Käynnissä jee, muutoin buu

En sitten malttanut olla tallilta poissa näin tiistainakaan, joten lyöttäydyin oman tallin viimeiselle tunnille mukaan. Pollearpajaisissa kohdalleni sattui Lore, jota on ilmeisesti alettu kutsua jostain syystä taas Kukkikseksi. Tai sitten vain käsitin väärin. Joka tapauksessa tunnin treeniaiheena oli asettelut ja taivuttelut tavoitteena saada hevonen rennoksi ja pyöristymään. Kuskien puolestaan piti ajatella omaa istuntaa ja osata olla sen kanssa tarpeen mukaan aktiivinen tai passiivinen.

Tehtävän toteuttaminen aloitettiin käynnissä pyöritellen ympyröitä. Lore oli jälleen käynnissä aika kiva niin kuin viime kerralla. Se kulki itse sopivan reippaasti eteenpäin ja otti asetukset aika hyvin vastaan. Pyöreyttäkin alkoi hiljalleen löytyä mukavasti. Omassa ratsastuksessa olin tyytyväinen siihen, että muistin välillä olla istunnallani passiivinen eli en jäänyt häseltämään turhaan. Taisin käynnissä jopa muistaa ratsastaa pohkeilla enemmän kuin ohjilla, mikä oli aika hyvä saavutus minulta. Opettajalta tuli kehua siitä, että Lore kulki mukavan tahdikkaasti. Käynnissä siis homma sujui aika mukavasti, mutta sittenpä alkoikin alamäki.

Ravissa jatkettiin samalla kaavalla: lisää ympyröitä, asetteluita ja taivutteluita. En yhtään käsitä, mitä tapahtui, mutta Lore muuttui hankalaksi saada rentoutumaan tai edes myötäämään. Välillä sain hevosen päätä vähän alemmas, mutta varsinaisesta pyöreydestä ei ollut toivettakaan. Yritin käyttää pohkeita tehokkaammin, sillä ajattelin jääneeni ohjiin kiinni. Pohkeet eivät auttaneet, sillä Lore mieluusti otti ne vain vauhtiapuna ja lähti kipittämään. Tästä sitten lumipalloefektin kaltaisesti lakkasivat pidätteeni tarkoittamasta hevoselle mitään, ja soppa alkoi olla aika valmis. Ohjasotteet saivat hevosen jännittymään ja pohjeavut kipittämään. Yritin kovasti tajuta, mitä ihmettä tapahtuu, mutta aivonystyrät eivät olleet terävimmillään. Lisäksi istuntani harjoitusravissa oli taas melkoista höykytystä, kun en saanut pollea yhtään pyöristymään, jolloin ravi olisi pehmennyt hieman.

Aikani menoa ihmetellen pyysin opettajalta neuvoa. Hän kertoi pohkeeni valuvan eteen niinä hetkinä, kun painoin kantapään liian alas. Tämän seurauksena jalka pääsi suoristumaan, jolloin puolestaan istuinluut irtosivat satulasta. Opettaja ohjeisti ajattelemaan polvea ikään kuin enemmän maata kohti samoin kuin varpaita. Näin paino ei olisi niin vahvasti jalustimella, vaan enemmän istuinluilla. Neuvo tuntui kaikin puolin järkevältä, mutta sen toteuttaminen olikin toinen juttu. Olen nyt vahvasti intoutunut painamaan kantapäätä alas, joten ajatus pienestäkin varpaiden painamisesta alas tuntuu vaikealta. Yritin sitten muutamat pätkät saada jalkojani uuteen asentoon, mutta yllättäen tällä kertaa ei tullut asiassa valaistumista.

Kuvassa on taas oikea hevonen, mutta ratsastajana en ole minä. Sen sijaan uskon meidän laukkapätkien menneen aikalailla näin. Hevosen pää korkealla, kuskin mieli matalalla.

