 |
| Hieman synkkiä pilviä odottamassa vaeltajia. |
Suuntasimme kaverini kanssa torstaina Yli-Iihin Moilasen tilalle kahden tunnin issikkavaellukselle.
Viimeksi ja samalla ensimmäisen kerran kävin tällä tilalla liki tasan kaksi vuotta sitten, tarkemmin sanottuna 13.8.2011. Olikin jo aika palata uudelleen. Olin toivonut ratsukseni reipasta menijää, ja hevosjaossa sainkin vanhan tutun eli
Thrennan. Vetäjän perään säätä uhmanneita ratsastajia tuli yhteensä neljä. Me Thrennan kanssa olimme toiseksi viimeisiä kaverini pitäessä Apin kanssa perää. Kun pääsimme matkaan, aurinko pilkisteli vielä synkkien pilvien raosta, mutta olimme varmuuden vuoksi pukeutuneet sadevaatteisiin.
Sittenpä köpöttelimme possujonossa, otimme muutamia tölttipätkiä ja vähän laukkaakin. Thrennalla ei ollut kiirettä mihinkään, vaan se yritti keskittyä pääosin hamuamaan kaiken syötäväksi kelpaavan parempiin suihin liikkeellä pysyen. Tölttipätkissä Threnna tahtoi jäädä edellä menneestä Flotista ja vaihtoi aina raville, kun yritti ottaa kaveriaan kiinni. Sain sen aina palaamaan tölttiin, mutta ratsu selvästi suosi hiekkatiellä ravia. Sen sijaan metsäpolulla mennessä Threnna suosi tölttiä enemmän, vaikka vaihtoikin aina paikoin raville. Töltissä oli kyllä taas niin kiva istua, kun se oli ihanan helppoa. Itse reitti oli vähän ankea, sillä menimme ensin hiekkatietä, sitten nousimme sen vieressä kulkeneelle metsäpolulle. Siitä laskeuduimme takaisin samalla hiekkatielle, jota palasimme takaisinpäin. Sitten samasta kohdasta nousimme uudelleen metsäpolulle, jota pitkin palailimme tallia kohti. Olisin toivonut, että olisimme päässeet menemään enemmän metsässä, mutta reitti oli tällainen tällä kertaa.
 |
| Onnellinen rapanaama. |
Reitin loppupäässä pääsimme vielä ottamaan laukkaa hieman pidemmän pätkän. Kovin reippaasti ei menty, mutta kiitos sateen, rapa kyllä roiskui mukavasti. Thrennalla olisi ollut menohaluja enemmänkin, mutta se malttoi hienosti mennä rauhallisemminkin. Kaipasin kyllä hieman oikeasti reippaita laukkapätkiä, mutta ymmärsin kyllä, että tällaisilla reissuilla mennään aina vähiten ratsastaneen tason mukaisesti. Edelliskerrallahan minua jännitti laukata, mutta nyt se oli tipotiessään. Sen sijaan nauraa hykertelin Thrennan tikittäessä menemään ja ehdin hyvin katsella kaikkea ympärillä näkynyttä samoin kuin sitä, miten kaverini Apilla pysyi perässämme. Olihan Apia luonnehdittu hieman turhankin rauhalliseksi. Maltillisen vauhdin lisäksi taisin osata rentoutua myös siksi, että allani oli tuttu ja turvallinen ratsu.
Kaverillani sattui olemaan myös gps:llä varustettu sykemittari mukana, joten pistin hänet tallentamaan reitin. Olihan tuo vähän edestakaisin sahaamista, mutta silti kivaa. Edes väliin sattuneet rankemmat sadekuurot ja kaukana jyrissyt ukkonen ei pilannut reissua. Threnna oli niin kiva kuin muistinkin, ja kaverillanikin oli mukavaa, joten reissu oli siten onnistunut.
Kolmannesta kuvasta kiitos Lauralle!
