Olin odottanut perjantain Artsin koulutuntia tavallistakin enemmän. Tiistaisen, pitkälti päin mäntyjä menneen, estetunnin jälkeen olin lohduttanut itseäni sillä, että koulupuolella meillä Paven kanssa pitäisi sujua paremmin. En tiedä, meninkö sitten kurkottamaan sinne kuuseen vai olivatko kuu ja tähdet nyt vain epäsuotuisassa asennossa, mutta emme kyllä tälläkään tunnilla loistaneet. Tunnilla treenasimme myötä- ja vasta-asetuksia sekä siirtymisiä.
Alkuverryttelyn teimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa aika lyhyesti. Pave oli alusta alkaen tavallista etupainoisempi ja painoi jonkin verran ohjille. Yritin olla hätääntymättä tästä ja keskittyä ratsastamaan hevosta hommiin pohkeilla. Asetukset ja taivutukset eivät tuntuneet menevän juurikaan läpi, ja laukka ei pyörinyt nimeksikään. Tässä vaiheessa tein sen virheen, että aloin väkertää ohjilla aivan liikaa ja unohdin ne pohkeet liki kokonaan. Hölmöyteni sai Paven tietysti entistä enemmän painamaan ohjille. Siitäpä se noidankehä sitten lähtikin.
Tunnin pääkuvio oli tulla ravissa pituushalkaisijalle, joka oli sijoitettu muutaman metrin irti urasta. Pituushalkaisijan aikana teimme vasta-asetuksen, suoristimme ja valmistelimme myötäasetuksen kulman ratsastamista varten. Lisäsimme tälle tehtävälle vasta-asetuksessa tehdyn siirtymisen ravista käyntiin samoin kuin ravista tehdyn vastalaukan nostamisen.
Asetukset vasemmalle olivat tänään hyvin tihkaita. Emme päässeet vasemmassa kierroksessa kuviolle kovin järkevästi saati saaneet oikeassa kierroksessa sitä vasta-asetusta aluksi oikein mitenkään. Molemmissa suunnissa sain myös huolehtia siitä, että Pave pysyi asetuksesta huolimatta suoralla linjalla eikä pyrkinyt valumaan asetuksen perässä pois suoralta linjalta. Asetukset oikealle paranivat onneksi toistojen myötä, ja saimme tehtyä muutamia varsin asiallisia asetuksia siihen suuntaan.
Siirtymiset ravista käyntiin samoin kuin ravista kierrokseen nähden vastalaukkaan olivat myös todella hankalia. Niiden aikana piti säilyttää vasta-asetus, mutta meillä pakka levisi niin pahasti, että asetus oli usein vain enää hatarasti mukana. Siirtymisissä ravista käyntiin Pave vastusteli melkoisesti, ja pituushalkaisijasta valtaosa kuluikin kinastellessa. En harmillisesti saanut muutettua omaa ratsastustani niin, että Pave olisi ymmärtänyt pyyntöni. Pari kertaa saimme aavistuksen asiallisemman siirtymisen alaspäin, mutta helppoa se ei ollut. Sen jälkeen kuitenkin suoristaminen ja paluu myötäasetukseen olivat onneksi sujuvampia.
Laukannosto vasta-asetuksessa oli odotetusti myös hankalaa. Pave alkoi nopeasti ennakoida tehtävällä, kun olimme tulleet sen kerran. Niinpä se tuppasi kipittämään, jolloin minkään sortin asetus ei meinannut mennä läpi. Jos olin jo ennen tätä tehtävää napsinut yksittäisiä herneitä nenääni, nyt imuroin niitä peltokaupalla. Huumorintajuni ei ollut sattunut tänään matkaan, mikä pilasi viimeisetkin mahdollisuudet tältä tunnilta. Jos minua ei naurata, alan ratsastaa liian tiukasti ja unohdan vuorovaikutuksen hevosen kanssa. Tällainen tyyli ei tietenkään rauhoita hevosta, vaan ruokkii sen häseltämistä tuplasti. Parin suorituksen ajaksi sain puhallettua enimmät herneet nenästäni, jolloin saimme Paven kanssa kohtalaiset nostot. Siirtymiset laukasta raviin piti tehdä ajoissa pituushalkaisijan aikana, mikä tuotti meille ongelmia jo siksi, että pääsimme nostamaan laukan kaiken säädön jälkeen yleensä aika myöhään. Siirtymiset alaspäin olivat myös aika kamalia, mutta se nyt ei yllättänyt. Olin kuitenkin iloinen parista kovasti sinnepäin menneestä nostosta, joissa Pave ymmärsi pyyntöni helposti.
Teimme vielä laukannostoja ravista lävistäjillä. Idea oli sama kuin edellistehtävällä eli lävistäjälläkin pelattiin asetuksilla. Laukan sai nostaa vasta sitten, kun hevonen oli hyväksynyt uuden suunnan asetuksen. Lävistäjän jälkeen olleelle lyhyelle sivulle pyöräytimme voltin ja raviin siirryimme pitkän sivun alkupuolella. Meillä Paven kanssa nostot eivät parantuneet tällä tehtävällä, itse asiassa vasemman laukan nostaminen tuotti kunnolla ongelmia. Oikea laukka nousi vähän paremmin. Pave oppi tehtävän taas nopeasti, mutta huonolla tavalla. Se alkoi kiirehtiä eikä jäänyt odottamaan pyyntöjäni. Niinpä lävistäjillä meni aina hyvä tovi siinä, että yritin napata Paven huomion ja saada sen odottamaan sitä kautta. Voltit oikealle olivat kohtuullisia, mutta volteilla vasemmalle Pave pääsi kaatumaan sisälle. Sisäpohkeeni ei vain ottanut tänään(kään) toimiakseen. Muutenkin vasen laukka oli hankalampaa. Ainakin kuskille.
