Energisyyden kaipuu

Minuun näyttää iskevän kerran tai pari vuodessa sellainen mielihalu, että koulukisoihin on päästävä ihan vapaaehtoisesti. Tämän mielihalun seurauksena löysin itseni ja uskottavaksi kouluratsuksi puunatun ja sykeröidyn Jetin ABC Ratsastajien koulukisoista. Seura nimitti kisoja harjoituskisoiksi, mutta kai ne uuden kilpailujärjestelmän mukaan olivat silti 1-tason karkelot. Oli miten oli, menimme kisoissa vain yhden luokan, joka oli K.N. Special.

Lähdin Jetin kanssa kentälle verryttelemään noin puolta tuntia ennen arvioitua suoritusaikaani. Kentän toinen pääty oli Jetille kyttäilypaikka, joten päädyin välttelemään sitä. Muuten tein siirtymiä ja haeskelin Jettiä kuulolle. Jetti oli oma itsensä eli ei liidellyt ylimääräisiä. Yritin nohittaa sitä hereille, sillä en halunnut menon hyytyvän täysin, kun siirtyisimme maneesiin. Kunnon liikettä en saanut Jetistä irti, mutta sentään se oli aika tasainen. Laukassa se väläytteli mukavaa muotoa, mutta liikkeessä olisi saanut olla enemmän potkua. Maneesiin siirryin siinä vaiheessa, kun ennen minua oli vielä kolme ratsukkoa. Maneesissa haeskelin omaa istuntaani harjoitusravissa sekä yritin pitää Jettiä hereillä. Jetti otti maneesin mukavan lunkisti ja toimi hetkittäin aika kivasti. Olisin silti kaivannut lisää terävyyttä menoon, mutta temppuni sen saamiseksi loppuivat kesken.

Kirmasin radalle heti, kun sinne sai mennä ja kiikutin Jetin tutustumaan tuomaripäätyyn. Se oli tällä kertaa Jetillä enemmän hui kuin ehkä koskaan aiemmin. Jetti onneksi vain jännittyi ja pyrki painamaan vastakkaiseen suuntaan, mutta ei tehnyt mitään lennokkaampia pakoratkaisuja. Pyöräytin Jetin tuomaripäädyn ohi molemmista suunnista ja päätin luottaa siihen, ettei se radalla jaksa sitä enää ihmetellä. Tässä vaiheessa tuomari vihelsikin pilliin, pyöräytimme vielä ympyrän ja suuntasimme ohjelman alkuun.

Kun istahdin harjoitusraviin, katosi Jetin ravista heti energiaa. En saanut omaa istuntapakkaani aivan kuntoon, mikä heijastui heti liikkeeseen. Yritin kuitenkin olla rento ja murehtimatta turhia. Alkutervehdykseen tulimme ja siitä lähdimme hiippaillen. Ensimmäinen loiva kiemura meni aika asiallisesti. Keskiravi arvelutti jo etukäteen eikä se lähtenytkään kovin hyvin. Istuntani hajosi, jolloin Jetti ei päässyt juuri edes yrittämään keskiravia. Taisimme tämän pätkän ravata vasta tavallisesti. Tuomarin kommentti oli yksinkertainen: enemmän. Oikealle tehty voltti tuomarin eteen meni aika mönkien, kun Jetti vähän punki tuomaria tuijotellen. Toinen loiva kiemura oli tieltään vajavainen, mistä tuomarilta tulikin huomautus. Lävistäjällä oli helppo siirtyä ravista käyntiin, mutta siirtymä raviin oli hidas. Tuomari jatkoi tutulla linjalla: energisemmin, terävämmäksi. Tuomarin eteen tehty voltti vasemmalle oli oikeaakin hatarampi. Tuomari toivoi parempaa taivutusta, minä taas edes hitusen parempaa eteenpäinpyrkimystä. Siirtymä ravista käyntiin oli taas helppo tehdä: kunhan vain suunnilleen lakkasi yrittämästä pitää Jetin liikkeessä. Neljän sekunnin pysähdys ja paluu käyntiin menivät ihan ok. Siitä saimme parhaimman numeron: 6,5. Tuomari kehui käyntiä kauniiksi.

