Maastolenkiltä kuvitteelliselle kouluradalle

Tänään suuntasin aluksi Veronan kanssa metsä- ja peltolenkille. Tamma kulki korvat hörössä ja katseli kaula pitkällä muun muassa pientareelle hylättyä telkkaria sekä valkoista muovinauhaa. Kauempana ryskänyttä tietyömaata piti oikein pysähtyä kuuntelemaan, mutta sain vakuuteltua tammalla, ettei se tule syömään sitä, joten matka saattoi jatkua turvalliselle kotipellolle.

Pellolla ravailin vielä hetken ja kertaalleen pellon päästä päähän menin väistöjä siksakkina. Väistö tuntui sujuvan ihan kivasti vasemmalle, mutta oikealle oli vaikeampi tuntea itse, tekikö tamma töitä vaaditusti. Olisin saanut ilmeisesti kontrolloida oikealle väistättäessä ulkopuolta tarkemmin.

Maneesissa kävin sitten vielä ottamassa laukkatreeniä. Aluksi vain pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät, kunnes halusin taas testailla kolmikaarista kiemurauraa vaihtaen laukat suoristuskohdissa ravin kautta. Kun sain itseni kasattua ja aloitettua jarrutusajattelun hyvissä ajoin, malttoi Verona siirtyä raviin ja nostaa uuden laukan mukavasti. Välillä sitten annoin hevosen valua valtavan pitkäksi ja vielä päälle vähän kiihdyttää, jolloin se ei halunnutkaan siirtyä raviin oikeassa kohdassa, vaan jarrutusmatka valui varsin pitkäksi.

Muutin sitten kuviota sen verran, että pyörittelin tarvittaessa ympyröitä ennen raviin siirtymistä ja uuden laukan nostamista. Ympyrällä tamman sai taas rauhallisempaan laukkaan, josta oli helppo jatkaa kuviota ja saada laukka vaihdettua ravin kautta. Oma istunta oli siinä suhteen ok, etten tuntenut liukuvan edestakaisin satulassa, mutta ylävartaloa olisi saanut hillitä hivenen enemmän. Yritin kyllä tätä, mutta ylävartaloa hallitessa myös alavartalo jännittyi enkä osannut rentouttaa niitä molempia kerralla.

Lopuksi sitten kokeilin sovelletun helpon C:n kouluradan ratsastusta. En tosin muistanut radasta kuin tehtävät suunnilleen, mutta en ollenkaan suorituskohtia. En antanut tämän häiritä, vaan tein vaaditut tehtävät molempiin suuntiin jotenkin järkevästi. Oli aika hauska keskittyä hetkeksi ratsastamaan ainakin itselle selvää kuviota. Haasteellista oli pitää oma suu kiinni, sillä yleensä olen melkoinen satakieli mitä tulee hevosen kannustamiseen äänellä.

Radan aikana kiinnitin huomiota siihen, ettei menomme ollut kauhean tasaista, vaan Verona meni pätkiä hitaammin ja sitten taas reippaammin. Ympyrät ja voltit vähän venyivät, mutta ainakin askeleen pidennykset ja niistä takaisin tulemiset sujuivat ihan ok. Tosin hytkyin vallan epämääräisesti kohdassa, jossa askeleen pidennys piti tehdä ilman kevennystä. Pysähdys sujui ok, mutta neljän askeleen peruutus oli melkoisen tahmeaa. Oli myös kiva huomata, että laukkakohdat menivät myös kohtuullisen rauhassa ja niistäkin päästiin palautumaan suunnilleen oikeissa kohdissa takaisin raviin. Homma oli ainakin kuvitteellista koulurataa tahkotessa sen verran kivaa, että ensi kerralla otan treeniksi oikean helpon C:n kouluradan opettelemisen.

Treenailua puomeilla

Kouluvääntö ei innostanut vieläkään, joten eilisen tunnin innoittamana päätin tahkota Veronan kanssa puomeja. Ensimmäisenä menimme ravipuomeja toiveena saada hevosta nostelemaan jalkojaan sen sijaan, että se laahaa niitä mukanaan. Alussa Verona kopsautteli kavioitaan puomeihin, mutta aika nopeasti se alkoi huomata tehtävän jujun. Kaviot alkoivat nousta, ja tamma ravasi aika tahdikkaasti puomien yli.

