Tällä tallilla ilmeisesti alkuverkat mennään ilman opettajaa, sillä selkään päästyäni opettajaa ei näkynyt seuraavaan varttiin. En itse tykkää tästä käytännöstä näin ulkopuolisena, sillä kaipaisin opettajan vinkkejä heti alkutunnista itselleni kuitenkin vieraamman hevosen kanssa. Kun muut keräsivät ohjat käsiin ja alkoivat ravailla, päädyin seuraamaan heidän malliaan. Ensin tosin tutustelin ratsuun käynnissä muistaen, että vasen kierros oli meille viimeksi se vaikeampi. Niin se oli tälläkin kertaa. Asetukset eivät menneet läpi, ja ratsu puski mieluusti sisälle. Sisäpohkeeni koputteli ahkerasti ja koetin muistaa korjata omaa asentoani, mutta jostain syystä en onnistunut keventämään ratsua siltä puolen nimeksikään.
Ravissa Silvano esitti hienosti, kuinka 166,5-senttinen ruuna osaa mennä yhtä pientä ja sievää ravia kuin mikäkin poni. Huomasin ohjien lipsuvan kerta toisen jälkeen pitkäksi, mikä vaikeutti napakan ravin saamista. Jos sainkin Silvanoa yhtään eteenpäin, venyi se junamaisesti kilometrin mittaiseksi. Etuosa muuttui noina hetkinä varsin raskaaksi, jolloin yritin entistä enemmän saada pohkeitani tekemään töitä. Toivottua vaikutusta en kuitenkaan saanut kaivettua esiin. Asia olisi saattanut parantua ottamalla ohjat napakasti käteen, pyytämällä tomerasti pohkeilla ja tarvittaessa raipalla pari kertaa muistuttamalla.
Opettajan saapuessa takaisin alkoi laukkaverryttely. Meille tuli kommenttia siitä, että sisäpohje paremmin läpi ja sujuvampaa menoa. Silvano kieltämättä oli vähän sunnuntaifiiliksillä liikenteessä, mutta heräsi aina välillä pyyntöihini. Oma istunta oli jotenkin hukassa, jolloin löysin itseni aina etukenosta pahentamassa muutenkin etupainoisen hevosen menoa. Muutamat kerrat Silvano myös pudotti itsekseen raville, mikä ärsytti vietävästi. Alkuverkka meni siis aika mönkään, kun en saanut viriteltyä ratsua sopivan aktiiviseksi tulevia hyppyjä ajatellen.
Ennen rataa otimme hyppyjä ympyrällä, linjalla ja kaarevasti. Aluksi homma näytti sujuvan ihan kivasti. Silvano toki kulki edelleen vähän ponnettomasti ja jyrämäisesti paino etuosalla, mutta hyppypaikat oli helppo laskea ja mukautumiset onnistuivat. Välillä ratsu taas puolestaan heräsi itsekseen ja lähtikin hyppyyn kauempaa. Opettajalta tuli neuvo olla sukeltamatta itse perässä, vaan malttaa odottaa parempaa hyppykohtaa pitämällä oma vartalo suorana. Kaarevalla linjalla puskemisen korjaamattomuus kostautui siten, etten kertaakaan päässyt johtamaan, joten laukka piti vaihtaa aina lennosta. Silvano oli onneksi varsin näppärä tässä ja korjasi suurimman osan ajasta itse myötälaukan. Kun Silvano koetti itse kiihdytellä, huuteli opettaja nostamaan turvan ylös ja tekemään pidätteitä. Tässä vaiheessa käteni olivat jo löllöä spagettia, kun tyhmyyksissäni olin antanut ratsun lepuuttaa päätään ohjien varassa. Pidätteet menivät välillä läpi, mutta meno oli kaukana siistin tasapainoisesta esityksestä. Enemmänkin hitailimme, väliin spurttailimme ja sitten kömmimme esteet jotenkin yli.
Radan jälkeen opettaja kommenttina oli, että Silvanon etupainotteisuus pitäisi ratsastaa pois kevyellä ohjalla, aktiivisilla pohkeilla ja oma ylävartalo jämäkästi suorana pitäen. Nyt olin ylävartalosta melkoisen heikko, sillä Silvanon pienetkin nykäisyt saivat vietyä minut mukanaan. Opettaja tsemppasi ja sanoi, että olihan tuntiin mahtunut hyviäkin hetkiä, mutta itse jäin tuttuun tapaan murehtimaan tunnin viimeisiksi jääneitä hirveitä hyppyjä. Sain siis jälleen kotiinviemisiksi keskittymisharjoituksia, sillä tässä näppäimistön äärellä on vähän huono enää vaikuttaa jo menneeseen tuntiin. Ei siis ollut mikään kauhean iloinen estetunti, mutta jospa ensi kerralla jaksaisin olla taas muutaman esteen verran enemmän hereillä.
