Kuinka sitä taas hidastettiinkaan?

Huono tuurini lauantailta paikattiin eilisellä tunnilla. Sain nimittäin pollearvonnasta Eetun. Poniherrahan on vähän ehkä minulle pieni (ai miten niin 178 cm ja 145 cm ei sovi yhteen), mutta ei sitä ratsastettaessa ajattele. Lähinnä silloin, kun nousee satulaan, tulee sieltä polvilleen alas ja tunnin päätteeksi laskeutuu satulasta. Keskimmäisestä kohdasta myöhemmin vähän lisää.

Treeninä oli vähän askellajien vaihtelua, pohkeenväistöä tavallisesti sekä vähän takaosakäännösmäisesti sekä loppumaistiaisena puomien avulla otetut laukkahallinnat. Aluksi pyrittiin saamaan pollet liikkumaan käynnissä ja ravissa reippaasti sekä askellajien vaihtelun kautta reagoimaan pyyntöihin herkästi. Eetun kanssahan tässä ei ollut mitään ongelmaa. Poni kipitti menemään oikein mainiosti, mutta vanha ongelmani jarrujen puutteesta tahtoi vähän näkyä. Yritin muistella toisen opettajan oppeja siitä, kuinka Eetu pitää kevyestä ohjasotteesta. Yritin siinä sitten antaa puolipidätteitä tasaiseen tahtiin tarvittaessa ja muistaa hellittää. Kyllähän sitä sopivaa raviakin löytyi.

Sitten siirryttiin tekemään laukkanostoja. Ihan missä vain sai nostella ja mennä hetken laukkaa, kunnes taas siirryttiin raviin tai käyntiin. Siinäpä heti alussa sitten pyysin laukkaa oikein nätisti ja Eetu vastasi samoin opein. Sitten päätin pyöräyttää voltin, mutta uralta poiketessani Eetu kompastui johonkin ja laskeuduin pehmeästi polvilleni maahan. Sitä ei oikeasti voi edes kutsua putoamiseksi! Mihinkään ei sattunut, koska pieni poni kompastuessaan lähestyi niin hyvin maata, että siitä oli oikein näppärä laskeutua. :) Tulipa tunnilla toinenkin selästä hevosen kompastumisen takia alas. Tosin vähän ehkä vauhdikkaammin. Onneksi kummallekaan ei sattunut mitään.

Siirtymätreenien jälkeen siirryttiin väistöihin. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskemmäs, suoristettiin ja jatkettiin aitaa kohden kääntyneenä väistöä samaan suuntaan. Tästä tehtiin myös lopuksi takaosakäännöismäinen pyöräytys toista pitkää sivua kohti. Eetuhan oli ihan huippu väistöissä! Käsittämättömän pienillä pyynnöillä se väisti ja oikein hienosti. Ainoa ongelma oli se, että kuski unohti pyytää myös eteenpäinmenoa, joten Eetu tahtoi itsenäisesti tehdä aika jyrkkääkin väistöä tuosta noin vain. Takaosakäännösmäinen väistätys tuotti kuskille ongelmia aluksi, kun käsien ja jalkojen paikat menivät vähän sekaisin. Mutta kun ne hahmottuivat, kääntyi Eetu tämänkin aika kivasti.

Puomitreenissä Eetu oli jo hyvin malttamaton. Kevyellä laukkapyynnöllä se otti kunnon spurtin ja siinäpä sitten yritin hokea itselle, että puolipidäte, myötäys, puolipidäte, myötäys. Jarrut tahtoivat tosin olla hivenen hukassa. Mutta viimeinen harjoitus, jossa piti mennä ensimmäinen puomiväli kuudella askeleella ja toinen viidellä, meni nappiin. Ensin kyllä näytti siltä, että jompikumpi venyy tai lyhenee, mutta tuurilla ja Eetun taidolla askeleet sattuivat kohdille. Ennen tälle tehtävälle pääsyä jouduin pyöräyttämään käynti- ja ravivoltit, jottei Eetu olisi laukkaillut oman päänsä mukaan tehtävää.

Mukava tunti oli, joskin kuskin käsittämätön huonous reippaampien hevosten hallinnasta oli haitaksi. Eetu oli muutoin oikein mainio ja ennen kaikkea kevyt ratsastettava. Sellaisella on ilo mennä aina näiden tervakavioiden jälkeen. Kloonaan kyllä Tuiskun itselleni. Se ei juurikaan kaahaa tai laiskottele, joten jarruton ja kaasuton kuski pärjäisi sen kanssa mainiosti.