Yritin itse puomeilla miettiä, mitä eilen saatu kommentti kevennyksestäni olisi voinut tarkoittaa. En keksinyt ratkaisua, mutta koetin antaa puomeilla hevoselle työrauhan ja olla sopivan kevyt kädellä. Hiljalleen Verona myös alkoi innostua tehtävästä, sillä puomisuoran häämöttäessä edessä se alkoi ravata vähän reippaammin. Oli kiva päästä testaamaan myös pidätteitä ja yllätykseni ne menivät ihan hyvin läpi.

Kun kaviot olivat alkaneet nousta, lisäsin ravikuvioon pysähdykset puomien jälkeen. Alussa piti pari kertaa neuvotella, että pysähdytäänkö vai ei. Ilmeisesti sain vakuuteltua hevosen, sillä muutaman kerran jälkeen pysähdyksetkin sujuivat ihan hyvin. Tamma myös malttoi seisoa paikoillaan jopa kehumisen ajan, kunhan olin kerrannut sille, ettei taputtelu tai rapsuttelu tarkoittaneet liikkeelle lähtemistä. Huomasin kuitenkin itse nytkähtäväni pysähdyksissä eteen, mikä varmasti alussa hämäsi tammaa.

Seuraavaksi vaihdoin kuviosta pysähtymiset laukannostoihin. Yritin puomien jälkeen ottaa aina tasapainottavan puolipidätteen, jotta laukannostot eivät olisi turhan kiireisiä. Omasta mielestäni nostot olivat ihan ok, mutta todennäköisesti keltä opettajalta tahansa olisi tullut noottia, että kiireisiä ovat. Verona kuitenkin nosti laukan pyynnöstä hyvin eikä lähtenyt kaahaamaan. Laukassa pyöräytin aina pääty-ympyrän, jonka jälkeen siirryin raviin.

Lopuksi päätin testailla vielä, saisinko laukkaa pysymään tasaisena kahden puomin välissä. Taisin yrittää saada puomien väliin noin 21 metriä, johon laskeskelin viiden laukka-askeleen sopivan. Oli väli oikeanmittainen tai ei, niin viidellä mentynä se toimi ihan mainiosti. Tässä tehtävässä tosin Verona halusi jo vähän alkaa ottaa kierroksia, joten välillä väli kävi ahtaaksi ja puomit jäivät hevosen jalkojen väliin. Yritin hillitä hevosen ennakointia menemällä käyntiä ja väistöjä ennen uutta laukkaa. Myös mahdollisimman myöhään nostettu laukka auttoi siinä, että väli päästiin tasaisella ja hallitulla viidellä askeleella. Kun tamma taas yritti laukassa lähteä kaasuttelemaan, pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät ennen puomeja. Nämä auttoivat mukavasti, ja tamma malttoi palata taas normaaliin laukkaan.

Loppuravissa ja -käynnissä haeskelin tammaa vähän pyöreämmäksi. Ulko-ohjan ja sisäpohkeen hetkittäisellä yhteistyöllä sainkin Veronaa pyöristymään, mutta välillä tamma tahtoi vajota liiankin alas. Niinä hetkinä pyysin pohkeilla hevosta eteen ja puolipidätteillä nostin päätä taas vähän ylemmäs. Loppuun saatiinkin pieni hetki letkeän rentoa ravia. Miksihän en aiemmin ole tajunnut treenailla Veronan kanssa puomeilla? Tammakin tuntui tykkäävän hommasta, kun se aina reippaasti lähti suuntaamaan puomeja kohti. Jatkossa voisi myös miettiä, jos nostelisi puomien toiset päät ilmaan, jotta tamma pääsisi kunnolla nostelemaan koipiaan. Sitten kun vielä saisi mentyä noita puomivälejä laukkaa säädellen. Olisi mukava kokeilla, kuinka lyhyeen tai pitkään laukkaan tämän hevosen mahdollisesti saa. Enää siis tarvitsi vain kyetä hallitsemaan oma istunta ja avut, niin eiköhän tämäkin tavoite toteutuisi.