Loppuravissa en tehnyt kummempia. Tai ehkä yritin puhallella niitä lukuisia herneitä pois nenästäni. Olipa taas tunti. Minut pitäisi kyllä napata hetkeksi vaihtopenkille jäähylle, kun alan herneillä liikaa. Silloin mistään ei luonnollisesti tule mitään, ja olen valtavan huono keskeyttämään tunnekuohua, kun se alkaa päästä valloilleen. Tänään ärsytti se, miten vaikealta jokainen asia tuntui. Odotin kaiketi, että Pave korjaantuisi itsestään ja liitelisi tunnin ihan omin voimin. Sitten kehtasin närkästyä, kun näin ei tapahtunutkaan, hah! Kyllä minun tähän mennessä olisi pitänyt jo oppia, että aina ei onnistu ja ole helppoa, ja joskus samanlaisia tunteja tulee useampi putkeen. Mutta ei se maailma tähän asti ainakaan ole siihen loppunut. Tänään en kuitenkaan muistanut tätä asiaa, vaan vedin tunnin känkkäränkkänä läpi. Ei hyvä, mutta ehkä (paino tällä sanalla) seuraavalla tai sitä seuraavalla kehnommalla kerralla muistan ottaa vähän rennommin.
perjantai 8. huhtikuuta 2016
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Ratsasta hevosen puolesta
Tiistain Pian estetunnille lähdin itseäni tsempaten. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Viime aikoina estetreenit Paven kanssa ovat menneet kehnosti, minkä takia saan taas työskennellä henkisen kanttini kanssa. Tämä laji helpottuisi kummasti, jos ratsastajan mielialoilla ja tunteilla ei olisi mitään väliä. Sitä varten varmaan ovat ne robottihevoset. Tosin todistetusti olen saanut moisenkin hypähtelemään ihan miten sattuu sekä jumittamaan kouluaitaan kiinni. Että se siitäkin.
Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi sekä työskentelin kiemuroilla Pavea asetellen ja taivutellen. Olin laittanut kannukset jalkaan testatakseni, saisinko pohkeet siten esteilläkin paremmin läpi. Pave reagoikin pohkeisiin nyt paremmin, kun tarvittaessa saatoin käyttää kannusta apuna. Kiemuroilla sain asettamisen ja taivuttamisen lisäksi muistaa pitää ravin pontevana enkä antaa Paven hyytyä. Tulimme verryttelyssä vielä ympyrällä muutamaa puomia ravissa. Pave eteni ihan hyvin, ja saimme ympyrän tien kuntoon. Pieniä hyytymisiä tuli puomeille, mutta ne katosivat, kun pidin Paven muualla ympyrällä hereillä pidentämällä ja lyhentämällä askelta.
Ensimmäiset hypyt otimme askeleen välillä olleille kavaletille ja esteelle. Oikeassa kierroksessa tulimme kavaletin ja pystyn, vasemmassa kavaletin ja okserin. Sain Paven etenemään kohtuullisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa viime metreille asti, vaan sai vähän jopa pidättää ja odottaa. Hypyt menivätkin ihan mukavasti, ja näin ponnistuspaikat. Pientä viilausta tiessä oli, sillä tahdoin ratsastaa lähestymisen kaarevan tien sijasta vähän kulmikkaana, mutta tämäkin korjautui. Tämän jälkeen hyppäsimme äskeiset pystyn ja okserin suoralla, viiden askeleen linjalla. Tällä tehtävällä alkoikin alamäki. Pave jostain syystä alkoi sännätä ensimmäisenä olleelle pystylle, jolloin tulimme okserillekin miten sattuu. Jos siis tulimme. Pave pääsi taas vilahtelemaan esteistä ohi, kun ohjaus petti pahemman kerran. Saimme ottaa linjalle melkoisesti toistoja ennen kuin pääsimme molemmat esteet kerralla yli. Pysty alkoi jo ylittyä järkevämmin, mutta sen jälkeen Pave pääsi taas säntäämään. Tämän tehtävän aikana nappasin kannukset pois, sillä en halunnut lietsoa ratsuun enempää höyryä levottomalla pohkeellani eriskummallisissa hypyissä. Kovin tasaiseksi meno ei lopulta muuttunut, kun en saanut Pavea täysin kuulolle. Saimme kuitenkin sellaisen suorituksen, josta saatoimme jättää tämän tehtävän rauhaan.
Sitten siirryimmekin päivän radan pariin. Sille lähdimme vasemmassa laukassa ja tulimme vesimatolla varustetun pystyn. Seuraavaksi tulimme aiemmalta tehtävältä tutulle suoralle linjalle, joka tultiin nyt toisesta suunnasta eli ensin okseri, sitten pysty. Siitä matka jatkui lävistäjällä olleelle askeleen sarjalle ja siitä toisen lävistäjän kahden esteen suoralle linjalle, johon meni neljä askelta. Rata oli yhtä huteraa menoa kuin aiemmalla tehtävällä. Ykkösestä kolmoseen pääsimme jotenkuten, mutta sarja ja toinen suora linja tuottivat ongelmia. Pave meni taas esteistä ohi ja kun pääsimme niistä yli, oli se melkoista rämpimistä. Olimme jo ennen rataa saaneet ottaa melkoisesti toistoja samoin kuin nyt radalla. Paven puhti alkoi loppua, jolloin opettaja neuvoi minua ratsastamaan sen puolesta. Minun tehtäväni oli siis tehdä kaikki niin hyvin, että Pavelle jäisi enää vain hyppääminen. Tunnin viimeisenä tehtävänä muutimme rataa siten, että hyppäsimme ykkösen toisesta suunnasta ja tulimme sitten sarjan sekä neljän askeleen suoran linjan tavallisesti. Muistini ei enää riitä erittelemään, mistä esteistä nyt menimme ohi vai pääsimmekö ne puolivahingossa kerralla. Sen sentään muistan, ettei Pave vieläkään miten varmalta tuntunut, vaikka saimmekin lopulta loikittua jokaisen esteen yli. Sain lopulta puristettua päivän viimeiset tahdonrippeeni ja käytettyä ne esteiden ylittämiseen. Helppoa ja sujuvaa? No ei, mutta sentään hyppäämistä, ei pujottelua.