Lopuksi otettiin laukkapätkiä ravista. Tavoitteena oli laukassakin saada hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Olin vielä treenailemassa pohkeiden asentoa, kun muut jo aloittelivat laukkapätkiä. Lorella alkoi tässä vaiheessa viimeinenkin keskittymiskyky kuskiin loppua, ja se kipitti laukkaavista kavereistaan innostuneena ja nostipa itsestään parit laukatkin. Jarrutteluni eivät juuri tehonneet, ja oma osaamattomuus nakersi aika pahasti. Siinä sitten koetin saada aina muutaman hallitun raviaskeleen, josta siirtyä laukkaan. Lorehan kyllä nosti laukan, mutta aika ampaisemalla. Hallituista nostoista ei siis oikein voinut puhua. Laukassakin ruuna kauhoi menemään ja töitä sai tehdä melkoisesti, että sen sai vähän rauhoittumaan. Opettaja ohjeisti, että yrittäisin taas istua syvemmälle satulaan ja jarruttaa istunnalla enemmän ohjien sijaan. Lisäksi ylävartaloa ja lantiota olisi pitänyt saada liikkumattomammaksi. Muutamien askelien ajan sain neuvot toteutettua, ja Lorekin laukkasi piirun verran rennommin, mutta sitten oma pakka taas hajosi, ja hevosen keskittyminen katosi samantien.

Tunnin palautteena sain opettajalta sen, että kunpa Loren käynnissä nähty hyvä meno olisi jatkunut myös muissa askellajeissa. Niinpä, samaa toivoin minäkin. On kuitenkin mukava huomata, että Lore ei ole enää alkutunnista niin jännittynyt, vaan on kohtalaisen helppo saada vähän pyöristymään. Ennen koko tuntikin saattoi hurahtaa helposti siten, että polle jäkittää pää taivaita kurotellen. Tunti jäi kuitenkin käynnin onnistumisista huolimatta harmittamaan. Oma pakka oli niin sekaisin, että meno meni häseltämiseksi, mikä näkyi hevosessa välittömästi. Lore oli siis jälleen kerran opettavaisesti ratsastajansa peili. Vielä kun olisin älynnyt tämän ajoissa ja alkanut korjata tilannetta aktiivisemmin. Ehkä ensi kerralla sitten.

Päänvaivaamista

Koska hepaton sunnuntai oli tuntunut kauhean pitkältä, päätin olla pitämättä hepatonta maanantaita. Soittelin oman tallin ollessa kiinni Aaltikselle ja kaikeksi onneksi mahduin tunnille. Pienen alkuhäslingin jälkeen selvisi, että menen tallin tuoreella tulokkaalla eli Assilianilla. Assi on kuusivuotias, noin 160-senttinen tamma, joka on helppo B -tasoinen koulupuolella ja rataesteillä selviytyy ainakin 80 sentistä.

Voitte muuten lukaista myös Noran blogista ensimmäisen kerran fiilikset tästä hevosesta.

Tunnin aiheena oli siirtymiä. Harmittelin taas, kun alkukäynneissä ei juuri ehtinyt kuulostella hevosta ennen kuin piti jo alkaa verkata ravissa. Assi oli mukavan reipas, mutta tahtoi elää omaa elämäänsä päänsä kanssa. Välillä se nykäisi sen alas, sitten taas ylös ja kruunasi koko homman venyttämällä sitä eteen. Oma istuntani petti aika lahjakkaasti näinä hetkinä muutamaa kertaa lukuun ottamatta. Parit kerrat sain tamman vähän pyöristymään, mutta sitten ihan tyhjästä se keksi taas viskata päänsä johonkin suuntaan.

Koska en alkuraveissakaan kauheasti saanut sitä hyppysiini, heti perään tehdyt laukkailut olivat kerrassaan surkuhupaisia. Aluksi Assi ei halunnut ymmärtää laukka-apuja, vaan sen sijaan tamma kiihdytti vauhtiaan. Tulipas sitten esitettyä taas huonoa ratsastusta, kun nostamisen sijaan ajoin hevosen laukkaan. Yritin myös kevyellä raipannapautuksella saada laukka-avun perille, mutta tammalla meni herne tästä nokkaan, ja se pisti pienen pukin vastalauseena. Opettajalta tuli ohjeena nostaa kaarteessa laukka. Tämä ei kauheasti helpottanut, mutta kun aloin tehdä laukka-avut hyvin korostetusti, alkoi sekin askellaji löytyä vähän paremmin. Itse laukka oli ihan hyvää ja rullaavaa. Mitä nyt muutamia raville pudottamisia tuli, mutta kuski taisi silloin jäädä vain matkustelemaan.

