maanantai 7. maaliskuuta 2016

Se on täällä taas

Poniratsastaja nimittäin. Maanantai sattui myös olemaan tuplahevostelupäivä. Ensimmäistä ratsastusta varten muutuin ponitytöksi, sillä ratsastettavana oli Riki. Tällä yksäritammalla olenkin mennyt vain kerran aikaisemmin. Kuten aina vieraampien ratsujen kanssa, pysyin nytkin pitkälti perusratsastuksen parissa.

Ratsastuksen aikana pyörittelin aika paljon ympyröitä sekä testailin muutamia käynti- ja raviväistöjä. Riki tuntui aluksi kiemurtelevan moneen eri suuntaan, kun en saanut sen takajalkoja töihin ja liikettä rehellisemmin takaa eteen. Rikin meno omistajansa ratsastamana on näyttänyt kivalta, joten ajattelin vissiin saavani samanlaista menoa ihan itsestään. Riki tosin oli asiasta eri mieltä, ja saimmekin melkoisesti pohtia toisiamme ennen kuin pääsimme askeltakaan yhteisymmärryksessä.

Laukkaa en tänään työstännyt kummemmin, vaan hurauttelin sitä muutamat kierrokset. Kunhan siis sain sen ensin nousemaan. Riki ei meinannut ensin ymmärtää laukka-apujani, mutta tajusin onneksi nollata tilanteen ja valmistella pyynnöt niin, että ymmärsimme taas toisiamme. Muutoin keskityin pitkälti käynnissä ja ravissa Rikin pehmittelyyn. Yritin saada Rikin takajalat mukaan sekä ponin suoraksi, mutta onnistumiset olivat aika vaihtelevia. Positiivista oli kuitenkin, että tajusin, mihin asioihin tuli kiinnittää huomioita menon parantamiseksi.

Tunnin kivoimmat hetket tulivat hyvällä tavalla puolihuolimattomasti tehdyissä väistöissä. Riki väisti kevyillä avuilla, jolloin sen kanssa oli hauska tehdä siksakkeja. Ensin väistöä pätkä oikealle, suoristus, väistöä vasemmalle, suoristus ja taas alusta. Riki mennä puksutti mukavasti molempiin suuntiin. Väistöjen jälkeen pyörittelin vielä tovin ravissa ja käynnissä ympyröitä. Hiljalleen Riki alkoi ymmärtää, mitä avuillani halusin, ja se tarjosi lopulta molempiin suuntiin pätkiä rennompaa ja pyöreämpää etenemistä. Töitä sen eteen sai tehdä, sillä emme selvästi Rikin kanssa puhuneet ihan samaa kieltä. Sentään tajusin parsia tätä asiaa taas satulassa, joten pientä kehittymistä sen saralla on onneksi tapahtunut. Muutoin olisin vasta nyt kirjoitellessani tajunnut, mitä siellä selässä olisi pitänyt yrittää tehdä.

Loppukäynnit taluttelin maasta. Riki on edelleenkin sympaattinen ponikaveri. Hauskahan sen selkään oli taas päästä. Riki palautti minut hyvällä tavalla (eikä onneksi konkreettisesti) maanpinnalle sen asian suhteen, että jokainen ratsu on yksilö eikä niitä kaikkia vain voi ratsastaa tismalleen samalla tavalla. Tämä onkin asia, jonka tiedostan teoriassa, mutta unohdan usein toteuttaa sitä käytännössä. Tänään sitä onneksi tuli taas treenattua.