Hiliman kanssa kouluvalmennuksessa

Tiistaina tarjoutui mahdollisuus Artsin tuntiin Tallinmäellä, ja onnekseni pääsin osallistumaan. Pyysin ratsukseni Hiliman, sillä arvelin Artsin oppien olevan senkin kanssa oikein hyödyllisiä. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja pääsimme treenaamaan hyvin perusjuttuja. Valtaosan tunnista pysyimme pääty-ympyrällä.

Ratsastimme pääty-ympyrälle ensin neljään kohtaan pysähdykset. Hilimahan ei meinannut jaksaa seisoa, vaan pyrki aina liikkeelle. Saimme kertailla hyvän tovin pysähdyksiä ennen kuin Hilima malttoi seistä vaaditun ajan. Sen jälkeen aloimme ajatella ympyrää salmiakkikuviona, jossa oli neljä selvää kääntöpistettä. Salmiakkikuvio muuttui lopulta mutterikuvioksi ja lopulta ihan ympyräksi. Käännöksissä ohjeeksi tuli viedä sisäohjalla johtaen hevoset etujalat toivottuun suuntaan ja korjata sisäpohkeella tarvittaessa, jos hevonen yritti valua sisälle liikaa. Pidätteet tehtiin puolestaan ulko-ohjalla. Oikea kierros oli meille helpompi, sillä siihen suuntaan sain Hilimaa kääntymään oikein, asetukset läpi ja vähän rennompia ja pyöreämpiä pätkiä. Vasemmassa kierroksessa asetusten läpisaanti samoin kuin etuosan vieminen toivottuun suuntaan olivat hankalampia. Opettaja ohjeisti ihanan sinnikkäästi tekemään asiat oikein sekä kiittämään sisäkädellä taputtamalla, jotta homma ei menisi vetokisaksi. Oli muka vaikea hahmottaa, että ohjia saattoi käyttää toisistaan riippumattomina. Jotenkin sisäkäsi tahtoi aina lähteä mukaan, jos yritin tehdä ulkokädellä pidätteitä. Kun taas sisäkäsi teki jotain, herpaantui ulkokäsi omille teilleen. Sain kuitenkin kohtuullisesti kiinni sisäpohkeella korjaamisesta, mikä suoristi Hilimaa ja helpotti käännöksiä.

Tahkosimme samaa kuviota myös ravissa. Kuvio muuttui sen verran, että pääty-ympyrän pitkien sivujen kohtiin pyöräytimme voltit. Ravissa Hilima tahtoi muuttua kiireiseksi, joten sain toppuutella sitä melkoisesti. Samalla kuitenkin piti olla herkkänä myötäämässä, etten lietsonut ratsua vetokisaan. Välillä menomme oli melkoista hirveilyä, kun Hilima jännittyi avuistani enkä saanut sitä kuulolle saati rentoutumaan. Välillä taas sain jotenkin itseäni järjestykseen, jolloin Hilima pääsi rentoutumaan ja väläytti taas hyviä pätkiä. Opettaja muistutteli myötäyksen tärkeydestä, sillä Hilima reagoi siihen hyvin myötäämällä vastineeksi. Neuvoksi tuli myös ajatella istumista Hiliman takajalkojen päällä, sillä tahdoin välillä keikahtaa etukenoon. Puhumattakaan siitä, että vasemman kylkeni tuki tuppasi katoamaan, jolloin Hiliman kanssa molemmat kenotimme vasemmalle.

Otimme kuviolle myös vaihtelevasti puolikkaan ympyrän verran laukkaa, välillä taas ihan ympyränkin yhteen menoon laukaten. Laukan jälkeinen ravi oli taas sellaista kipitystä, että oksat pois. Laukka itsessään paljasti taas hyvin pulmani pitää hevonen reitillä, vaan hetkittäin saimme korjattua tätä paremmaksi. Opettaja muistutteli edelleen myötäämään, mutta silti kääntämään sekä istumaan takajaloilla. Sama mantra siis kuin aiemmin, ja pisteet opettajalle sen sinnikkäästä kertaamisesta. Itselleni vaikeinta taisi olla se, että sain sekä käännettyä etuosaa että vartioitua tarvittaessa sisäpohkeella. Tuppasin unohtamaan sisäpohkeen, jolloin Hilima pääsi kaatumaan sisälle. Paremman pohjetuntuman avulla oli helpompi korjata tarvittaessa, jolloin myös pääsin kääntämäänkin Hilimaa paremmin. Kun sain näitä palikoita kohdalleen, tarjosi Hilima mainioita hetkiä laukassakin.