Siirtymäkuvio meni siten, että ravista siirryttiin lyhyelle sivulle käyntiin, pitkän sivun alusta takaisin raviin ja pienen treenin jälkeen myös pitkien sivujen keskikohdassa käyntiin. Kuviota maustettiin myös pysähtymisillä pitkien sivujen keskikohdassa ja lopulta lyhyille sivuille tehdyillä laukkanostoilla. Käynti-ravi-käyntisiirtymissä sain noottia opettajalta siitä, että Assi jännittyy nostoissa ja lähtee kipittämään. Kuulemma piti osata olla nukuksissa niinä hetkinä. Tulkitsin tuon siten, että istun mahdollisimman rauhassa, valmistelen siirtymät ja annan kevyet avut. Assi ei näistä yritelmistä huolimatta halunnut alkaa kovin rennoksi, vaan kevyet avut eivät tuntuneet riittävän ja välillä käyntiin piti jarrutella tovi. Muutamia kertoja sain ihan kohtalaiset siirtymät, mutta en tietenkään tajunnut ajatella, mitä silloin tein oikein. Pysähdyksissä Assi loisti pari kertaa sen verran, että seisahtui kohtalaisen nopeasti ja jäi rauhassa odottamaan seuraavaa pyyntöä. Kuvissa voidaankin kauhistella hevosen niskan tuijottelemista ja pohkeiden paikkaa.

Laukkasiirtymät tuottivat taas alussa päänvaivaa. Assi tahtoi kipitellä ravissa turhan reippaasti, jolloin jäin jotenkin sätkimään kyytiin vailla järkevää kykyä vaikuttaa hevoseen. Välillä sain hevosta vähän rauhallisempaan raviin, jolloin saatoin yrittää antaa laukka-avut selkeästi. Jos en väärin muista, nousivat laukat oikeassa kierroksessa vasenta paremmin. Syytä tähän en osaa sanoa. Laukasta raviin siirtyminen vaati myös jarruttelumatkaa, vaikka ei tamma mitenkään yli-intoillut laukassa. Kuski vaan ei osannut. Laukkasiirtymiä saatiin kuitenkin muutamat ihan järkevätkin, jolloin yritin muistaa kehua hevosta.

Siinäpä sitten oli tunnin tehtävät. Loppuraveissa yritin vielä saada tammaa vähän rentoutumaan päänsä kanssa sen sijaan, että se viskoisi sitä. Hetkittäin onnistuin, kunnes tamma taas keksi jonkin päänvaivaamisliikkeen ja unohti kuskin. En oikein käsittänyt, mitä noina hetkinä olisi pitänyt korjauksena tehdä. Olisi ehkä pitänyt kysyä. Tunnin alussa oli kyllä olo, että minä ja alle seitsenvuotiaat hevoset ei kyllä sovita yhteen. Omat jarrut olivat jääneet kotiin ja ilmeisesti myös hermot. Moneen otteeseen sain puhista itselleni, että otapas nyt rauhallisemmin. Sentään sen tajusin, että oma hermostuminen ei paranna tilannetta. Ehkä niinä kertoina nuo onnistumisetkin tulivat, kun muistin hengittää ja olla täsmälliseksi.

Assi tuntui kuitenkin muutoin ihan järkevältä hevoselta. Se ei vaikuttanut kovin vinolta tai ei ainakaan puskenut ympyröillä kummemmin. Se myös kääntyi näppärästi ja osasi liikkua ihan itse. Tämän kokemuksen perusteella tamma ei päässyt suosikkilistani kärkipäähän, mutta ehkä ensimmäisen ratsastuskokemuksen perusteella ei kannata lopullista tuomiota vielä antaa. Tamma on kuitenkin tallilla tuore tapaus, joten silläkin kestää oma aikansa kotiutua. Ehkäpä sitä vielä jokin kerta pääsisi testaamaan tätä hevosta uudelleen.

