Perjantaina olikin ihan nurkan takaa tullut estetunti. Tosin olihan viime viikolla ihan hyvin voinut olla puomeja, en vain itse ollut sillä tunnilla. Mikäs siinä, opettaja oli myös mukavasti jakanut minulle Peran. Palikat hyvälle tunnille olivat siis kasassa, vielä kun kuski olisi virittynyt oikealle taajuudelle. Estetunneilla kun tahtoo vielä vähän jännittää, mikä tietenkin heijastuu hevoseen. Tällä tunnilla esteet pysyivät onneksi mukavan pieninä, ehkä juuri 50-senttisinä.
Ensimmäisenä kuviona oli tulla kahden kavaletin ja aluksi ristikon, sittemmin pystyn, suoraa. Tavoitteena oli tasainen tahti ja hyvä mukautuminen hyppyyn. Vauhti pysyi tämän tehtävän kohdalla aika hyvänä, mutta ensimmäisessä hypyssä olin taas omissa maailmoissani enkä myödännyt käsistä tarpeeksi. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi hyvin suunnattuna eteenpäin eikä jäänyt tuijottamaan estettä. Opettaja hoksauttikin käsistä, ja muut hypyt menivät niidenkin osalta paremmin. Korjauspyyntöä tuli tosin siitä, että muistaisin istua esteen jälkeen satulaan, ettei Peran vauhti kiihdy turhaan. Tämänkin muistaessa koko suorituksesta tuli mukavan tasainen ja vaivaton.
Tämän jälkeen siirryttiin kahden kavaletin reitille, jossa tarkoitus oli saada laukat vaihtumaan. Ensin hypättiin kavaletti oikeassa laukassa, sen päällä koetettiin saada vasen laukka, siitä vielä toisen kavaletin yli oikea laukka tavoitteena. Ensimmäinen kierros meni jälleen mönkään. En näemmä vain osaa keskittyä heti alusta asti, vaan aina pitää käydä mokaamassa kierros. Mokaamisen syynä oli huonot reittivalinnat, Peran päädyn tuijottaminen ja heikko laukka. Opettaja opastikin kierroksen jälkeen, että Peran kaltaisen hevosen kanssa ratsastajan on tosissaan keskityttävä tulevaan, ei jäädä seuraamaan, mitä hevonen päättää tehdä. Sillä tavalla hevonenkin alkaa kuunnella kuskia ja mahdollisesti unohtaa kyttäilynsä. Lopulta sain kohtuullisesti onnistuneen kerran.
Reitin hallintaa käsitelleen tehtävän jälkeen otettiinkin syyniin laukan pitäminen tasaisena. Tämä tehtiin humputtelemalla soikiolla kavaletti, okseri ja kavaletti. Ensimmäinen kierros meni epätasaisesti, tuli pari töksähtävää hyppyä välin jäädessä ahtaaksi. Otin sitten vähän laukkaa kiinni ja niinpä vain Pera hyppeli esteet kivasti välien pysyessä vaaditussa viidessä askeleessa. On se vain hieno hevonen, kunhan kuski malttaa olla hereillä.
Lopuksi otimme kolmen esteen ja neljän hypyn radan. Ensin hypättiin okseri, sitten kavaletti, takaisin okserille ja toinen kavaletti. Ehdin näin lyhyellä radalla kahdesti unohtaa, minne kahden esteen jälkeen pitikään mennä, hohhei. Pera myös kiersi yhden esteen kauhistellaan päädyssä olleita ihmisiä. Tässä vaiheessa aloin viimein olla hereillä ja toinen kierros tällä radalla meni oikein mukavasti nappiin. Laukat vauhtuivat, Pera pysyi pyytämässäni tahdissa ja olin itse hypyissä hyvin mukana. Tähän onnistumiseen olikin hyvä päättää tunti.
Kumma homma, miten estetunneilla voi vieläkin jännittää. Edellisestä estetunnista oli kulunnut reilu kuukausi, mutta silti tuntui kuin siitä olisi ollut enemmän. Pitäisi vain alkaa uskoa enemmän siihen, että hevonen kyllä menee, jos minäkin olen menossa. Ehdin aina ennen hyppyä jossitella liikaa, mikä vaikeuttaa koko hommaa. Positiivista on kuitenkin se, miten hypyt sujuivat oman istunnan puolesta kohtuullisen vaivattomasti. Seuraavaksi pitää alkaa keskittyä tuntemaan se, milloin mennään sopivaa laukkaa ja saada sitä kautta ponnistuskohdat itsellekin kunnolla selviksi. Eiköhän se hyppely näiden asioiden oppimiselle ala taas houkutella enemmän.
