Totuttelemista ja pieniä onnistumisia

Vuoden viimeinen estevalmennus hurahti Loren kyydissä. En ollut siis itse ehtinyt toivoa ratsua, mutta olin varovaisen yllättynyt opettajan valinnasta. Vaikka viime estetunti tämän hevosen kanssa ei mennytkään ihan putkeen, oli minulla Loresta kuitenkin hyvä fiilis. Kuten monien muiden hevosten kanssa, homma toimisi, jos kuski vain on hereillä.

Alkuverryttelyssä pyörittelin ravissa ja laukassa ympyröitä. Oma istunta oli varsin epätasapainossa etenkin laukassa, joten keskittymistä meni valtavasti tukevamman istunnan löytämiseen. Jostain syystä Loren laukka oli muka sellaista, että seilasin selässä miten sattuu. Kevyt istunta auttoi tähän, mutta koko tuntia en kuitenkaan siinäkään asennossa olisi voinut kököttää. Hiljalleen sain itseäni paremmin laukan rytmiin, mutta parannettavaa olisi ollut rutkasti. Lore kulki ihan kivasti eikä kaivannut kummempia hoputuksia. Hidastamiset puolestaan vähän venyivät, joten testailin sitten muutamat siirtymät alaspäin. Tätäkin olisi saanut viilata enemmän, mutta huithapelina jätin homman puolitiehen. Kaikeksi onneksi Lore ei missään vaiheessa koettanutkaan ottaa vauhtia omiin kavioihinsa, joten puolittain tehdyt hidastamistreenit eivät pilanneet tätä kertaa.

Tunnin mielenkiintoisin tehtävä oli minulle kahden ympyrän harjoitus. Siinä isommalla ympyrällä oli kaksi kavalettia ja pienemmällä ympyrällä yksi puomi. Tarkoituksena oli saada mentyä molemmat ympyrät tasaisesti aloittaen isommasta ja siirtyen pienempään. Kavalettien väliin haettiin ensin neljä askelta. Aluksi saimme mentyä tehtävän Loren kanssa kivasti. Se kääntyi hyvin ja säilytti silti tasaisen menon. Sitten tehtävää muutettiin siten, että ensin matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ja kavalettien väliin pistettiin neljä askelta. Suunta vaihdettiin hyppäämällä kauempana ollut ristikko laukka oikeaksi vaihtaen ja siitä sama homma oikeaan kierrokseen. Sen jälkeen puolestaan yksittäisen kavaletin avulla laukka vasemmaksi ja kavalettien väliin kolme askelta. Siitä vielä suunnanvaihto ja oikeassa kierroksessa sama.

En tajua, mitä oman vuoron odottelun aikana tapahtui, mutta töpeksimme Loren kanssa tehtävän heti alusta alkaen. Väliin hurahti heti kolme askelta, vaikka neljää tavoiteltiin. Kun yritin vaikuttaa menoon, väisti Lore puolestaan ensimmäisen kavaletin. Melkoisesti saimme säätää ennen kuin lopulta saimme neljät askeleet toivotusti. Kolme askelta ei sitten ollutkaan mikää ongelma, kunhan annoin hevosen edetä. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että pienempi ympyrä sujui jokaisella kerralla ihan kivasti. Vielä iloisempi olin siitä, että sain suunnanmuutoshyppyjen aikana laukat vaihtumaan. Kerrankin katseeni ja johtamiseni olivat mukana hommassa. Parempi mieli olisi tosin taattu sillä, että olisin tajunnut, mitä tein neljän askeleen väleissä väärin, kun en saanut hevosta hallintaan tai aiheutin sen väistämiset.

 Lopuksi pääsimme hyppäämään vielä radan. Tunnin aikana isoimmat ongelmat olivat olleet joko vaihtumattomissa laukoissa tai vääräksi esteellä vaihtuneissa. Muuten Lore kulki ihan mukavasti ja valtaosan ajasta olin tietoinen siitä, mistä kohti hypätään. Radalla ei sitten tullutkaan onneksi uusia ongelmia. Ykkösesteellä sain laukan vaihtumaan, joten kakkoselle ja kolmoselle pääsi jatkamaan hyvin. Väliin meni sujuvat kuusi askelta. Neloselle suunnatessa Lore yrittin vähän puskea sisälle, mutta saimme kuitenkin kohtuullisen tien. En edes yrittänyt vaihtaa laukkaa tässä vaiheessa, vaan jätin sen viitosesteelle. Tie vähän kärsi matkan aikana, joten johtamiseni viitosella oli puutteellinen, jolloin laukka jäi vaihtumatta. Lore ei tosin heti halunnut pudottaa raville uuden laukan nostoa varten, jolloin tie kuutoselle oli hirveä. Lore kuitenkin kiltisti ylitti sen ja laukkasi seiskalle neljällä askeleella.

