Hilanteri on niitä hevosia, joiden kanssa tunti voi mennä käsittämättömästi päin mäntyä tai aivan käsittämättömän hyvin. Ruuna joko tykkää tietynlaisista kuskeista tai sitten kulkee tuulella, sillä aina ei voi olla ihan varma, miten tunti menee. Tästä piirteestä huolimatta olen aina pitänyt tästä suomenhevosesta, joten en pahastunut, kun se oli merkitty ratsukseni perjantain tunnille. Pakkasaallon jatkuessa tallilla oli -27 ulkona auton mittarin mukaan, mutta maneesissa onneksi vain -13.
Alkulämmittelyssä menimme aina pitkät sivut kevyessä istunnassa sekä ravissa että laukassa. Ravissa opettajalta tuli kommenttia, että olen turhan etukenossa ja että käteni saisivat olla hieman ylempänä. Muutama kierros meni siinä, että sain itseni roikkumasta kaulalta ja kannettua itse kädet enkä piilotettua niitä hevosen harjaan. Laukassa oman asennon hallitseminen oli helpompaa ja opettajalta tuli hyväksyntä menollemme. Oli kiva, että kevyttä istuntaa syynättiin pitkästä aikaa ihan omana asianaan, vaikka olikin koulutunti luvassa.
Tunnin varsinaisena aiheena olivat viime kerralta tutut etuosakäännökset. Maneesi jaettiin kahdeksi neliöksi, joiden kulmat ratsastettiin etuosakäännöksien avulla. Aluksi käännökset tehtiin käynnissä pysähdyksen kautta, kunnes ne mentiin kokonaan ravissa. Hilanterin kanssa en huomannut kovin suurta eroa hevosessa eri suuntien välillä. Itselle sen sijaan vasen kierros oli vinkkaran istuntani takia vaikeampi. Jos hevonen ei tuntunut ottavan pyyntöä onkeen, tajusin aina jonkin ajan päästä korjata istuntaani roikkumasta vasemmalta. Hurraa siitä, että tällä kertaa muistin tämän asian aina hetkittäin jo tunnilla enkä näin myöhässä kirjoittamisen parissa.
Opettajalta tuli käynnissä kommenttia siitä, että Hilanteri jättää mieluusti etujalat liki paikoilleen ja pyörähtää vain takaosallaan niiden ympäri. Ohjeeksi tuli tehdä käännös vähän isompana, jotta etujalatkin saisi liikkeelle. Kun osasin kiinnittää tähän asiaan huomiota, parani meno aika helposti. Välillä tosin Hilanteri ei halunnut ymmärtää, että yritin pysäyttää sitä, vaan se jäi vänkäämään vastaan. Ilmeisesti jännityin noina hetkinä irti satulasta, jolloin istuntaa kuunteleva hevonen ei tajunnut, mitä roikuin ohjissa ja miksi istuntani oli missä sattuu.
Ilmeisesti olin saanut käynnissä Hilanterin ymmärtämään tehtävän, sillä ravissa etuosakäännökset sujuivat varsin kivasti. Sain kyllä pyytää niitä joka kerta ajatuksen kanssa, mutta hevonen teki ne varsin mutkattomasti. Oli kerrankin kiva tuntea kunnolla istunnalla, kun hevosen takapää lähti kääntymään etupään pysyessä vähän pienemmällä reitillä. Opettajalta tuli kehuja menosta ja saimme palkinnoksi lopettaa tehtävän aikaisemmin kuin muut. Olin tosi tyytyväinen hevoseen, mutta samalla mietin, olisinko voinut saada itseni pienentämään apuja, kun hevonen tuntui olevan kuulolla. En tosin älynnyt ajatella tätä tehtävän aikana, vaan ratsastin sillä automaattiasetuksella, jossa mitään ei muuteta, vaikka syytä tässä tapauksessa apujen keventämiseen olisi varmasti ollut.
Etuosakäännösten hinkkaaminen käynnissä ja ravissa ahmaisi valtaosan tunnistamme, joten emme laukanneet alkuverkassa mentyä lyhyttä hetkeä enempää. Loppuun saimme ravailla koko uraa myöten ympyröitä pyöritellen. Etuosakäännösmäisiä kulmia sai tehdä, jos tuntui, että hevosen takapää lähti valumaan sisälle. Hilanteri meni etenkin vasempaan kierrokseen mukavasti ja oikeassa kierroksessa takaosa itse asiassa meni hetkittäin jopa ulompana. Yritin tästä huolehtimisen lisäksi saada hevosta pyöristymään, mutta en onnistunut pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Minun pitäisi alkaa ratsastaa satulassa väärinpäin, jolloin saisin tapitella hevosen takaosaa ja keskittää tarmoni sen liikuttamiseen. Nyt olen ihan etuosan pauloissa ja koetan vain saada hevosen kaulan nätisti pyöreäksi takapäästä liki piittaamatta. Ei hyvä, mutta onpahan taas asia, jota yrittää parantaa.