Olipa taas tunti. Ohimenoja, pudotuksia ja pahemman kerran epävarmuutta. Bongasin sopivasti Ulutusta-blogista naulan kantaan osuvan toteamuksen arabiruuna Hapiksen kertomana: ”Ihmiset on siitä tosi kummallisia, että ne ei monesti tajua, mitä ne oikeasti haluaa tai pyytää. Sitten, kun yritän kohteliaasti kertoa, että et sinä sitä halua, vaan tätä, niin sitten ollaan harmissaan. Yritä siinä sitten! Valitettavan totta on, että me hevoset tiedämme yleensä ihmistä itseään paremmin, mitä heille kuuluu ja miltä heistä tuntuu.” Niinpä niin. Tänäänkin monta kertaa minua jännitti niin, että toivoin koko tunnin olevan äkkiä ohi. Lähesty siinä sitten estettä ja odota hevosen hyppäävän, kun oma kehonkieli sanoo sille koko ajan, että en minä tätä tahdo. Usko onnistumiseen, siinäpä taas iso asia minulle muistettavaksi ja treenattavaksi.
Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi sekä työskentelin kiemuroilla Pavea asetellen ja taivutellen. Olin laittanut kannukset jalkaan testatakseni, saisinko pohkeet siten esteilläkin paremmin läpi. Pave reagoikin pohkeisiin nyt paremmin, kun tarvittaessa saatoin käyttää kannusta apuna. Kiemuroilla sain asettamisen ja taivuttamisen lisäksi muistaa pitää ravin pontevana enkä antaa Paven hyytyä. Tulimme verryttelyssä vielä ympyrällä muutamaa puomia ravissa. Pave eteni ihan hyvin, ja saimme ympyrän tien kuntoon. Pieniä hyytymisiä tuli puomeille, mutta ne katosivat, kun pidin Paven muualla ympyrällä hereillä pidentämällä ja lyhentämällä askelta.
Ensimmäiset hypyt otimme askeleen välillä olleille kavaletille ja esteelle. Oikeassa kierroksessa tulimme kavaletin ja pystyn, vasemmassa kavaletin ja okserin. Sain Paven etenemään kohtuullisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa viime metreille asti, vaan sai vähän jopa pidättää ja odottaa. Hypyt menivätkin ihan mukavasti, ja näin ponnistuspaikat. Pientä viilausta tiessä oli, sillä tahdoin ratsastaa lähestymisen kaarevan tien sijasta vähän kulmikkaana, mutta tämäkin korjautui. Tämän jälkeen hyppäsimme äskeiset pystyn ja okserin suoralla, viiden askeleen linjalla. Tällä tehtävällä alkoikin alamäki. Pave jostain syystä alkoi sännätä ensimmäisenä olleelle pystylle, jolloin tulimme okserillekin miten sattuu. Jos siis tulimme. Pave pääsi taas vilahtelemaan esteistä ohi, kun ohjaus petti pahemman kerran. Saimme ottaa linjalle melkoisesti toistoja ennen kuin pääsimme molemmat esteet kerralla yli. Pysty alkoi jo ylittyä järkevämmin, mutta sen jälkeen Pave pääsi taas säntäämään. Tämän tehtävän aikana nappasin kannukset pois, sillä en halunnut lietsoa ratsuun enempää höyryä levottomalla pohkeellani eriskummallisissa hypyissä. Kovin tasaiseksi meno ei lopulta muuttunut, kun en saanut Pavea täysin kuulolle. Saimme kuitenkin sellaisen suorituksen, josta saatoimme jättää tämän tehtävän rauhaan.
Sitten siirryimmekin päivän radan pariin. Sille lähdimme vasemmassa laukassa ja tulimme vesimatolla varustetun pystyn. Seuraavaksi tulimme aiemmalta tehtävältä tutulle suoralle linjalle, joka tultiin nyt toisesta suunnasta eli ensin okseri, sitten pysty. Siitä matka jatkui lävistäjällä olleelle askeleen sarjalle ja siitä toisen lävistäjän kahden esteen suoralle linjalle, johon meni neljä askelta. Rata oli yhtä huteraa menoa kuin aiemmalla tehtävällä. Ykkösestä kolmoseen pääsimme jotenkuten, mutta sarja ja toinen suora linja tuottivat ongelmia. Pave meni taas esteistä ohi ja kun pääsimme niistä yli, oli se melkoista rämpimistä. Olimme jo ennen rataa saaneet ottaa melkoisesti toistoja samoin kuin nyt radalla. Paven puhti alkoi loppua, jolloin opettaja neuvoi minua ratsastamaan sen puolesta. Minun tehtäväni oli siis tehdä kaikki niin hyvin, että Pavelle jäisi enää vain hyppääminen. Tunnin viimeisenä tehtävänä muutimme rataa siten, että hyppäsimme ykkösen toisesta suunnasta ja tulimme sitten sarjan sekä neljän askeleen suoran linjan tavallisesti. Muistini ei enää riitä erittelemään, mistä esteistä nyt menimme ohi vai pääsimmekö ne puolivahingossa kerralla. Sen sentään muistan, ettei Pave vieläkään miten varmalta tuntunut, vaikka saimmekin lopulta loikittua jokaisen esteen yli. Sain lopulta puristettua päivän viimeiset tahdonrippeeni ja käytettyä ne esteiden ylittämiseen. Helppoa ja sujuvaa? No ei, mutta sentään hyppäämistä, ei pujottelua.
