torstai 5. toukokuuta 2016

Harmillista jännittyneisyyttä

Helatorstai hurahti kotitallin koulukisoissa. Kuten viime kisoissa, olivat palikat tälläkin kertaa kohdillaan: JKH-tiimi täysilukuisena paikalla ja mitä mainioin keli. Me Paven kanssa tahkosimme tänään luokat helppo C:1 2000 ja K.N. Special 2009.

Verryttely oli maneesissa, ja kouluaidat ihanasti kentällä. Verrytellä sai myös ennen omaa vuoroa kentän yhteydessä olleessa pienemmässä tilassa. Molemmissa verryttelyissä kävin kaikki askellajit läpi sekä tein pysähdyksiä, askeleen pidennyksiä sekä laukannostoja. Pave oli muutoin ihan hyvä, mutta välissä ei oikein piitannut pidätteistä, vaan yritti kipittää. Laukka oli ihan ok, C:n verryttelyssä aika kivakin. Siirtymiset alaspäin olivat edelleen kehnoja, mutta parit pysähdykset menivät ihan ok. Peruutukset olivat kättä vasten, mutta sain Paven ottamaan askelia enemmän yhtenäisesti. Askeleen pidennykset eivät oikein lähteneet, mutta pikkuriikkisen eron saimme menoon, kun avitin Pavea äänellä. Molemmat verryttelyt menivät odotetusti, joten radoille sai lähteä ihan tasaisin mielin.

C:n radalla alkutervehdykseen tulimme oikeassa kierroksessa. Pave oli vähän jännittynyt, jolloin se pääsi kiemurtelemaan ja poikittamaan. Saimme kuitenkin pysähdyttyä, tervehdittyä ja jatkettua matkaa. Numeroksi 5. Ensimmäinen lävistäjälle tehty askeleen pidennys keventäen meni penkin alle. Pave tarjosi laukkaa, kun yritin saada sitä pidentämään askelta. Numeroksi 4,5. Kolmikaarinen kiemuraura meni sen sijaan ihan asiallisesti. Numeroksi 7. Keventämättä tehty askeleen pidennys ei myöskään onnistunut, sille tuli tahti- ja laukkarikkoja. Numeroksi 5. Pave oli tämän jälkeen aika hätäinen, joten pysähdyksemme meni L-kirjaimesta ohi. Peruutus oli kuitenkin meiksi ihan ok. Numeroksi 5. Toiselle lävistäjälle tehty askeleen pidennys keventäen ei harmillisesti ollut aiempia parempi. Tällä kertaa ei tullut laukkarikkoja, mutta tahti ei vieläkään säilynyt. Numeroksi 5,5.

Oikea laukka nousi ihan ok ja pyöri kohtuullisesti. Numeroksi 6,5. Keskiympyrä meni ihan mukavasti. Numeroksi 7. Ensimmäinen laukkalävistäjä lähti hyvin, mutta lopussa Pave karkasi sisäpohkeen läpi roimasti. Numeroksi 5,5. Toisen laukannoston kohdalla aloin hätäillä unohtaneeni tehdä sen pisteessä, jolloin tuuppasin Paven vikkelästi laukkaan. Numeroksi 6. Keskiympyrä meni hieman kiireisesti. Numeroksi 6. Toinen laukkalävistäjä oli aiempaa asiallisempi. Numeroksi 6,5. Kymmenen metrin voltti lähti hyvin, mutta unohdin kääntää kunnolla koko kuvion. Numeroksi 6. Lopputervehdykseen pääsimme kohtuullisen suorana, joskin pysähdys meni parin käyntiaskeleen kautta. Numeroksi 7.



Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Sujuvia pätkiä! Tänään harmillisesti pientä jännittyneisyyttä mikä näkyi etenkin ravissa kun olisi pitänyt venyttää askelta -> tahti ei säilynyt. Eli vielä lisää rentoutta, niin hyvä tulee!" Tällä suorituksella saimme 120,5 pistettä eli 60,25 prosenttia. Olin toivonut vähän sujuvampaa menoa, etenkin tahti- ja laukkarikot askeleen pidennyksissä harmittivat samoin kuin pysähdysten venymiset. Laukkaosuuksiin olin ihan tyytyväinen kuitenkin. Sijoituksemme suorituksella oli 15/29.

