Ne pohkeet, ne hankalat pohkeet

Oma tunti perjantaina jäi menojen vuoksi välistä, mutta onneksi pääsin korvaamaan heti lauantaina. Pollena oli mukavasti Jussi, ja aiheena oli siirtymiä istunnan avulla ja pohkeenväistöä.

Ravilämmittelyiden jälkeen siirryttiin tekemään siirtymiä ravista käyntiin siten, että vaikuttaminen tapahtui niin paljon istunnalla kuin mahdollista. Opettaja ohjeisti myös olemaan alussa maltillinen, sillä hevoset eivät välttämättä ole hetkeen joutuneet kuuntelemaan istuntaa. Aloitin siis maltillisesti, jännitin vatsalihakset ja lakkasin myötäämästä liikettä. Sitten odotin. Odotin vähän lisää. Ja odotin. Mutta ei, Jussi vain humputti ravia. Missä meni vikaan? Kun jännitin vatsalihakset, jännitin samalla istuntani irti satulasta.

Opettaja neuvoi, että istunnan pitäisi tiivistyä entisestään eikä päinvastoin. Samalla hän huomautti pohkeistani, jotka pysähdystä yrittäessä työntyivät eteen ja irtosivat hevosen kyljistä. Ei ihme, ettei Jussi saanut poimittua ohjettani, kun se ei ollut oikein, ei edes sinnepäinkään. Yritin tiivistää istuntaani ajattelemalla, että uloshengityksen aikana painun satulaa kohti enkä enää myötäile liikettä. Liekö tämä vai monta jo aiemmin tehtyä ohjapysäytystä tehnyt tehtävänsä, mutta Jussi alkoi viimein pysähtyä nätimmin. Pohkeillani tuntuu vain olevan oma elämänsä, johon ne eivät minun neuvojani kaipaa. Etenkin oikea jalka lähtee seikkailemaan ihan omille teilleen monesti.

Seuraavaksi siirryttiin tekemään pohkeenväistöä harjoitusravissa pitkää sivua seuraten. Oikeassa kierroksessa siis ulkopohje napsutteli takapään vähän uralta keskemmäs ja sisäpuoli koetti huolehtia siitä, ettei hevonen karkaa sieltä. Vasemmassa kierroksessa totta kai muuten sama, mutta pyytävä pohje vaihtui. Aluksi annoin Jussin etupään taas humputella pyynnöistäni karkuun, kunnes opettajan korjauksella tajusin alkaa pidättää etupäätä, jonka jälkeen vasta pyytämään takapäätä väistämään. Näinä hetkinä sain onnistuneita ja rentoja väistöjä, mutta kun taas jäin ajatuksiini, juoksi hevonen alta pois. Kumma homma, miten sen toisen puolen vartiointi aina unohtuu. Keskityn aivan liikaa siihen varsinaiseen työstettävään puoleen, jolloin unohdan, että minulla on allani kokonainen, ei vain puolikas hevonen.

Pohkeenväistöjen päätteeksi nostettiin myös aina laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Jussi nosti monet kerrat todella ponnekkaat laukat, ja istuntani oli tässä askellajissa selvästi parempi. Sen sijaan unohdin taas askellajin vaihtuessa vahtia vuorostaan hevonen ulkopuolta, jolloin polle tahtoi suurennella ympyröitään oman mielen mukaan. Onneksi muistihetkillä polle oli helppo korjata pienillä ulkopuolen avuilla takaisin kuulolle ja paremmalle ympyrälle. Laukoissa ei muutoin ollut ongelmaa.

Lopuksi humputeltiinkin loppuravit, ja tunti oli siinä. Opettaja kyseli fiiliksiä tunnista, ja tunnustin kärsiväni hyvin pahoista pohjeongelmista. Hän tuumasi pohkeiden pitämisen olevan tällä hevosella vielä vähän hankalampaa, sillä satula laittaa ratsastajan istumaan melkein kuin tuolissa. Opettaja myös hoksautti vielä, että jatkossa pitäisi muistaa Jussin kanssa juuri se ulkopuolen kontrolli, jolloin meno paranisi. Vaikka korjattavaakin oli, kehui opettaja muutamien väistöpätkien menneen hyvin. Onpahan taas asioita, joihin alkaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Ikuinen toive on vain se, että joskus saisi edes yhden asian pysyvästi pois korjattavien listalta. Ehkäpä vielä joskus.