Laukkatyöskentelyn jälkeen palasimme vielä toviksi ravaamaan pääty-ympyrälle, jolle pyöräytimme myös ne tutut voltit. Laukan jälkeen meno oli tovin ja toisenkin kiireistä, mutta sinnikkäästi yrittämällä sain Hilimaa aina välillä kuuntelemaan. Samoja palikoita ja apuja sain siis rakennella yhä uudelleen kohdilleen, mikä toimi hyvänä kertauksena. Loppuun saimme molempiin suuntiin aivan asiallisia pätkiä, joihin oli hyvä päättää tunti. Ennen pitkien ohjien antamista opettaja neuvoi tekemään vielä yhden pysähdyksen, jossa Hilima odottaisi rauhassa. Siitä piti neuvotella pieni hetki, mutta lopulta Hilima malttoi seisahtua odottamaan rauhassa. Siihen saimme päättää tämän tunnin treenit.

Huh! Tuo oli kyllä päällimmäinen ajatus tunnista. Tunnin tehtävät olivat juuri sopivia peruasioiden opettelua meille Hiliman kanssa. Neuvot olivat tuttuja, mutta jotenkin ne silti muka unohtuvat monella tunnilla. Hiliman kanssa saan kyllä kiinnittää huomioita eri asioihin kuin Jetin kanssa. Se on tosin hyvää vaihtelua samoin kuin treeniä. Toki Jetinkin kanssa minulla on samankaltaisia pulmia, mutta ilmeisesti Jetin oman osaamisen takia ne korjautuvat hieman helpommin. Hilimassa hienoa on se, ettei sen kanssa tarvitse murehtia eteenpäinpyrkimyksestä. Päinvastoin, sillä meillä on välillä jarrut hukassa. Hilimassa kivaa on myös se, kuinka se pienen häsellyksen jälkeen malttaa taas keskittyä ja palkitsee hyvät hetket selvästi. Tiedänpähän ainakin, kun olen saanut tehtyä asioita oikein, kun Hilima pyöristyy ja rentoutuu. Onhan meillä vielä työnsarkaa edessä, mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että yhteistyömme virittäminen parempaan suuntaan on aivan mahdollista. Se juuri motivoi treenamaan lisää.

Tamma kahdenlaisena

Tällä kertaa Veronan kanssa sain nähdä tamman kahdenlaisena ratsuna. Pyysin ratsastusreissulle mukaan taitavamman kuskin eli blogissakin kuvaajana vilahdelleen Noran. Ajatuksena oli saada hyviä vinkkejä Noralta siihen, miten saisin Veronaa liikkumaan ja kuinka saisin paremman tuntuman tammaan, jotta hetken ajan välähtävät pyöreyshetket eivät katoaisi niin nopeasti.

Ensin edustaa kuski, sitten ratsu.

Pistin Noran ottamaan hevoseen ensin tuntumaa, ja heti alusta ero oli melkoinen omaan menooni nähden. Verona kiemurteli kuulemma aluksi vähän, mutta tosi nopeasti minusta tasottui työskentelemään ja kulki pitkiä pätkiä pyöreänä sekä käynnissä että ravissa. Kommenttina kuskilta tuli, että sisäpohjetta ja ulko-ohjaa käyttämällä hevosen sai toimimaan. Pyysin sitten vielä testaamaan pohkeenväistöä ravissa sekä siirtymiä laukasta raviin. Molemmat sujuivat tältä kaksikolta maasta käsin katsottuna aika muitta mutkitta, joten sain taas sormella osoitella itseäni ja puutteellisia ratsastustaitojani. Oli kuitenkin kivaa seurata, kuinka Verona näytti keskittyvän puuhaansa, ja kuinka helpon näköisesti se liikkui kohtuullisen pyöreänä. Eniten sain keräillä leukaani maasta, kun kuski väläytteli hyvät hetket siirtymisissä laukasta raviin määrätyissä kohdissa. Meillä jarruttelut vaativat vieläkin melkoisen matkan, joten mielessä alkaa kolkutella aiheellinen lähtö istuntakurssille.