Siirtymä käynnistä raviin oli hidas. Panikoin hieman tulevaa oikean laukan nostoa, mikä menikin höpöksi. Jetti ei vastannut pohkeeseen, ja sain tuupattua sen laukkaan roimasti pisteen jälkeen. Laukka ei lähtenyt pyörimään, ja sitä ährätessäni unohdin ratsastaa pääty-ympyrän järkevästi. Niinpä siitä tuli turhan pieni pyörähdys. Lävistäjällä sain varmistella aika paljon, jotta Jetti pysyi laukassa. Se kuitenkin pääsi pudottamaan raville liian aikaisin. Vasemman laukan nosto I:ssä meni oikean laukan tavoin pisteestä roimasti ohi. Laukka ei rullannut tähänkään suuntaan, mutta sentään pääty-ympyrä oli suunnilleen toivotunlainen. Lävistäjällä sain taas pinnistellä pitääkseni Jetin laukassa. Laukka putosi taas Jetin päätöksestä, ja siirtymä käyntiin tuli valuen. Onneksi edessä oli enää lopputervehdys. Siinä kohdassa opettaja kehui jälkeen Jetin käyntiä. Kävelimme siis tuomarin sanoja lainaten kauniisti I:hin, tervehdimme, ja suorituksemme oli siinä.

Omat fiilikset radan jälkeen olivat aika neutraalit. Tuollaistahan se menomme yleensä on: vähän turhan rauhallista. Olin tosin ehkä odottanut, että emme ihan noin nihkeilisi, mutta istuntani epävakaus söi varmasti Jetin halua liikkua. Tiet ratsastin harmittavan oikoen, kun ähersin niin paljon pitääkseni Jetin liikkeellä. En tosin muutenkaan ole täydellisten teiden ratsastaja, mutta nyt olin kyllä tavallista huolimattomampi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että saimme esitetty kaikki asiat. Kaikista paras juttu oli se, etten juuri jännittänyt! Tajusin tämän jossain vaiheessa rataa. Olipa siistiä ratsastaa ilman, että tutisutti. Tämä oli kyllä ison ilon aihe. Jospa jatkossakin osaisin suhtautua koulukisoihin yhtä lunkisti. Tuomarin kommentit radastamme eivät myöskään yllättäneet: Lisää rohkeutta, energiaa ja tarkkuutta suoritukseen. Pisteitä saimme 137,5 ja prosentteja tasan 55. Tulos hymyilytti, sillä opettaja on joskus tuumannut, että luokasta riippumatta Jetillä voi paukuttaa noita 55 prosentin tuloksia. Tällä tuloksella olimme jaetulla 13. sijalla 15 ratsukon luokassa. Nyt sitten odotellaan, milloin seuraavan kerran erityisesti hingun koulukisoihin. Oman seurani kisat huhtikuussa taitavat muutoin olla seuraavat karkelot, joissa valkoinen huopa ja sopivan tiukka nuttura ovat paikallaan.

Videosta kiitos Hanskille!

Keltainen kisapäivä

Mikä olennaisinta: paita ja satulahuopa
mätsäävät viimein!

Sunnuntaina sain taas venytellä kisahermojani, sillä luvassa oli ABC Ratsastajien seuraestekisojen 80 sentin luokka Jetin kanssa. Luokassa lähtöjä oli yhteensä 45, ja arvosteluna oli 367.1. Verryttely oli maneesissa, mutta kisat onneksi voitiin pitää edellispäivän ja -yön kestäneestä sateesta huolimatta kentällä.