Kuvista ja videosta kiitos Noralle!

Tölttiä, hanaa ja maisemia

Nyt on sitten tullut ratsastettua islanninhevosellakin. Tämän haaveen toteuttajana toimi Moilasen tila Yli-Iissä. Perille päästyämme saimme sumplia keskenämme ratsut vetohevosen valinnan jälkeen jäljelle jääneistä. Olin jo nettisivujen esittelytekstin perusteella ihastunut Threnna fra Oddgeirsholumiin eli tutummin Thrennaan. Sivujen mukaan tämä 13-vuotias tamma on niin kiltti, että vaikka maapallo räjähtäisi, seisoisi se kiltisti paikoillaan. Ratsuna tammaa kehutaan reippaaksi, mutta tottelevaiseksi. Threnna on myös tallin suurin issikka mittavalla 140 sentin säkäkorkeudella. Tamma hallitsee perusaskellajien lisäksi töltin, mutta ei passia.

Hevosten laiton jälkeen olikin aika suunnata neljän tunnin maastovaellukselle. Alussa piti kulkea pienoinen matka asfalttia myöten ennen kuin pääsi hiekkateille ja metsäpoluille. Tykkäsin kyllä reitistä, vaikka taisimme pari kertaa mennä reittejä edestakaisin. Matkalle mahtui kangasmetsää, hiekkateitä, hakkuualueita ja jopa suonreunaa. Kelikin onneksi suosi, sillä noin puolen tunnin eväshetken aikana tihuutti vähän vettä, mutta muutoin oli aurinkoista tai pilvistä.

Töltin saamiseksi vetäjä ohjeisti istumaan hyvin hevosen takajaloille ja pyytämään siitä normaalisti reippaaseempaan menoon. Jos polle tarjoaisi ravia, pitäisi vain pidätteillä pyytää se tölttäämään. Threnna tölttäsi pääosin hyvin ja olipa kyydissä lysti istua. Välillä tamma kuitenkin vaihtoi raville, mutta kaikeksi onneksi aika sukkelaan sen sai pyydettyä takaisin tölttiin. Siinä askellajissa kyllä saattoi rentoutua ja katsella maisemia. Issikat kun olivat hyvää pataa keskenään ja tölttäsivät kaikessa rauhassa possujunassa menemään.

Vaelluksen jännimpiä hetkiä ovat laukkapätkät sekä välille sattuneet ojien ylitykset. Osa hevosista vähän ponnisti niiden yli, mutta Threnna kerta toisen jälkeen onnistui kömpimään niistä yli ilman pientä hyppäystä. Se ei tosin omaa menoani haitannut, könötin selässä kuin 160 sentin esteen ylityksessä. Kivaa siis oli. Lisäksi laukkapätkissä mentiin aika vauhdilla. Parissa ensimmäisessä pätkässä nynnyilin ja annoin reippaampien mennä ohi. Viimeisessä laukkapätkässä vissiin naksahti vauhtivaihde päälle, ja Threnna kilttinä hevosena pisti kaviota toiseen eteen, kun pyysin. Tulipahan vähän kaasuteltua laukassa eikä menokaan enää pelottanut. Threnna eteni sen verran varmasti ja turvallisesti, että oli ihan virkistävää vähän päästellä menemään.

Nelituntinen reissu hujahti kyllä aika joutuisasti ohi. Eikä issikan selässä onneksi ollut edes niin kauhean jättiläisolo, vaikka toki ne pohkeet haroivat ilmaa. Threnna antoi kuitenkin mahtavan ensikosketuksen islanninhevosiin, joten enköhän vielä toistekin löydä itseni moisen kyydistä.

Sitten vielä tällainen blogin loppukevennys. Sovitaan, että videon tarkoituksena on havainnollistaa 178-senttisen ratsastajan ja 140-senttisen issikan kokoeroa sen sijaan, että näytetään, kuinka blondi laittaa hevoselle loimea. Huom! Kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään issikkaa.

Kuvasta kiitos Tiina-vetäjälle ja videokameran mukaan ottamisesta ja videosta kiitos Noralle.

