Koska sunnuntain vakiotuntini jäi kisojen takia väliin, korvasin sen näin jälkijunassa tiistaina menemällä B/A-tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi. Väkersin vielä ilmoittautumislappuun ratsutoiveeksi Peran, jotta ehtisin treenata kisoja varten. Toive meni kivasti läpi, ja niin pääsimme treenaamaan takaosan aktivointia sekä vasta- ja myötälaukan nostamista käynnistä.
Alkuverryttelyssä opettaja neuvoi aktivoimaan pohkeella hevosen takaosaa töihin ja yrittämään samalla tuntea itse, missä takaosa on, ja mitä se parhaillaan tekee. Pera tuntui vähän laiskalta, ja koetin nohittaa sitä hommiin pohkeilla. Opettaja hoksautti pitämään näitä hetkinä etupään lyhyempänä, kun tahdoin unohtaa aina ohjastuntuman. Tavoitteena oli saada hevoset käyttämään vatsalihaksiaan, jotta alalinja lyhenisi, ja selällä olisi mahdollisuus päästä töihin. Huomasin tässä taas sen, kuinka vaikea minun on erottaa tasaisen ohjastuntuman pito siitä, että alan huomaamattani vetää vastaan. Murehdin tätäkin opettajalle, ja hän tuumasi, että ohjissa on siedettävä pieni paine silloin, kun hevonen itse kaatuu niitä vasten. Taaksepäin ei tietenkään saa vetää, mutta tasaisen ohjastuntuman kautta hevonen myös jossain vaiheessa ymmärtää, mihin raamiin sen tulisi mahtua.
Tehtävään lisättiin myös parin askeleen siirtymiset raviin, jotka olivat aika toivottomia meillä. Pera oli tahmea eikä reagoinut pohkeeseen terävästi, vaan laahustaen. Samalla ravia pyytäessäni herpaannuin taas ohjilla, jolloin koko pakka levisi käsiin. Huoh! Tehtävää tahkottiin molempiin suuntiin, ja hiljalleen sai jäädä kokonaan raviin, mikäli siltä tuntui. Ravissa ei tapahtunut mitään yllätyskäännettä, kun en ratsastanut kunnolla, jolloin Pera löysäili menemään. Harjoitusravissa istuminen oli työlästä, kun Pera ei kulkenut oikeinpäin eivätkä pohkeeni suostuneet pysymään nätisti kyljissä kiinni, vaan heiluivat minne sattuu. Kevyessä ravissa sain vähän omaa istuntaa tasaisemmaksi, vaikka pohkeet jatkoivat edelleen omaa elämäänsä. Turhautumismittari oli pahasti punaisella, ja mietin tosissani, että on ihan päätöntä lähteä näin huonolla yhteistyöllä koulukisaradalle leikkimään suolapatsasta ja hirveä.
Tunnin laukkatehtävänä oli nostaa pitkän sivun alusta vastalaukka käynnistä, laukata hetki suoraan ja siirtyä sitten hallitusti ravin kautta käyntiin. Pääty-ympyröille puolestaan nostettiin käynnistä myötälaukka. Oikeat laukat vasemmassa kierroksessa saimme nousemaan kaikki oikein, mutta nostot olivat kaukana terävistä ja ponnekkaista. Käynti itsessään ei ollut kunnossa, joten nosto ei voinutkaan lähteä hyvin. Muutamana kertana kuitenkin tajusin kääntää taas lantion alle ja olla muuten istunnalla ja etenkin ylävartalolla hiljaa, jolloin nosto tuntui vähän paremmalta. Vasemmat laukat oikeassa kierroksessa onnistuivat kahta kertaa lukuun ottamatta. Heikoilla valmisteluilla tehtynä Pera pääsi nostamaan myötälaukan. Muutoin nostoissa oli sama ongelma kuin toisessakin suunnassa: kun käynti ei ollut kunnossa, ei nosto saati laukkakaan voinut toimia kunnolla. Siirtymisissä raviin opettaja muistutti pitämään lantion alla, jolloin siirtymä onnistuisi pehmeämmin eikä töksähtävästi. Parina kertana sain istuntani kuntoon, jolloin siirtymä tosiaan oli parempi kuin muina kertoina. Enää en pompsahtanutkaan satulasta irti, kun Pera pääsi siirtymään pehmeämmin, jolloin istuntani pysyi mukana.
Myötälaukan nostoyritykset eivät juuri parantuneet. Pääty-ympyröillä pääsi tosin tovin työstämään myötälaukkaa, mikä kyllä tuli tarpeeseen. Pera tuntui puskevan pahasti molemmissa kierroksissa ulos, oikeassa jopa pahemmin. Opettaja hoksautti kääntämään Peran etuosaa sisemmäs, mutta jotenkin en vain saanut kunnolla otetta laukan työstämiseen. Käytin välillä vasta-asetusta apuna, jolloin hetkittäin sain Peraa vähän suoristumaan, jolloin se löysi itseään paremmin oikeinpäin. Laukka parani noina hetkinä kummasti, mutta hyvin nopeasti olin päästänyt Peran pullahtamaan jostain karkuun. Opettaja muistutti tässäkin antamaan Peralle ohjilla raamit, joihin mukautua. Mutta ei, ohjani löystyivät jatkuvasti enkä siten saanut tarjottua Peralle tasaista tuntumaa, jolle pyrkiä. Tarvitsisin varmaankin sellaiset raviohjat, joissa on silmukat käsille, kun sormeni eivät näemmä osaa pysyä nyrkissä ohjien ympärillä. Minulla onkin melkoinen yhtälö ratkottavana: kuinka saan ohjastuntuman pysymään tasaisena ja tukevana, vaikka ratsastan pohkeilla eteen? Nyt jompikumpi herpaantuu aina, kun toinen toimii.
Loppuraveissa Pera olikin sitten löytänyt tunnin ajan etsityn takaosansa, sillä ravi oli hyvin pontevaa ja aktiivista. Kun sain itseni rytmiin mukaan ja istunnan kuntoon, loksahti Pera oikeinpäin säilyttäen aktiivisuuden. Opettaja tuumasikin, että nyt Pera käytti rehellisesti selkäänsä ja kulki oikeinpäin. Tässäkin piti tietysti olla lopuksi vielä ongelmaa, sillä paikoin Pera vähän jopa kipitti menemään eikä kuunnellut pidätteitä lainkaan. Ravin tahti pääsi turhaan kiireiseksi, kun en saanut tasapainotettua menoa. Nyt kuitenkin tunsin selvästi, kuinka takaosa työnsi liikettä eteenpäin eikä etuosa vain raahannut loppua hevosesta mukanaan. Tämä tuntemisen kautta saatu pieni ahaa-elämys vähän kirkasti muutoin synkkää mieltä, mutta paljon jäi hampaankoloonkin omasta tumpeloinnistani. Mieleni tekisi niin skipata tulevat koulukisat, mutta onneksi tiedän patistelevani itseni niihin, onhan nimenikin jo ilmoittautuneiden joukossa. Lisäksi on kuitenkin mukava saada palautetta uudelta tuomarilta ja toivottavasti sitä myöten puhtia treenaamiseen.