Lähtönumeroni oli 36 eli ehdin odotella hyvän tovin vuoroani ennen kuin pääsin verryttelyyn. Ravasin ja laukkasin ensin sileällä antaen Jetin pällistellä maneesia. Nyt ruuna jaksoi katsella paria kohtaa vähän enemmänkin, mutta sain keskityttyä siitä huolimatta ratsastamiseen. Jarrut, kaasu ja ratti löytyivät, joten otin pikaisesti yhdet hypyt ristikolle molemmista suunnista sekä yhden hypyn pystylle vasemmassa kierroksessa. Sen jälkeen opettajan silmän alla hyppäsin vielä oikeassa kierroksessa pystyn ja okserin sekä vasemmassa kierroksessa okserin. Kaikki muut hypyt sujuivat ihan hyvin, mutta ensimmäinen yritys oikeassa kierroksessa okserille oli aika kamala. Lamaannuin hukattuani ponnistuspaikan, ja se tarttui Jettiin välittömästi. Se jarrutti esteelle ja melkein pysähtyi, mutta löysin lopulta tahtoni ylittää esteen, ja Jetti ponnisti hidastuksesta hyppyyn. Kiitin sitä välittömästi ja opettajan komennuksen mukaisesti tulin okserille heti uudestaan. Sain tultua sille paremmin, jolloin Jetti sai hypätä sille hyvän hypyn. Tämä yksi moka ei onneksi sekoittanut pasmojani, vaan saatoin siirtyä odottamaan vuoroani kohtuullisen tasaisin mielin. Radalle pääsi jo vuorossa olevan ratsukon aikana ja hyödynsin sen näyttämällä Jetille kentän rapakon sekä käymällä toisessa päädyssä. Sen jälkeen palasin vähän takaisinpäin, kunnes sain lähtömerkin ja pääsin aloittamaan.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa Jetin liikkuessa ihan hyvin. Ykkönen ja kakkonen menivät mukavasti, ja niiden väliin mahtui hyvät kuusi askelta. Kolmosena olikin jo askeleen sarja, jonka a-osalle Jetti lähti vähän kauempaa. Se jäi siten vähän b-osasta, mutta venytti silti välin hienosti yhdellä askeleella ja oli kaiken huipuksi b-osan jälkeen oikeassa laukassa! Nelonen ja viitonen sekä niiden välissä ollut kaareva tie sujuivat myös ihan kivasti. Jetti tuntui vähän vilkaisseen viitosena ollutta musta-oranssia trippeliä, mutta hyppäsi silti reippaasti sen yli. Kuutosen hyppäsimme tahattomasti aavistuksen vinosti, mikä tosin auttoi Jettiä vaihtamaan laukan jo hypyssä oikeaksi. Seiskalle eli perusradan viimeiselle suunnatessamme Jetti vähän vilkaisi yleisöä, mutta onneksi esteelle oli vielä hyvin matkaa eikä tämä haitannut. Seiskalle tuli hieman jarruttava hyppy, mutta se ei sekoittanut pakkaa, joten pääsimme perusvaiheen puhtaasti maaliin ja saimme suunnata uusintaradalle.

Uusinnan ensimmäinen este eli kasi oli kaarevalla linjalla seiskan kanssa. Se ylittyi mutkattomasti, ja pääsin kaartamaan ysinä olleelle sarjalle suunnitellulla reitillä. Sarjan a-osalle tuli jarruttava hyppy Jetin katsoessa paikan kuntoon, mistä johtuen kolautimme puomia. Pienestä jarrutuksesta huolimatta Jetti selvitti välin taas ihanasti yhdellä askeleella ja laskeutui b-osan jälkeen toivotusti oikeassa laukassa alas. Kympille otin vähän lyhyemmän tien, mutta kovin en tohtinut oikaista. Sillekin tuli vähän jarruttava hyppy, jonka jälkeen Jetti laskeutui vasemmassa laukassa alas. Edessä, suoran linjan päässä oli uusinnan viimeinen este, numero 11. Pääsimme sille sujuvasti kuudella askeleella, ja Jetti hyppäsi sen vaivatta. Sen jälkeen olimmekin maalissa puhtaalla suorituksella, jes!



Loppujen lopuksi suorituksemme riitti näinkin isossa luokassa viidenteen sijaan eli keltaiseen ruusukkeeseen. Ei yhtään hullummin, sillä kotiin sai lähteä taas hyvillä mielin. Alkaako pääni hiljalleen tottua tähän 80 senttiin? Jos kyllä, niin mahtavaa. Päivän hienoimman asian tajusin vasta kotona videota tutkiessani: meillä ei ollut yhtään ristilaukkaa ja vain yksi väärä laukka, sekin suoralla linjalla mitään haittaamatta. Jes, jes ja vielä kerran jes!

Videosta kiitos Kaisalle! Kuva napattu videolta.

Ruusuke ja kokemusta

Sunnuntain kisapäivä jatkui koulukisojen jälkeen ABC Ratsastajien seuraestekisoilla. Ratsunani oli tietysti Puppe, ja luokkavalintani olivat 70 ja 90 senttiä. Molemmissa arvostelu oli 367.1. Tiesin 70 sentin radan sujumisen vaikuttavan siihen, starttaisinko 90 senttiä, mikä loi enemmän ja vähemmän sopivasti painetta. 70 sentin luokassa olin 11. lähtijä, kun lähtöjä oli yhteensä 26. 90 sentissä puolestaan lähtöjä oli 20, ja minun vuoroni oli kuudes. 70 sentissä oli yhteisverryttely ja 90 sentissä taas verryttelyryhmät. Molemmat verryttelyt sujuivat loppujen lopuksi ihan ok, kunhan vain muistin pistää Pupen etenemään reippaasti.

70 ja 90 sentin luokkien ratapiirros.