Tämän testailun jälkeen kipusin sitten vielä itse kokeilemaan, saisinko nyt tehtyä asioita järkevämmin. Verona tarjoili alussa jälleen kiemurtelua, jolloin aloin miettiä, istunko satulassa tosiaan niin vinkkarassa, että painoavut antavat tällaisia ohjeita tammalle. Noralta tuli noottia siitä, että ulko-ohjani roikkuu välillä löysänä ja etten tahtonut osata hellittää sisäohjasta kunnolla. Oli jännä huomata, että sisäohjasta päästämällä Verona antoi myöten paljon helpommin. Jotenkin tykkään aina kuvitella, että sisäohjassa roikkumalla se hevonen niksauttaa itsensä pyöreäksi. Oikeassa kierroksessa saimme käynnissä ja ravissa muutamia hyviä hetkiä, kun keskityin tosiaan tuohon maagiseen kaksikkoon eli ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Välillä tamma pyöristyikin, kunnes sähläsin taas jotain, ja hieno hetki katosi.

Voi kantapää, minne nouset!

Aikaisemmin olen murehtinut sitä, ettei Verona liiku kunnolla. Noralta tuli kuitenkin kehu siitä, että tamma liikkui itse ihan hyvin. Maasta käsin seuratessa huomasin myös, että tamma askeltaa mukavan pitkästi. Selästä käsin puolestaan taas valittelin, ettei hevonen liiku kunnolla. Muutamia hiippailuhetkiä lukuun ottamatta valvova silmäpari tuumasi hevosen liikkuvan hyvin. Jälleen yksi ongelma: en näemmä osaa tuntea selässä istuessani, liikkuuko hevonen vai hiippaileeko vain. Jarrut olivat aika kivasti mukana, sillä ravista käyntiin päästiin kohtuullisen sutjakasti. Sen sijaan pohjeongelmani korostui vasemmassa kierroksessa, jossa asetusten teko oli jälleen hankalaa. Sisäpohkeeni eli tässä tapauksessa vasen jalka ei halunnut osata mitään, jolloin Verona vähän puski sisään. Käynnissä sain pohjetta vähän töihin, mutta ravissa hyvä ajatus katosi matkasta. Dear ratsastusguru, miten voi treenata vasenta pohjettani niin, että se osaa toimia?

  Hytkyvä pohje ja selittelevä kuski.

Laukassa sitten lähinnä toivoin tasaista menoa. Oma istunta tuntui toimivalta, mutta videolta tarkasteltuna kritisoin heiluvia pohkeitani ja soutavaa ylävartaloani. Näytän myös yhä silti seilaavan tuossa satulassa edestakaisin. Verona kuitenkin laukata päksytti aika tasaiseen tahtiin, mitä nyt annoin sen valua ulkoavut unohtaessani ulos. Muutaman askeleen verran sain ihan aavistuksen verran lyhyempää laukkaa, mutta sitten istuntani taisi taas sanoa hevoselle, että hoplaa ja laukka venyi taas pitkäksi. Vielä kun osaisi käytännössä toteuttaa sen teorian, että oman istunnan hallitsemisella hevonenkin toimii varmasti paljon paremmin.

  Näin soudat hevosella.

Tämän päivän keskeisenä oppina tuli se, että minun täytyy opetella tuntemaan selästä käsin, milloin hevonen tekee asioita pyydetysti ja milloin vain itse kuvittelen asioita. Toisena asiana on opetella käyttämään sitä sisäpohjetta niin, että hevonen ymmärtää sen. Nyt joko en käytä sitä ollenkaan tai sitten hätäisesti vähän pyydän ja sitten ihmettelen, kun mitään ei tapahdu. Kolmantena onkin tuttu asia eli ulko-ohjan tuki. Luulisi, että näissä asioissa petraamalla voisi yhteistyö Veronan kanssa sujua taas vähän paremmin.

Noralle kiitos videoista, kuvasta ja huomioista!

Leiritunti 1: perusjuttujen tarkastelua

Tahko Riding Clubin viisipäiväisen sennuleirin ensimmäinen ratsastus käynnistyi vähän kello yhdentoista jälkeen. Hevosenani oli yksäri(?) Silver. Iästä tai koulutustasosta ei ollut mitään hajua, mutta onneksi leirin ratsastukset aloitettiin perusjuttujen tarkastelulla. Opettaja siis halusi nähdä, miten ratsastamme ja missä olisi parannettavaa. Kuvassa Silver ihmettelee ikkunasta huhuillutta kuvaajaa.

