Sennuleirin 11. tunti: leirin päätös estekisoissa

Sennuleirin 11. tunti ja samalla viimeinen tunti meni tuttuun tapaan leirikisojen parissa. Ratsukseni sain toivomani Alin. Pohdiskelin korkeutta ja päädyin sitten 80 senttiin, sillä toinen valittava korkeus oli 60 senttiä. Arvosteluna oli A.2.0, mutta minun tavoitteenani oli vain asiallinen rata.

Verryttelyn pidin aika kevyenä, sillä Ali oli mennyt tunnin jo alle. Hyppyjä otimme pystylle ja okserille. Pysty nousi kisakorkeuteen eli 80 senttiin, mutta muut hypyt olivat maksimissaan 60 senttiä. Ali liikkui hyvin ja oli aika kevyt. Vähän asetus vasemmalle oli hukassa, mutta sain Alia vähän pehmenemään sieltä. Hypyt menivät ihan ok, vaikka laukka jäi hieman ehkä hitaaksi. Luotin kuitenkin Aliin, joka hyppäsikin jokaisen esteen kiltisti. Mahanpohjaa kehtasi vääntää jonkin verran, mutta yritin rauhoitella itseäni hengittelemällä syvään ja uskomalla siihen, että Ali menee 80 sentin radan vaikka silmät kiinni takaperin.

Meidän vuoromme tuli odottelun jälkeen, joten ravasin ja laukkasin pätkän alkuun. Sitten hengitin syvään, ja niin lähdimme Alin kanssa matkaan. Laukka oli rauhallista, mutta mielestäni riittävän etenevää. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Ali nappasi myötälaukan. Kaareva linja kakkoselle meni neljällä askeleella. Kolmoselle tulimme hieman lähelle, mutta este ylittyi puhtaasti. Kolmoselta oli kaareva linja askeleen sarjalle. Se meni kuudella askeleella ihan hyvin, vaikka se tuntui radan vaikeimmalta kohdalta. Askeleen sarja meni ongelmitta. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, mutta en huomannut tätä selkään. Niinpä suuntasin viitoselle, joka ylittyi puhtaasti. Siitä oli kaareva linja kuutoselle, jolle pääsimme kuudella askeleella, viimeisin oli vähän lyhyempi. Seiska ylittyi ihan ok, ja edessä oli kaksi viimeistä estettä, kaarevalla linjalla tietysti. Seiskan jälkeen olimme ristilaukassa, mutta jostain syystä en alkanut korjata sitä. Pelkäsin vissiin, että rytmi katoaisi korjauksen aikana. Alia ristilaukka ei haitannut, vaan se hyppäsi kasin rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ennen kaikkea hyvällä ilmavaralla. Ysille eli radan viimeiselle pääsimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Jes, nollarata 80 sentin radalta, joka oli kohtuullisen tekninen kaikkine linjoineen. Hyvä Ali!

Maailman paras Ali.

Kisoissa starttasi 11 ratsukkoa, ja me Alin kanssa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Olin niin iloinen! Ali oli radalla aivan huippu ja vei meidät turvallisesti kaikkien esteiden yli. Minua ei enää suorituksen aikana jännittänyt, vaan nautin menosta. Tykästyin Aliin nyt viimeistään ihan täysin. Jos se on aina tällainen kuin tällä viikolla, on se hevonen minun makuuni. Kiltti ja yritteliäs, kaikin puolin ihana. Sennuleiri loppuikin todella hyviin fiiliksiin. Kyllä taas kerran kannatti tulla. Hyvä seura ja hyvät hevoset. Niillä pärjää enemmän kuin hyvin.

Leirin kirjallinen loppupalaute kuului seuraavasti: "Istuntasi on siisti ja ryhdikäs. Ratsastustapasi on rauhallinen ja sinulla on hyvä vaatimustaso niin itsellesi kuin hevoseen. Tarkkaile, ettet levitä käsiäsi liikaa sivuille, jotta tuntuma ei tule liian kovaksi. Muista, että pitkä ohja ei ole sama kuin pehmeä ohja. Pidä ranteet suorassa. Käännä jalkaterät paremmin menosuuntaan, jotta saat pohkeen koko sisäpuolen hyvin käyttöön." Siinäpä hyvä lista asioita, joita muistaa treenata.