70 sentin radan alkupuoli lähti vähän hitaasti käyntiin. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta suoralla linjalla olleet kakkonen ja kolmonen menivät vähän töksähdellen. Niiden väliin tuli myös seitsemän askelta, kun kuusi olisi ollut sujuvampi valinta. Neloselle Puppe myös jarrutti vähän, vaikka koetin hoputtaa sitä liikkumaan. Laukan se kuitenkin vaihtoi nätisti hypyssä oikeasta vasemmaksi. Viitosena ollut trippeli ylittyi jo aika mukavasti, vaikka laukka ei vaihtunutkaan hypyssä vasemmasta oikeaksi. Yritin jarrutella Puppea, mutta pidätteet eivät menneet läpi, ja niin tulimme kuutoselle ristilaukassa, kunnes Puppe ennen estettä vaihtoi itsensä takaisin vasempaan laukkaan. Itse este ylittyi ihan ok. Laukka tosin pysyi hypyssä vielä vasempana enkä taaskaan saanut korjattua sitä, vaikka matkaa perusradan viimeiselle tehtävälle eli laukka-askeleen välillä olleelle sarjalle oli vaikka kuinka. Niinpä tulimme sarjalle taas ristilaukassa (voi nolous!). Kannustin Puppea äänellä, ja se onneksi selvitti sarjan ja sai kavionsa järjestykseen eli vasempaan laukkaan.

Uusinnan ensimmäinen este eli numero 8 ylittyi ihan hyvin samoin kuin seuraavakin este. Puppe laukkasi nyt sujuvasti, joten tohdin suunnata kympille pientä oikoreittiä myöten ja kääntää esteelle vähän tiukemmin. Puppe hyppäsi trippeliesteen ongelmitta, mutta laukka jäi taas vaihtumatta. En ehtinyt alkaa säätää sitä, vaan luotin ratsun selviytyvän niin kuin se onneksi tekikin ja ylitti esteen numero 11 puhtaasti korjaten itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Edessä oli enää viimeinen este uusinnasta, ja sekin ylittyi puhtaasti, jes! Olin tyytyväinen rataan, vaikka arvelin meidän olleen aika hitaita. Olimme myös vielä siinä vaiheessa luokkaa, että takanamme oli monta ratsastajaa kärkkymässä ruusukkeita, joten en tohtinut toivoa mitään ylimääräistä. Sen sijaan keskityin fiilistelemään ihan asiallista suoritusta ja sitä, että sen perusteella sain starttiluvan myös 90 senttiin.

Puppe tähtää esteelle 7a, kun este 2 olisi vuorossa.

90 sentin kisaradalle lähdimme köpöttelylaukalla, jota en tajunnut radalla ollessani. Ykkösesteelle ponnistuspaikka ei sattunut yhtään, ja Puppe ponkaisi sille kauempaa. Jäin matkasta, mikä sekoitti pakan kokonaan. Jäin myös roikkumaan sisäohjaan kiinni, jolloin Puppe-raukka luuli meidän lähtevän oikealle ja alkoi katsella sarjaesteen a-osaa sillä silmällä, että se olisi seuraava este. Eihän se tietenkään ollut, jolloin eteen pölähtänyt kakkoseste ja puskeva kuski sekoittivat puolestaan Pupen pakan niin, että se kielsi esteelle. Radan toiselle esteelle vieläpä, voi jee. Sain pienen paniikkikohtauksen, kun ehdin ajatella, että tulee vielä toinen kielto ja siitä hylkäys. Sain itseni kasaan aika vauhdilla, vaikka uudessa lähestymisessä kesti tovi. Puppe ei vieläkään ollut ihan tietoinen hypättävästä esteestä, mutta melkoisella nohittamisella se päätti pelastaa kuskinsa ja mönki liki paikaltaan esteen yli. Kiitos, Puppe!

Viitosta eli trippeliä ylittämässä.

Esitimme taas suoralle linjalle seitsemän askelta, mutta pääsimme kolmosesta hitusen paremmin yli. Neloselle tuli taas pieni jarrutus, mutta matka jatkui siitä huolimatta laukan vaihtuessa hypyssä. Viitonen meni ok, mutta laukka ei vaihtunut taaskaan enkä saanut sitä korjattua. Puppe ei suostunut jarruttamaan, ja aika ehti loppua kesken uuden esteen tullessa vastaan. Kuutonen ylittyi ristimökellyksestä huolimatta ihan ok, ja Puppe vaihtoi siinä itsensä vasempaan laukkaan. Nyt jämäkillä jarrutuksilla sain Pupen raviin ja korjattua laukan oikeaksi ennen kuin suuntasin sarjalle. Laukka ei pyörinyt vieläkään, joten askeleen sarjavälin tahkosimme kahdella askeleella. Puppe oli onneksi kilttinä ja pelasti kuskin tässäkin kohtaa. Suorituksemme päättyikin tähän, sillä kiellosta koituneet neljä virhepistettä katkaisivat tiemme toiselle vaiheelle. Harmi! Ehkä ensi kerralla tajuan ratsastaa laukan sujuvaksi enkä köröttele niin kuin nyt.



