Taas on rästissä sekä viime viikon kerta että eilinen. Ei muuta kuin kahden kerran opetukset samaan merkintään. Sinällään ihan aiheellista, sillä tämän viikon tunnilla jatkettiin edellisviikon aiheista.
Keskiviikko 17.9.
Minulle sattui yllättäen Montana eli Mortti. Hiljalleen tämä polle on tulossa näemmä yhdeksi vakiratsukseni. En ole vielä päättänyt, tahtooko opettaja kiusata minua vai onko hän huomannut, että minulla ja Mortilla saattaisi vielä jokin päivä loksahtaa palaset kohdilleen. :) Sen näkee sitten myöhemmin.
Tunnilla lähdettiin treenaamaan sitä, saadaanko pohjeavut oikein läpi. Tätä testattiinkin ensin volteilla, joilla pysyttiin ilman sisäohjan vaikutusta. Olin alussa ihan hädissäni jo valmiiksi. Minulla ja Mortilla on ollut kääntämisvaikeuksia ja ennustelin, että koko treeni menee plörinäksi. Ja miten kävikään! Mortti kääntyi aika sujuvasti eikä lähtenyt pahemmin häröilemään omille teille. Olin todella onnessani. Kerrankin pelasimme Mortin kanssa yhteen. Taas pollen pisteet kasvoivat silmissäni.
Toisena treeninä olikin vähän meidän hataralle yhteisymmärrykselle vaikea tapaus. Voltilla piti muutamien askelien aikana pyytää hevosta kulkemaan takajaloilla ulompana kuin etujaloilla. Tämähän meni höpöksi. En saanut pohjeapua vietyä niin, että Mortti olisi tehnyt toivotusti. Osoittaisin syyttävällä sormellani vaihteeksi itseäni. Tuntui, että välissä olin itse niin vinossa satulassa, ettei pohkeella enää paljon väliä ollut. Koetin vissiin viestiä Mortille, että haloo, menepä niin kuin minä täällä vinksotan. Yllättäen emme lukeneet toistemme kieltä oikein ja hommat sujuivat kehnommin. Tosin muutamia kertoja sain Mortin pistämään takajalat oikein ja olihan se kivaa. Tietääpähän ensi kerralla taas, mihin panostaa lisää.
Keskiviikko 24.9.
Kaikkea sitä! Ei sattunut enää Morttia, mutten kyllä kehuisi paljoa pollella. Sepä sattui olemaan herra tervakavio eli Daimler ja taas tuttujen kesken Tapsa. Kyllähän minä taas voivottelin polletuuriani, sillä olin haikaillut vähän nopsakavioisten seuraan. Ehkäpä ensi viikolla, kun on puomeja.
Edellisviikon treenit jatkuivat. Nyt keskityttiin viemään pohjeavut läpi neliöllä, joiden kulmat mentiin etu- ja takaosakäännösmäisesti. Elikäs takaosakäännöksessä polle stopattiin kulmaan ja ulkoavuilla pyydettiin siirtämään etukaviot neliölle takaisin. Tässähän Tapsan kuvaus osui kohdilleen: se on teknisesti osaava, mutta hidas. Avut menivät aikasta kivasti perille. Etuosakäännöksessäkin homma toimi kivasti, kunhan maltoin pyytää täsmällisesti. Tapsahan teki ja hyvä mieli tuli. Hitaasti, mutta varmasti, Tapsan taattuun tyyliin.
Sitten siirryttiin temmon vaihteluun. Ravissa Tapsa loisti suorastaan! Se pisti sellaiset lisätyt ravit, ettei ikinä. Taputtelin hurjan mieluissani pollea, kerrankin toimimme yhteen! Laukassa kävi vähän höpösti ja osasin ennakoidakin asiaa. Koetin jo ennen omaa volttitarkkailua saada polleen virtaa, mutta heikosti. Voltilla opettajan silmän alla piti saada lyhennettyä ja pidennettyä laukkaa. Pidennys onnistui kohtalaisesti, mutta lyhennys meni ihan petäjään. Yritin hillitä laukan myötä, mutta Tapsa pudotti hyvin herkästi raville. Pari kertaa sain järkevät lyhennykset, mutta siihen se jäi. Tuumasinkin, että minulle tulee vielä ongelma tästä hidastamisesta, kun en piittaa siitä. Vauhti kelpaa, mutta jarrujen käyttö on vähän nihkeää.
Tapsa taisi tuolloin tehdä mieluisimman tunnin minulle niistä harvoista kerroista. Onneksi, sen kanssa sai puskea itsensä hengästyksiin muutenkin, niin en olisi jaksanutkaan vaikeilevampaa tapausta. Ensi viikolla olisi puomitunti ja sitten esteitä, jes! Arvailenkin, että puomitunnilla paneuduttaisiin taas tempoon. Se olisi hyvä juttu, on se aika minunkin oppia, että kaasun lisäksi on se jarrukin. Kunpa nyt saisi pollen, jolla sitä jarrutreeniä voisi harjoitella. :)