Havahtumista ja ehkä jopa oppimista

Jaaha, taas on iskenyt laiskuus ja monta kertaa on kirjoitusrästissä. Ei muuta kuin tiivistä listausta ja kunnolla sitä raippaa, jotta laiskuus unohtuu.

Tiistai 21.7.

Otin tosiaan ekstratunnin tiistaille, sillä kyseisenä päivänä tuli tasan kolme vuotta siitä, kun aloin käydä tallilla. Jippii. Pollekseni valikoitui Pera ja aiheena koulu, joten olin ihan tyytyväinen. Olen huomannut, että tunneilla on alettu korostaa tuntumaa ja hevosen liikkumista takapäästä alkaen todella paljon. En nyt äkkiseltään muista yhtään tuntia, jossa aihetta ei olisi käsitelty. Se on minulle vielä uusi ja vaikeahko asia, joten haasteet sekä innostavat että pelottavat.

Tällä tunnilla taas yritettiin saada hevosta työskentelemään takapäästä alkaen tuntumalle saakka. Perahan on kiva ratsastettava, koska se on yleensä reipas. Tunnin treenikuviot ovat näemmä unohtuneet, mutta muistan sen verran, että välillä sain Peraa liikkumaan ja pyöristymään ihan kivasti. Tämä valoi uskoa siihen, että kyllä minä joskus tämän opin.

Keskiviikko 22.7.

Oma tunti ja aiheena taas samaa tyyliä kuin tiistainakin. Heposena oli paras kaikista eli herra Hilanteri. Treenikuviona oli pitkältä sivulta lähtien keskemmäs, johon voltti ja sen jälkeen takaisin pitkän sivun loppuun. Tarkoituksena oli asettaa hevosta ja tehdä tämä tietenkin tuntumalla. Tuntumaa metsästettäessä olen huomannut könöttäväni taas ihan liian edessä ja kokevani käsittämättömän vaikeaksi pysyä suorana pitäen kädet oikeassa kohdassa. Se on joko löysät ohjat ja selkä suorana tai ohjat tuntumalla ja kuski etuviistossa. Argh. Hilanteri ei ihan täysillä lämmennyt tuntumapyynnöilleni, mutta oli vähän sinnepäin. Muutamia laukkakuvioita meni ihan nätisti, joten siitä sain tarpeeksi iloa irti.

Perjantai 24.7.

Helveilyä. Otin aika perushommia ja humputtelin menemään. Ei mitään maata mullistavaa, mutta toivottavasti ei kauheasti taantumaakaan. Tuntumaa koetan tälläkin pollella hakea ja koska se ei ole kauhean reipas, on siinä työnsarkaa.

Lauantai 25.7.

Omalla tunnilla kävi taas tuuri. Ratsastajia oli minun lisäkseni vain yksi, joten antoisa opetusmäärä oli taattu. Pollevalinta harmitti, sillä minulle oli merkattu Eetu, mutta jonkin erheen takia se olikin päätynyt aikaisemmalle tunnille ja minulle vaihdettiin Poku. Pidän Pokusta todella paljon esteillä, mutta koulussa en saa sitä yksinkertaisesti liikkumaan.

Tunnin aiheena oli yllätys, yllätys asettaminen ja tuntuman hakeminen. Meillä Pokun kanssa se oli vähän juupas-eipäs-taistelua vauhdin suhteen. Asettamisessakin kenotin taas ihan miten sattuu ja sama ongelma ohjien oikeasta otteesta vaivasi pahemman kerran.

Sitkeä yrittäminen kuitenkin palkittiin aika ajoin. Etenkin loppuraveissa sain Pokua pyöristymään paikoitellen aika kivasti. Myös vastalaukkaharjoitus oikeassa laukassa meni aika kivasti. Sen sijaan vastalaukka vasemmassa ei ollut aivan niin onnistunut. Unohdan aina hallita sitä puolta, jolla ei ole asetusta ja siitäkös ne ongelmat alkavat.

Välillä alkaa tuntua, että vihoviimeisetkin tuurionnistumisratsastukset alkavat kadota ja jäljelle jää vain miljoonia virheitä tekevä hupakko. Mutta ei muuta kuin lisää treeniä. Sen pitäisi auttaa tähän vaivaan.

Sunnuntai 26.7.

Helveilyä jälleen. Otin lauantain opit uudelleen käsittelyyn ja aloitin ihan käynnissä. Hoin itselle koko ajan korjausmantraa ja köpöttelin tosi hitaassa käynnissä asettamista. Ja kas! Helvihän huomasi homman jujun ja alkoi paikoitellen tarjota todella hienoa pyöristymistä.