K.N.:n radalla tulimme alkutervehdykseen samoin oikeassa kierroksessa. Pääsimme nyt tervehdykseen suorempana, mutta pysähdyksessä vinouduimme hieman. Numeroksi 6. Ensimmäinen loiva kiemura lähti hieman epätasaisesti, mutta parani loppua kohti. Numeroksi 6,5. Lävistäjän keskiravi oli varovainen yritelmä, sillä en halunnut laukkarikkoja. Niitä ei onneksi tullut, mutta Pave oli turhan etupainoinen. Numeroksi 5. Kymmenen metrin voltti oikealle oli kuvioltaan hyvä, mutta Pave vajosi turhan alas. Numeroksi 6. Toinen loiva kiemura oli asiallinen tieltään. Numeroksi 6,5. Kolmen askeleen käyntisiirtymän maltoin ratsastaa paremmin rauhassa, ja siirtyminen alaspäin oli jälleen meiksi ihan ok. Numeroksi 6,5. Kymmenen metrin voltti vasemmalle meni muuten hyvin, mutta Pave painui taas liian matalaksi. Se taisi alkaa väsyä. Numeroksi 6,5. Siirtyminen käyntiin alkoi hyvin, mutta Pave pääsi tekemään siinä pienen kiireisen askeleen. Numeroksi 7. Pysähdys sujui ihan hyvin, ja maltoin seistä yllättävän pitkään. Ravin menin kuitenkin nostamaan hieman liian aikaisin. Numeroksi 7.

Oikean laukan nosto meni ihan metsään. Pave nappasi siinä ihan yllättäen vasemman laukan. Tajusin tämän muutaman askeleen jälkeen, mutta en saanut Pavea nopeasti raviin korjatakseni asian. Numeroksi nostosta 2. Kun sitten sain Paven raviin, nosti se uudelleen vasemman. Vasta toisella korjauksella sain sen oikeaan laukkaan, jolloin pääsimme sentään noin puolet pääty-ympyrästä myötälaukassa. Numeroksi 4. Ensimmäinen laukkalävistäjä menin niin kuin C:ssä. Pave kipitti sisäpohkeeni läpi. Numeroksi 5. Se pääsi tämän jälkeen rikkomaan vielä laukalle, joten tulimme varsinaiseen vasemman laukan nostokohtaan hyvin jännittyneesti, ja päästin Paven vielä vähän liian aikaisin laukkaan. Numeroksi 4,5. Pääty-ympyrä meni onneksi asiallisemmin. Numeroksi 6,5. Toinen laukkalävistäjä meni ensimmäistä paremmin. Numeroksi 7. Pave ei kuitenkaan suostunut siirtymään ravista hevillä käyntiin, vaan rallattelimme ravissa keskihalkaisijan alkuun saakka. Numeroksi 3. Lopputervehdykseen pääsimme sentään kohtuullisen suoraan, vaikka vähän hätäisesti. Sain Paven onneksi pysähtymäänkin. Numeroksi 5,5.



Radan jälkeen fiilikset olivat kyllä ihan pohjamudissa. Harmitti niin vietävästi! Laukkaosuus meni ihan penkin alle. En meinannut millään ensin löytää mitään hyvää, mutta onneksi huumorintaju voitti hiljalleen. Radalla oli ihan asiallisiakin hetkiä, kuten aika kohtuulliset tiet volteilla ja loivilla kiemuroilla. Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Alkaa mukavasti -> hiukan matala edestä. Laukassa ote herpaantui ja paljon virheitä & epätarkkuuksia. Rutiinia vaan lisää." Suorituksellamme saimme 141 pistettä eli 56,4 prosenttia. Se synkensi taas mielen hetkeksi, sillä ennen suoritusta olin toivonut pääseväni jonnekin 58 prosentin tuntumaan. Vaan virheistä sakotetaan, ja niin sen pitääkin olla. Ei niistä ylikiltteyspisteistäkään oikeasti onnelliseksi tule. Onneksi tuomari oli huomannut myös hyvät hetket ja kehunut niistä. Sijoituksemme oli 22/24.

Kisapäivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä virheitä tuli molemmille radoille harmillisen paljon. JKH-tiimillä meni kuitenkin tänään Noran ja Kaisan ansiosta hienosti, sillä ruusukkeita tuli peräti kolme. Jes, hyvä! Meitä molempia Paven kanssa jännitti, mikä näkyi harmillisesti radoilla näin selvästi. Mutta kokemusta se tämäkin on. Pavessa kivaa on se, ettei se radalla ihmettele maailman menoa, vaan toimii niin kuin kuskin pyynnöt ymmärtää. Oma jännittyneisyyteni tarttuu siihen, mikä aiheuttaa pulmia, ja siinäpä on minulle melkoinen savotta ratkaistavaksi. Joten treeniä vain ja toivottavasti ensi kerralla paremmin.

Videoista kiitos Noralle ja Kaisalle!