perjantai 28. huhtikuuta 2017

Avoja ja keskiaskellajeja

Perjantaina oli Artsin koulutunnin vuoro. Jaoin sen toisen ratsukon kanssa. Ratsunani oli Gia, ja pääsimme harjoittelemaan avotaivutuksia sekä keskiaskellajeja. Alkuverryttelyn kävimme vapaasti kaikissa askellajeissa. Gia oli hieman alussa kankea, mutta vertyi hiljalleen.

Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.

Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.

Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.

Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.