Olipa taas tunti. Ohimenoja, pudotuksia ja pahemman kerran epävarmuutta. Bongasin sopivasti Ulutusta-blogista naulan kantaan osuvan toteamuksen arabiruuna Hapiksen kertomana: ”Ihmiset on siitä tosi kummallisia, että ne ei monesti tajua, mitä ne oikeasti haluaa tai pyytää. Sitten, kun yritän kohteliaasti kertoa, että et sinä sitä halua, vaan tätä, niin sitten ollaan harmissaan. Yritä siinä sitten! Valitettavan totta on, että me hevoset tiedämme yleensä ihmistä itseään paremmin, mitä heille kuuluu ja miltä heistä tuntuu.” Niinpä niin. Tänäänkin monta kertaa minua jännitti niin, että toivoin koko tunnin olevan äkkiä ohi. Lähesty siinä sitten estettä ja odota hevosen hyppäävän, kun oma kehonkieli sanoo sille koko ajan, että en minä tätä tahdo. Usko onnistumiseen, siinäpä taas iso asia minulle muistettavaksi ja treenattavaksi.
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Kipitystä ja pieniä kivoja hetkiä
Maanantain koulutunnille arvasin valitettavan oikein saavani jonkun muun kuin Paven. Sen sijaan sain ratsukseni Hiliman. Viimeksi olen mennyt sillä kunnolla marraskuussa. Siinä välissä on ollut pari maastoa sekä lyhyt humputtelu. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheet olivat pohkeenväistöt, avotaivutukset sekä hevosen suoruus.
Alkuravissa haimme hyvää asentoa seisomalla pitkät sivut jalustimilla. Kun siinä löytyi vakaa asento, piti se siirtää kevennykseen. Jalustimien varassa löytyi nopeasti hyvä asento, mutta opettaja varoitti painamasta kantapäitä liian alas. Ne tosin painuivat ihan itsestään, kun menin reiän tai pari lyhyemmillä jalustimilla. Kevennykseen tuosta asennosta vein ajatuksen ylävartalon säilyttämisestä jalkojen tarjoaman tuen päällä. Viime aikoina ylävartaloni tuki on ollut puutteellista, ja alaselkä on päässyt painumaan notkolle. Jalustimilla seistessä huomasin alaselän notkon pahenevan, jos tasapainotin itseäni kippaamalla ylävartalon eteen enkä hakenut ylävartalolle tukea jaloista.
Verryttelyn jälkeen lähdimme tahkoamaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa. Kuviona oli pitkän sivun alusta väistättää noin pari metriä hevosta keskemmäs. Siitä suoristettiin ja valmisteltiin avotaivutus. Kun sen sai kohdilleen, sai hevosen päästää kääntymään. Toisen pitkän sivun sai mennä vapaasti. Käynnissä Hilima toimi aika mukavasti. Pohkeenväistöt lähtivät helposti, kun muistin pitää Hiliman etuosan hyppysissäni. Avotaivutukset olivat ensin sangen loivia, mutta toistoilla ne paranivat molempiin suuntiin.
Ravissa sain käyttää paljon aikaa siihen, että Hilima malttoi edes vähän. Ympärillä ravaavat kaverit saivat Hiliman hätäiseksi, jolloin tehtäväkään ei tietysti onnistunut. Väistöt tuppasivat menemään joka kerta huolimattomasti Hiliman yrittäessä kipittää. En vain saanut siihen otetta. Hilima kuitenkin tajusi, että yritin kertoa sille jotain, sillä avotaivutuksissa se kuunteli paremmin. Aluksi en ehtinyt saada kaikkia palasia avotaivutuksessa kohdilleen, mutta onneksi tehtävää tultiin molemmissa kierroksissa sen verran pitkään, että ehdin työstää niitä. Niinpä saimme lopulta molempiin suuntiin liikkeitä, jotka tunnisti avotaivutuksiksi. Uurastus tuotti tulosta, onneksi. Hilima tuntui kyllä tajuavan, mitä siltä pyysin, mutta etenkin aluksi tuppasi silti ehdottelemaan kipittämistä vastaukseksi. En siis ollut saanut sitä odottamaan, vaan sillä oli vielä ajatus häseltämisestä mielessä.
Laukassa kuviona oli tehdä toisella pitkällä sivulla sama väistätys vähän keskemmäs. Siitä jatkettiin mahdollisimman suoraan ja avotaivutusta ajattelemalla valmisteltiin käännös. Toinen pitkä sivu mentiin kokonaan vähän keskempänä, jotta hevoset eivät alkaisi nojata seinään. Ideana oli saada suoristettua hevosia, jotta etuosa saataisiin moottorin eli takaosan eteen. Tässä kohdassa Hilimalla meni kuppi nurin, ja se häsläsi paikoin aivan älyttömästi. Se yritti karata käynnistä raville tai ravista laukalla ilman, että lotkautti korvaansa minun pyynnöilleni. Eihän se minua ehtinyt kuunnella, kun kaikki muut laukkasivat menemään. Hilima-parka ei voinut tajuta, miksi en antanut sen viipottaa menemään. Syy oli tietysti se, että kun Hilima viipotti, ei sitä voinut ohjata saati saada mitään pyyntöjä läpi. Oikeassa kierroksessa Hilima alkoi kaatua toden teolla sisälle. Viurahtelimme sellaisilla miniympyröillä, ettei tosikaan. Oikeassa kierroksessa lopulta jäin odottamaan rauhallisempaa hetkeä, kun muut alkoivat lopetella omaa suoritustaan. Senkään jälkeen emme kovin hienoja suorituksia tehneet, kun Hilima viipotti menemään, mutta parilla ympyrällä sain sen paremmin kuulolle ja tasoittumaan. Vasemmassa kierroksessa Hilima oli helpompi hallita. Siinä sain vähän rauhallisempaa laukkaa sekä suoristettua Hiliman aika hyvin tehtävällä. Tämä suunta oli onneksi niin paljon parempi, etten jäänyt murehtimaan oikeaa kierrosta niin paljon.
