lauantai 2. toukokuuta 2015

Ihanan rento reissu

Lauantaina suuntasimme Tallinmäen poppoolla maastoon. Me sijoituimme Jetin kanssa tällä kertaa viiden ratsukon letkassa toiseksi. Pääsimme talven jälkeen ensimmäisen kerran tutuille kangasmetsäreiteille. Näitä reissuja onkin odotettu!

Samoilimme metsikön läpi käynnissä, kunnes otimme tieosuudella ravia. Sitten siirryimmekin kangasmetsään, jossa otimme ensimmäisen laukkapätkän. Jetti oli niin ihanan asiallinen, kun sai laukata vetohevosen perässä. Sillä ei ollut kiire mihinkään, vaan se saattoi laukata mukavan rennosti ja hätäilemättä. Siinä oli hyvä ottaa itsekin rennosti ja olla jännittämättä enempiä. Väliin kävelimme pienen pätkän, kunnes otimme vielä toisen laukkapätkän, joka sujui yhtä mukavasti kuin ensimmäinenkin.

Loppumatkan taivalsimme kävellen ja ravaillen. Kyllä näitä reittejä on ollut ikävä, onneksi niille taas pääsee. Reissu oli kaikin puolin ihanan rento. Sitäkin olen kyllä kaivannut. Ihanaa, kun saa vähän nollata omaakin päätä ja fiilistellä mukavaa lauantaipäivää.