Videosta ja kuvasta kiitos Jennille!

Sennuleirin 18. tunti: leiri päätökseen kisoilla

Leirin 18. tunti ja samalla viimeinen tunti hurahti leirikisojen parissa esteillä. Tyyliestekilpailussa estekorkeuksia oli useampia, ja niistä sai valita itselleen ja ratsulleen sopivan. Minun ratsunani toimi Lola, jonka kanssa hyppäsin 80–90 sentin radan.

Lola oli ollut aamupäivän tunnilla, joten kävin verryttelyssä aika pikaisesti askellajit läpi. Lola tuntui omalta itseltään, joten patistelin lähinnä itseäni. Pyrin ratsastamaan pohkeet läpi, jotta Lola ei oikoisi kaarteissa sekä laukkaisi venymättä pitkäksi. Lola toimikin ihan mukavasti. Verryttelyhypyt otimme pystylle sekä muurille. Ne sujuivat ihan hyvin, vaikka laukka ei ollut paras mahdollinen. Taisimme kertaalleen keilata pystyn puomin alas, kun tulimme turhan rauhallisessa laukassa sille. Skarppasin sen jälkeen hieman, ja loput hypyt sujuivat ihan hyvin. Hyppäsimme luokat käänteisessä korkeusjärjestyksessä eli 80–90 senttiä oli ensin. Ehdin katsella parisen rataa ennen kuin tuli oma vuoro.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Lola eteni ihan hyvin, ja kaarre ykköselle tuli asiallisesti. Ykkönen ylittyikin sujuvasti. Kakkoselle tulimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi ongelmitta. Kolmoselle ajauduimme aavistuksen lähelle, mutta maltoin odottaa, ja Lola pääsi hyppäämään okserin puhtaasti. Lähestymisessä neloselle Lola hieman venähti, jolloin hypystä tuli laaka. Viitoselle tulimme hitusen kiirehtien, mutta Lola selvitti senkin puhtaasti. Kuutoselle tullessa aloin arkailla mutaisampaa kohtaa, jolloin päästin laukan sammumaan. Niinpä emme tulleet sille hyvään ponnistuspaikkaan, ja niin siltä lähti harmittavasti puomi mukaan. Sain kuitenkin kasattua ajatukset ja keskityttyä radan viimeiseen esteeseen eli seiskaan. Lolakin tuntui terävöityneen pudotuksesta, jolloin pääsimme seiskan yli puhtaasti, ja suorituksemme oli siinä. Harmittavat neljä virhepistettä, mutta muuten mukavaa ja hyvällä tavalla huoletonta menoa.

Tuomarina toimi päivän aiemman tunnin opettaja. Arvostelun seitsemän kohdan numeroina oli 6, 6,5 ja 7. Kehuja tuli hyvistä teistä ja rytmistä sekä Lolan pyöreistä hypyistä. Petrattavaa taasen olisi ollut parissa huonommin sujuneessa lähestymisessä. Yhteispisteemme olivat 45, mutta pudotuksen takia meillä ei ollut ruusukesijoille mahdollisuuksia, vaan sijoituimme loppupäähän. Olin kuitenkin rataan muutoin tyytyväinen samoin kuin hienoon Lolaan. Tamma oli edelleen varma ja tasainen hyppääjä, jonka kanssa sai nauttia menosta.