Ei muuta kuin raville ja saman pariin. Ulko-ohja kädessä, kyynärpäät kevyesti omissa kyljissä kiinni, sisäohja asettaa, pohje taivuttaa ja selkä suoraksi. Tällä mantralla humputtelin ravissa ja onnistumista jälleen, pätkiä kivasti pyöreänä ja siitä karattua pienellä muistutuksella taas samaan suuntaan.

Laukassa otin pieniä vastalaukkakaarteita ja tällä kertaa meno oli vähän nihkeämpää. Laukan kuitenkin jätin vähemmälle, kun keskityin raviin ja käyntiin enemmän. Kivaa menoa oli ja vähän tuli tsemppiä itselle siitä, että kaipa sitä joskus nämä asiat oppii. Askel kerrallaan.

Tasaisen tavallista

Ja näin päättyi neljän päivän Helvi-putki. Kuinkakohan sitä jaksaa odottaa perjantaihin? Luulisi, että hyvin, kun menin ottamaan normaalin keskiviikon lisäksi huomisellekin tunnin tallilta. Aikuisten B-tunti, täältä tullaan tukkeeksi. No ei, enköhän minä osaa ainakin toisten jaloista karauttaa pois. Ekstratunnin otin ihan vain sen kunniaksi, että huomenna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun kävin siellä ensimmäisen tunnin. Polleksi oli tuolloin muuten laitettu Rolle. Harmi, että se nyt on laitumella. Olisin muuten toivonut sen huomiseksi.

Helvin kanssa mentiin aika perusjuttuja. Vähän pohkeenväistöä käynnissä ja se meni kivasti, jos vain vauhti ei olisi hiipunut niin pahasti. Tein myös venyttelyn vuoksi pätkät hyvin jyrkkää väistätystä ja Helvi meni kerrassaan mainiosti.

Sitten jatkoin tuntuman metsästystä ravissa humputtaen sekä tekemällä siirtymisiä. Hiljalleen parempaan suuntaan luulisin tilanteen menevän. Vielä kun saisin käteni pysymään kulmassa enkä aina hilaisi niitä niin suoraksi eteen. Tein myös lisäyksen kaltaista raviin ja taas lähti ihan kivasti. Takapäätä saisi kyllä aktivoida vielä enemmän silti.

Laukassa tein myös lisäyksen kaltaista ja hyvin meni eikä taaskaan tuntunut siltä, että hevonen olisi juossut alta pois. Lähinnä tuntui, että juoksi siihen tuntumalle. Mutta mitä lie sivusta seurannut olisi siitä esityksestä sitten tuumannut. Joskus tai ehkä liian usein taidan luulla tekeväni asioita oikein, vaikka tekisinkin ne ihan päin mäntyä. Yksin ja edes peilien avulla ei aina pysy ihan kartalla. Lisäysten jälkeen Helvistä ehti kaivautua reipas asioiden enteilijä, joten lähdin hakemaan lyhyempää laukkaa. Löytyihän sitäkin sieltä jonkin verran, mutta jatkossa voisi taas vauhdin sijasta hakea hallintaa.

Lopuksi ravihumputtelua kiemuraurilla ja sain Helviä vähän pyöristymään ja venyttämään itseään. Hyvä, hyvä. Tunti oli oikein mukavaa peruskauraa. Ai niin, tallilla olisi ensi viikon tiistaista torstaihin aikuisten istuntakurssi. Pitää muistaa huomenna tarkistaa, onko kurssi jo täynnä. Jos käy niin hyvä tuuri, ettei ole (epäilen kyllä kovin), hilaan tämän takamuksen sinne opettelemaan. Istuntani on päässyt taantumaan niin valtavasti, että kyllä sitä kolme päivää sietäisikin rääkätä.

Kertauksesta onnistumisen suuntaan

Hui ja hai, ratsastus imaisi taas tehokkaasti mehut. Etenkin kun otin treenikseni eilisen tallin harjoituksen. Jos Helvi ei tehnyt töitä, minä ainakin tein. Tosin uskon, että onnistumisiakin tuli, sillä ratsastuksesta jäi todella hyvä mieli.

Päätin jo tallille kävellessä jämäköityä ja vaatia Helviä jo siinä vaiheessa liikkumaan käynnissä reippaammin. Se tarkoitti sitä, että sain vahtia koko ajan vauhdin pysymistä kohdilleen ja tarpeen vaatiessa myös muistuttamaan, palkitsi Helvi päättäväisyyteni kulkemalla reippaammin. Hyvä niin. Päätin vakaasti pitää saman linjan myös maneesissa.