Radasta päällimmäisenä harmituksena oli viitosen ja kuutosen mokat. Ilmeisesti emme töpeksineet kuitenkaan riittävästi, sillä emme päässeet ottamaan sitä kohtaa uusiksi. Aikakin tosin oli jo tässä vaiheessa vähissä. Radassa olin kuitenkin tyytyväinen sen kohtuulliseen tasaisuuteen. Aiemmin tunnilla tekemäni mokat ja niistä johtuneet Loren kavalettien väistöt saivat minut ilmeisesti keskittymään hieman paremmin siihen, että tuon hevosen esteelle järkevästi. Niinpä Lore hyppeli esteet ongelmitta ja pysyin itsekin niissä hyvin mukana. Tunnin aikana tosin tunsin muutamia kertoja, kuinka pohkeeni heilahtivat taakse. Olin sitten unohtanut pitää jalkani kevyesti tuntumalla, kun näin pääsi käymään. Kiitosta annan itselleni kuitenkin katseen ja johtamisen ihmeen hyvästä yhteistyöstä tällä tunnilla.

Tunnista jäi hyvä fiilis, vaikka minulla menikin aikaa siihen, että totuin Loren menoon. Pienet onnistumiset palkitsivat mukavasti, ja tohdinkin pyytää Lorea ensi viikollekin ratsukseni. Jospa näitä pieniä mukautusmiongelmia olisi silloin vähemmän, ja pääsisimme treenaamaan alusta alkaen vähän sujuvammin. Lore ei välttämättä olisi yhtään hullumpi esteratsu. Nähtäväksi jää, miten mahdollinen yhteistyömme alkaa sujua.

Keskittymisen hyvä vaikutus

Vuoden toiseksi viimeinen estevalmennus hurahti toivomani Eetun kyydissä. Muut ratsastajat menivät ilman satulaa, mutta minä nynnyilin ja otin satulan matkaan. Tunnin alussa aioin yrittää mennä kuitenkin ilman jalustimia, mutta niin vain tunnin lopussa tajusin pitäneeni ne sinnikkäästi matkassa. Ehkäpä joskus voisi esimerkiksi jumppasarjalla treenailla ilman jalustimiakin.

Alkuverkka mentiin taas itsenäisesti eikä siinä ollut kummempaa. Eetu oli kivasti kuulolla, mutta edelleen melkoisen jännittynyt. En vielä näiden kertojen aikana ole keksinyt, miten muuten kuin löysäämällä ohjaa reilusti voi saada tätä ponia rennommaksi. Ehkäpä jokin koulutunti voisi antaa vihiä asiasta. Ennen rataa tehdyissä hypyissä keskityttiin hyviin teihin myös esteen jälkeen sekä toisena koetettiin vaihdella laukkoja oikein. Minulle tuli noottia siitä, että annan hevosen puskea esteen jälkeen ihan minne se haluaa. Niinpä ohjeeksi tuli käyttää koko tila hyväksi.

Oikeassa kierroksessa tämän toteuttaminen oli hitusen helpompaa, mutta vasemmassa kierroksessa sisäpohkeeni ei tuntunut haluavan tehdä mitään asian eteen. Kumma juttu, sillä yleensä vasen pohkeeni on joskus jopa toiminut. Kenties siihen suuntaan vinkkurallaan oleva istuntani antoi hevoselle vihiä, että karkaa vain tänne. Lisäksi johtamiset esteillä lisäsivät ongelmaa, sillä silloin keskityin aivan liikaa ohjiin pohkeiden sijasta. Onneksi saimme muutamia kertoja jatkettua esteenkin jälkeen toivotusti suoraan, jolloin saimme vähän ongelmaa korjattua.

