Estetunti oli ja meni. Ratsukseni sattui Pera ja edelleen harmittaa, etten enää iloitse sen saamisesta estetunnille. Nykyisin vain pelkään tuntia ja se vie paljon iloa hyppäämisestä. Putoamisesta on kuitenkin jo yli puoli vuotta, mutta edelleen vain jaksaa pelottaa, etenkin Peran kanssa.
Perahan on oikein kiva edelleen: herkkä ja reipas. Mitä nyt välissä saattaa saada piruettikohtauksia, joissa mieluusti vain tepastelee ympyrää kuin menee sinne, minne pyydetään. On aivan mahtavaa ratsastaa kevyillä avuilla ja istuntaa hyödyntäen.
Hyppytreenit aloitettiin vähän estekisojen tyyliin, tietysti alkukäyntien ja -ravailujen jälkeen. Maneesia laukattiin ympäri ja yhdelle esteelle varattiin vuoro huutamalla. Tässä kohden sain kommenttia siitä, etteivät käteni myötää riittävästi. Ennen kyllä myötäsin. Nyt vain tein kaiken minimaalisesti, jotta minulla olisi äkkistopin tullessa mahdollisuuksia ehkä pysyä selässäkin. Siksi kädet pysyivät liiankin tiukasti paikoillaan, jota kyllä myöhemmin paikkasin onnistuneesti. Inhottaa vain, kun pelko tekee tällaista.
Tämän jälkeen pompattiin myös porttiestekin, johon tuli vähän tiukempi käännös. Lisäksi toiseen esteen kanssa tuli todellakin tiukka mutka. Este oli pitkän sivun vierellä ja siitä siis laukattiin oikeassa kierroksessa ohi ja tiukasti seinän kautta ristikolle. Kyllähän se Peran kanssa luonnistui: laukka säilyi ja este ylittyi. Saisi vain olla vieläkin tarkempi teiden valinnassa.
Tunnilla treenattiin myös oikean laukkatempon löytämistä. Ratsastin pariin otteeseen esteiden välit liian hitaasti, koska vauhti pelotti. Onnetonta. Sain tosin askeleet natsaamaan, kun uskalsin ottaa sitä vauhtiakin. Jostain syystä nyt Peran laukassa istuminen tuotti vaikeuksia, mitenköhän senkin olen mennyt unohtamaan? Laukkatempoa testattiin kahteen otteeseen erilaisilla teillä. Meni ihan ok, mutta johtaminen esteellä taas unohtui. Mutta sitä sitten seuraavalla kerralla, kun nyt ei mieli moista muistanut.
Lopuksi hypättiin aika helppo rata. Ei ollut pahoja käännöksiä ja välimatkat olivat sopivia. Rata meni meiltä ihan kivasti. Tempo säilyi, esteet ylittyivät ja laukka vaihtui. Muistin jopa antaa ohjeet Peralle näistä vaihdoista, jes.
Tunnin ongelmat: minua pelotti ja epävarmuuttani tein jotkin asiat huolimattomasti (myötäys ja sopivan tempon pitäminen). Lisäksi kuvittelin Peran pienimmätkin suuntamuutokset esteen väistämiseksi ja häselsin paljon ennen estettä. Jotenkin kuvittelen Peran väistävän tai kieltävän esteelle automaattisesti. Hyvin Pera kyllä hyppäsi ja näytti nauttivankin touhusta. Kiittelinkin sitä kovasti suoritusten jälkeen. Kunpa oma pelko katoaisi.
Tunnin onnistumiset: myötäys sujui sittenkin, kun pari kertaa teki jännityksissä väärin. Muistin rentouttaa jalkoja säännöllisin väliajoin, etten jäisi puristamaan ja pari hyppyä meni oikein mukavasti kohdilleen ja olin niissä mukana.
Onhan se Pera huippu. Täytyy vain löytää se oma varmuus taas. Niin ja hankkia kunnollinen turvaliivi. Yksi tuntilainen tuli kahdesti alas samalla esteellä, toisen kerran puomien päälle. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin itsekin todeta: se sattuu. Eli parin sadan euron investointi olisi tiedossa. Mutta se on vähän siihen verrattuna, kuinka kirpaisee tulla sieltä satulasta alas.
Lauantaina olisi taas Helvin vuoro. Täytyy miettiä kunnon treeni ja toivottavasti pääsen maneesiin. Viimeksi luminen kenttä vähän vei iloa ratsastuksesta, ainakin kuskilta.
