keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tällaista lisää

Keskiviikkona olin taas hurjan pitkän eli kuuden ratsastuksettoman päivän jälkeen taas tallilla. Tuplahevostellen vieläpä. Päivän ensimmäinen ratsastus meni estetunnilla Hempalla, jotta saisin päätettyä, menenkö sillä tulevissa kotiestekisoissa. Ratsukoita tunnilla oli kolme.

Ensimmäiseksi tahkosimme puomeja ravissa ja laukassa. Ravissa tulimme niitä suoralla linjalla kahden ja neljän puomin ryppäinä molemmista suunnista. Hemppa ravasi puomit aika kivasti eikä siihen tarvinnut vaikuttaa itse tehtävällä, kun ravin oli hakenut hyväksi ajoissa ennen sitä. Tehtävällä sain kuitenkin pitää Hempan suorassa, sillä muutoin se pääsi vähän valumaan sisälle tai ulos. Tehtävässä hyvää oli Hempan tasaisuus ja oman vaikuttamiseni suhde. En näpertänyt puomeilla ylimääräistä, mutta pysyin silti tuntumalla ja valmiina tekemään korjauksia.

Laukassa tulimme ensimmäiset puomit, joiden jälkeen käänsimme ympyrälle. Puolivälissä sitä kävimme parin askeleen ajan ravissa, kunnes nostimme laukan ja ylitimme vielä toiset puomit. Tehtävällä pääsimme treenaamaan kontrollin säilyttämistä siirtymisten avulla. Hemppa nihkeili hieman tehtävällä ensin, mutta lopulta sain heräteltyä sen etenemään paremmin. Puomit menivät myös laukassa aika kivasti. Sain myös pyydettyä Hemppaa vähän venyttämään askelta ja tarvittaessa lyhentämään, jos tilanne vaati sitä. Sain ratsastettua yllättävän hyvin pohkeilla, mikä varmasti auttoi. Siirtymiset laukasta raviin venyivät hieman, ja laukkaan palaamisen jälkeen Hemppaa sai hieman patistella eteenpäin. Pontevuutta olisi saanut olla siinä kohdassa enemmän.

Sitten hurauttelimme kavaleteilla muutaman kerran kolmikaarisen kiemurauran. Hemppa vaihtoi hyvin vasemmasta laukasta oikeaan, mutta vaihdot oikeasta vasempaan jäivät matkasta. Niinpä jätimme koko kiemuran tahkoamisen ja keskityimme hakemaan vaihdot myös siihen suuntaan. Muutaman yrityksen se vaati, mutta lopulta Hemppa nappasi kavaletilla myös vasemman laukan. Sen piti vain päästä esteelle riittävän suorana eikä vanhaan suuntaan vielä asettuneena.

Seuraavaksi hyppäsimme pelkän suoran linjan pystyn ja okserin pari kertaa omana tehtävänään. Esteet olivat ensin 80 sentissä, sitten 90 sentissä. Väli piti tulla neljällä askeleella. 80 sentin hypyt menivät ihan hyvin. Mitä nyt itse ampaisin hypyissä ylävartalolla liiaksi mukaan. 90 sentin ensimmäisellä kierroksella emme osuneet pystylle hyvin, vaan kiipesimme sen yli. Niinpä väliin tuli otettua suunnitellusti viisi askelta, mutta ajauduimme sen verran lähelle okseria, että siltä lähti puomi mukaan. Toiselle kierrokselle tsemppasin paremmin, ja se meni todella makeasti. Hemppa hyppäsi molemmat esteet kepoisasti ja laukkasi neljän askeleen välin todella helposti. Oma mukautumiseni oli kunnossa, ja hypyt tuntuivat ihanan helpoilta. Jes!

Loppuun saimme Hempan kanssa hypätä vielä pienen radan. Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa, ja Hemppa eteni kivasti. Hyppäsimme kavaletin, jossa Hemppa vaihtoi toivotusti oikeaan laukkaan. Sen jälkeen tulimme suoran linjan, joka meni ihanan helposti neljällä askeleella. Siitä tulimme toisen kavaletin, jolta jatkoimme kaarevan tien suoran linjan pystylle. Väli meni asiallisesti viidellä askeleella, ja Hemppa nappasi vasemman laukan pystyllä. Sen jälkeen Hemppa alkoi vähän innostua. Sain tehtyä riittävän puolipidätteen, mutta en jäänyt roikkumaan ohjiin, jolloin Hemppa malttoi, ja saimme hypättyä vielä radan viimeisenä olleen kavaletin asiallisesti. Laukka ei tosin siinä vaihtunut oikeaksi, mutta korjasin sen ravin kautta.

Nämä tehtävät riittivät tälle tunnille. Hemppa oli kiva! Aluksi sitä sai herätellä, mutta sitten se taisi huomata olevansa estetunnilla ja alkoi liikkua itse. Hypyt olivat helppoja ja sujuvia, ja Hemppa tuntui tosi mukavalta. Tällaisella Hempalla voisin hypellä todellakin enemmän. Tästä innostuneena rustasin itseni sitten kisoihin Hempalla 80 sentin luokkaan. Eihän se selviä muuten kuin testaamalla, oliko tämä kerta tuuria vai ei. Kivaa oli joka tapauksessa!