Aloittelin hommaa sillä, että keräsin ohjat kunnolla tuntumalle ja vahdin käsiäni, etten aina nakkaisi ohjia kesken kaiken pois. Sitten vain tarmokkaasti pyytämään Helviltä eteenpäin kulkevaa käyntiä ja löytyihän sitä. Innostuin asiasta ja pistin ravaten. Pyysin edelleen napakasti tarmokasta menoa ja otin kokeilumielessä lävistäjän tavoitteena saada lisäys tuntumalla. Ja kuinkas kävikään. Helvihän spurttasi toivotusti eikä tullut oloa, että se juoksee altani, vaan pysyy juuri oikeassa paikassa. Helkkari, se näytti ja tuntui hienolta! (Kyllä, kyttään hevosen kulkua maneesin peileistä, jotta alkaisin joskus hahmottaa, miten sen pitäisi toimia.)

Sitten jatkoin eilisellä raviharjoituksella. Eli pitkän sivun alusta keskemmäs, voltti ja siltä takaisin pitkän sivun loppuun. Sain muutamia kertoja niin, että ravi kulki eikä hyytynyt edes volttiin. Välillä taas sai muistutella, että voltillakin kuuluu ravata. Kuitenkin olin tyytyväinen jo tässä vaiheessa.

Sitten otin vielä laukkatreenin samoin kuin eilen. Eli tällä kertaa laukka nostettiin heti alusta ja voltilta palattiin lähtöpisteen kautta lyhyelle sivulle ja uuden pitkän sivun myötä lävistäjälle ja lisäys laukkaan. Laukat kulkivat ihan kivasti harjoituksen alussa ja sain myös menoa lävistäjälle. Tässä oli puolestaan aika paljon työtä, että sain pidettyä tuntuman enkä lähtenyt kallistumaan eteen. Koetin vain hokea itselle, että uskalla pitää ohjista kiinni ja nojata enemmän taakse kuin eteen. Vielä kun olisi saanut maneesiin oikeasti jonkun huutelemaan ohjeita. :) Mutta hyvä mieli jäi tästäkin. Lyhennyksissä olisin saanut olla napakampi. Helvi tykkää innostua vauhdista ja silloin minun pidättävät avut tuntuvat kaikuvan kuuroille kavioille. Lisäysten jälkeen laukkailin vapaasti uralla ja hain juuri tätä lyhyempää laukkaa. Löytyihän sekin pienen kaivelun jälkeen paremmin.

Oikein mukava kerta oli ja sekä Helvi että minä näytimme siltä, että töitä oli tehty. Taas kerran saatoin vain todeta, että hieno hevonen se tamma on, kunhan ratsastaja vain osaisi pyytää ja motivoida sitä oikein. Huomenna olisikin vielä Helvillä ratsastus ja sitten tuleekin hurjan pitkä tauko, kokonaiset kolme päivää. Mitenhän sitä taas oppii Helveilemään vain kerran viikossa?

Tuplasti taiteilua

Jos olen yhden tunnin ratsastuksen + siihen kuuluneen pyöräilyn jälkeen väsynyt, olen tänään superhyperväsynyt. Kävin siis aamusta ratsastamassa Helvin ja reilun tunnin lepäilyn jälkeen polkaisin omalle tunnilleni.

Helvi oli pirtsakampi onneksi tänään, vaikka vielä olisi ollut toivomisen varaa. Tällä kertaa maneesissa kauhistutti vain hetken ajan sanko, mutta sekin pelko jäi onneksi taakse. Treenasin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä vähän soveltaen laukkaan. Eli suoralla laukatessa väistätettiin vähän sivulle ja takaisin suoralle. Hyvin meni laukassa samoin kuin käynnissä ja ravissa, vaikka olisi saanut olla sitä kuuluisaa eteenpäinpyrkimystä hivenen jos toisenkin enemmän.

Tämän lisäksi koetin treenata vastalaukkaa voltilla. Huomasin tämän liian haastavaksi ja siirryin vähän helpompaa. Nostin keskihalkaisijalta pituussuunnassa laukan ja suuntasin aina siihen lyhyen sivun päähän, josta tulisi vastalaukkakaarre. Tämähän sujui ihan kivasti eli kyllähän se polle osaa, jos kuski osaa pyytää.

Ihan kiva tunti oli siis. Pitäisi enemmän vielä treenata sitä tuntumalla menoa ja oikean eteenpäinpyrkimyksen löytämistä. Lisäksi tuntuu, että istuntani etenkin siirtymissä on ihan missä sattuu. Mutta onpahan, mitä treenata. Ei ehdi aika käydä pitkäksi.

