdyn pienen vedon ohjista. Aikaisemmin heilahdin heti ohjan mukana, mutta uuden asennon kanssa veto ei horjuttanut niin paljoa. Sitten pääsimmekin harjoittelemaan uutta asentoa käynnissä ja ravissa.

Tunnin vietimme pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa. Mihinkään muuhun ei juuri tarvinnut kiinnittää huomiota kuin omaan istuntaan ja sen korjaamiseen. Ravia menimme niin keventäen kuin alhaalla istuen. Aira kommentoi minun tavallisen tapani keventää ja istua alas olevan vähän raskas, mikä heijastui tietysti Jettiin. Lisäksi Aira korjasi ihanan sinnikkäästi pohjettani vähän edemmäs kohti satulavyötä. Huomasin vieväni pohjetta aina taaemmas, kun käytin sitä. Opettavaista oli huomata, että oikeaan kohtaan käytettynä Jetti reagoi pohkeeseen paremmin. Jetti otti muutoin tunnista ilon irti ja laiskotteli lahjakkaasti. Välillä en meinannut saada sitä liikkumaan hiippailua enempää tai siirtymään raviin, kun ruuna oli jo puoliksi nukuksissa.

Jalkojen ja istunnan korjaaminen oli työlästä, mutta jaksoin kuitenkin yrittää. Lössähdin toki aina parin hyvän sekunnin jälkeen takaisin väärään asentoon, mutta Aira jaksoi sinnikkäästi korjata ja muistuttaa. Lisäksi hän palautti meidät aina sallitusti vanhaan asentoon ja pyysi kertomaan, miten se ja uusi asento erosivat ja miltä ne tuntuivat. Vanha asento teki istunnastani pomppivampaa ja irtonaisempaa sekä hidastutti Jettiä. Lisäksi ravissa pääni vispasi hulvattomasti. Sen sijaan uudessa asennossa pääsin istumaan vähän tiiviimmin satulaan, mutta kevyemmin. Lisäksi mukautumiseni oli eleettömämpää, ja vartaloni pysyi paremmin hallinnassa. Myös se aiemmin heilunut pää.

Lopputunnista Jetti tarjosikin paljon parempaa ravia, kun sain korjattua itseäni parempaan asentoon. Päivän ylimääräinen bonus oli se, että oma opettajamme seurasi oppilaidensa tunnit. Emme siis hänenkään syynissä pääse lössähtämään takaisin entiseen asentoon, vaan treenit jatkuvat. Mainiota! Ensimmäinen tunti hurahti älyttömän nopeasti. Keskittymiseni oli ihan omaa luokkaansa, kiitos siitä todella hyvän opettajan. Onhan sitä korjattavaa, mutta ihan toivoton olo ei silti iskenyt. Pienet onnistumiset tuntuivat niin hyviltä, että niiden voimalla toivottavasti jaksaa säätää tätä istuntaa kohti parempaa.

Istuntakurssin toinen tunti

Kokeilin ennen istuntakurssin toista tuntia muutamia venytyksiä. Aijaijai, että tuntui. Ei ihme, jos jalat eivät oikein taivu perusasennostaan mihinkään, kun ne taitavat olla pahemman kerran jumissa. Pitäisi oikeasti alkaa venytellä kunnolla, mutta laiskuus tahtoo aina viedä voiton. Ehdin ennen tunnin alkua myös käydä vilkaisemassa pari kouluratasuoritusta oman tallin kisoissa. Ehkäpä jokin päivä itsekin rohkenisin mukaan.

Sitten itse istuntakurssiin. Ratsuni ei ollut vaihtunut, joten menin tämänkin tunnin Ykällä. Sinällään ihan hyvä asia, sillä oli helpompi tehdä korjauksia eilisten kommentien perusteella, kun hevosen askeleet olivat jo vähän tutummat. Tunti aloitettiin eilisen tapaan lämmittelemällä vapaasti kevyessä ravissa. Kommenttia tuli siitä, ettei ohjastuntumani ollut koko ajan tasainen. Pohkeista puolestaan tuli palautetta, että tällä kertaa ne olivat jo vähän paremmin. Muuten saatoimme lämmitellä Ykän kanssa ilman suurempia huomautuksia.

Ensimmäinen varsinainen harjoitus oli siirtymät käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista pysähdykseen ja takaisin raviin. Alussa ratsastin Ykää taas silkkihansikkain eli en tohtinut pyytää kunnolla, jolloin siirtymät molempiin suuntiin olivat vähän sinnepäin meneviä hiippailuja. Opettaja komensi pitämään ohjat tuntumalla myös siirtymissä eikä päästämään niitä löysäksi niiden aikana. Tämän avulla käynti-ravisiirtymät alkoivat luonnistua kohtuullisen kivasti.

