tiistai 22. joulukuuta 2015

Parempi ote

Tiistaina oli tuttuun tapaan vuorossa Pian estetunti, jolle menin Hempalla. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Kuten yleensäkin, pääsimme treenaamaan mukavan teknisiä tehtäviä niin puomien kuin esteiden parissa. Alkuverryttely tehtiin itsenäisesti, ja Hemppa liikkui tänään ihan ok. Ennen varsinaista puomien ja esteiden yhdistelmärataa, tulimme tehtäviä taas yksittäisenä. Koska tehtävät tultiin myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Radalla matkaan lähdimme oikeassa laukassa ylittäen kaksi puomia. Siitä jatkoimme kavaletin, kahden isomman ristikon ja toisen kavaletin linjalle. Kavaletin ja ristikon kaareva linja oli kolme askelta, ristikoiden suora linja kaksi askelta. Sen jälkeen siirryimme raviin ja tulimme lävistäjällä olleet puomit ja ristikon. Ristikolla yritettiin napata vasen laukka, jossa jatkettiin puomeilta kahden esteen suoralle linjalle. Puomien ja esteen väli oli kolmen askeleen, esteiden väli neljä askelta. Sen jälkeen pyöräytettiin pääty-ympyrä ja tultiin kavalettien ja ristikoiden linja toisesta suunnasta. Siitä matka jatkui vielä esteen ja kahden puomin kaarevalle linjalle, johon piti sovittaa viisi askelta.

Rata alkoi ihan sujuvasti. Laukkapuomit menivät hyvin, ja matka jatkui niiden jälkeen asiallisessa laukassa. Kavalettien ja ristikoiden linja oikeassa laukassa meni myös ihan hyvin, ja siirryimme niiden jälkeen raviin. Lävistäjällä olleet puomit ja ristikko ylittyivät ihan ok, sillä Hemppa oli tällä tunnilla saanut vähän kiinni siitä, mitä ravilähestymisissä oikein piti tehdä. Laukka tosin piti tämän jälkeen korjata oikeasta vasempaan. Puomeilta esteelle ratsastettu tie meni vähän hitaasti, ja kolmen askeleen sijasta pistimme siihen neljä. Esteiden väli meni kuitenkin neljällä askeleella niin kuin piti. Laukan saimme taas korjata pois ja pyöräyttää sen pääty-ympyrän. Kavalettien ja ristikoiden linja vasemmassa laukassa takkusi. En saanut Hemppaa pysymään riittävän suorana esteillä, ja sen lisäksi Hemppa nappasi tehtävällä turhaan oikeaa laukkaa. Saimme jatkettua siltä esteen ja kahden laukkapuomin kaarevalle linjalle ihan ok, ja radan viimeinen tehtävä meni ihan hyvin.

Radasta saimme kuitenkin ottaa suurennuslasin alle vasemmassa laukassa kavalettien ja ristikoiden linjan. Sitä tahkosimmekin hyvän tovin. Minun piti muistaa pitää Hemppa esteiden keskellä ja pohkeiden välissä suorana. Kerta toisen jälkeen Hemppa kuitenkin nappasi tehtävällä väärän laukan emmekä saaneet juuri parsittua suoritustamme. Tulipa tehtävän viimeiselle kavaletille yksi kielto, kun olin juuri edellisessä hypyssä yrittänyt suoristaa Hemppaa siinä onnistumatta, jolloin se pääsi vähän kiemurtelemaan eikä enää lähtenyt hyppäämään kavalettia ihan sen reunasta. Saimme lopulta tehtävälle parempia suorituksia, mutta turhat vaihdot eivät kuitenkaan karsiutuneet pois.

Tunnit treenit olivat kyllä taas hyvin hyödyllisiä. Muistin taas pitkästä aikaa pitää pohkeet paremmin kiinni myös hypyissä, mikä auttoi saamaan Hempasta paremman otteen. Se myös liikkui läpi tunnin aika hyvin. Tänään oli kiva huomata, kuinka tehtävillä olleet puomit eivät ainakaan joka kerta sekoittaneet pakkaa, ja kuinka paljon paremmin selvitimme Hempan kanssa ravilähestymisen esteelle. Hommia saatiin kyllä molemmat tehdä, mikä oli ihan hyvä vain. Kummasti sitä joutuu keskittymään enemmän, kun edessä ei olekaan vain yksittäisiä esteitä, vaan myös puomeja sekä siirtymisiä. Ihanan opettavaista kerrassaan.