Tympeää turhautumista

Toiseksi viimeinen kerta Virpitalleilla hurahti Herta-tamman kanssa. Pollen lempinimi on aika villisti heitettynä Hertta. Olen mennyt tammalla kerran 45 minuuttia humputtelua työpaikan virkistyspäivässä, mutta en näemmä ole kirjannut sitä kertaa muistiin. Kuvittelin kuitenkin tykänneeni tammasta, ja sen olleen ihan kiva. Tallin sivuilla tästä 8-vuotiaasta torinhevostammasta sanotaan sen verran, että koulupuolella se taitaa helpon A:n ja esteradalla metrin sekä on kiltti ja kaiken tasoisille sopiva. Lisäksi tämä noin 160-senttinen tamma on maastovarma ja innokas hyppääjä.

Tunnin treeninä oli puomikoulua. Ensimmäisenä tehtävänä oli oikeassa kierroksessa tehdä toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta käynnissä, siirtyä sen jälkeen raviin, pyöräyttää pääty-ympyrä, tulla toisen pitkän sivun ravipuomit, vaihtaa käyntiin, tehdä ympyrä ja ottaa homma alusta. Alkuverkassa yritin muistaa sisäpohkeen ja ulko-ohjan, mutta vaikka miten niitä koetin käyttää, jäkitti Hertta pää pystyssä menemään. Sisäpohkeesta sain kyllä tamman menemään sivulle, mutta mitä ilmeisemmin ulkoapuni eivät sitten olleet vastaanottamassa tammaa, vaan se saattoi huoletta luiskahtaa karkuun. Ennen kuin sain mitään kunnon otetta hevoseen, pitikin aloittaa jo ensimmäinen tehtävä.

Avotaivutus meni alussa melkoisen mäntyyn. Sain pollen kaulan kyllä mutkalle, mutta peileistä vahdittuna mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Miksipä olisi, kun en osannut käyttää kumpaakaan pohjetta. Muutaman kierroksen jälkeen sain aina hetkittäin peilien mukaan tammaa suunnilleen avotaivutukseen, mutta siinä ei kyllä ollut tasaista hetkeä tai helppoutta tippaakaan. Melkoista vääntämistä oli. Enkä sitten keksinyt, miten olisin saanut hevosen rentoutumaan ja jatkamaan avoja, kunnes olisin pyytänyt muuta. Opettaja ohjeisti pyöräyttämään voltin tarvittaessa, jos hevonen alkaisi vastustella liikaa. Näitäkin yritin, mutta ei niistä kauhean suurta apua ollut.

Ravipuomit menivät minusta ihan ok, mutta opettajalta sateli kommenttia, että kevensin liian taakse ja jotenkin liian syvälle. En oikein tajunnut, mitä puomeilla haettiin, joten koetin sitten kehitellä jotain kevyempää kevennystä. Tuloksena taisi olla vähän etukenossa könöttänyt kuski. Hertta meni puomeja aluksi vähän hyytyen ja sitten innostuen. Kuten avotaivutuksessa, puuttui tästäkin suorituksesta tasaisuus. Yritin ottaa puolipidätteitä, mutta ne eivät sitten menneet perille. Välillä piti melkoisesti neuvotella tamman kanssa, kumpi vie ja kumpi ei. Enkä vieläkään käsittänyt, mikä avuissani oli niin kerta kaikkisen pielessä.

Suuntaa vaihdettaessa tahkottiin edelleen puomit, mutta toiselle pitkälle sivulle kokeiltiin avotaivutusta ravissa. Tästä ei tarvitsekaan oikeastaan kirjoittaa mitään muuta kuin että ehei, ei, ei sitten yhtään. Tamma kipitti menemään, pidätteeni eivät menneet läpi ja tuloksena oli aika turhautunut kuski ja avotaivutuksesta valovuosien päässä ollut hevonen kaula mutkalla. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, joten sekä tila että opettajan huomioaika tahtoi kutistua. En muista saaneeni ravissa tehtyyn avotaivutukseen mitään apua, joten häselsin sitten miten sattuu. Olisi pitänyt yrittää kasata keskittymisen rippeet ja pyytää apua, mutta olin jo ehtinyt vaihtaa asenteeni tympeän turhautumisen vaihteelle.