Ravi-pysähdyssiirtymät tahtoivat alussa sujua vähän hitaasti. Kyllähän se pysähdys löytyi, mutta matkalle mahtui pari käyntiaskelta. Ravi nousi ihan hyvin, mutta ponnettomasti, kun tarkoituksena oli saada etenevä ravi alusta asti. Opettaja komensi kertaalleen ottamaan pysähdyksestä raipan avustuksella noston. Ykä säpsähtelee raippaa pienestäkin kosketuksesta, joten ravi todellakin lähti reippaasti sen avulla. Tämän jälkeen raippaa ei tarvinnut mihinkään, ja hevonen nosti mukavan etenevän ravin pysähdyksestä. Pysähdyksetkin onnistuivat, kun kuski muisti valmistella sen huolella, ei vain tyhjästä pyytää hevosta jarruttamaan.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät menemään parit kerrat pitkän sivun harjoitusravissa. Sen aikana hän katsoi, istuimmeko suorassa vai johonkin suuntaan vinossa. Minulle kommenttina tuli, että oikea olkapää on aavistuksen alempana. Korjauksena tähän on kurkata vasemman olkapään yli tai sitten ojentaa oikea käsi ylös ja venyttää kylki siten suoraksi. Ilmeisesti parannusta oli vähän tullut näiden keinojen avulla, kun toisella tarkkailukierroksella ei tullut enää samaa huomautusta.

Sitten siirryimme tekemään pohkeenväistöä käynnissä keskihalkaisijalta uralle. Tästä keräsimme Ykän kanssa pisteet kotiin. Sain kyllä huomautuksen, joka koski liian taakse mennyttä sisäkättäni. Muuten Ykä väisti todella nätisti molempiin suuntiin pienillä avuilla eikä se edes hidastanut väistöissään. Opettaja kehui istuntani pysyvän kasassa ja väistöjen näyttävän meille molemmille vaivattomilta. Muistin jopa pitää katseeni menosuunnassa. Olipa mukavaa onnistua jossain harjoituksessa.

Lopuksi otimme vielä pääty-ympyrällä laukkaa. Tarkoituksena oli yllättäen istua tiiviisti ja hyvin. Istuin eilistä paremmin Ykän laukassa, mutta olisihan siinä vielä opettelemista. Jotenkin se tuntui niin suurelta tai pomppuiselta, etten vain osannut myötäillä sitä. Opettajalta kommenttia tuli jaloista, jotka tahtoivat kääntyä osoittamaan sivulle. Olipa tätäkin haastava korjata. Kädet pysyivät vähän paremmin paikoillaan, ja asetukset menivät pätkittäin paremmin läpi. Ykä sai pisteet siitä, että se meni mukavan tasaista laukkaa eikä sitä tarvinnut kummemmin nohitella liikkumaan.

Tunnin lopussa opettaja kiersi kommentoimassa jokaisen menoa. Minulle palautteena tuli juuri pohkeen asennon korjaamista, jota olin jo vähän eilisestä parantanut. Muuten istuntani oli hänestä ihan hyvä. Nyt olisi siis edessä rankkaa korjaamista. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja keskittyä myös itse korjaamaan pohkeen asentoa. Jos jätän sen isoilla ryhmätunneilla opettajan murheeksi, pohkeeni saavat seikkailla ihan missä sattuu seuraavatkin neljä vuotta. Täytyy myös pitää silmät auki, jos vaikka sitä löytäisi itsensä taas jonkin ajan päästä seuraavalta istuntakurssilta.

Kaikesta sitä oppii ihme ja kyllä tykkäämään. Siinä vaiheessa minut saa viedä hoitoon, jos alan hehkuttaa kouluratsastusta ja mollata esteratsastusta. Silloin on täytynyt jo ruuvin tai toisen tipahtaa päästä. Ei kouluratsastuksessa varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta kyllä se esteratsastus vie enemmän mukanaan.

Istuntakurssin ensimmäinen tunti

Istuntakurssin ensimmäiselle tunnille (tai tunnille ja vartille, jos nyt tarkkoja ollaan) meno vähän jännitti. Omilla tunneilla oli jo käynyt selvästi, että istunta oli levähtänyt taas ihan omille teilleen. Toisaalta olin innoissani, sillä viiden ratsastajan kurssilla huomiota saisi vähän enemmän kuitenkin. Hevosenani oli Cytrus, tutummin Ykä. Seitsenvuotias ihan reipas ruuna, jota en kuitenkaan saanut paljon rentoutumaan. Onneksi se ei varsinaisesti ollut aiheena, vaan kuten opettaja tuumasi, kurssin aikana keskitytään ratsastajaan.