Lopullinen tulos 70 sentin luokassa oli sininen ruusuke eli Puppe liidätti meidät hienosti toiselle sijalle puhtaalla radalla ajalla 29,87. Voittajaksi kirmasi vikkelä poni ajalla 27,85, ja kolmanneksi tulleelle kellotettiin aika 30,75. 90 sentin luokassa perusradan neljällä virhepisteellä olimme sijalla 16/20. Kisapäivä oli neljästä virhepisteestä huolimatta kiva, ja alan tosissani tykätä Pupesta. On se vain kiva ja kohtuullisen anteeksiantava ratsu ja tuntuu sopivan minunlaiselleni ratsastajalle. On mukava huomata, ettei se 90 senttiä ole enää korkeutena paha, mutta siinä joutuu jo oikeasti ratsastamaan. En voi enää suihkia menemään niin kuin pienemmillä korkeuksilla. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseen, sillä stopin jälkeen sain kasattua itseni, ja olihan tämä vasta kisaurani kolmas 90 senti luokka ja samalla ensimmäinen seuratasolla. Ei muuta kuin lisää treeniä, niin eiköhän tämä tästä parane.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta. Myös Kaisa ja Nora olivat kisaamassa, joten lukaiskaahan heidänkin kisakuulumisensa.

Revanssista sininen ruusuke

Sunnuntaina liityin Noran ja Kaisan jo lauantaina aloittamaan kisaviikonloppuun osallistumalla ABC Ratsastajien estekisojen 60 sentin luokkaan Pupen kanssa. Edellispäivänä oli jo kisailtu koulussa, jonka Noran ja Kaisan reippaudesta poiketen skippasin vailla mitään ongelmaa. Koulukisat eivät vain ole minun juttuni, ainakaan vielä. ABC Ratsastajien järjestämät kisat olivat muuten ensimmäiset oman tallini ulkopuoliset kisat, ja ne eivät todellakaan menneet nappiin päivää vaille vuosi sitten. Niinpä tämän kerran suurin tavoitteeni oli pysyä hevosen selässä niin verryttelyssä kuin kisaradalla ja kaikki muu sen päälle olisi vain plussaa. Kaisan ja minun luokassa osallistujia oli 21, ja oma lähtövuoroni oli 17:s.

Sileän verryttelyn pääsimme menemään kentällä, joka muutamaa vettyneempää kohtaa huomioimatta oli ihan asiallisessa kunnossa. Pupesta oli jännää, kuinka kentällä oli kerralla niin paljon muita hevosia, ettei se käynnissä juuri kiinnittänyt minuun huomiota. Annoin sen kävellä pitkillä ohjilla rauhassa, sillä olin hieman etuajassa verryttelemässä. Ravissa pyörittelin ympyröitä ja koetin houkutella Puppea kiinnittämään huomiota minuun ja liikkumaan. Meno oli sellaista himmailua, mutta ei onneksi ihan niin pahaa kuin mitä olemme joskus esittäneet. Nora oli seuraamassa verkkaa ja tuumasi aiheellisesti, että enemmän liikettä. Tsemppasin tämän jälkeen vähän, ja Puppekin liikkui vähän paremmin hetkittäin. Laukassa Puppe liikkui helpoiten, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän. Puppe kuitenkin tuntui olevan hereillä, joten en tohtinut alkaa prässätä sitä liikaa, vaan siirryin odottamaan hyppyverryttelyihin pääsemistä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut sellaista fiilistä, että apua, mitähän tästä tulee.

Yhteishyppyverryttelyssä oli muistaakseni kuusi ratsukkoa, ja pääsimme nopeasti hyppäämään. Vasemmassa kierroksessa tulimme pystyn (ratapiirroksen este 1) kolmesti. Ensimmäisellä kerralla pudotimme puomin, toisella kerralla puskin Puppea, mutta pääsimme yli, ja kolmannella kerralla tuli paras hyppy, kun tottelin opettajan neuvoja laittaa Puppe liikkumaan keula ylhäällä ja malttamaan itse. Oikeassa kierroksessa hyppäsimme okserin (este 2) kahdesti. Hypyt sille tulivat ihan asiallisesti, ja se riittikin verryttelyksemme. Puppe heräsi ihan mukavasti hypyissä, ja maltoin lopulta itsekin olla rennompi. Sen pohjalta olikin hyvä jäädä odottamaan omaa vuoroa.