Loppuravissa hain Hilimaa vielä malttamaan ja ravaamaan rennosti. Kulmat ratsastimme vielä niissä vähän pohkeenväistöä ajatellen. Hilima otti väistättävät avut nyt hyvin vastaan, jolloin kulmat sujuivat hyvin, ja Hilima pehmeni niiden aikana. Annoin sen vielä venyttää ohjan perässä, mikä sai sen vähän kipittämään, mutta ei enää pahiten. Jos Hilima pysyisi tasaisen reippaana koko tunnin, sillä voisi olla kiva mennä koulua. Mutta jotenkin se minun kanssani ainakin innostuu jossain kohdassa niin, ettei hommista meinaa sen jälkeen tulla mitään. No, ainakaan sitä ei tarvitse patistella eteenpäin. Hiliman kanssa saa myös treenata oman maltin säilyttämistä, kun ratsu yrittää häslätä. Tarpeellinen harjoitus minulle, sillä tuppaan joskus olemaan samanlainen hätähousu kuin Hilima.
Alkuravissa haimme hyvää asentoa seisomalla pitkät sivut jalustimilla. Kun siinä löytyi vakaa asento, piti se siirtää kevennykseen. Jalustimien varassa löytyi nopeasti hyvä asento, mutta opettaja varoitti painamasta kantapäitä liian alas. Ne tosin painuivat ihan itsestään, kun menin reiän tai pari lyhyemmillä jalustimilla. Kevennykseen tuosta asennosta vein ajatuksen ylävartalon säilyttämisestä jalkojen tarjoaman tuen päällä. Viime aikoina ylävartaloni tuki on ollut puutteellista, ja alaselkä on päässyt painumaan notkolle. Jalustimilla seistessä huomasin alaselän notkon pahenevan, jos tasapainotin itseäni kippaamalla ylävartalon eteen enkä hakenut ylävartalolle tukea jaloista.
Verryttelyn jälkeen lähdimme tahkoamaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa. Kuviona oli pitkän sivun alusta väistättää noin pari metriä hevosta keskemmäs. Siitä suoristettiin ja valmisteltiin avotaivutus. Kun sen sai kohdilleen, sai hevosen päästää kääntymään. Toisen pitkän sivun sai mennä vapaasti. Käynnissä Hilima toimi aika mukavasti. Pohkeenväistöt lähtivät helposti, kun muistin pitää Hiliman etuosan hyppysissäni. Avotaivutukset olivat ensin sangen loivia, mutta toistoilla ne paranivat molempiin suuntiin.
Ravissa sain käyttää paljon aikaa siihen, että Hilima malttoi edes vähän. Ympärillä ravaavat kaverit saivat Hiliman hätäiseksi, jolloin tehtäväkään ei tietysti onnistunut. Väistöt tuppasivat menemään joka kerta huolimattomasti Hiliman yrittäessä kipittää. En vain saanut siihen otetta. Hilima kuitenkin tajusi, että yritin kertoa sille jotain, sillä avotaivutuksissa se kuunteli paremmin. Aluksi en ehtinyt saada kaikkia palasia avotaivutuksessa kohdilleen, mutta onneksi tehtävää tultiin molemmissa kierroksissa sen verran pitkään, että ehdin työstää niitä. Niinpä saimme lopulta molempiin suuntiin liikkeitä, jotka tunnisti avotaivutuksiksi. Uurastus tuotti tulosta, onneksi. Hilima tuntui kyllä tajuavan, mitä siltä pyysin, mutta etenkin aluksi tuppasi silti ehdottelemaan kipittämistä vastaukseksi. En siis ollut saanut sitä odottamaan, vaan sillä oli vielä ajatus häseltämisestä mielessä.
Laukassa kuviona oli tehdä toisella pitkällä sivulla sama väistätys vähän keskemmäs. Siitä jatkettiin mahdollisimman suoraan ja avotaivutusta ajattelemalla valmisteltiin käännös. Toinen pitkä sivu mentiin kokonaan vähän keskempänä, jotta hevoset eivät alkaisi nojata seinään. Ideana oli saada suoristettua hevosia, jotta etuosa saataisiin moottorin eli takaosan eteen. Tässä kohdassa Hilimalla meni kuppi nurin, ja se häsläsi paikoin aivan älyttömästi. Se yritti karata käynnistä raville tai ravista laukalla ilman, että lotkautti korvaansa minun pyynnöilleni. Eihän se minua ehtinyt kuunnella, kun kaikki muut laukkasivat menemään. Hilima-parka ei voinut tajuta, miksi en antanut sen viipottaa menemään. Syy oli tietysti se, että kun Hilima viipotti, ei sitä voinut ohjata saati saada mitään pyyntöjä läpi. Oikeassa kierroksessa Hilima alkoi kaatua toden teolla sisälle. Viurahtelimme sellaisilla miniympyröillä, ettei tosikaan. Oikeassa kierroksessa lopulta jäin odottamaan rauhallisempaa hetkeä, kun muut alkoivat lopetella omaa suoritustaan. Senkään jälkeen emme kovin hienoja suorituksia tehneet, kun Hilima viipotti menemään, mutta parilla ympyrällä sain sen paremmin kuulolle ja tasoittumaan. Vasemmassa kierroksessa Hilima oli helpompi hallita. Siinä sain vähän rauhallisempaa laukkaa sekä suoristettua Hiliman aika hyvin tehtävällä. Tämä suunta oli onneksi niin paljon parempi, etten jäänyt murehtimaan oikeaa kierrosta niin paljon.