Korkeudet radalla pysyivät 50-60 sentin tuntumassa. Ensimmäinen kierros meni meillä vähän ajatuksetta. Ykköseste oli kavaletti, joka ylitettiin ympyrällä vasemmassa kierroksessa. Siitä jatkettiin esteille kaksi ja kolme. Väliin meni meillä neljä askelta, vaikka tuntuikin hitusen ahtaalta. Olisi pitänyt siis ottaa joko kiinni tai pyytää reippaammin eteenpäin. Kolmosen jälkeen tuli muistikatkos, joten pyöräytin ylimääräisen ympyrän, jotta pääsin ylittämään neloskavaletin. Siitä viitoselle ja johtaminen, mutta laukka jäi vaihtumatta. Eetu nosti ravin kautta nopeasti oikean laukan. Sitten mentiin taas kavaletti ympyrällä ennen menoa seiskalle, kasille ja ysille. Väliin meni muistaakseni kolme ja viisi askelta. Siitä kympille, jossa keskityin taas johtamaan liikaa, jolloin tie yhdelletoista kärsi ja mentiin vähän miten sattuu. Kaksitoista meni ok, hitusen ehkä ahtaasti. Kolmeatoista ei ensimmäisellä kerralla hypätty ollenkaan, kun se tuli vasta toiselle kierrokselle lisäyksenä.

Ensimmäinen kierros tuntui melkoiselta hutiloinnilta. Tiet olivat vähän miten sattuu, mutta Eetu meni kiltisti yli. Parit välit tuntuivat turhan ahtailta, jolloin paljastui, etten yrittänyt pitää laukkaa samanlaisena läpi radan. Tiet taas kärsivät aina, kun mietin laukanvaihtamista. Jostain syystä ajatukseni keskittyvät aina ohjiin siinä vaiheessa, ja pohkeet jäävät johonkin odotustilaan. Opettajalta tuli myös jälleen kommenttia siitä, että tila tulisi käyttää paremmin.

Toiselle kierrokselle lähdin sitten tsempaten itseäni keskittymään. Ei liene yllätys, että keskittymisen kanssa rata meni niin paljon helpommin. Uusia ongelmia ei tullut, päinvastoin. Tällä kertaa ehdin miettiä enemmän teitä ja lakata murehtimasta laukanvaihtoja, sillä Eetu oli vikkelä vaihtamaan myötälaukan ravinkin kautta. Radassa olin erityisen tyytyväinen esteiden 10 ja 11 tiehen, sillä ensimmäisellä kierroksella valuin kunnolla vasemmalle ja ylitimme esteen numero 11 vasenta reunaa hipoen. Tällä kertaa olin jo ennen kymppiestettä hereillä, jolloin saatoin valita paremman tien yhdelletoista. Eetu myös meni tämän kierroksen paljon tasaisemmin. Ilmeisesti sekin huomasi, että kuski oli jopa hereillä.

Tämän kerran anti oli keskittymisen taika. Nyt pitäisi opetella keskittymään kunnolla koko estevalmennuksen ajan eikä vain muutaman viimeisen minuuttin ajaksi. Tällä tavalla pystyisi todennäköisesti alkaa korjata niitä ikuisuusongelmia sen sijaan, että uusia ongelmia pulppuaa koko ajan lisää. Eetu ansaitsi kyllä tästäkin kerrasta kiitokset. Se on mukavan kiltti poni, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää kuskiaan. Ja vaikka ei pääsisikään ratsastajan mietteistä perille, menee se eteen laitetut esteet mukisematta yli. Nyt sitten vain hetkellisesti kutistavaa konetta joulupukilta kovasti vielä toivomaan, niin Eetu-putken ei tarvitse päättyä tähän.

Hörisevän ihanaa joulua kaikille!

Istuntaharjoitukset paikallaan

Tällä kertaa tuli melkoinen yllätys pollearpajaisissa. Olin kyllä nähnyt, että ikiaikaista suosikkiani eli herra Hilanteria on liikuteltu hiljalleen, mutta sen paluu tunneille oli täysi yllätys. Hilanterilla oli siis ollut jonkinlainen jalkavaiva, jonka seurauksena se taisi olla tunneilta poissa yli vuoden. Kipusinkin aika odottavaisin mielin tämän herran kyytiin kovasti muistellen, milloin sillä viimeksi olen mennyt. Blogi osasi kertoa, että viime kertamme oli 1.10.2010 ja silloin hommat menivät aikalailla puihin. Hilanterihan toimii sen mukaan, mitä sattuu sen kerran kuskista tykkäämään. Mikään hernepeltoturpa se ei ole, mutta ei ala arvailla, mitä kuski mahtaa pyytää. Meillä on joskus homma toiminut varsin kivasti ja sitten taas on ollut kertoja, kun polle joko luulee olevansa rodeoratsu tai sitten tyynesti parkkeeraa itsensä keskelle maneesia eikä liikahda. Silti tämä hevonen pysyy suosikkien kärjessä, juuri ihastuttavan ja vihastuttavan luonteensa takia.

