Istunta taas hukassa

Jetin ilme silloin, kun joku tekee jotain kiinnostavaa,
mutta ruuna ei osaa päättää, tullako lähemmäs vai ei.
Takana vasemmalla Repe, oikealla Tupu.

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Jetin jälleen itsenäisesti. Tällä kertaa olin vähän etukäteen ajatellut, mitä haluaisin tehdä. Niinpä suunnitelmissa oli mennä kevyesti vähän väistöjä, ympyröitä sekä tehdä laukannostoja käynnistä niin kierrokseen nähden myötäisenä kuin vastaisena.

Alkuverryttelyn jälkeen tein muutamia pohkeenväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin. Käynnissä väistöt tuppasivat olemaan aluksi aika nihkeitä, kunnes sain muistutettua Jetille sen osaavan ihan mainiosti sekä väistää että kävellä yhtä aikaa. Ravissa väistöt lähtivätkin paljon helpommin, ja keskityin siihen, että pidin pyynnöt riittävän rentoina, etten turhaan jännittyisi itse ja sitä myöten saisi Jettiä samaan olotilaan. Väistöissä vasemmalle sain olla tarkkana, ettei Jetti vain valunut sivulle, sillä se ennakoi aina tämän puolen väistöä. Pienet pidätteet auttoivat samoin kuin se, että pidin vasemman pohkeeni paremmin tuntumalla. Tällä kertaa suoristukset väistöjen välissä sujuivat mukavammin kuin yleensä. Ilmeisesti maltoin tehdä väistöpyynnöt yksinkertaisemmin enkä jäänyt turhaan varmistamaan koko liikkeen ajan sitä, että väistäähän hevonen varmasti.

Harjoitusravissa istuen pyörittelin lyhyen sivun suuntaista kahdeksikkoa. Istuntani oli aivan hukassa ja hytkyin selässä todella epämääräisesti. Jetti-parka yritti ravata hyvin, mutta alkoi hidastella huomattuaan kuskin epävakauden. Niinpä välillä palasin keventämään, jotta sain pähkäiltyä, mikä ihme oli näin pahasti vinkkarallaan. Ongelma paikallistui siihen, etten saanut selkäni notkoa korjattua enkä lantiota alle. Ikuisuusongelma siis vaivasi taas kerran. Kroppa tuntui olevan tavallista tihkaampi kääntymään oikeinpäin, joten istuntani ei tahtonut oikein parantua. Tämän seurauksena myös pohkeeni heiluivat irti kyljistä ja polveni tahtoivat liimautua satulaan kiinni. Yksi vinkkarallaan ollut palikka pisti koko istunnan mutkalle. Koska edistystä ei tullut enkä saanut piiskattua itseäni kunnolla, vaihdoin harjoitusravissa istumisen keventämiseen. Itse kahdeksikko puolestaan sujui vähän miten sattuu keskittymisen leijaillessa jossain aivan muualla. Asetukset eivät menneet kaikista parhaiten läpi enkä saanut ratsastettua pohkeella riittävästi. Sentään sain aina suuntaa vaihtaessa tiedotettua asiasta hevoselle aika hyvin eikä Jetin tarvinnut arpoa, minne olimme menossa.

Laukassa verryttelimme ensin parin kierroksen verran molempiin suuntiin ennen kuin aloin tehdä nostoja käynnistä. Nostot tein aina pitkän sivun alusta. Myötälaukat nousivat alun tahmeuden jälkeen mukavan asiallisesti. Huomasin välillä ulkopohkeeni matkaavan nostossa itsekseen taakse, jolloin Jetti ei nostanut laukkaa, vaan poikitti takaosallaan. Tämän selvän huomautuksen jälkeen sain pidettyä ulkopohkeeni hallussa ja tehtyä laukannostot sisäpohkeen avulla. Laukkaan pääsemisen jälkeen Jetti eteni ihan hyvin, mutta yritti muutamia kertoja tarjota ravia laukan sijaan. Kun sain pidettyä pohkeeni laukassakin tuntumalla ja ajateltua eteenpäin, ei laukkaaminen ollut enää ongelma. Kierrokseen nähden vastaiset laukat nousivat myös joka kerta oikein. Sain valmisteltua noston rauhassa enkä pusertanut ylimääräistä, jolloin Jetin oli helppo nostaa pyytämäni laukka. Tein nostot uralla pysyen, sillä halusin aidan vähän hankaloittavan menoa. En tosin tiedä, hankaloittiko se oikeasti, mutta oli se ainakin minulle sopiva häiriötekijä. Tämä tehtävä oli kiva, kun se sujui aika helposti ja mukavan huolettomasti.

Lopulta uteliaisuus voitti, ja Jetti
tuli ihmettelemään kuvaajaa.

Tämän jälkeen en tehnyt muuta kuin loppuravit ja päivän treenit saivat olla siinä. Istuntaongelmat jäivät kyllä harmittamaan, mutta mukavammin sujunut laukkatehtävä piristi onneksi. Välillä kaipaan sellaista koulupenkkiä, joka auttaisi minua korjaamaan istuntaa. Se kuitenkin loppupeleissä olisi aika turhaa, sillä se kyllä vääntäisi kroppani enemmän oikeaan asentoon, mutta istuntani olisi kuitenkin jännittynyt kehon yrittäessä mukautua sille vieraaseen asentoon. Ratkaisuna on siis yhä edelleen kehon vetreyttäminen ja venyttäminen sellaiseksi, että se pystyy taipumaan oikeaan asentoon. Oikotietä onneen ei kuulemma ole, joten saan taas väännellä itseäni erilaisiin venytyksiin ja sadatella sitä, kuinka olen itseni näin jumiin päästänyt. Jos joku pääsi tekstissä tänne asti, niin auttakaapa kanssaratsastajaa mäessä. Mitkä venytykset auttavat teitä istumaan satulassa paremmin?