maanantai 1. heinäkuuta 2013

Esteleirin 1. tunti: perusasiat syynissä

Terveisiä Ypäjän esteleiriltä! Täällä siis on ihanasti netti käytössä, joten yritän parhaani mukaan kirjoittaa tuntien sujumiset ylös ja saada julkaistua ne jo täällä. Tähän mennessä on selvinnyt sen verran, että käytössä on 38 ratsua, joista suurin osa on suomenhevosia. Ratsastajia on 33, joista neljällä on omat hevoset mukana. Tunnin ratsastetaan viidessä ryhmässä. Leirin ensimmäinen tunti alkoi maanantaina yhdeksältä kuuden ratsukon ryhmässä. Olimme saaneet itse toivoa ryhmiä, ja niinpä oma porukkamme oli yhdessä eli Kaisa ja Nora olivat minun kanssani samassa. Opettajat olivat jakaneet ratsut, ja sain alleni 1997 syntyneen suomenhevostamma Lumillan. Säkäkorkeus hevosella on 158 senttiä. Koulutustasosta en saanut tietoa, mutta opettajan kanssa jutellessa selvisi, että ainakin rataesteillä kaikki opiston suomenhevoset menevät osaavalla kuskilla metrin. Eipähän jää tämän leirin korkeudet hevosesta kiinni.

Suuntasimme tunnille yläkentälle (kaksi isoa kenttää vierekkäin, ylä- ja alakenttä nimiltään). Kuten olin arvellutkin, oli tunnin teemana perusratsastus. Ilmeisesti opettaja halusi saada kuvaa, millaista meidän ratsastuksemme on. Alkukäynneissä huomasin jo, kuinka Lumilla tuntui edestä raskaalta, ja se yritti kovasti ehdotella, että kantaisin sen päätä. Halusin välttää tämän, joten tein kohottavia pidätteitä aina, kun tamma yritti alkaa painaa. Samalla yritin huolehtia siitä, että ratsuni myös etenisi eikä pääsisi siten laahustamaan etupainoisena. Käynnissä ja ravissa menimme aluksi ihan vain uraa myöten, kunnes aloimme tehdä pääty-ympyröitä. Lumilla oli todella jäykkä vasemmalta eikä mieluusti asettunut oikealle. Sisäpohkeeni yritti säätää jotain, mutta kohtuullisen onnettomasti. Vasemmassa kierroksessa asetus meni hieman paremmin läpi, mutta edelleen sisäpohkeeni olisi saanut olla paremmin töissä. Lumilla liikkui muuten ihan kivasti eikä kummemmin laiskotellut. Paikoin ravissa se jopa yritti kiihdyttää tahtia, jota opettaja kehotti toppuuttelemaan. Omasta istunnastani sain kommenttia siitä, että saisin keventää enemmän satulan takakaarta kohti ja että oikea kantapää pitäisi saada paremmin alas. Jonkin verran kyllä tsemppasinkin ja pyrin huolehtimaan oman pakettini pysymisestä kasassa, mikä saattoi auttaa. Tai sitten opettaja ei vielä alkanut prässätä ihan täydellä teholla.

Seuraavaksi jakauduimme vasemmassa kierroksessa kahdelle pääty-ympyrälle ja aloimme tehdä laukannostoja ravista. Nosto tuli tehdä kevyen ravin satulaan istumisen hetkellä, ei siis pitkän harjoitusravissa istumisen jälkeen. Laukkaa mentiin aina puolikas ympyrä, jonka jälkeen taas toinen puolikas mentiin kevyessä ravissa. Lumilla oli aika mukavasti kuulolla ja hyvin tehdyn valmistelun jälkeen nosti sangen helposti vasemman laukan. Se alkoi selvästi innostua hommasta, sillä ennakoi muutamia kertoja nostoja jo hyvissä ajoin. Niinä kertoina tajusin ottaa kipitysravin pois ja pyytää hevosta malttamaan ennen kuin pyysin laukannostoa uudelleen. Hyvä minä, ei ajamista laukkaan! Siirtyminen laukasta raviin onnistui paikoin istunnalla, paikoin jouduin pidättämään ohjalla. Lumilla ei kuitenkaan kaahottanut laukassa, vaan eteni ihan perussujuvasti.

Oikeassakin kierroksessa teimme laukkatyöskentelyn pääty-ympyrällä. Laukkaa mentiin aluksi vain puolet ympyrästä ja toinen puoli ravia. Laukka nostettiin edelleen kevyestä ravista, mutta noston jälkeen pysyttiin kevyessä istunnassa. Oikeat laukannostot eivät lähteneet ihan niin sujuvasti kuin vasemmat, mutta Lumilla palkitsi kyllä valmistellut nostot. Hutiloiden tehdyt nostot se puolestaan kuittasi kiihdyttämällä ravia. Kevyt istunta laukassa löytyi ihan hyvin, vaikka jalustimet olivatkin koulupituudella. Aluksi vähän tasapaino oli hukassa, mutta sitten sain vietyä takamusta takakaarta kohti, jolloin asento vakautui. Opettajalta tuli kommenttia siirtää käsiä alemmas, kun ne olivat liian ylhäällä. Minä taas luulin kantavani kädet hyvin. Löysin kuitenkin käsien paikan kohtuullisesti, mutta helposti ne nousivat ylemmäs. Tähän pitää kyllä kiinnittää jatkossa huomiota. Siirtymiset takaisin raviin piti myös pysyä kevyessä istunnassa, kunnes hevonen oli ravissa, jolloin sai taas keventää. Nämä sujuivat kohtuullisen hyvin eli ilmeisesti painoni ei roikkunut kovin väärässä kohdassa.

Lumilla ei halunnut poseerata korvat hörössä.
Lopuksi saimme vielä ravailla tovin ja sitten oli loppukäyntien vuoro. Ravissa Lumilla vähän kaahotti ja yritti unohtaa, mitä asettuminen tarkoitti. Sitä sai toppuutella hetken ennen kuin se ymmärsi rauhoittua. Mitään ravihevosravia emme onneksi menneet, mutta kuitenkin turhan kiireistä. Käynnissä sitten sain vähän asetuksia oikeallekin läpi, jolloin Lumilla vähän pyöristyi. Tuntui vain, että kunnon jumppatunti olisi voinut tehdä terää. Opettajalta tuli kohtuullisen vähän kommenttia, joten toivottavasti sitä saa rakentavassa hengessä muilla tunneilla enemmän. Lumilla oli ihan mukava perussuokki, joka ei tosin vielä ainakaan herättänyt kovin suuria tunteita kumpaankaan suuntaan. Ihan kiva, se kuvaa tätä tuntia parhaiten.

Leiriviikon ohjelmamme.
Kuvien ja videoiden saaminen tältä leiriltä on ainakin nyt pieni kysymysmerkki, sillä tosiaan oma poppoomme on toistaiseksi samalla tunnilla eivätkä toisen ryhmän ihmiset kovin kauaa ehdi olla kuvaamassa. Pitää kuitenkin toivoa, että kunnon hyppytunneilta tallentuisi materiaalia katseltavaksi. Yritän muistaa ilmoitella seuraavissa kirjoituksissa, mikäli vanhat teksti ovat saaneet kuvia tai videoita katsottavaksi.

Kuvat on napattu itse.