Kokoamisen alkeita avotaivutuksen avulla

Perjantain tunnin teema oli samoilla linjoilla keskiviikon tunnin kanssa. Luvassa oli siis kokoamisen harjoittelua, mutta tällä kertaa avotaivutusten avulla. Opettaja oli alun perin jakanut minulle polleksi Kaapon, mutta jostain syystä nimeni oli pyyhitty sen jälkeen listasta. Sain sitten valita muutamasta vaihtoehdosta itselleni ratsun ja tehtävän kuultuani valitsin Jussi-herran. Jussi oli tehnyt jo tunnin alle, joten se oli alusta alkaen kohtuullisen helppo saada pyöristymään aina hetkeksi. Yritin myös alusta alkaen kiinnittää huomiota siihen, että tekisin pohkeillanikin töitä, sillä tahdon unohtaa ne muutoin liian helposti.

Treenikuviona oli tehdä pitkälle sivulle avotaivutusta, mutta sen ei tarvinnut olla ihan oppikirjanmukaista. Sen sijaan avotaivutuksen avulla hevosta haettiin lyhyelle, mutta ponnistavalle askeelle. Tavoitteena oli saada hevosen takajalat kunnolla töihin, jolloin takapää ottaisi enemmän painoa ja etupää kevenisi. Kuviota tahkottiin ensin käynnissä hyvän tovin ja sitten ravissa.

Vasemmassa kierroksessa meno oli yllättävän helppoa sekä käynnissä että ravissa. Jussi meni avotaivutuksen kaltaista menoa aika mukavasti, pyöristyi ja sain lyhennettyä askeltakin alun mietinnän jälkeen ihan hyvin. Oli aika yllätys, että oikeassa kierroksessa sain pidettyä painoakin paremmin oikealla puolella. Yleensä kun tuppaan aina valumaan vasemmalle puolelle. Koska homma sujui kivasti, opettaja kehotti hakemaan hevosta vielä vähän lyhyemmäksi ja saamaan vielä parempaa liikettä takapäähän. Yritin toteuttaa tätä ja väliin opettajalta tuli kehua. Itse huomasin, että pitäisi oppia tuntemaan paremmin, milloin takapää liikkuu pyydetysti. Vielä en tätä tuntemisen jaloa taitoa ole sisäistänyt, joten osan tuntee, osan arvaa.

Oikea kierros olikin sitten ilmeisesti sekä kuskille että hevoselle haastavampi. Olisikohan ollut kyse Jussin jäykemmästä puolesta? Jostain syystä en saanut avoja kovin nätisti menemään, ja Jussi tahtoi jännittyä ja mutkitella niissä. Kenties aiemmin hyvin oikealle puolelle toiminut painoapuni oli jäänyt roikkumaan sinne tässäkin vaiheessa. Taisin myös olla ihastunut ohjaan taas ja unohtaa pohkeet. Pätkittäin sain Jussia aina oikeinpäin, mutta silloin takapää tahtoi vähän sammua. Opettaja ohjeisti antamaan pieniä merkkejä hevosen takaselälle ylhäältä päin, jotta se alkaisi koukistaa takajalkojaan enemmän. En ilmeisesti osannut antaa tätä raippa-apua oikein, kun Jussi ei oikein reagoinut.

Kun sain Jussia vähän oikeinpäin, opettaja hoksautti sen tahtovan painua vähän turhan alas. Ohjeeksi tuli saada päätä hieman ylemmäs. Pyysin pohkeilla takapäätä vähän etenemään ja samalla otin pidätteitä edestä. Tämä auttoi ihan hyvin, ja Jussi nosti päätään vähän ylemmäs. Kun avoja ja lyhentämistä oli tahkottu aikansa, sai lyhyen raviin sijaan ottaa rennompia hetkiä, jos hevonen pysyi oikeinpäin. Jussi oli aika mukavasti kuulolla ja saimme ravailla rennosti hyviä pätkiä.