Seuraavaksi ravipuomien jälkeen otettiin hevonen takaisin kuulolle hyvällä puolipidätteellä, nostettiin laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Hertalla laukat nousi ihan ok, mutta opettajalta tuli noottia liiasta kiireestä. En siis malttanut valmistella nostoa kunnolla eivätkä puolipidätteeni menneet vieläkään kauhean tehokkaasti läpi. Taisin saada ehkä yhden jokseenkin hallitun noston, mutta kaikki muut kerrat menin sillä hoplaa-meiningillä. Ei hyvä. Laukassa Hertta tahtoi vähän joko luikahtaa ulos tai valua sisälle, joten pohkeilleni olisi ollut hommaa. Harmikseni ne eivät vain innostuneet tehtävänannosta.

Loppuun otettiin vielä ensin askeleen säätöä. Hevonen piti saada mahdollisimmaan lyhyeen raviin, josta sitten nostettiin laukka. Laukassa puolestaan mentiin aluksi normaalisti, kunnes sitäkin piti saada lyhennetyksi. Jo ravissa lyhentäminen tuntui vaikealta enkä oikein osannut saada apujani läpi. Tuloksena oli tietenkin se, että laukassa ei ollut toivoakaan mistään lyhentämisestä. Pari hassua yritystäni johti siihen, että Hertta pudotti raville. Loppuaika menikin vähän kaahottaessa ja onnettomissa hidastusyrityksissä. Tässä vaiheessa olin lyönyt hanskat tiskiin ja nakannut pyyhkeen kehään ja ties mitä muuta, joten ryhdyin vain matkustajaksi. En yksinkertaisesti tajunnut, miten tätä hevosta olisi pitänyt ratsastaa enkä sitten pöljyyksissäni murehtinut asiaa opettajalle ollenkaan.

Hertta jäi sitten tämän tunnin perusteella mysteeriksi. Sain pari hassua pätkää, joissa tamma vähän pyöristyi, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan antanut kunnolla periksi. Pääosan tunnista se meni aika etupainoisena ja muutaman kerran kävi keikahtamassa kuolaimen alla. Valtaosan ajasta se kuitenkin meni pää ylhäällä. Yritin pohkeilla saada etupäätä keveämmäksi, mutta sitten tamma alkoi vain kipittää. Kun taas yritin ottaa pidätteitä, se jäkitti vähän vastaan ja heittäytyi raskaaksi. Ilmeisesti kaivoin jälleen esiin yhden lukuisista ongelmistani: käteni on liian raskas ja pohkeeni armottoman hitaat. Tunnista jäikin sitten melkoisen tympeä fiilis oman itsekurin puutteesta. Ei pitäisi antaa periksi, mutta joskus ei vain jaksa yrittää enempää.

Tamma kahdenlaisena

Tällä kertaa Veronan kanssa sain nähdä tamman kahdenlaisena ratsuna. Pyysin ratsastusreissulle mukaan taitavamman kuskin eli blogissakin kuvaajana vilahdelleen Noran. Ajatuksena oli saada hyviä vinkkejä Noralta siihen, miten saisin Veronaa liikkumaan ja kuinka saisin paremman tuntuman tammaan, jotta hetken ajan välähtävät pyöreyshetket eivät katoaisi niin nopeasti.

Ensin edustaa kuski, sitten ratsu.

Pistin Noran ottamaan hevoseen ensin tuntumaa, ja heti alusta ero oli melkoinen omaan menooni nähden. Verona kiemurteli kuulemma aluksi vähän, mutta tosi nopeasti minusta tasottui työskentelemään ja kulki pitkiä pätkiä pyöreänä sekä käynnissä että ravissa. Kommenttina kuskilta tuli, että sisäpohjetta ja ulko-ohjaa käyttämällä hevosen sai toimimaan. Pyysin sitten vielä testaamaan pohkeenväistöä ravissa sekä siirtymiä laukasta raviin. Molemmat sujuivat tältä kaksikolta maasta käsin katsottuna aika muitta mutkitta, joten sain taas sormella osoitella itseäni ja puutteellisia ratsastustaitojani. Oli kuitenkin kivaa seurata, kuinka Verona näytti keskittyvän puuhaansa, ja kuinka helpon näköisesti se liikkui kohtuullisen pyöreänä. Eniten sain keräillä leukaani maasta, kun kuski väläytteli hyvät hetket siirtymisissä laukasta raviin määrätyissä kohdissa. Meillä jarruttelut vaativat vieläkin melkoisen matkan, joten mielessä alkaa kolkutella aiheellinen lähtö istuntakurssille.

