 |
| Ville-herra toisen ratsastajan kanssa. |
Ensimmäiseksi ratsukseni valikoitui 1997 syntynyt Fillini-ruuna,
tuttujen kesken Ville. Ruunasta opettaja kertoi sen verran, että se jännittyy
kovakätisestä ratsastajasta ja on esteillä reipas tapaus. Sillä ei tosin ole
juuri hypätty, sillä sen jalat eivät tahdo kestää sitä menoa kunnolla.
Ilmeisesti ratsulla olisi kuitenkin sillä puolen annettavaa, vaikka koulukin
sillä sujuu mallikkaasti.
Aikatauluongelmien vuoksi ensimmäinen tunti kesti noin kolme
varttia. Se käytettiin perusratsastukseen, sillä opettaja halusi muodostaa
kuvan leirin osallistujien taidoista. Ville liikkui alusta alkaen ihan
kohtalaisesti itse, mutta sitä sai välillä vähän patistella. Alkuun teimme
pysähdyksiä ja pyörittelimme ympyröitä. Opettaja käski asettaa reilummin, mutta
meno oli aika tihkasta. Asettava sisäkäteni kiskoi enemmänkin ohjasta taakse,
jolloin Ville jarrutti menoa. Jos sainkin ohjaa asettamaan paremmin, unohdin
tehdä pohkeilla mitään, jolloin hevonen korkeintaan käänsi vähän päätään ja
puski muutoin omille teilleen. Opettajalta tuli myös paljon kommenttia
käsistäni, jotka joko unohtivat kyynärkulman tai eivät joustaneet riittävän
rennosti. Kehtasivatpa ne vispata myös sivuille luonnollisemman eteen ja taakse
-liikkeen sijasta.
Ravissa opettajalta tuli huomautus siitä, että oma
kevennykseni oli liian kiireistä hevosen tahtiin nähden. Yritin saada itseäni
hevosen kanssa samaan vauhtiin, mutta huomaamatta karkasin aina edelle. Ei
ihme, että tunsin olevani vähän epäsynkassa hevosen kanssa. Hetkittäin sain
mukavan rentoa ravia, mutta jäin vaatimaan kädellä liikaa. Niinpä en saanut
Villeä koko tunnin aikana yhtään pyöreäksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari
hetkeä, kun se sentään vähän rentoutui. Ärsytti, kun jäin taas ratsastamaan
hevosen etupäätä unohtaen takapään liki kokonaan.
Taisin tykätä Villen askellajeista laukasta eniten.
Hetkittäin Ville vähän hyytyi ja toisaalta kiihdytteli, mutta pätkittäin
onnistuin jälleen olemaan häiritsemättä sitä, jolloin se rauhoittui kivaan
laukkaan. Välillä taas aloin häseltää, johon ratsu vastasi jännittymällä ja
nostamalla päänsä kattoon. Opettajalta tuli tässäkin askellajissa ohjetta viedä
asetukset paremmin läpi. Lisävinkiksi tuli asettaa sisäkädellä, muistaa myödätä
ja vielä rapsuttaa hevosen kaulaa ulkokädellä, jotten jäisi ohjaan kiinni.
Siinä oli taas monta liikkuvaa palasta hallittavaksi, mutta onneksi mukaan
mahtui pari lyhyttä ja onnistuneempaa hetkeä.
Käsien leviämisen ja kiireisen kevennyksen lisäksi opettaja
hoksautti minua muutamia kertoja suoristamaan jalkaterät eteenpäin. Ne siis
tahtoivat levitä harottamaan sivuille, mikä ilmeisesti johtuu varsin
rautakankimaisesta ja joustamattomasta kropastani. Pitäisi oikeasti opetella
ottamaan venyttely osaksi jokaista päivää, jolloin istuntaa luulisi olevan helpompi
korjata, kun kroppa ei pistäisi niin paljon vastaan. Villestä jäi
päällimmäisenä vähän harmitus siitä, etten saanut sitä rentoutumaan. Se olisi
toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen, sillä ohjaa rakastavana olen aika kehno
niiden hevosten kanssa, jotka tarvitsevat tasaisen ja vakaan tuntuman ilman
ylimääräistä häseltämistä. Muuten Ville tuntui näin perustunnin pohjalta
mukavalta ratsulta, jota ei luulisi kovin pahasti joutuvan maanittelemaan
eteenpäin. Rentouden kanssa vain saattaa saada tehdä töitä vähän enemmän kuin
monen muun.
Kuvasta kiitos jollekin leiriläisistämme!