Leirin viimeinen ratsastus päättyikin hyviin fiiliksiin, mikä kyllä tiivisti koko viikon. Kaiken lisäksi 18 ratsastuskertaa mahtui leiriin helposti. Ehkä meitä olisi kuitenkin saanut piiskata enemmän, kun virtaa jäi noin moneen ekstratuntiin vielä. Tykkäsin kuitenkin tunneista ja opettajista samoin kuin hevosista. Ratsastin tällä kertaa eri hevosia reippaasti enkä aivan jumitellut samojen kanssa. Saimme vielä todistukset leiristä, johon oli tiivistetty kahden pääopettajan kommentit: "Sinulla on hyvä ryhti ja ratsastat siististi ja pehmeästi. Saat hevosen liikkumaan kivasti, vähän voit vaikuttaa hevoseen rohkeammin, hevosen muoto paranisi. Ristiselkä hieman jäykkä, pyöreämmällä alaselällä saat joustoa lisää. Nuorella hevosella selvemmin saat ratsastaa pohkeella hevosta ohjaa ja tuntumaa kohti." Näitä asioita onkin hyvä pitää mielessä jatkossakin. Kiitos taas antoisasta viikosta, Einolan porukka sekä oma poppoomme!

Ratsastusleirin 15. tunti: estekisat

Helmeri verryttelyesteellä, radan este numero 7.

Ratsastusleirin viidestoista tunti kruunasi viikon, sillä luvassa oli estekisat. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Helmerin, joten olin mielissäni. Kisoissa oli yksi luokka, mutta kolme eri korkeusvaihtoehtoa: 60, 70–80 ja 80–90 senttiä. Omaksi kisakorkeudekseni tuli Helmerin jaksamisen mukaan 70–80 senttiä. Se kun hyppäsi lisäksi vielä kahdesti 60 sentin.

Oma lähtövuoroni oli ensimmäisenä, kun korkeudet hypättiin järjestyksessä 70–80, 60 ja lopuksi 80–90 senttiä. Kisoissa oli yhteensä 15 lähtöä. Pääsin siis verryttelemään Helmerin ensimmäisenä. Se oli tehnyt jo koulutunnin aiemmin alle, joten aivan älyttömästi sitä ei tarvinnut lämmitellä. Testasin lähinnä vain kaasun, jarrun ja ratin löytymisen, kuten aina. Kaikki olivat kohtuullisesti matkassa, ja Helmeri tuntui hyvältä. Verryttelyhypyt otimme pystylle (ratapiirroksen este 1) ja okserille (este 7). Pystylle tulin oikeassa kierroksessa, sillä sama reitti oli radallakin edessä. Kertaalleen nappasimme puomin mukaan, mutta muutoin este sujui hieman tiukasta kaarteesta huolimatta kohtuullisesti. Okserin hyppäsimme myös oikeassa kierroksessa eikä sekään tuottanut ongelmia. Verryttelyn jälkeen kävelimme opettajan johdolla radan. Sen jälkeen hyppäsin Helmerin kyytiin ja sain ottaa vielä hypyn radan ensimmäiselle esteelle ennen kuin aloitin kisaradan. Se sujui hyvin, joten tervehdin tuomaria ja aloitin radan.

Lähdimme liikkeelle oikeassa laukassa, ja Helmeri liikkui ihan hyvin. Tie ykköselle oli kohtuullinen, mutta laukka oli vähän liian pitkää. Helmeri tuli turhan lähelle estettä, mutta keräsi hienosti kavionsa puhtaasti sen yli. Kaareva tie kakkoselle meni sujuvasti kuudella askeleella. Kolmosena olleen laineen hyppäsimme kiltisti liki keskeltä eli korkeimmasta kohdasta, vaikka rataan tutustuttaessa opettaja neuvoi hyppäämään sen jommastakummasta reunasta. Nelonen oli myös kaarevan tien päässä, ja pääsimme sille viidellä askeleella. Sen jälkeen en muistanut tasapainottaa Helmeriä, vaan se pääsi taas vähän pitkäksi. Niinpä ponnistuspaikka viitosena olleen sarjan a-osalle tuli lähelle, mutta hieno Helmeri pelasti. B-osalle pääsimme ihan asiallisesti yhdellä askeleella, ja matka jatkui sen jälkeen toivotusti oikeassa laukassa. Kuutosen ja seiskan suora linja meni venyttäen kolmella askeleella. Sen jälkeen olin unohtaa tiukemman kaarteen päässä olevan kasiesteen, mutta muistin viime tingassa. Tiestä tuli aika kamala, mutta olin menossa sen verran, ettei Helmerikään onneksi nirsoillut. En tosin usko, että se herkästi moista tekeekään. Hieman kankean hypyn jälkeen en tohtinut kääntää tiukempaa tietä ysille, vaan otin pidemmän tien ratsastaakseni laukan taas sujuvaksi. Se oli ihan järkevä ratkaisu, ja pääsimme ysille hyvin ja sen yli mukavalla hypyllä. Näin olimme maalissa virheettömällä suorituksella. Jes, hyvä Helmeri!