Sitten omalle tunnille. Mutristin kyllä vähän huultani, kun huomasin listassa nimeni olevan Hessun kohdalla. Soimasin myös itseäni siitä, että olin kehdannut toivoa polkumatkalla, ettei minulle tulisi Manta. No, jupisin Hessulle, että olen selvinnyt tänään kohtuullisesti jo yhdestä tervakaviosta, joten toinen olisi selvää kauraa. Ja yllättäen ei ollut. Harvoinhan se polle itsekseen ne liikkeet tekee.

Alkulämmittelyt humputeltiin ravissa. Hessu oli tapaansa mukaan laiskahko ja sitä sai hoputella tuon tuosta menemään. Minne lie tarmoni kadonnut, mutta ei se kyllä väläytellyt parhaita puoliaan. Lävistäjällä yritettiin tehdä myös raviin lisäystä ja kertaalleen se ehkä onnistui. Ei kovin helposti kuitenkaan.

Sitten lähdettiinkin harjoitukseen, jossa heti pitkän sivun alusta lähdettiin vähän sisempänä olevan tötsää kohti ja pyöräytettiin siitä voltti ja jatkettiin pitkän sivun loppuun. Toisella pitkällä sivulla sai puolestaan tehdä taas lisäystä. Kyllähän tuo kiemurteluosa meni - hitaan varmasti - mutta lisättyä ravia ei ollut mistä ottaa.

Sitten siirryttiinkin laukkaan. Poikkeuksena kuviossa oli se, että tötsältä lähtenyttä volttia ei tehty kokonaan, vaan siitä jatkettiin takaisin lähtöpisteen ohi toisen pitkän sivun alkuun, josta tehtiin lävistäjällä lisäys puolestaan laukkaan. Ja plää! Hessu oli tervassa ja kuski joko ohjat löysällä taakse nojaamassa tai ohjat tuntumalla ja eteenpäin kumartuneena. En siis oikein saanut Hessua työskentelemään kunnolla. Sentään pari kertaa istuin oikein, ohjat oli tuntumalla ja Hessu palkitsi toimimalla oikein.

Oli muuten pitkästä aikaa kuskillekin rankka tunti. Ei paljoa selässä ehtinyt levätä, kun piti tarkkailla itseään ja samalla pitää hevosta liikkeellä. Tuntuman merkitys kuitenkin selkiytyi taas entistä enemmän ja sain tästä tietenkin vinkkiä huomiseen treeniin Helvin kanssa. Tällaiset rääkkitunnit ovat ihania. Pitävät mielen nöyränä ja onnistumiset palkitsevat hurjasti.

PS. Musiikkikanava sattui aloittamaan kirjoitukseni aikana Made-ohjelman. Eli sen, jossa amerikkalaisnuoret saavat treenata vissiin kuukauden pärjätäkseen jossain asiassa. Yleensä kyse on jostain reppanasta, joka on ihan muuta kuin mitä hänen unelmansa vaatisivat. Alussa he uhoavat tekevänsä kaikkensa ja jo ensimmäiset treenit nujertaa ne. Jupisen aina noissa kohdin. Jos itse jonkin vinksahduksen seurauksena olisin tuollaisessa ohjelmassa, haluaisin kouluttautua tietenkin ratsastuksen puolella. Joo, joo, vähän epäreilu valinta, kun harrastan sitä jo. Mutta laittaisin tavoitteet korkealle. Vaikeampi valinta olisi se, haluaisinko rääkätä itseäni paremmaksi koulu- vai esteratsastajaksi. Rakastan enemmän esteitä, joten valinta olisi sillä selvä. Mutta toisaalta kouluratsastus on paljon haasteellisempaa ja toisinaan myös tympeämpää. Siksi ehkä pitäisi valita se. Kuitenkin. Tiedän, että treenaisin paljon myös ilman hevosta, mutta purisin mieluummin huuleni rikki kuin valittaisin kertaakaan. Rakastan sitä, että joku osaa hommansa ja pistää minut kärsimään, jotta minusta tulee parempi. Lisäksi olisi hienoa katsoa kuukauden jälkeen sitä, kuinka on edennyt. Luulisi, että jotain jo näkyisi. Mutta ennen kuin olen tuollaisessa ohjelmassa mukana on vain treenattava itsenäisesti ja tunneilla. Tärkeimpänä oppina olisi se, ettei pidä antaa periksi, vaikka asiat eivät tosiaan aina menisi kuin vettä vain. Noin, nyt on purkauduttu. Kiitos ja anteeksi. :)