Loppuravissa hain Hilimaa vielä malttamaan ja ravaamaan rennosti. Kulmat ratsastimme vielä niissä vähän pohkeenväistöä ajatellen. Hilima otti väistättävät avut nyt hyvin vastaan, jolloin kulmat sujuivat hyvin, ja Hilima pehmeni niiden aikana. Annoin sen vielä venyttää ohjan perässä, mikä sai sen vähän kipittämään, mutta ei enää pahiten. Jos Hilima pysyisi tasaisen reippaana koko tunnin, sillä voisi olla kiva mennä koulua. Mutta jotenkin se minun kanssani ainakin innostuu jossain kohdassa niin, ettei hommista meinaa sen jälkeen tulla mitään. No, ainakaan sitä ei tarvitse patistella eteenpäin. Hiliman kanssa saa myös treenata oman maltin säilyttämistä, kun ratsu yrittää häslätä. Tarpeellinen harjoitus minulle, sillä tuppaan joskus olemaan samanlainen hätähousu kuin Hilima.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Pomppufiilis
Sunnuntaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Ratsunani oli tietysti Pave, jonka kanssa maastoilusta ehti tulla 2,5 viikon tauko. No, onneksi pääsimme nyt taas sinne. Tämän päivän reittimme sisälsi pienen edestakaisen matkan Hangaksentiellä ennen kuin palasimme metsälenkin kautta tutulle Kotakankaan reitille.
Nora ja Hemppa olivat alkumatkasta kärjessä, Kaisa ja Vake pitivät perää. Ensimmäisessä maltillisessa laukkapätkässä Pave yritti kertoa minulle hienovaraisilla vihjeillä, että himmailimme ihan turhia. Herrasmiehenä se kertoi tämän asian minulle tekemällä kummallisia pomppuja takaosallaan. Pukkeja ne eivät ihan olleet, mutta joitain ihmeellisiä hypähtelyitä kuitenkin. Päätimme pistää Paven sitten keulille. Johan muuttui ääni ruunan kellossa. Nyt kaikki neljä kaviota pysyi kiltisti laukan edellyttämässä järjestyksessä, ja matka taittui paljon asiallisemmin. Nyt tosin Nora ja Hemppa saivat jarrutella, kun niillä olisi ollut enemmän menohaluja kuin Pavella vetohevosena. Laukkasimme kuitenkin ihan sujuvasti menemään, vaikka Pavea sai välillä vähän muistuttaa säilyttämään etenemisen.
Näiden laukkojen jälkeen käännyimme tiellä takaisin ja palasimme metsälenkin alkuun ravaten ja kävellen. Takaamme tulossa ollut mopoilija tajusi jäädä odottamaan kauemmas, että pääsimme metsäpolun turvaan. Polun talsimme tyytyväisesti käynnissä. Kun pääsimme Kotakankaantielle, otimme taas laukkaa tallilta poispäin. Alku lähti hyvin, mutta sitten Paven pääjukeboksi sattui valitsemaan soittolistalta Pomppufiilis-kappaleen, ja Paven piti tietysti päästä toteuttamaan laulun sanomaa: "Minulla on pomppufiilis. Hei, ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti." En ole koskaan liiemmin tuosta kappaleesta piitannut enkä nyhverönä ratsastajana kauheasti arvostanut Paven tanssikuviota, joka rajoittui yhteen ilmavaan liikkeeseen. Pukkisarjan aikana juttelin Paven kanssa rakentavasti ärräpäitä surautellen, kunnes lopulta muistin osaavani myös muita suomen kielen sanoja. Pyysin Noraa hidastamaan, jotta sain pomppufiiliksen mukaan tempautuneen ratsuni kuulolle. Pave tosin paheksui jarrutteluitani ja yritti hurmata minut uudella tanssiliikkeellä: siinä takaosa pysyi kiltisti alhaalla, kun etuosan vuoro oli nousta maasta irti muutaman hassun sentin verran. Minulla tuota tanssitaitoa ei ole, joten kovin tylsämielisenä ihmisenä en arvostanut tätäkään taidonnäytettä, vaan urputin ratsulle ja keräilin sitä parhaani mukaan hallintaan. Siitä otimme vielä kontrollin ja yleisen järjestyksen palauttamiseksi toisen laukkapätkän, jota me Paven kanssa taas johdimme. Ja kas kummaa, Paven kaviot muistivat jälleen oikeat laukka-askelkuviot eivätkä intoutuneet tepastelemaan mitään ylimääräistä. Päinvastoin, Pavea sai taas vähän muistutella, että vetohevosenakin voi laukata edes kohtuullisesti.
Paremmin hallitun laukan jälkeen kävelimme tien päässä olleen lyhyemmän metsälenkin. Tallille palasimme ravissa, me Paven kanssa kärjessä ihan sen takia, että me molemmat saisimme treenata sitä. Pave oli vaihtanut pääjukeboksinsa kappaleen suoraan lähetykseen Vermon raviradalta ja kauhoi menemään sangen reipasta ravia. Siinäpä matka taittuikin sukkelasti Paven kanssa neuvotellessa vauhdista. Ei se nyt mitenkään kaahannut, mutta viipotti kuitenkin vähän turhan aktiivisesti. Välillä se malttoi tasoittua, kun sain pidätteet läpi, mutta ihan yhtä nopeasti se oli taas mielessään kaartanut maalisuoralle ja oli päihittämässä ainoana ratsuna isoa ravihevosten lössiä. Hohhei. Kun ravi oli suunnilleen järjestyksessä ja talli lähellä, toppuuttelin Paven käyntiin. Ja simsalabim, Pave tallusteli asiallisesti menemään. Ehkä pääjukeboksista oli loppunut paristot.