Ruusukehain kanssa yhteiskuvassa.

Ensimmäisenä lähtemisessä oli se hyvä puoli, että ehdin katsoa muiden ratoja. Helmerin luovutin seuraavalle kuskille, kun olin taputellut ja kiitellyt sen hyväksi. Loppujen lopuksi nappasimme suorituksellamme toisen sijan ja sinisen ruusukkeen. Jeij! Helmeri oli oikea ruusukehai, sillä se nappasi niin ensimmäisen kuin viidennen sijan. On se mainio! On varmasti sanomattakin selvää, että leiri päättyi todella hyviin tunnelmiin. Kisat olivat kivat, ja rata sujui asiallisesti. Toki siinä olisi ollut viilattavaakin, mutta mitään isoa ongelmaa ei onneksi ollut. Helmeri oli tasaisen varma, ihana itsensä ja sillä oli niin mukava hypätä. Harmi, ettei se aivan mahtunut autooni, muuten olisin kyllä salakuljettanut sen mukanani.

Kisojen jälkeen hoidimme hevoset ja kokoonnuimme lyhyeen päätöstilaisuuteen. Leiriviikko meni kyllä ihan siivillä ja oli niin kivaa! Viiteen päivään mahtui 15 ratsastuskertaa, joka tunneissa mitattuna oli liki 18. Eikä kunto loppunut kertaakaan, hah! Saimme leiristä todistuksen, johon leirin kaksi pääopettajaa olivat koostaneet palautteen: "Ratsastuksesi on siistiä ja tasaista, osaat huomioida hyvin hevosta. Voit herätellä hevosta vähän enemmän jo alkutunnista, jotta sitä "kivasti toimivaa hevosta" tulee tunnista vähän pidempi aika. Mukaudut hyvin hevosen liikkeisiin ja sinulla on hyvä tasapaino. Ratsastat hyvät tiet niin sileällä kuin esteillä." Palaute oli niin parannuskohtineen kuin positiivisine huomioineen mukavaa luettavaa. Muutenkin leiri vastasi odotuksia: hevoset olivat osaavia ja kivoja. Opettajat osasivat hommansa, ja sain liki jokaiselta tunnilta jotain mietittävää, pieniä ja suuriakin. Saimme kaveriporukkamme kesken mökin, jossa oli kylpyhuone, joten majoitus oli kunnossa. Kotiruokaa oli tarjolla usein, joten nälästäkään ei tarvinnut kärsiä. Kaiken kaikkiaan leiri oli hintansa väärti. Kannatti käydä ja aloittaa kesäloma mitä parhaimmalla tavalla.

Kuvista ja videosta kiitos Venlalle!

Esteleirin 9. eli viimeinen tunti: leirikisat 85 sentin korkeudessa

Keskittymistä. Kuva: Tuomas Jaakkola

Niin vain koitti perjantai, joka oli esteleirin viimeinen päivä. Luvassa oli enää vain leirikisat, jotka tietysti olivat estekisat. Opettajat olivat antaneet luokkavaihtoehtoiksi 50, 70, 85 ja 95 sentin. Harmittelin hieman, sillä 90 senttiä olisi ollut oma toiveeni. 95 senttiä meni taas oman mukavuusalueen ulkopuolelle hurjalla viiden sentin erolla, joten osallistuin 85 sentin luokkaan. Ratsutoiveekseni pistin tietysti Stigun ja kaikeksi onneksi sain sen. Luokassamme oli seitsemän kisaajaa, ja luokat ratsastettiin korkeusjärjestyksessä. Kisarata suunniteltiin tosiaan iltaohjelmana pienemmissä ryhmissä, joiden ehdotuksista opettajat valitsivat sopivimman ja muokkasivat toimivaksi. Rata oli todella mukava eikä siihen pistetty edes mitään erikoisempia esteitä. Arvosteluna oli A.2.0 eli perusradalta nopeimman ajan ja virheettömimmän suorituksen tehnyt voittaisi.

