Tänään olikin pollekas päivä, kun ensin kävin ratsastelemassa Helvin ja siitä hurautin Limingassa sijaitsevalle Tuomikosken tallille kahden ratsukon estetunnille.
Helvin kanssa kertailin tiistain oppeja. Peruutuksen jujun nappaaminen vei tammalta hetken, jos toisenkin, mutta lopulta pientä edistymistä tapahtui. Pätkittäin sain käynnissä mukavaa pyöreyttä ja pystyin puolipidätteillä saamaan Helvin taas oikeinpäin. Ravissa homma oli haastavampaa, mutta joitain pätkiä siinäkin meni oikein.
Laukassa puolestaan ei sujunut mitenkään. En käsitä, miksen saa tammaa laukassa pyöristymään yhtään, vaikka houkuttelen, anelen, maanittelen ja suunnilleen kiristänkin. Jäänkö puristamaan pollea jotenkin, enkö anna riittävän selkeitä pyyntöjä vai eikö tamma vain jaksa kantaa itseään laukassa nätisti? Kas siinäpä vasta pulma pohdittavaksi.
Rohkenin myös hyppäämään muutamat esteet Helvillä. Olen hypännyt tammalla aikaisemmin tasan kerran ja silloin vauhtia tahtoi olla vähän liikaa makuuni. Helvi tuntuu tykkäävän esteistä ja tälläkin kertaa se jopa imi esteille. Laitoin kahden esteen suoran, jossa korkeudet olivat alussa varmaan jotain 40-50 senttiä ja myöhemmällä kierroksella ensimmäinen taisi olla jotain 50 ja toinen 65-70 senttiä. Helvi esitteli estepuoltaan oikein mainiosti. Laukka oli hallittavissa, askeleet osuivat hyvin, reitit pysyivät suorina, tamma ei epäröinyt kertaakaan ja hyppyyn oli helppo mukautua. Puomeilla tamma yleensä kopistelee kavionsa moneen kertaan, mutta ehkäpä se vähän tsemppaa, kun ne ovat jo irti maasta. Pitää joskus taas ottaa estehommat uusiksi. Sen verran kivaa meno oli.
Tuomikoskelle päädyin tosiaan työkaverini kutsusta jakamaan hänen tuntinsa. Hevoseksi sain tällä kertaa 13-vuotiaan torinhevosruuna Prints IV:n eli tutummin Reiskan. Polle oli ihan kiva, ei liian reipas, mutta ei liian tervakaviokaan. Ei kummempia metkuja ja totteli aika hyvin kevyillä pyynnöillä.
Homma aloiteltiin alkuverkkojen jälkeen kolmen kavaletin suoralla ensin ravissa, sitten laukassa. Komentona tuli taas pitää katse eteenpäin ja jättää se maan ihailu pois. Lisäksi painoin käteni liian alas ja vielä levitin ne etäälle, jolloin opettaja korjasi taas menoani. Kavaletit menivät ravissa kivasti, laukassa tulin muutamia kertoja liian lähelle, jolloin kolisi. Hyvää oli se, että Reiskan laukka oli kohtuullisen tasaista, jolloin oli helppo laskea kolmen askeleen lähestymiset kavaletille.
Sitten kavaletit kasattiin esteeksi, jota hypittiin molemmista suunnista. Laukka oli hyvä, tasainen ja ennustettavissa, mutta kuski ei muistanut alussa myödätä käsillä. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi aika hyvin siellä, missä piti. Kavaletin jälkeen hypättiin pystyä samalla tavalla. Ei oikeastaan kummempia ongelmia.
Lopuksi pompittiin kolmen esteen suora, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Esteiden korkeudet olivat jotain turvallisen 70 sentin tuntumassa. Pystyn ja okserin väliin piti pistää neljä askelta ja okserin ja toisen pystyn väliin yksi. Tulin parit kerrat huonosti pystylle, jolloin vauhti sammui ja väliin meni viisi askelta. Jäin myös pari kertaa Reiskan suuhun kiinni, kun en muka tajunnut hypyn lähtevän. Sentään en sukellellut! Yhdessä töppäyksessä hukkasin ohjat kokonaan käsistä ja viimeinen pysty mentiin sitten kädet ilmaa haroen. Onneksi polle sentään hyppäsi piittaamatta kuskin sekoilusta.
Lopulta sain parit kierrokset hyvän lähestymisen pystylle ja väli päästiin neljällä askeleella, joskin kaukaa hypäten. Opettaja kuitenkin kehui sitä, että niinä kertoina olin itsekin oikeasti hyppäämässä enkä jäänyt jarruttamaan hevosta. Plussaa annan itselleni myös siitä, että noina kertoina myös tajusin, milloin heppa lähtee hyppyyn ja sain myödättyä oikein.
Kumma homma, miten varma olo oli hypätä täysin vieraalla hevosella. Reiska vain antoi itsestään sellaisen rehdin kuvan, ettei se noin matalilla esteillä mitään ylimääräistä ala esittää. Itselläkin oli kummallisen luottavainen olo omiin taitoihin. Opettaja ei korjannut kertaakaan istuntaani, vaikka itsestä tuntui, että nousin taas jalustimilla seisomaan. Se oli vähän outoa, sillä aiemmilla yksityisestetunneilla minua puolestaan hinattiin pois sieltä korkeuksista. Tosin jokaisella opettajalla on oma tyylinsä opettaa.
Tunnista jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis. Se antoi uskoa itseeni, jota olen ehkä vähän kaivannutkin. Mielessä käväisi hullu ajatus osallistua oman tallin 70 sentin luokkaan tämän syksyn aikana. Kyllä sen pitäisi nyt jo mennä. Jos ei mene, on syytä alkaa muuttaa oppimisasennetta vähän tehokkaammaksi. Saa kuitenkin nähdä, uskaltaako jänishousuihin pukeutuva heppahullu ilmoittautua kisaan mukaan. Tavoitteena olisi saada puhdas rata, joka on ratsastettu ajatuksella ja nätisti. Mikä olisi pollevalinta? Eiköhän se tuttu Poku olisi ellen saisi Peraan uutta yhteyttä luotua.