Radalle päästyäni tervehdin tuomaria ja otin alle mukavan pitkän laukan. Puppe tuntui liikkuvan kivasti, joten annoin sen mennä ja yritin olla rauhassa selässä. Ykkönen ylittyikin kivasti, ja laukka vaihtui hypyssä vasemmasta oikeaan. Kakkoselle suunnatessa laukka pääsi hyytymään, vaikka yritin nohittaa Puppea. Kakkoseste ylittyi vähän hitaasti, mutta onneksi puhtaasti. Laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Kolmosokserille tuli hyvä tie, vaikka olin vähän etukäteen sitä jännännyt. Hyppyyn lähdimme vähän lyhyemmän askeleen kautta, mutta Puppe oli silti hereillä ja vaihtoi taas laukan jo hypyssä oikeaksi. Neloselle laukka vähän hyytyi (taas!), jolloin otimme viimeisenä pienemmän askeleen. Este ylittyi silti ihan ok, ja yritin ratsastaa Puppea välissä eteen. Olin vähän myöhässä, jolloin Puppe otti seitsemän askeleen väliin ylimääräisen eli tulimme suoran linjan kahdeksalla askeleella. Viitoseste ylittyi kuitenkin vaivatta, vaikka vähän hitaasti. Matka kuutoselle oli pitkä, joten yritin taas herättää Puppea siinä jo vähän onnistuen. Niinpä perusradan viimeinen eli kuudes este ylittyi puhtaasti, laukka vaihtui hypyssä vasemmaksi ja pääsimme starttaamaan toisen vaiheen, johon kuuluivat esteet 7-12.

Seiskalle Puppe hyytyi ja otti miniaskeleen, jolloin karehduin ja muistutin viimein raipalla, että tahtoisin liikettä. Puppehan pahastui ja teki kunnon takajalkapotkun protestiksi, mutta liikkuipahan sen jälkeen. Kasi menikin kivasti yli ja päätin rohjeta kääntämään ysille esteiden 11 ja 12 välistä. Puppe sujahti siitä hyvin, ja sain suoristettua kuitenkin kaksi askelta estettä kohti, jolloin Puppe ehti päästä kartalle, hyppäsi esteen hyvin ja vaihtoi taas laukan jo hypyssä oikeaksi. Kympille kaarsin seiska- ja kuutosesteiden välistä ja sain suoristettua Pupen kohtuullisesti esteelle. Hyppy oli ihan ok, ja matka jatkui yhdelletoista. Nyt pääsimme suoran linjan seitsemällä askeleella ihan hyvin. Käänsin mahdollisimman nopeasti viimeiselle esteelle, ja Puppe kääntyi aika mukavasti. Este ylittyi vaivatta, ja olimme saaneet puhtaan radan. Jes! Kiittelin Puppea rutkasti, sillä se teki todella hyvin osuutensa. Se eteni kuitenkin paljon paremmin kuin mitä monella tunnilla, se ei epäröinyt mitään estettä ja kaiken lisäksi vaihtoi hienosti jokaisen laukan jo hypyssä. Hieno hevonen!



Oman suoritukseni jälkeen kuulin aikani riittäneen sillä hetkellä toiseen sijaan, mutta minun jälkeeni oli vielä neljä ratsukkoa. Loppujen lopuksi selvisi, ettei kukaan kiilannut ohi. Voiton napanneelle pienelle, mutta sitäkin vikkelämmälle ponille todella näppärän ratsastajansa kanssa hävisimme reilusti 4,31 sekuntia, kun oma aikamme oli 34,78. Eroa kolmanneksi tulleeseen oli niukasti 0,6 sekuntia, mutta tällä kertaa se riitti. Näin kumosin Pupen hienolla avulla traumani tämän seuran kisoja kohtaan sijoittumalla luokassa toiseksi ja saaden sinisen ruusukkeen. Kyllähän hymyilytti! Naureskelinkin, että alan niin kisata 60 senttiä enkä enää mitään muuta. Ei nyt sentään, mutta on kiva huomata, että joskus saan oltua itse hereillä sekä heräteltyä ratsunkin siten, että tuloksena on näin mukava kokemus.

