perjantai 13. syyskuuta 2013

Paras päätös perjantaille

Mikä olisikaan parempi tapa pistää perjantai pakettiin kuin lähteä noin 1,5 tunnin maastoon? En äkkiseltään keksinyt parempaa, joten niinpä lyöttäydyin Tallinmäen maastoon. Mukana opettajan lisäksi oli neljä ratsukkoa, ja minulla oli tietysti Jetti. Tallinmäen maastot ovat kyllä verrattomat, ja niitä riittäisi varmasti vaikka millä mitalla koluttavaksi. Reissu sujui muuten hyvin, mutta pidemmässä laukkapätkässä Jetti pääsi painamaan niin pahasti vasemmalle, että kiilasimme toisen ratsukon sivuavalle polulle, ja matka tyssäsi hetkeksi siihen. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut, vaan saatoimme jatkaa reissua. Tämä toimi valitettavan hyvänä herätteenä itselleni siitä, että maastossakin on hyvä varmistaa, että oma ratsu on hanskassa. Loppumatka menikin sitten huolettomasti ja mukavasti, jolloin reissusta jäi oikein hyvä mieli. Kunnon maastossa pitäisi kyllä käydä useammin, sillä ei se ratsastus saisi olla pelkkää koulusilinteri päässä vääntämistä tai vauhdinkiilto silmissä esteiden ylittämistä. Turvat ja nenät siis kohti maastoa!