Katse ylös ja esteiden yli

Torstaikin sattui olemaan kahden ratsastuskerran päivä, joskin nyt tuntien välissä oli pieni huilaustauko. Päivän ratsastukset alkoivat Jetillä Tallinmäellä, jossa luvassa oli estetunti Kaisan ja Vaken kanssa. Tunti toimi samalla valmistelutreeninä seuraavan päivän Torniossa järjestettäviä kisoja varten. Hui jännä, ensimmäiset seuraestekisat tällaisen matkan päässä.

Alkuverryttelyssä keskityimme saamaan hevoset hereille sekä reagoimaan pohkeeseen tekemällä temponvaihteluita. Jetti oli alussa hyydyksissä ja pyrki vasemmassa kierroksessa valumaan painoni matkassa vasemmalle. Yritin korjata tilannetta ajattelemalla keventäväni oikealla puolellani vasenta korvaa kohti, mikä vähän auttoi. Vasen pohkeeni olisi kuitenkin saanut olla töissä paremmin, sillä se ei toiminut useimpina kertoina stoppaavana seinänä, vaan antoi Jetin valua mielensä mukaan. Temponvaihtelut puolestaan alkoivat onnistua kohtuullisesti, kun ensin sain uskoteltua Jetille olevani tosissani. Olisin kaivannut vielä enemmän terävyyttä menoon, mutta mistäpä se itsestään olisi tullut. Laukassa kentästä tehtiin kahdeksikko, jonka ympyröillä sai työstää laukkaa tovin temponvaihteluita hakien. Jetti liikkui alun jälkeen laukassakin aika mukavasti, mutta olisin itse saanut tehdä selvemmät erot laukkojen välille. Tehtävällä suuntaa vaihdettiin tekemällä laukanvaihdot lennosta ja lopulta samaa kuviota tultiin hetki laukkoja koko ajan vaihdellen. Tällä kertaa laukat vaihtuivat helposti vasemmasta oikeaan, kun taas vaihdot oikeasta vasempaan, Jetin lempilaukkaan, olivat vähän hitaampia. Hassu muutos, jonka syytä en keksinyt.

Ensimmäisenä hyppäsimme vasemmasta kierroksesta pystyä (ratapiirroksen este 1) ympyrällä pari kertaa, kunnes jatkoimme siitä okserille (este 2). Aluksi en herättänyt Jettiä ajoissa, jolloin vähän hyydyimme esteelle. Sitten opettajan huomautuksen jälkeen sain ratsastettua Jetin paremmin liikkumaan, jolloin sain antaa sille rauhan ajoissa, ja hypyt paranivat. Hukkasin ponnistuspaikan muutaman kerran, mutta tällä kertaa ratkaisin tilanteet ajattelemalla esteen ylittämistä ja antamalla Jetin huolehtia ponnistuspaikasta. Taktiikka toimi paremmin kuin itse puuttumalla asiaan. Tämän jälkeen hyppäsimme putkeen kolme estettä (esteet 1–3). Homma sujui ihan mukavasti, kun taas muistin herättää Jetin enkä jäänyt tuijottamaan estettä ja arpomaan ponnistuspaikkaa. Hevosen herättämisen lisäksi olennainen ahaa-elämys oli taas ymmärtää, että hevoselle on annettava myös työrauha.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi hyppäsimme lyhyen radan noin 85-90 sentin tuntumassa. Ykköselle pääsimme mukavassa laukassa, jolloin se ylittyi ok. Kakkoselle kurvasimme ehkä hieman liian nopeasti, mutta tilaa onneksi jäi riittävästi järkevälle lähestymiselle. Laukka ei hypyssä vaihtunut, vaan sen sai korjata lennosta myöhemmin. Kolmoselle iski vähän ponnistuspaikkapaniikki, mutta muistin nostaa katseeni esteestä ja tuijottaa sen yli. Jetti sai ratkoa ponnistuspaikan, ja se tekikin sen mainiosti. Oikea laukka vaihtui hypyssä toivotusti vasemmaksi. Nelosesteelle lähestyminen ei ollut paras mahdollinen, mutta Jetti hyppäsi sen yli ihan asiallisesti ja jatkoi kohti viitosta. Askelista ei ollut tietoa, mutta keskityin ajattelemaan esteen ylittämistä, jolloin viimeinenkin este ylittyi hyvin.

Opettaja kysyi radan jälkeen, miltä korkeus oli tuntunut. Oli ihanan helpottavaa vastata, ettei se tuntunut ollenkaan pahalta. Tämän korkuiset esteet ovat toki Jetin kokoiselle hevoselle vielä pieniä eikä sen tarvitse juuri nähdä vaivaa niiden ylittämisessä. Niinpä niin pitkään kuin itse olen luottavaisin mielin menossa esteen yli, hyppää Jettikin ongelmitta. Tunnin hyppytreenit pidettiin lyhyenä, jotta Jetillä olisi hyppyintoa myös kisoissa. Se sopi minullekin mainiosti, sillä tarvitsin tunnilta vain sen fiiliksen, ettei 90 senttiä ole paha korkeus. Sen sainkin, joten tunti teki tehtävänsä. Nyt sitten pää riittävän kylmänä kohti kisoja. Iik ja jee, jälleen kerran.