Videosta kiitos Noralle!

Ilmalento Apollo VI:lla

Jos uskoisin selviin merkkeihin, tulkitsisin tämän päivän estekisakokemukseni tarkoittavan, että minun on syytä jatkossa pysyä kiltisti oman seurani estekisoissa. Ilmoittauduimme tosiaan molemmat Noran kanssa ABC Ratsastajien estekisojen 60 sentin luokkaan Aapolla. Luokkaan oli ilmoittautunut 18 lähtijää, mutta kisapaikalle saapui 14. Aapolla oli ilmeisesti alkutalvea rinnassa, sillä jo aamulla tarhaan vietäessä se oli hyppinyt onnesta pörheänä pystyyn. Sisälle ruuna tuli kuitenkin ihan maltillisesti eikä karsinassakaan ollut aikaisempaa kummallisempi.

Koska Kaisa oli ihanasti auttamassa Aapon kanssa, kävimme Noran kanssa tutustumassa rataan yhdessä. Rata vaikutti mutkattomalta. Linjojen välit olivat 24 metriä eikä yksikään este ollut puomeja ja tolppia kummempi. Uusinnassa oli neljä estettä, ja löysimme Noran kanssa vain kasille vähän tiukemman tien. Luokan arvosteluna oli tosiaan 367.1, joten uusinnassa olisi pitänyt ratsastaa tiukkojen teiden sijasta vain reippaasti, jos ajasta halusi kisata.

Minun vuoroni oli ensin ja olin luokan toisessa verryttelyryhmässä. Pääsin kävelemään ja ravailemaan Aapon kanssa maneesiin, kun ensimmäinen kisaaja starttasi. Aapo ei olisi malttanut pysyä paikoillaan, vaikka Norakin oli sitä pitelemässä. Lopulta saimme satulavyön ja jalustimet säädettyä, ja saatoin alkaa verrytellä. Opettaja oli mukavasti neuvomassa ja neuvoi taivuttelemaan kunnolla ja ratsastamaan molemmat pohkeet läpi. Pyörimme aika pitkään oikeassa kierroksessa, johon pohkeeni tuntui menevän läpi. Aapo liikkui kivasti ja välillä jopa pyöreästi eikä asetusten saaminen ollut homma eikä mikään. Ravissa Aapo yritti ensin olla kuuntelematta pohkeita, mutta alkoi toimia ajan kanssa paremmin. Vasen kierros oli selvästi hankalampi eikä pohkeeni tuntunut aluksi tarkoittavan mitään, mutta hiljalleen meno parani hieman, kun muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Annoin Aapon kävellä hetken aikaa pitkällä ohjalla, kunnes tuli meidän verkkaryhmämme aika suunnata esteradalle hyppäämään.

Kas näin, asetusyritys molempiin suuntiin yhtä aikaa!

Heti radalle päästyämme Aapo nosti itsekseen laukan ja lähti menemään. Pidätteet eivät menneet läpi, jolloin käytin seinää apuna jarrutuksessa. Sen jälkeen Aapolla ilmeisesti hirtti ajatus menemisestä eikä meinaamisesta kiinni, jolloin pidätteet menivät vielä vähemmän ja oikeastaan eivät ollenkaan läpi. Opettaja käski asettamaan hevosta reilusti ja pyöräyttämään voltin, mikäli se yritti lähteä kaahottamaan. Niinpä teimme tätä. Aapo tarjosi tässä välissä muutamat pukitkin, mutta sen verran maltilliset, että pysyin kyydissä. Kun en saanut toteutettua opettajan vinkkejä kunnolla, siirryimme käyntiin ja annoimme muiden hyppiä ensin. Tämä vähän rauhoitti menoa, ja koetin puhallella omat jännitykset vähemmäksi, ilmeisen heikosti onnistuen. Kun muut olivat hypänneet verkkaesteen (este numero 1) oikealta, tulimme sitä Aapon kanssa kahdesti. Ensimmäisellä yrittämällä Aapo pudotti raville enkä saanut sitä ennen estettä enää laukalle. Esteeltä se sentään nosti laukan, mutta unohti taas pidätteet. Toinen hyppy onnistui laukassa ihan ok.

Aapo asiallisena käyntiverkassa.