Tällä kertaa tunnin aiheena oli istuntatreeni. Porukka oli aloitellut asiaa jo viime kerralla, jolla en itse ollut. Olin siis aika tyytyväinen, kun sama teema jatkui. Istuntaa kun ei koskaan voi harjoitella liikaa, valitettavasti. Ensimmäisenä opettaja ohjeisti hengityksen kanssa. Sisäänhengityksessä piti ajatella, että kyljet paisuvat samoin kuin vähän selkäkin. Uloshengistyksessä puolestaan kyljet saivat tipahtaa alas ja vatsa vähän mennä selkää kohti, jolloin mahdollinen notkoselkä vähän oikenisi. Paikoillaan harjoiteltuna sain vähän asiasta kiinni, mutta liikkeelle lähtiessä oli haastavampaa. En osannut keskittyä sekä hengittämiseen että hevoseen, joten vuorottelin niitä. Sisäänhengityksen tajuaminen oli helpompaa, mutta uloshengityksessä oli vaikea saada vatsaa vedettyä sisään rennosti, ei pakottamalla.

Seuraavaksi hengitystä käytettiin osana siirtymisiä. Sisäänhengitys tehtiin normaalisti ja uloshengityksen lopussa hevonen aluksi pysäytettiin ja siirryttiin takaisin käyntiin ja seuraavaksi nostettiin ravi ja siirryttiin käyntiin. Alussa Hilanteri ei halunnut pysähtyä sutjakasti, vaan koetti valua eteenpäin. Yritin keskittyä hengittämisen sovittamiseen apujen kanssa, jolloin pysähdykset alkoivat sujua aika hyvin. En tiedä sitten, teinkö jo ennakkoon jotain pieniä apuja, mutta Hilanteri tuntui huomaavan, että uloshengitykseni tarkoitti pysähtymistä ja oli mukavasti niinä hetkinä kuulolla. Sama homma kävi myös ravista käyntiin siirtymisissä. Hilanteri siirtyi näpsäkästi, ja hihkuin mielessäni. Raviin siirtymiset onnistuivat ihan ok, mutta tarmokkuus oli vähän kaukana. Ihan pahimpia raahautumisia ne eivät olleet, mutta parannettavaa olisi ollut melkoisesti.

Hilanterilla ei vielä saanut laukata kauhean paljoa, joten laukkatehtävää pääsimme tekemään kahdesta kolmeen kertaan suuntaansa. Pitkän sivun alusta nostettiin hengitysharjoituksen mukaisesti laukka, pyöräytettiin keskiympyrä ja laukattiin sivun loppuun. Tavoitteena oli istua mahdollisimman eleettömästi. Hilanteri oli tunnin aikana tarjonnut monet kerrat hidasta rämpimistä, ja olin ilmeisesti ollut liian nukuksissa vaatiakseni sitä niinä hetkinä liikkumaan. Tämä kostautui kauniisti laukkaosuudessa. Hilanterin saaminen laukkaan vaati melkoisia ponnisteluja samoin kuin sen pitäminen siinä. Turhauduin melkoisesti, mikä oli toinen vikatikki tämän hevosen kanssa. Peli on aikalailla menetetty, jos Hilanteri huomaa kuskin hiiltyvän. Yleensä oma toiminta menee myös tässä vaiheessa häseltämiseksi, jota hevonen ei arvosta yhtään. Yritin nollailla omaa päätäni, jotta saisin edes kohtuullisen laukkapätkät. Yhdellä kerralla sain opettajalta kommentin, että istun laukassa hyvin, mutta muita kommentteja ei sadellut, kun aikani meni Hilanterin kanssa väitellessä siitä, laukataanko nyt oikeasti vai pelleilläänkö. Jäin tässä tappiolle valitettavasti.