Ratapiirros kuvana. Kuvattu itse.

Verryttelyyn pääsimme kävelyttämään hevosia selästä käsin noin vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, kun odotimme 70 sentin luokan viimeisten hyppääjien suoritukset. Radan korotuksen ajan katselin suosiolla muualle, sillä minulle tuppaa iskemään rimakauhu, jos katselen sen. Sitten pääsimmekin verryttelemään radalle. Ensin menimme ravia hyvän tovin. Keskityin ajattelemaan Stigua lyhyeksi, mutta takaa teräväksi. Stigu taas keskittyi tuijottamaan kentän pusikkoisen päädyn yhtä kulmaa sekä sen lähellä majaillutta pientä yleisöä. Hassu ruuna. Kääntelin myös erilaisia kaarevia teitä sekä ympyröitä tarkoituksena aktivoida omat ulkoavut töihin. Stigu liikkui kivasti, mutta ei ollut niin reipas kuin alkuviikosta. Silti ihanan kaukana mistään laiskasta. Laukassa saimme myös hetken aikaa verrytellä itsenäisesti, ja hain siinäkin samoja juttuja kuin ravissa: kääntymistä, pidätteitä ja kaasua. Kaikki tuntuivat olevan mukana, joten pääsimme aloittamaan verkkahypyt, jotka tultiin vasemmassa kierroksessa radan ykköspystylle sekä oikeassa kierroksesssa nelosokserille. Hypyt menivät ok, ja sain testattua, kääntyisikö Stigu nelosen jälkeen sujuvasti kasin ja kakkosen välistä. Kyllähän se kääntyi, joten sekin reitti tuli tarkistettua. Sitten jäin kentälle seuralaiseksi, kun Kaisa Lissu-suomenhevostammalla aloitti luokan. Itse olin toisena.

Radalle lähdimme vasemmassa laukassa ykköselle suunnaten. Hyödynsin kevyttä istuntaa etenemismatkoilla, mutta estelinjalla olin esteistunnassa. En halunnut vaarantaa omalla keikkumisellani puhdasta rataa, vaan pyrin olemaan menemättä itse etupainoiseksi, jotta Stigu ei siksi keilaisi puomeja alas. Ykköselle saimme hyvän lähestymisen, mutta jostain syystä en muistanut johtaa. Laukka ei vaihtunut, mutta tajusin korjata sen ravin kautta. Kakkosen ja kolmosen linja meni ihan sujuvasti viidellä askeleella. Lähestyminen neloselle tuntui kaartavan vähän turhan paljon vasemmalta, mutta sain tien kuntoon. Luulin, että tulimme hyppyyn liian lähelle ja ajattelin, että nyt keilaamme puomin alas. Stigu kuitenkin nosti kaikki jalkansa vaivattomasti okserin yli, ja matka saattoi jatkua. Laukkakin vaihtui hypyssä, joten saatoin jatkaa viitoselle kasi- ja kakkosesteiden välistä.
 

Kuvat: Tuomas Jaakkola

Siellä tein jonkin ylimääräisen mutkan, kun hain lisää tilaa. Lähestyminen tuli kuitenkin hyvin, mutta laukan jätin taas vaihtamatta. Niinpä tulimme vastalaukassa kaarevan linjan kuutoselle kuudella askeleella, mikä aiheutti hyppypaikan jäämisen vähän kauas. Kannustin Stigua lähtemään silti siitä kohdasta, ja se venytti itsensä hienosti esteestä yli, ja laukka vaihtui hypyssä. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos haluan ratsastaa aikaa, teen sen nyt. Spurttasin maltillisesti, ja Stigu eteni hyvin. Seiskalle tulimme kuitenkin aika pitkänä ja mietin, että nyt tuli töpättyä pahemman kerran. Stigu kolauttikin puomia takasillaan, ja käännyin vielä hölmönä katsomaan, miten kävi. Puomi pysyi ylhäällä, jes!