Vasemmassa kierroksessa annoin taas muiden hypätä rauhassa verkkaesteen, joka oli ratapiirroksen este numero 2. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteet kunnolla läpi, ettei ratsu pääsisi kiihdyttelemään. Aapo tuntui kivalta, ja hyppy okserille oli mielestäni ihan ok. Sen jälkeen huomasin, että ratsu ajattelee kiihdyttämistä ja aioin alkaa ottaa kiinni. Olin pahasti myöhässä. Aapo ehti alkaa nakella pieniä pukkeja, joista jo ensimmäinen sai tasapainoni horjahtamaan. Niinpä en enää kestänyt toista pukkia, vaan mätkähdin etujalkojen vierestä alas. Tässä hulinassa ehdin lyödä oikean puolen kasvoistani ilmeisesti Aapon pään kanssa yhteen. Ihme ja kumma kyllä mihinkään muualle ei sattunut, ei edes mätkähdys maahan. Olin nopeasti putoamisen jälkeen tilanteen tasalla ja nappasin viereeni ihmettelemään tullutta Aapoa suitsista kiinni, kun kuulin jonkun huutavan ottamaan ratsu kiinni. Tässäkään vaiheessa ei kolottanut muualta, mutta poskessa alkoi tuntua pientä jomotusta.

Ravikin onnistui todistetusti.

Pian ympärillä olikin ihmisiä kyselemässä vointia, ja opettaja tarkisti, haluaisinko vielä mennä. Olin epäillyt ikävintä jo ennen suunnanvaihdosta, joten päätin jättää leikin tällä kertaa kesken. Siitä pääsikin Nora kyytiin, kun itse lähdin katsojana olleen lääkärin tarkistettavaksi. Sain kasvoilleni kylmäkallen pyyhkeeseen käärittynä. Pääsin onnekseni katsomaan, kun Nora pisti Aapon kuriin ja ratsasti hienon nollasuorituksen ollen näin seitsemäs ratsastaja kolmestatoista startanneesta kisaajasta. Hienoa, Nora! Opettajalta oli tullut kommentti mennä rata rauhassa, joten voitosta ei päässyt enää kisaamaan. Tärkeintä oli saada ratsu taas kuriin ja tasainen suoritus päätteeksi. Hassua, miten videolta katsottuna meno näyttää rauhalliselta, vaikka selkään se tuntui kaikelta muulta. Ehkä nuo olivat ne pari ainoaa hetkeä, kun Aapo vähän kuunteli aran kuskinsa pyyntöjä.

Ei siis mennyt ihan kuin suunnitelmissa nämä kisat. Jostain syystä ei silti juuri harmita, vaikka selässäoloaikani jäi varmaan alle varttiin ja pulitin tästä kivistävästä kokemuksesta 30 euroa. Istuntani ja tasapainoni eivät tosiaan vieläkään kestä pukkeja, vaan rytkähdän heti kättelyssä etupainoiseksi. Siitä on tänäänkin todistetusti hyvin lyhyt matka maahan. Nyt jälkikäteen tietysti olisi ollut kiva päästä hyppäämään rata, mutta en olisi millään saanut Aapoa kuriin. Rata olisi ollut siis vielä hirveämpi ja turvattomampi kuin mitä verryttelymme. Opettajallekin tuli aivan puun takaa Aapon käytös, mutta hevosen puolustukseksi on sanottava, että ne olivat sen ensimmäiset kisat tällä tallilla. Kai sitäkin jännitti eikä minun jännitykseni juuri pelastanut tilannetta. Tulipahan sentään yritettyä käydä muualla kisaamassa ja tuskin annan tämän kokemuksen kuitenkaan minua pelottaa kokonaan pois muiden kisoista. Ehkä myös opin nojaamaan jonnekin muualle kuin eteen, kun hevonen pukittaa. Lääkärilläkin kävin vilauttamassa vähän myöhässä tullutta halloween-naamaria eikä mikään onneksi ollut mennyt kunnolla rikki. Ensi kerralla paremmin, eikö niin?

Loppuun vielä aiheellinen varoitus kaikille ratsujen selkään uskaltaville. Muistakaa pysyä kiltisti siellä hevosen selässä tai jos on aivan kertakaikkisen pakko laskeutua hallitsemattomasti kyydistä, niin älkää siinä vaiheessa ottako millään ruumiinosallanne kosketusta hevoseen. Muuten pahimmassa tapauksessa saatte yhtä päheän naamarin, jolla pelotella vastaantulijoita myös halloweenin jälkeen. Naamarilla onnistuu myös leikkiä poskensa ruokaa täyteen ahtanutta hamsteria ennen kuin kasvot malttavat palautua ennalleen. Niin ja käyttäkää sitä turvaliiviä. Minullakin oli se päällä hupparin alla.


 
Kuvista ja videoista kiitos Noralle ja Kaisalle!