Loppuun otettiin vielä tiukempia kulmakääntymisiä, jossa omaa vartaloa piti muistaa kääntää käännöksen suuntaan sen sijaan, että retkahtaisi käännöksen suuntaan. Tässä kohtaa Hilanteri muistutti minua, miksi siitä tykkään. Polle kääntyi varsin terävästi ja hyvin pitkälti pelkästään oman vartaloni käytöllä. Jopa harjoitusravissa saimme hyviä käännöksiä, vaikka oma istuntani hajoili vallan tehokkaasti. Hilanterille helpommalta suunnalta tuntui vasen kierros, kun taas oikeaan sai vähän käyttää ulkoapuja terävämmän käännöksen saamiseksi. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka pienillä avuilla tämäkin ratsu halutessaan saattoi toimia.

Tunnin aikana ei opettajalta onneksi tullut mitään uutta ja mullistavaa istuntavirhehoksautusta. Kommenttia sain siitä, että kevyessä ravissa jään vähän liikkeestä jälkeen, joten saisin keventää vähän enemmän eteen. Kevennyksestä tuli kehu siitä, että se on sopivan pientä eikä sen luulisi häiritsevän hevosta. Harjoitusravissa taas tykkäsin nojailla taakse, joten ajatus vähän eteenpäin kallistumisesta oli paikallaan. Laukassa sen yhden kommentin perusteella meni ihan hyvin. Olisi mielenkiintoista päästä hiomaan istuntaa ja korjaamaan sitä vasemmalle kiertyneisyyttäni. Pitäisi löytää jostain joku istuntaguru ja lähteä sinne tuskailemaan ja toivottavasti myös onnistumaan. Kuten aina, hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Tyytyväinen poniratsastaja

Eetu tallin kesäkuun 2011 kisoissa. En siis ole itse kuskina.

Toiveeni meni kuin menikin läpi ja kipusin tämän kerran estevalmennuksessa ihanaisen Eetun kyytiin. Hihittelin melkoisesti, kun menin Eetun karsinaan. Poni oli muistelemaani vähän vielä pienempi, mutta selästä käsin sitä ei onneksi tuntenut. Vähän tosin mietitytti, miten tunti mahtaa mennä, sillä viimeksi olen mennyt Eetulla huhtikuussa 2010 enkä ole sen kanssa puomeja kummempaa koskaan mennyt. Onneksi Eetu on niin kiltti, että menisi tehtävät varmasti ilman ratsastajaakin.

Alkuverkka mentiin itsenäisesti ravaillen ja laukaten. Eetu jännittyy todella helposti ja sen rentouttaminen on hieman haastavaa. Alkuverkassa en saanut ponia kovin rennoksi, vaan ravailut ja laukat menivät vähän jännittyneenä. Eetu kuitenkin kuunteli tarkasti pyyntöjä, joten kiihdyttämiset, pidättämiset ja kääntymiset menivät varsin vaivatta. Ponilaukkakin vähän nauratti, mutta onneksi Eetu pian näytti, että kyllä siltä irtoaa ihan etenevääkin menoa. Ottipa se ravista yhden lyhyen laukkalähdönkin säikähdettyään maneesiin vilahtaneita katsojia. Onneksi Eetu säikähti niin, että painauduin vain tiukemmin satulaan siitä irtoamisen sijaan.

Ennen rataa otetut hypyt sujuivat ihmeen helposti siihen nähden, että hyppäsin Eetulla ensimmäistä kertaa. Sen laukka oli tasaista ja siitä oli helppo laskea askeleet hyppyyn, jolloin mukautuminen sujui aika vaivatta. Välillä Eetu vähän innostui ja yritti itse päättää vauhtia, jolloin keskityin enemmän rauhoittamaan menoa. Opettaja tarkkaili myös jumppasarjalla taas istuntaamme. Minulle tuli kommenttia olla edelleen vähän pystympänä. Katse ja kädet sen sijaan toimivat hyvin. Toisen tehtävän aikana kavaletin ja porttiesteen väliin haluttiin viisi askelta. Jätin ratkaisun tekemisen aina esteiden väliin, mistä tuli opettajalta noottia. Hän sanoi, että oikea vauhti on otettava ennen ensimmäistä estettä ja antaa hevosellekin mahdollisuus ratkaista tilanne. Nyt jäin vähän häiritsemään hevosta, kun aloin maiskutella juuri ennen toista estettä. Otin tästä nootista kuitenkin opikseni ja sain Eetun menemään jo ennen ensimmäistä estettä sellaista vauhtia, että viisi askelta meni sutjakasti ilman omaa häseltämistä.