Olipas se jännä maasto. Mutta mikä parhainta: polveni eivät jääneet tutisemaan niiden pomppufiilishetkien jälkeen! Yleensä pienenkin pompun jälkeen olen valmis jalkautumaan satulasta mieluummin kuin pysymään selässä. Vaan ei nyt! Toki vähän jännitti etenkin niiden varsinaisten pukkien aikana, mutta jotenkin sain napattua hermoni riekaleista kiinni ja teipattua ne takaisin paikoilleen. Jee! Pieni asia ihmiskunnalle, valtavan suuri tällaiselle nyhverölle. Niinpä taputtelin itseäni mielessäni olkapäälle samalla, kun taputtelin sangen tyytyväiseltä näyttänyttä Pavea. Sillä taisi olla kivaa, vaikka kuski rajoittikin hauskanpitoa. Tulipahan taas opittua se, että vaikka maailma ei kaadu siihen, jos maasto jää joskus välistä, on sillä tärkeä paikka hevosten viikko-ohjelmassa.
Nora ja Hemppa olivat alkumatkasta kärjessä, Kaisa ja Vake pitivät perää. Ensimmäisessä maltillisessa laukkapätkässä Pave yritti kertoa minulle hienovaraisilla vihjeillä, että himmailimme ihan turhia. Herrasmiehenä se kertoi tämän asian minulle tekemällä kummallisia pomppuja takaosallaan. Pukkeja ne eivät ihan olleet, mutta joitain ihmeellisiä hypähtelyitä kuitenkin. Päätimme pistää Paven sitten keulille. Johan muuttui ääni ruunan kellossa. Nyt kaikki neljä kaviota pysyi kiltisti laukan edellyttämässä järjestyksessä, ja matka taittui paljon asiallisemmin. Nyt tosin Nora ja Hemppa saivat jarrutella, kun niillä olisi ollut enemmän menohaluja kuin Pavella vetohevosena. Laukkasimme kuitenkin ihan sujuvasti menemään, vaikka Pavea sai välillä vähän muistuttaa säilyttämään etenemisen.
Näiden laukkojen jälkeen käännyimme tiellä takaisin ja palasimme metsälenkin alkuun ravaten ja kävellen. Takaamme tulossa ollut mopoilija tajusi jäädä odottamaan kauemmas, että pääsimme metsäpolun turvaan. Polun talsimme tyytyväisesti käynnissä. Kun pääsimme Kotakankaantielle, otimme taas laukkaa tallilta poispäin. Alku lähti hyvin, mutta sitten Paven pääjukeboksi sattui valitsemaan soittolistalta Pomppufiilis-kappaleen, ja Paven piti tietysti päästä toteuttamaan laulun sanomaa: "Minulla on pomppufiilis. Hei, ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti." En ole koskaan liiemmin tuosta kappaleesta piitannut enkä nyhverönä ratsastajana kauheasti arvostanut Paven tanssikuviota, joka rajoittui yhteen ilmavaan liikkeeseen. Pukkisarjan aikana juttelin Paven kanssa rakentavasti ärräpäitä surautellen, kunnes lopulta muistin osaavani myös muita suomen kielen sanoja. Pyysin Noraa hidastamaan, jotta sain pomppufiiliksen mukaan tempautuneen ratsuni kuulolle. Pave tosin paheksui jarrutteluitani ja yritti hurmata minut uudella tanssiliikkeellä: siinä takaosa pysyi kiltisti alhaalla, kun etuosan vuoro oli nousta maasta irti muutaman hassun sentin verran. Minulla tuota tanssitaitoa ei ole, joten kovin tylsämielisenä ihmisenä en arvostanut tätäkään taidonnäytettä, vaan urputin ratsulle ja keräilin sitä parhaani mukaan hallintaan. Siitä otimme vielä kontrollin ja yleisen järjestyksen palauttamiseksi toisen laukkapätkän, jota me Paven kanssa taas johdimme. Ja kas kummaa, Paven kaviot muistivat jälleen oikeat laukka-askelkuviot eivätkä intoutuneet tepastelemaan mitään ylimääräistä. Päinvastoin, Pavea sai taas vähän muistutella, että vetohevosenakin voi laukata edes kohtuullisesti.
Paremmin hallitun laukan jälkeen kävelimme tien päässä olleen lyhyemmän metsälenkin. Tallille palasimme ravissa, me Paven kanssa kärjessä ihan sen takia, että me molemmat saisimme treenata sitä. Pave oli vaihtanut pääjukeboksinsa kappaleen suoraan lähetykseen Vermon raviradalta ja kauhoi menemään sangen reipasta ravia. Siinäpä matka taittuikin sukkelasti Paven kanssa neuvotellessa vauhdista. Ei se nyt mitenkään kaahannut, mutta viipotti kuitenkin vähän turhan aktiivisesti. Välillä se malttoi tasoittua, kun sain pidätteet läpi, mutta ihan yhtä nopeasti se oli taas mielessään kaartanut maalisuoralle ja oli päihittämässä ainoana ratsuna isoa ravihevosten lössiä. Hohhei. Kun ravi oli suunnilleen järjestyksessä ja talli lähellä, toppuuttelin Paven käyntiin. Ja simsalabim, Pave tallusteli asiallisesti menemään. Ehkä pääjukeboksista oli loppunut paristot.