Minä osasin jotain!

Lauantaitunti ja pollena hyvillä mielin vastaanotettu Jussi. Oli mukava päästä taas uudemman opettajan syyniin, sillä kuten jokainen opettaja, hän kiinnittää huomionsa eri asioihin kuin esimerkiksi viikko-opettaja. Tunnin aiheena oli pohkeenväistöä käynnissä, hieman harjoitusravissa istumista sekä suoralla uralla vastalaukkaa.

Pohkeenväistöt tehtiin pitkän sivun suuntaisesti ja kohtuullisen loivasti. Jussi teki väistöt aika kivasti ja pienillä avuilla, kunhan olin ensin saanut uskoteltua sille, että sisäohjan pidätteet tarkoittavat oikeasti hitaampaa vauhtia. Ongelmana oli välissä se, etteivät nuo pidätteet tahtoneet mennä läpi, jolloin Jussi lähti oikenemaan ja unohti väistön. Tarpeen vaatiessa otin sisäohjan pidätteiden lisäksi pari kopautusta sisäpohkeella, mikäli polle edelleen halusi karata. Tämä yhdistelmä näytti toimivan, ja Jussi malttoi jäädä väistämään hienosti. Opettaja kehotti ottamaan väistössä myös vaihtelua tempoon. Tässä kohtaa Jussi loisti aika kivasti. Ulkopohkeen koputtelulla ja ääniavuilla polle lähti harppomaan väistöä tasaisesti vähän nopeammin, ja kuski oli yllättäen hyvin tyytyväinen. Tästä nopeammasta väistöstä sain Jussin kuitenkin rauhoittumaan taas hitaampaan menoon, jonka seurauksena taisin vähän tykästyä tähän polleen kouluväännössä.

Harjoitusravissa tarkoituksena oli työstää omaa istuntaa ja saada hevosetkin kulkemaan rennosti tuntumalle. Istuntani oli ihan hukassa ja tunnuin vain pomppivan perunasäkkinä kyydissä. Huomasin myös, että etenkin harjoitusravissa jäin tuijottamaan hevosen niskaa, ihan kuin se olisi muka auttanut pysymään kyydissä. Sen sijaan väistöissä muistin ainakin joka kolmas kerta katsoa menosuuntaan niskan sijasta.

Vastalaukkatreeni lähti siitä, että katkaisimme lyhyen sivun ja väistätimme muutaman askeleen pitkää sivua kohti. Siitä sitten hyvästä kohdasta annoimme kyseiseen suuntaan nähden vastaisen laukan avut ja hurauttelimme loput pitkästä sivusta siinä askellajissa. Ennen kulmaa tuli pudottaa harjoitusraviin, pyöräyttää lyhyellä sivulla voltti, ottaa käyntiin ja toistaa sama toisen sivun kanssa. Vastalaukat onnistuivat Jussin kanssa oikein mainiosti. Olisikohan kerran tai kaksi noussut myötälaukka ja sekin johtui totta kai hätäisestä kuskista. Yritän aina pistää mutkat suoriksi, kun pitäisi varmasti jo tässä vaiheessa tajuta, ettei se ratsastaessa kannata. Ei aikanaan kouluväännössä. Esteillä saattaa hallitusti tuosta ajattelutavasta olla etua ainakin, jos kilpailee. Jussi oli virittynyt mukavasti muiden harjoitusten aikana työskentelyfiilareihin, jolloin parit väistöaskeleet menivät kevyesti sivulle ja laukka nousi pontevasti oikein. Opettaja kehaisi vielä, että Jussi näytti vastalaukoissa mukavan tasapainoiselta.

Tunnista jäi todella mukava olo. Yleensä olen säheltänyt ja koheltanut uuden opettajan tunneilla niin, että olen alkanut jo pelätä, että hän ehdottelee vähän helpompaa tuntia. Nyt kuitenkin tuntui, että ohjat olivat hyppysissäni, ja polle vieläpä kuunteli niitä. Siksi rohkenin kysellä, josko saisin Jussin huomiselle ottamalleni ekstratunnille. Pitää toivoa, että opettaja muistaa toiveen. Jussista tuntuu nimittäin kuoriutuvan aika kiva koulupolle.