Viimeisenä tehtävänä testattiin puolestaan laukan lyhentämistä. Aluksi laukka nostettiin lyhyestä ravista, sitten käynnistä. Laukasta puolestaan siirryttiin ensin takaisin raviin, sitten suoraan käyntiin. Laukka nostettiin pitkän sivun alusta ja noin puoleen väliin laukattiin normaalia laukkaa, sen jälkeen lyhennettiin niin paljon kuin lähti. Jussi nosti laukat pääosin hyvin, mitä nyt katsojakommenttina kuulin menneeni muutamat kerrat vastalaukkaa. En yhtään huomannut, koska mentiin suoralla. Hups. Itse lyhentäminen onnistui ihan ok, enemmänkin olisi toki voinut ottaa lyhyemmäksi, mutta askellajin pysyminen yllä askarrutti, joten en tohtinut. Siirtymä rauhalliseen raviin oli myös kohtalaisen helppo tehdä.

Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät onnistuneet minulta, vaikka hevonen kyllä on hyvä niissä. Jostain syystä väliin tuli aina ravia, vaikka kuinka muka yritin lyhentää laukkaa ja olla jämäkästi pyytämässä käyntiä. En ehtinyt tajua, mitä kummaa tein väärin enkä vieläkään ole asiassa valaistunut. Jännitinkö itseni irti satulasta vai mitä? Opettaja pisti meidät muutamalle sakkokierrokselle, joista viimeinen oli ehkä paras, vaikka kaukana hyvästä. Siihenkin siirtymiseen hurahti vähän ravia, vaikka muka tsemppasin ja yritin keskittyä. Olisipa ollut kiva kuulla, mitä teen tuossa väärin. Nyt jäi vähän kaivelemaan.

Loppuraveissa opettaja halusi hevosten kulkevan rennosti ratsastajiensa alla kiiruhtamatta ja pyöreänä. Jussi oli tässä vaiheessa varsin mukava ja kevyt ratsastettava. Pyöreys pysyi yllä aika hyvin ja parhaat hetket olivat niitä, kun Jussi ravasi pyöreän rennosti vailla mitään kiirehtimistä. Sen sijaan ruuna meni tasaisesti pyydettyä tehtävää ja tuntui juuri siltä, että se odottaa vain seuraavaa pyyntöäni. Oli kyllä kerrassaan mukava tunne. Olisin voinut humputella sitä ravia pitkät pätkät, mutta tunti valitettavasti loppui. Jussi-herra sai kyllä tämän kuskin tosi hyvällä mielelle. On se vain hieno hevonen.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

Koulukurssin päätös väistätellen

Aaltiksen viisipäiväinen koulukurssi olikin nelipäiväinen, sillä nettiin oli livahtanut väärä päättymispäivämäärä. No, pitäisihän se tietää, ettei kaikkea nettiin kirjoitettua pidä uskoa. Pääsimme kuitenkin kurssin viimeisen päivän kunniaksi tekemään muuta kuin perusratsastusta, ja treeninä olikin pohkeenväistö pääosin ravissa. Ratsunani oli mukavasti kolmannen kerran Essi.

Alkuverkka meni tuttuun tapaan ravaillen ja opettajan ohjeita kuunnellen. Essi oli mennyt jo yhden tunnin alle (itse asiassa sellaisella ratsastajalla, joka on joskus tätäkin blogia lukenut, terveisiä siis!) ja kulki sillä tunnilla hienosti. Kuskin vaihdoksesta se ei tosin tainnut tykätä, sillä alkuverkassa saimme käydä neuvotteluita siitä, kuljetaanko nyt pää taivasta kohti vai vähän pyöreämpänä. Jostain syystä Essiä oli tänään vaikeampi saada rennoksi, ja nyt asiaa ajateltuani pohkeeni olivat tänään heikommalla käytössä. Opettajalta tuli tuttu kommentti pohkeista ja nyt videolta tsekattuna ne tosiaan ovat aika hirveästi. Harmi vaan, että olen saanut useat vuodet humputella omalla tallilla pohje liian edessä, niin korjaaminen on moninverroin hankalampaa.