Jo alkukäyntien aikana opettaja kertaili perusjuttuja hevosen liikkumisesta ja kuskin etenemisestä. Kaiken sen tavoitteena on saada hevonen pyrkimään eteen. Opettaja korosti myös sitä, ettei ala katsella tehotonta apujen nyhräämistä, vaan silloin komennetaan raipalla tai kannuksilla ja jatketaan taas menoa.

Silver sai vähän alussa pyydellä eteen. Opettaja ohjeisti laittamaan hevoset kunnolla liikkeelle, sillä hiippailua hän ei halunnut nähdä. Hiljalleen Silver alkoi liikkua vähän reippaammin, ei kuitenkaan ilman vahtimista. Opettajalta tuli tässä vaiheessa minulle kommenttina, että kantapäät alas. Olin vähän yllättynyt, sillä en yhtään muista, milloin minulle olisi tästä huomautettu. Rehellisesti sanottuna en ole tajunnutkaan, että minulla olisi niissä vikaa. No, onpahan taas yksi asia tarkasteltavaksi. Onnistuin kuitenkin ilmeisesti korjaamaan menoani, sillä en muista kuulleeni korjauskehotusta useampaa kertaa.

Treeniaiheena oli myös käynnistä seis ja takaisin käyntiin sekä pysähdyksistä raviin ja taas seis. Opettaja halusi, etteivät hevoset rytkähtäisi etupainoiseksi. Vinkkinä tuli myös ennen pysäytystä hengittää syvään sisään ja pysäytyksessä päästää ilmaa ulos. Pakko myöntää, että tämä oli päässyt unohtumaan. Helpotti kummasti, kun ajatteli hengitystäkin. Pysähdykset olivat ihan ok, olin tosin varmasti vähän liikaa ohjassa kiinni. Olin tyytyväinen siihen, että pysähdyksistä ravi nousi ihan kivasti. Käynti ei lähtenyt ihan niin aktiivisesti kuin olisin toivonut. Mihin se keskittyminen taas jäi? Opettajalta ehti tulla myös korjauskehotus siitä, että ympyröillä ulkokäteni painuu liian alas. Lisäksi käsilläni oli ihan oma elämänsä ravissa. Opettaja kehotti jättämään keventämisen käsillä sikseen ja pitämään ne paikoillaan. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi tähän maltoin vähän keskittyä.

Laukassa tehtiin vain sen verran, että nostettiin toisella pitkällä sivulla oikea laukka, jonka aikana opettaja tarkasteli istuntaa. Laukan jälkeen piti vaihtaa heti kevyeen raviin, jossa oli eteenpäinpyrkimystä. Silverillä oli ihan mukava laukka, joskin yritin vähän alussa heilua mukana. Nyt kuitenkin kädet pysyivät hyvin aloilla, joten opettajalta ei tainnut tulla mitään korjausvaadetta siihen. Sen sijaan laukasta kevyeen raviin siirryttäessä nytkähtelin vähän eteen ja kädet olivat miten sattuu, mutta sain onneksi korjattua pahimpia mokia pois.

Tunnille mahtui myös keskiravit pitkille sivuille. Silver lähti tosi kivasti siihen, mitä nyt pyöreydestä ei paljoa iloa ollut. Ei tosin koko tunnin aikana paria pyöristysajatusta sitä edes nähtykään. Silver oli vähän jäykkä etenkin vasempaan kierrokseen, joten asetukset eivät olleet kovin onnistuneita. Olisi pitänyt varmaan pyydellä vähän tomerammin, mutta hissuttelin taas tuttuun tapaan.

Tunti oli mukavan tehokas, vaikka alussa opettajan tarkka tyyli sai vähän mielen vakavaksi. Alkujännityksen kaikottua tosin opetustyyli oli aika antoisa, sillä opettajalla oli perustelut korjausvaatimuksille. Silveristä jäi peruskiva olo. En ehkä kouluvääntöön sitä toivo puuttellisen ratsastustaitoni kanssa, mutta olisi kiva nähdä taitavammalla kuskilla sen meno. Tällä leirillä muilla osallistujilla onkin muistaakseni vähintään kymmenen vuoden ratsastuskokemus.