Tämän testailun jälkeen kipusin sitten vielä itse kokeilemaan, saisinko nyt tehtyä asioita järkevämmin. Verona tarjoili alussa jälleen kiemurtelua, jolloin aloin miettiä, istunko satulassa tosiaan niin vinkkarassa, että painoavut antavat tällaisia ohjeita tammalle. Noralta tuli noottia siitä, että ulko-ohjani roikkuu välillä löysänä ja etten tahtonut osata hellittää sisäohjasta kunnolla. Oli jännä huomata, että sisäohjasta päästämällä Verona antoi myöten paljon helpommin. Jotenkin tykkään aina kuvitella, että sisäohjassa roikkumalla se hevonen niksauttaa itsensä pyöreäksi. Oikeassa kierroksessa saimme käynnissä ja ravissa muutamia hyviä hetkiä, kun keskityin tosiaan tuohon maagiseen kaksikkoon eli ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Välillä tamma pyöristyikin, kunnes sähläsin taas jotain, ja hieno hetki katosi.

Voi kantapää, minne nouset!

Aikaisemmin olen murehtinut sitä, ettei Verona liiku kunnolla. Noralta tuli kuitenkin kehu siitä, että tamma liikkui itse ihan hyvin. Maasta käsin seuratessa huomasin myös, että tamma askeltaa mukavan pitkästi. Selästä käsin puolestaan taas valittelin, ettei hevonen liiku kunnolla. Muutamia hiippailuhetkiä lukuun ottamatta valvova silmäpari tuumasi hevosen liikkuvan hyvin. Jälleen yksi ongelma: en näemmä osaa tuntea selässä istuessani, liikkuuko hevonen vai hiippaileeko vain. Jarrut olivat aika kivasti mukana, sillä ravista käyntiin päästiin kohtuullisen sutjakasti. Sen sijaan pohjeongelmani korostui vasemmassa kierroksessa, jossa asetusten teko oli jälleen hankalaa. Sisäpohkeeni eli tässä tapauksessa vasen jalka ei halunnut osata mitään, jolloin Verona vähän puski sisään. Käynnissä sain pohjetta vähän töihin, mutta ravissa hyvä ajatus katosi matkasta. Dear ratsastusguru, miten voi treenata vasenta pohjettani niin, että se osaa toimia?

  Hytkyvä pohje ja selittelevä kuski.

Laukassa sitten lähinnä toivoin tasaista menoa. Oma istunta tuntui toimivalta, mutta videolta tarkasteltuna kritisoin heiluvia pohkeitani ja soutavaa ylävartaloani. Näytän myös yhä silti seilaavan tuossa satulassa edestakaisin. Verona kuitenkin laukata päksytti aika tasaiseen tahtiin, mitä nyt annoin sen valua ulkoavut unohtaessani ulos. Muutaman askeleen verran sain ihan aavistuksen verran lyhyempää laukkaa, mutta sitten istuntani taisi taas sanoa hevoselle, että hoplaa ja laukka venyi taas pitkäksi. Vielä kun osaisi käytännössä toteuttaa sen teorian, että oman istunnan hallitsemisella hevonenkin toimii varmasti paljon paremmin.

  Näin soudat hevosella.

Tämän päivän keskeisenä oppina tuli se, että minun täytyy opetella tuntemaan selästä käsin, milloin hevonen tekee asioita pyydetysti ja milloin vain itse kuvittelen asioita. Toisena asiana on opetella käyttämään sitä sisäpohjetta niin, että hevonen ymmärtää sen. Nyt joko en käytä sitä ollenkaan tai sitten hätäisesti vähän pyydän ja sitten ihmettelen, kun mitään ei tapahdu. Kolmantena onkin tuttu asia eli ulko-ohjan tuki. Luulisi, että näissä asioissa petraamalla voisi yhteistyö Veronan kanssa sujua taas vähän paremmin.

Noralle kiitos videoista, kuvasta ja huomioista!