Pomppu, pomppu

Tutkielman kirjoittaminen ei ota luonnistuakseen, kun mielenkiinto karkailee koko ajan. Puranpa sitä sitten tähän, jotta viimeisinkin heppailu tulee kirjattua muistiin.

Potter-polle sattui ratsukseni. Mieluinen yllätys, sillä herralla en ole mennyt kuin muutamia kertoja. Päivitinkin juuri heppalistauksen ja Potterille napsahti neljäs kerta vasta. Olen vähäisten kokemusten pohjalta mieltynyt polleen kyllä, sillä niinä kertoina se on ollut kiva ja reipas vailla kummia metkuja. Ainoa miinuspuoli on se ravi. Herttinen aika sitä pomputusta, mutta optimistisesti on vain ajateltava, että jos siellä pysyy nätisti kyydissä, on istunta kunnossa.

Ehdin ennen tunnin alkua naurahtaa toiselle ratsastajalle, että tunnilla humpsutellaan harjoitusravia, kun minulle sattuu tallin pomppuisin polle. Niinhän sitä sitten tehtiinkin, kun tunnin teemana oli istunta. :)

Mutta ei pahemmin mennyt. Alkuraveissa keskityimme pysymään jalustimien varassa ylhäällä ja se onnistui kivasti. Tosin ensin piti vähän totutella siihen raviin, mutta sen jälkeen luonnistui. Sitten saimmekin nakata jalustimet pollen kaulalle ja köpötellä pitkät sivut harjoitusravia. Kulmat sai mennä käynnissä, jos istunta arvelutti. Sitähän se teki aluksi. Hymyilitti hurjasti, kun pomputtelin Potterilla menemään. Töminä vain kuului, kun istuntani oli hakusessa. Mutta sitten tapahtui ihme! Älysin hieman, miten minun pitää olla mukana, jotten pompi kuin pahanen jänis. Sain jopa kehua opettajalta, kyseessähän kuitenkin oli tallin pomppuravisin polle.

Sitten pitikin treenata astetta haastavampaa. Jalustimet jalassa harjoitusravia ja opettaja varoittikin, että jos jaloille laskee painon, sitä pomppii siellä. Niinhän se minulla kävi. Pienten pätkien verran sain rentoutettua jalkoja hieman ja istunta parani, mutta sitten sain taas jalat väärin ja pompin. Mielessäni hymisin sille, että jos joskus osallistun koulukisoihin, teen kyllä sen tempun, että tuomareilta piilossa oleva jalka lähtee jalustimesta, jotta istunta paranee. ;)

Lopussa ehdittiin vielä tuumailla istuntaa laukassa. Potterin laukassa ei onneksi ole vikaa, siihen mukautuminen on helppoa. Sen istumisen kanssa ei siis ollut ongelmaa ja Potter oli mukavan reipas, joten kevyestä pyynnöstä se nosti laukan ja antoi mennä. Se sitten muodostuikin osaamattoman hiljentäjän kanssa ongelmaksi.

Treenasimme myös sitä, että laukka nostetaan käynnistä ja päästään siitä takaisin käyntiin. Laukkahan nousi hienosti, kun Potter oli itsekin laukkatuulella ja olisi mieluusti painellut maneesia monta kierrosta vauhdilla. En vain saanut laukkaa putoamaan käyntiin jouhevasti. Matkalle tuli tosi monta ravailua ja se jäi vähän harmittamaan. Potter kuitenkin kuunteli tunnin aikana minua hyvin, kun alussa testailin kaasua ja jarrua. Ensi kerralla pitää kiinnittää huomiota lisää siihen, että hidastuspyyntö menee oikeaoppisesti perille.

Potter on mieluisa polle kyllä. Sitä voisi alkaa oikeasti harkita estekisoihin ja ehkäpä sitä voisi pyytää muutamalle koulutunnillekin kokeiluun. Tai ehkä tohtisin kysyä, olisiko tallin estevalmennusryhmässä tilaa ja onko Potter vapaana moiselle. Ainahan sitä testata kannattaa. Hyvä mieli jäi tunnista ja Potterista, joten mukava kerta oli heppailla.