Verkan jälkeen päästiinkin siirtymään pohkeenväistöön. Kuviona oli typistää lyhyttä sivua hieman kääntymällä halkaisijalle ja jatkamalla siitä muutamia metrejä suoraan. Siitä sitten väistätettiin takaisin pitkän sivun uralle, mieluusti sopivissa ajoin ennen sen loppumista. Väistöjä tehtiin vain parit kerrat käynnissä ennen raviin siirtymistä. Käynnissä meno oli ihan ok, kunhan muistin oikeasti pyytää pohkeella ja pitää ulkolavan hallussa. Keskittymiseni oli kuitenkin taas hukkateillä, mikä kostautui mallikkaasti raviväistöissä.

Raviväistöissä suurimmat ongelmat olivat etenkin ulkolavan karkaaminen omille teilleen, hevosen pään meneminen vinkkuralle ja kuskin hetkittäiset kyvyttömyydet saada pidätteitä tai pohkeita läpi. Nämä ongelmat ilmenivät siinä, että väistö loppui ja muuttui puskemiseksi tai koko väistöä ei ollutkaan. Sain Essiä aina vähän rentoutumaan ennen väistöä, mutta väistöissä se jäkitti aika tehokkaasti päällään. Taisin koko tunnin aikana kerran saada sen loksahtamaan opettajan sanojen mukaan peräänantoon väistössä, jolloin tamma olikin hieno ratsastettava. Muina kertoina hevonen jännittyi enkä tiennyt, mitä tehdä.

Opettajalta tuli noottia ja korjausapua aika tehokkaasti, mikä oli vain hyväksi. Ainakin tuli yritettyä kunnolla eikä vain pyöriteltyä vähän sinnepäin. Hiljalleen alkoin bongata raviväistöjen ongelmia ja sain aina hetkittäin tehtyä korjauksia. Olin tosi tyytyväinen siihen ja opettajaltakin tuli kehu siitä, että korjaukset olivat aivan oikeita. Essi kyllä väisti hienosti, kun sain itseni kasaan ja hevosen tukevammin kahdelle ohjalle. Mukaan kyllä mahtui niitä järkyttäviä yritelmiä, mutta tulipahan tasapainoteltua sen kivan ja vähemmän kivan ratsastuksen välillä.

Lopuksi kuvioon lisättiin vielä väistöstä laukannosto. Tässäkin tasapainoilu onnistumisen ja pieleen menemisen välillä jatkui. Jostain syystä Essi tykkäsi kipittää, jolloin väistöt tahtoivat mennä plörinäksi. Opettajaltakin tuli noottia, että välillä hevonen vei minua ihan noin vain. Essi vaati aika tukevat pidätteet ennen kuin se yhtään malttoi rauhoittua väistöön. Pidätteiden mennessä läpi homma helpottui huomattavasti. En vain käsitä, miten en aikaisemmin alkanut ratsastaa pidätteitä tehokkaammin. Ilmeisesti pelkäsin vauhdin hiipuvan sitten kokonaan, mikä oli kyllä aika turha pelko tämän tamman kanssa. Väistön jälkeen onnistuin myös muutamia kertoja ajamaan hevosen laukkaan, hups. Sitten taas muistin ratsastaa noston, ja Essi palkitsi sen sujuvalla siirtymisellä laukkaan. Pääty-ympyrällä sain Essiä myös rentoutumaan hieman laukassakin, mistä olin toki iloinen.

Loppuravissa hain sitten tammaa vielä pyöristämään itseään. Vasen kierros oli aika työläs, mutta oikea sujui kohtalaisen helposti. Vaikka tänään emme pollen kanssa olleetkaan ihan niin paljoa samoilla aaltopituuksilla kuin edelliskerralla, jäi ratsastus silti vahvasti plussan puolelle. Nyt ei vaikeuksistakaan huolimatta tullut sitä oloa, ettei osaa ratsastaa yhtään, sillä asioita sai aina kuitenkin vähän korjattua. Essi pitää siis paikkansa suosikkinani tähän mennessä kokeilemieni Aaltis-hepojen listalla. Kunhan saisin itseni pysymään aina tunnin kasassa, saattaisi tämä tamma väläytellä vaikka kuinka hienoja hetkiä. Ennen moista ilmestystä on kuitenkin treenattava jälleen kerran lisää ja vielä vähän enemmän.