Kuvat: Matti Kallio

Kasille kaarsin hieman nopeasti ja yritin miettiä laukan säilyttämistä sen ajan. Jokin kuitenkin jäi matkasta, ja ehdin nähdä, että esteelle tulee vielä miniaskel. Ehdin murehtia sitäkin jo, että miniaskeleen takia Stigu varmaan ei ehdi nostaa kavioitaan tarpeeksi, ja puomi putoaa. Ja mitä vielä! Stigu taisi päättää ennen estettä, ettei enää kuuntele neuvojani, sillä se harppasi hyppyyn jättäen miniaskeleen ja osittain minutkin matkasta. Kaukaa lähtö yllätti minut tällä kertaa, joten en päässyt hyppyyn parhaiten mukaan. Kiitin kuitenkin heti hypyn jälkeen Stigua, kun se kiidätti meidät maaliin puhtaalla suorituksella. Hieno Stigu!

Oman ratani jälkeen kävin hoitamassa Stigun ja kirmasin takaisin katsomaan vielä 95 sentin luokan, jossa Nora oli. Se hurahti nopeasti ohi, mikä tarkoitti samalla leirin olevan ihan viime metreillään. Kisojen jälkeen saimme vielä ruokailla, ja sen jälkeen oli päätöstilaisuus. Siellä selvisi lopulta se, että Stigu kiidätti minut oman luokkamme voittoon. Aikamme olisi riittänyt toiseen sijaan, jos meitä nopeampi ratsukko ei olisi saanut neljää virhepistettä pudotuksesta. Itse olin suorituksessamme tyytyväinen siihen, kuinka pyrin välttämään omaa etukenoa enkä sitä myöten vienyt Stigua niin pahasti etupainoiseksi. Radalle mahtui yksi kolautus, mutta ei onneksi enempää. Kaikkinensa olin rataan tyytyväinen, vaikka se ei mallisuoritus kaikin osin ollutkaan. En kuitenkaan sortunut pahasti hätiköintiin, en häirinnyt Stigun menoa eivätkä esteet tuntuneet pahoilta. Tähän oli kiva päättää leiri. Saimme kaikki vielä todistukset leirillä olemisesta sekä vihreä-valkoiset ruusukkeet. Sitten edessä olikin auton pakkaus ja kahdeksan tunnin ajomatka kotiin. Kovasti onneksi jo puhuimme, että eiköhän tänne ensi vuonnakin voisi tulla.

Iha-ha-nia hetkiä! Kuvat itse otettuja paitsi vasen ja oikea alakulma (Kaisa).

Loppuun vielä leirin plussat ja miinukset. Olin itse leiriin tyytyväinen ja rustasinkin nimeni listaan, jotta saan ennakkoon tietoa ensi kesän leireistä. Näillä näkymin toivon löytäväni itseni sieltä ensi vuonnakin.

+ hyvät ja monipuoliset puitteet, hevoset ja opettajat
+ sopivankokoiset ryhmät (6 ratsastajaa / ryhmä)
+ sai toivoa ratsua (ja samalla pieni miinus, sillä olisi ollut mukava kokeilla myös sellaisia, joiden opettaja arveli sopivan ratsastajalle)
+ esteleiri oli nimensä mukainen eli päästiin hyppäämään hyvin
+ itselle sattuneet ratsut olivat mukavan reippaita

- ryhmissä eritasoisia ratsastajia (toisaalta oma moka, kun saimme toivoa ryhmät)
- teoriatunneilla paljon tuttua asiaa
- hevoset olivat ratsastustunteja lukuun ottamatta tallissa koko viikon

Videosta kiitos leiriläiselle ja kuvista Tuomas Jaakkolalle, Matti Kalliolle ja Kaisalle!