Tänään vietin otsikon mukaisesti 2,5 tuntia hevosen selässä. Ruinasimme viikonloppuopettajan viemään meidän päivänvalossa erilliselle maastolenkille 1,5 tunniksi eikä omaa tuntia tietenkään raskinut perua. Maastoon olin saanut Tapsan ja kouluvääntöön alun perin Potterin, mutta vaihdoksen kautta löytin itseni jälleen Tapsan selästä. Maasto meni oikein mukavasti, ja Tapsassa oli virtaa. Ravi ja laukka kulkivat sellaista kyytiä, että leukaani sai kaivella sieltä lumikinoksesta. Oli kuitenkin tosi mukava lenkki, ja oli kiva nähdä, että hevosetkin selvästi nauttivat pienestä vaihtelusta maneesin tuijotteluun.
Kouluväännön aiheena oli puolestaan takapään kontrollointi sekä avotaivutukset. Takapäätä kontrolloitiin ottamalla käynnissä ja ravissa sitä hieman lyhyemmälle askeleelle ja vuoroin taas pidemmälle. Tapsan kanssa lyhyemmälle askeleelle vienti kyllä onnsitui, mutta pidennyksestä ei juuri ollut tietoa. Pohkeista ja raipasta sain aina parin askeleen kiihdytyksen, kunnes Tapsa taas palasi kömpimisvauhtiinsa. Opettaja onneksi otti meidän hetkeksi vahdittavaksi ja komensi ottamaan ohjalla etupäätä paremmin kiinni ja samalla pyytämään pohkeilla eteenpäin. Ja kas kummaa, käynnissä Tapsa alkoi loksahdella pyöreäksi ja käytti opettajan sanojen mukaan selkää aivan oikein. Pitkiähän ne pyöreät hetket eivät olleet eikä niitä joka mutkassa tullut vastaan, mutta olipahan se kuitenkin ensimmäisiä kertoja, kun kyseisen hevosen sain oikeinpäin. Ravissa ei tullut niin suuria onnistumisia, jostain syystä pohkeet ja raippa menivät ohi pollen ymmärryksen.
Sitten siirryttiinkin avojen pariin, ja niitä tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Kuviona oli lähteä lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle sen suuntaisessa avotaivutuksessa kuin oli sille lähtenyt. Eli vasemmassa kierroksessa vasemmalla ja oikeassa oikealle. Keskelle päästyä tuli pyöräyttää edelleen samaan suuntaan voltti ja sitten vuorostaan toiselle puolelle voltti eli ikään kuin kahdeksikko keskelle. Siitä taas jatkettiin viimeisen voltin suuntaisesti avossa loppuun.
Sekä käynnissä että ravissa vauhti tahtoi hiipua pahemman kerran, mutta muutoin Tapsa teki avot aika kivasti ja kohtuullisen helposti. Opettajan ohjeiden mukaan yritin hoputtaa pollea äänellä ja ulkopohkeella, mutta eivätpä ne avut paljoa perille menneet. Mutta ravissa Tapsa palkitsi kaiken. Se loksahti hetkeksi paikoilleen pyöreäksi, työskenteli selällään, ja opettajakin kehui avon menneen kaikin puolin kohdilleen. Siis kaiken muun paitsi vauhdin, mutta ei se minun iloani enää pilannut. Olin saanut annettua hevoselle sellaiset avut kuitenkin, että se liikkui pyydetyssä asennossa, vaikkei mennytkään vauhdilla. Nämä hetket palkitsivat koko tunnin muun ahertamisen ja osittaisen vaikertamisen. Kuvion loppuun nostettiin loppupäässä laukat, mutta niissä ei tehty mitään sen kummempaa.
Lopussa palasimme alkuverkan harjoitukseen eli takapään liikuttamiseen. Tässä tulivatkin tunnin loppuhuipennukset. Opettaja otti meidän taas ympyrälle tarkkailuun ja auttoi hoputtamaan Tapsaa liikkeelle. Ja niinpä Tapsa keräsi itsensä kasaan ja humputteli menemään niin vaivatonta ja etenevää ravia, että olin yhtä hymyä. Tapsa oli löytänyt raviinsa viimein liitovaiheenkin! Olin ihan mielissäni, sillä näinä hetkinä allani ei ollut se tervakavio-Tapsa, vaan juuri se tallin polle, joka on teknisesti osaavimmasta päästä. Olihan se melkoinen elämys, saada ratsastettua Tapsaa hetkittäin oikeinpäin ja sitten vielä etenemään lopussa. Tuumasipa pari tuntia seurannuttakin, että polle ryhdistäytyi ja meni pätkittäin oikein hienosti. Ilmeisesti maastoilu virkisti vanhan herran mieltä sen verran, että se viitsi esitellä osaamistaan myös maneesin seinien sisällä.
Tämä oli kyllä hieno kerta, ehkä sitä vielä joskus tulevaisuudessa tohtii mennä Tapsalla uudelleen. Tai kuten opettajalle tuumasin, niin enköhän tuossa puolen vuoden päästä voi taas mennä kyseisellä pollella. Onhan se hieno hevonen, mutta ratsastajan pitää vielä opiskella vähän enemmän ennen seuraavaa kertaa.