Tuttuun tapaan sitten itse rataan. Esteet 1-7 olivat perusrata, jonka jälkeen hyppäsimme erillään tiukempia käännöksiä sisältäneen uusinnan eli esteet A-C. Perusrata alkoi vasemmassa laukassa ykkösokserin yli. Laukka ei vaihtunut tässä, mutta Eetu nosti nopeasti ravin kautta oikean laukan. Esteet 2-4 menivät hyvin kolmen laukka-askeleen väleillä. Sen sijaan viitossarjalle tultaessa oli hitusen liikaa vauhtia, jolloin se tuntui hivenen ahtaalta. Kuutoselle päästiin kivasti ja tässä laukka vaihtui oikeasta vasemmaksi. Sen sijaan kaarre seiskalle venyi liikaa nelosta kohti, jolloin tuli tehtyä ylimääräinen mutka, jota piti suoristaa seiskalle päästäkseen. Seiska meni hyvin ja olin perusrataan aika tyytyväinen. Ei ollut häseltämistä, ponnistuspaikat olivat aika selviä, ja poni meni yhtä kiihdytystä lukuun ottamatta aika tasaisesti.

Uusintaan lähdettiin oikeassa laukassa kaartamalla kakkos- ja seiskaesteiden välistä A-esteelle. Siitä laukka vipsautettiin vasemmaksi ja kaarrettiin B-esteen yli. Siinä laukka takaisin oikeaksi ja jälleen kakkos- ja seiskaesteen välistä C-esteen yli ja vielä oikealle kaartaen. Uusinnan ratsastimme kahdesti. Ensimmäinen kierros meni ihan kivasti, mutta hitusen isoilla teillä. Eetu kuitenkin vaihtoi laukat ja kääntyi varsin sutjakkaasti. Toisella kierroksella olin enemmän hereillä ja uskalsin ratsastaa tiukemmilla teillä. Eetu näytti tässä vaiheessa sen, miksi se on yksi suosituimmista esteratsuista tallilla. Se kääntyi tiukasti, pysyi hyvässä laukassa ja vaihtoi laukat ongelmitta. Vaikka tiet olivat tiukkoja, se eteni helpon oloisesti ja kevyesti. Opettajalta tulikin suorituksestamme kehuja, jotka annoin täysin ponille. Eetu teki työtä käskettyä mukisematta, jolloin sitä oli ilo ratsastaa. Tästä jäi todella hyvä fiilis, sillä harvoin uusintateiden harjoittelu on ollut näin tasaista ja sujuvaa.

Eetun kanssa oli siis kaikin puolin todella mukava hypätä. Poni teki kaiken pyydetyn ja vähän enemmänkin. Pienet esteet sillä meneekin kuin vettä vain, kun sen kanssa on aiemmin kisattu 90 sentin ratoja. Ainoa viilattava asia on Eetun pieni, hetkittäinen innostuminen, kun se koettaa ehdottaa sille sopivaa vauhtia. Toisaalta sen varmasti saa antaa edetä, mutta tässä vaiheessa tykkään vielä itsekin olla päättämässä, mitä tahtia mennään. Hymyilin kyllä leveästi tunnin jälkeen ja olin sangen tyytyväinen poniratsastaja. Siksipä kehtasin toivoa, että saisin mennä vielä ensi viikolla Eetulla. Joululahjaksi voisin toivoa sitä, että kutistun itse hieman tai että Eetu saa vähän korkeutta lisää. Uskon kyllä, että se jaksaa kantaa minut, mutta olemme silti vähän eriparia keskenämme. Mutta jospa sitä nyt kerran tai kaksi voi näyttää vähän hassultakin, jos meno sujuu molemmilta muitta mutkitta.

Hyvän mielen kerta

Tänään minusta tuli sitten liki kolmen vuoden jälkeen pelkkä tuntiratsastaja. Päätin lopettaa Veronan vuokrauksen, koska motivaationi itsenäistä ratsastusta kohtaan oli kadonnut jo jokin aika sitten ja oma jaksaminen on ollut vähän kortilla. Päätin ratsastella viimeisen kerran Veronan kanssa rennosti, jotta sekä minulle että sille jäisi hyvä mieli.