Alussa verkkailtiin omaan tahtiin ravissa. Tänä aikana opettaja ehti vähän tarkastella hänelle uusia ratsastajia ja heidän ratsastusasentoja. Tämän jälkeen lähdettiin menemään isoa kahdeksikko harjoitusravissa ilman jalustimia. Ykän ravi ei ollut pahimmasta päästä ollenkaan, mutta vähänkin reippaamassa tahdissa istuntani levisi ja pomppiminen alkoi. Ensimmäisenä kommenttia tuli huomio siitä, että käteni ovat liian leveällä ja että asettamisissa ulkokäsi lähtee valumaan eteen. Opettaja myös hoksautti, etten pohjepyynnöissä koukista jalkaa, vaan pidän sen rentona. Jotenkin ilman jalustinta tulee olo, ettei apu osu oikeaan kohtaan, ellei pohjetta vähän nosta ylös. Kädet pysyivät aika ajoin omalla paikallaan, mutta asettamisissa ulkokäsi lähti hyvin usein omille teilleen. kun molemmat kädet sai pidettyä oikeassa kulmassa omalla paikallaan, tuntui asento tukevammalta.

Sitten jalustimet laitettiin jalkaan ja jatkettiin samaa kuviota. Opettaja bongasi saman virheen, joka on viime aikana alkanut korostua kaikkialla: liian edessä olevat pohkeet. Kuulemma vika oli vain parin sentin luokkaa, mutta sitäkin vaikeampi korjata. Jos siirsin jalkoja taakse, asennosta tuli heti hutera ja aloin keikkua miten sattuu. Sinnikkäästi yritin pitää pohkeita ajatuksella takana, mutta kerta toisen jälkeen ne valuivat eteen. Sain koko tunnin aikana pari sellaista pätkää, että pohkeet olivat löytäneet paikkansa oikeasta kohdasta ja asentokin tuntui tukevalta. Sitten se taas katosi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin, joten uuden onnistumisen hakeminen oli tuurin kanssa tavoittelua. Pitäisi varmasti katsoa pari hyvää venytystä, sillä epäilen jäykkyyden myös vaikeuttavan pohkeiden saamista oikealle paikalle.

Lopuksi ehdittiin vielä ottaa pätkät laukkaa. Oikeassa kierroksessa pitkät sivut mentiin harjoitusravissa ja lyhyiden sivujen keskeltä nostettiin laukka pyöräytettiin ympyrä ja samasta nostokohdasta piti saada siirryttyä tasaiseen raviin. Laukat nousivat alun jälkeen ihan kivasti, mutta mukautuminen laukkaan oli jotenkin vaikeaa, vaikkei se edes ollut mitenkään pomppuisaa. Jotenkin lähdin vain valumaan takakaarta kohti, jolloin laukka pääsi pompottamaan minua. Siirtymä raviin onnistui myös, mutta tasaisuudesta ei kannata sen yhteydessä puhua. Harjoitusravin istunnan saaminen kuntoon vei taas pitkän matkaa, kunnes sain jujusta paremmin kiinni.

Vasempaan kierrokseen kuvio oli muuten sama, mutta ennen kulmia pudotettiin ravista käyntiin ja siitä nostettiin laukat. Ykä nosti aika kivasti käynnistä laukat, mutta laukasta käyntiin siirtyminen ei onnistunut ilman useampia raviaskelia. Opettaja vähän lohdutti sanomalla, ettei treeni ole sille kaikista helpointa. Tässä vaiheessa Ykä taas tahtoi mennä vähän liian reippaasti, jolloin opettaja neuvoi pidättämään ulkopuolelta. Olin tietenkin taas sitä ennen ollut sisäohjassa liikaa kiinni, mutta kun tottelin neuvoa, palasi Ykä ihan maltilliseen laukkaan. Parit laukkanostot olivat sen verran kivoja, että sain kotiinviemisiksi kuitenkin vähän hyvää mieltä.

Paljon olisi siis korjattavaa. Olisi kiva, jos olisi käytössä satula, joka tukisi jalkojani paremmin. Silloin olisi helpompi oppia pohkeen oikea paikka, kun olisi vähän apua satulasta. Mutta koska siihen ei ole mahdollisuutta, täytyy vain sinnikkäästi viedä pohkeita taakse ja opetella löytämään oikea asento. Toivottavasti huomenna saisin taas muutaman onnistumisen, jotta mieleeni jäisi vähän ajatus siitä, miltä pohkeet tuntuvat ollessaan oikeassa asennossa. Ehkäpä sitä voisi myös alkaa katsastella, minne menisi seuraavan kerran istuntakurssille.