Olipas se jännä maasto. Mutta mikä parhainta: polveni eivät jääneet tutisemaan niiden pomppufiilishetkien jälkeen! Yleensä pienenkin pompun jälkeen olen valmis jalkautumaan satulasta mieluummin kuin pysymään selässä. Vaan ei nyt! Toki vähän jännitti etenkin niiden varsinaisten pukkien aikana, mutta jotenkin sain napattua hermoni riekaleista kiinni ja teipattua ne takaisin paikoilleen. Jee! Pieni asia ihmiskunnalle, valtavan suuri tällaiselle nyhverölle. Niinpä taputtelin itseäni mielessäni olkapäälle samalla, kun taputtelin sangen tyytyväiseltä näyttänyttä Pavea. Sillä taisi olla kivaa, vaikka kuski rajoittikin hauskanpitoa. Tulipahan taas opittua se, että vaikka maailma ei kaadu siihen, jos maasto jää joskus välistä, on sillä tärkeä paikka hevosten viikko-ohjelmassa.
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Toinen ja kolmas koulukisastartti
 |
| © Pauliina Rautio |
Verryttely oli ulkokentällä, joka oli sulanut, mutta harmillisesti paikoin hyvin mutainen ja upottava. Vierastin itse pohjaa enkä verrytellytkään kentällä kuin käynnissä ja jonkin verran ravissa. Päätin luottaa siihen, että ehdin ennen omaa suoritustani laukata maneesissa sen verran kuin tarvitsee. Molempien luokkien ulkokentän verryttelyissä en tehnyt ihmeempää. Haeskelin hieman asetuksia ja taivutuksia ja tarkistin, että Pave rentoutuu niin käynnissä kuin ravissa. Tein muutamia peruutuksia sekä pysähdyksiä, jotka sujuivat niin kuin treeneissä: vähän hitaasti ja jännittyen. En kuitenkaan alkanut stressata niistä, vaan muistuttelin itselleni niiden olevan vain ohjelman osia. Maneesissa puolestaan menin tuomaripäädyn ohi molemmissa kierroksissa sekä testasin, että laukat nousevat molempiin suuntiin niin kuin ne tekivätkin. Pave oli maneesissa pääosin oma itsensä, mikä puolestaan rauhoitti minua. Maneesissa verryttelyaika oli lyhyt, mutta maltoin silti käyttää kaiken ajan enkä hätäillyt ohjelmien aloittamisessa.
Ensimmäisenä ohjelmana oli helppo C:1. Tulimme alkutervehdykseen vasemmasta kierroksesta. Pave vähän jännittyi käännöksessä keskihalkaisijalle, mutta tasoittui. Pysähdys ja siitä liikkeelle lähteminen olivat vähän hitaita, mutta tuomari kehui suoruutta numeroksi peräti 8. Ensimmäinen keventäen tehty askeleen pidennys lävistäjälle meni epätasaisesti. Pave yritti rikkoa laukalle, ja lopulta en tohtinut pyytää enää eroa. Numeroksi 5,5 ja kommenttina tahdin säilymättömyys alussa. Lävistäjän jälkeen Pave kuitenkin ravasi hyvin, ja saimme tultua kolmikaarisen kiemurauran tuomarin sanojen mukaan tasaisesti ja tahdikkaasti. Numeroksi 7. Keventämättä tehty askeleen pidennys pitkällä sivulla meni samoin kuin lävistäjällä. Sillekin tuli tahtirikko, mutta loput pääsimme tasaisemmin. Numeroksi 6. L-kirjaimessa tehtyyn pysähdykseen tulimme parin käyntiaskeleen kautta, mutta suunnilleen oikeaan kohtaan. Pave seisoi hyvin, mutta tuntui arpovan jokaisen peruutusaskeleen. Tuomari kommentoi suorituksen mukavan rauhalliseksi, mutta toivoi samalla terävyyttä liikkeelle lähtemiseen. Numeroksi 5,5. Toiselle lävistäjälle keventäen tehty askeleen pidennys meni niin kuin aiemmat: tahtirikon kanssa vaatimattomasti. Numeroksi 5.
|
|
Seuraavana vuorossa oli K.N. Special. Alkutervehdykseen tulimme nyt oikeasta kierroksesta. Keskihalkaisijalle pääsimme asiallisesti, mutta sitten vähän kiemurtelimme. Numeroksi 6,5. Ensimmäinen loiva kiemura meni ihan ok, tuomari toivoi selvempää taivutusta oikealle. Numeroksi 6. Lävistäjälle tehty keskiravi meni tässä ohjelmassa ilman rikkoja, vaikkakin oli jälleen vaatimaton. Tuomari kommentoi suunnan olleen oikea, mutta toivoi vielä enemmän eroa. Numeroksi 6. Kymmenen metrin voltti oikealle meni tasaisesti, mutta liian suurena. Tuomari ei huomioinut tätä, numeroksi 7. Toinen loiva kiemura oli myös ihan ok, nyt tuomari toivoi selkeämpää taivutusta vasemmalle. Numeroksi 6. Lävistäjällä olleen kolmen askeleen käyntisiirtymisen tein harmillisen hätäisesti, numeroksi 5,5. Kymmenen metrin voltti vasemmalle meni taas hieman isona. Tuomari toivoi parempaa taivutusta, numeroksi 6. Siirtyminen ravista käyntiin myöhästyi hieman, tuomari kommentoi käyntiä hieman selättömäksi. Numeroksi 5,5. Pysähdys I:hin onnistui ihan hyvin, ja Pave seisoi hyvin. Kiirehdin itse vähän emmekä seisoneet ihan sitä neljää sekuntia. Numeroksi 6,5.
|
|
 |
| JKH-tiimin saldo. © Pauliina Rautio |
Videoista kiitos Hannakaisalle ja Kaisalle, kuvista kiitos Pauliinalle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)