Pohkeetonta menoa

Koska tämän viikon muut ratsastelut sujahtivat estehyppelyissä, löi pää tyhjää koulutreenin keksimiseksi Veronaa varten. Lopulta sitten päätin testailla kääntämistä pitäen hevosen mahdollisimman suorana sekä pohkeenväistöjä. Kääntämisiä treenailin käynnissä ja ravissa samalla verrytellen. Käynnissä homma sujui mielestäni aika kivasti. Ainakin selästä käsin näytti ja tuntui, että Verona lähti kääntymään suorana koettamatta luikahtaa vikkelästi pyydettyyn suuntaan. Treeni oli itselle hyödyllinen juuri ulkoapujen käytön treenaamiseksi. Ravissakin saimme mielestäni käännyttyä ihan kivasti ilman kummempia ongelmia.

Pohkeenväistöt tein puolestaan lävistäjää myöten. Käynnissä meno oli kohtalaisen tahmeaa ja vasemmalle väistättäminen kumman hankalaa. Nakkasin sitten jalustimet pois toiveena saada istuntaa tehokkaammin käyttöön samoin kuin pohkeita. Hetkittäin sain Veronaa väistämään ihan ok, mutta edelleen vauhti jäi matkasta. Osaisin kuitenkin hellittää ohjista aina aika ajoin, mihin olin tyytyväinen. Pitäisi valaistua sen suhteen, miten saan hevosen sekä väistämään että kulkemaan edelleen tarmokkaasti. Nyt jommastakummasta on aina tingittävä, ellei hevonen sitten satu olemaan itsekseen reippaasti kulkeva tapaus. Väistöissä ongelmanani on unohtaa kerta toisen jälkeen se toinen pohje, joka ei juuri sillä hetkellä väistätä hevosta. Jos sen saisi toimimaan, voisi se ehkä osaltaan yrittää pitää huolta hevosen liikkumisesta.

Ravissa väistöhomma meni melkoisesti pieleen. Jostain syystä pohkeeni lakkasivat tarkoittamasta liki mitään, jolloin Verona vain humputteli väistöyrityksistäni piittaamatta. Ihmettelin menoa tovin ja yritin ratkoa sitä ottamalla hevosta lyhyempään raviin. Tällä sain muutamia onnistuneita askelia, mutta melkoisesti pohkeella sai pyydellä ennen kuin sain reaktiota. Olin vähän ihmeissäni, sillä yleensä olen muutaman kokeilun jälkeen alkanut saada pohkeita edes auttavasti käytettyä, mutta nyt mentiin monet pätkät miten sattuu. Ilmeisesti osasyynä epäonnistumiseen oli se, että jäin säätämään ohjien kanssa kaikkea turhaa. Roikuin myös hävettävän paljon sisäohjassa, kun oikeasti olisi pitänyt ottaa käyttöön ulko-ohjan ja sisäpohjan yhteistyö. Nakkasin jalustimet muutamia kertoja jalasta, jolloin sain vähän parempia hetkiä. Ilmeisesti istuntanikin oli sitten päin prinkkalaa jalustimien kanssa.

Laukassa pyörittelin ympyröitä ja testailin siirtymiä raviin aina keskihalkaisijalla. Laukat molempiin suuntiin nousivat alussa vähän laiskasti, mutta niitä seuranneet nostot olivat ihan ok. Yritin keskittyä ajattelemaan hitaampaa laukkaa puolta ympyrää ennen yritystä siirtyä raviin. Kun sain itseni kasaan, siirtyi Verona raviin ilman kummempaa neuvottelua. Liian hätäiset yritykset johtivat siihen, että tamma laukkasi ja minä yritin vihjata sille ajatusta siirtymisestä raviin. Laukat ravien jälkeen nousivat mukavasti ilman kaahotusta. Laukan paras anti oli se, että jostain syystä istuin siellä tällä kertaa vähän paremmin. Nyt ei tuntunut, että huilaisin laukan tahdissa edestakaisin, vaan istunta oli mukavan tasaisesti paikallaan. Jotain hyvää siis.

Loppuraveissa ja -käynneissä pyörittelin vielä ympyröitä asetellen. Koetin saada Veronaa pyöristymään, mutta hyvät hetket jäivät vähän lyhyiksi. Muutamia kertoja tamma myös meni kuolaimen allekin enkä oikein tajunnut, millä avuilla olisin saanut hyvän ja pysyvän pyöreyden. Ilmeisesti ulko-ohjan tuki ei vieläkään ole hyppysissäni, jolloin hevonen ei osaa rentoutua epätasaisten ohjasotteiden takia. Lisää treeniä siis tähänkin. Mahtaakohan tämä treenilista koskaan muuten lyhentyä?