Aluksi suuntasin pellolle käppäilemään käynnissä. Pyörittelin siellä muutamat kiemuraurat ja ympyrät, kunnes suuntasin maneesiin. Pahaksi onneksi siellä oli jälleen estevalmennus menossa, joten puolisen tuntia meni siihen, että pyörin sinne tänne pienessä tilassa ratsukkoa väistellen. Tein sitten siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin keskittyä itseeni jopa hevosta enemmän, sillä siirtymissä tuppaan joko jäämään pidätteissä kiinni tai sitten nakkaamaan ohjat ylöspäin siirryttäessä löysäksi. Pysähdykset sujuivat kivasti ja käyntiin päästiin kohtuullisen hyvin. Verona tuntui napakammalta, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla myös käyntiä pyytäessäni. Se ei myöskään yrittänyt itse lähteä hiippailemaan pysähdyksistä käyntiin, vaan malttoi hienosti.

Ravista päästiin myös käyntiin helposti, mutta palaaminen takaisin raviin oli vähän hidasta. Huomasin myös, että ravia nohittaessa päästin hevosen valumaan taas pidemmäksi. En näemmä osannut keskittyä kahteen asiaan kerralla, vaan jommankumman oli kärsittävä. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, että jos olisin keskittynyt pyytämään nostoja hyvällä tuntumalla, olisiko tahmeus väistynyt sen seurauksena? Nyt annoin hevosen joka kerta valua raviin tarmokkaamman noston sijasta. Kiva saada näitä ajatusvälähdyksiä tässä vaiheessa, mutta onhan näistä toivottavasti jatkoa varten vähän apua.

Kun estevalmennuslainen jätti esteiden hyppimiset, hyödynsin maassa maanneita puomeja. Niitä pääsi menemään joko kahden puomin verran suoraan tai kolmen puomin verran vähän kaarrellen. Menin niitä hyvän tovin ravissa, ja Verona näytti tykkäävän pienestä vaihtelusta. Välillä sitä sai jopa jarrutella, kun se lähti vähän kiihdyttämään puomit huomattuaan. Puomeilla keskityin kääntämään hyvin sekä tavoittelemaan tasaista vauhtia. Veronalla meni tovi ennen kuin se jaksoi alkaa keskittyä puomeihin, mutta sen jälkeen turhat kolistelut vähenivät kummasti. Kaartamiset onnistuivat mukavasti, kun en jäänyt tuijottamaan seuraavaa puomia, vaan maltoin katsella aina vähän kauemmas. Suoralla olleiden puomien väliin tein välillä pysähdyksiä, jotka Verona kuunteli mukavasti. Muutaman kerran hain väliin myös vähän enemmän askelia ja sitten taas vähän vähemmän. Puomitreeni oli kivaa, ja saatoin vain kummastella, miten en aiemmin ollut voinut treenailla niiden kanssa enemmän.

Laukkaa en tällä kertaa ottanut ollenkaan, sillä tallivihkosestakin selvisi tammalla olevan edelleen siinä askellajissa virtaa. En halunnut pilata hyvää mieltä mahdollisella kaahotuksessa, vaan jätin sen askellajin mieluusti väliin. Loppuun pyörittelin ympyröitä ravissa ja hain asetuksia läpi. Hetkittäin Verona malttoikin rentoutua ja antaa myöten. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa hevosen venyttää alas eteen ohjan perässä. Tämän kerran tavoitteeni toteutui eli koko ratsastuksen ajan pysyi hyvä mieli eikä yhdestäkään asiasta tarvinnut oikeasti alkaa kinastella hevosen kanssa.

Ratsastuksen jälkeen oli pakko vielä hemmotella Veronaa leipä- ja porkkanapalalla. Pienesti jäi harmittamaan se, etten tässä 11 kuukauden aikana päässyt ihan niin hyvin perille tästä ratsusta kuin olisin halunnut. Pieniä edistymisiä havaitsin nyt syksymmällä, mutta esimerkiksi laukan suhteen emme päässeet oikeastaan yhtään eteenpäin. Siihen olisivat tosin auttaneet yksityistunnit, mutta kun nekään eivät kovin ilmaisia olleet. Mikään ratsastus ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, joten eiköhän Verona ehtinyt opettaa minulle asian ja toisenkin tässä ajassa. Kiitokset siitä tälle nuorekkaalle 18-vuotiaalle tammalle.