Olen taas laiskistunut valtavasti! Takana on käsittääkseni neljä kertaa, hupsan. Piti kyllä kaivella muistia, että sai pollet mieleen ja tulin tähän tulokseen: Rappen, Eetu, Pera ja Mortti.
Enhän minä enää muista juuri mitään kolmesta viime tunnista, joten kuittaan ne sillä, mitä mieleen on fiiliksestä jäänyt.
Rappen oli mukava, oma itsensä, kuten aina. Herkkä ja reipas. Laukassa meillä meni tosin höpöksi, päästin Rappenin vain kaahottamaan ja sitten se pudotteli ravillekin. Viikonloppuopettaja osasi taas onnekkaasti kuitenkin neuvoa, miten Rappenia pitää ratsastaa. Joskin hän lisäsi, ettei missään nimessä omaa hevostaan ratsastaisi niin. Ohjehan oli, että tuetaan sen laukkapyrkimystä antamalla tasaisesti pohjetta ja tasaisesti pidätystä, jotta se kasaisi itseään eikä kaahottaisi. Tämähän toimi, kun kuski tajusi rytmin. Rappen laukkasikin pari pätkää oikein mainiosti. Se, miksi opettaja ei tekisi tätä omalle hevoselleen on se, että pollen täytyy itse pystyä pitämään itsensä pystyssä. Mutta tuntipollella vaihtelee niin paljon ratsastajat, joten sitä on vähän tuettava heidän kanssaan.
Eetu ja puomit. Meillähän meni taas niin vettä valaen, ettei tosi! Kiitos kuuluu taas ihanalle ponille. Puomien välit sujuivat toivotussa rytmissä ja meno oli mukavaa. Laukassa tosin oli jotain hankaluutta, ei tullut samaa onnellisuusfiilistä kuin sillä yhdellä kerralla.
Pera ja estetunti. Ennen hurrasin, kun estetuntien alussa löysin pollelistasta itseni ja Perat yhdistettynä. Nyt vain aina vähän pelottaa, vieläkin. Ei onneksi niin pahasti kuin ennen, mutta riittävästi. Eikä pelkoa vähentänyt se, että edellistunnin lopussa pollet riehaantuivat ja Pera muiden mukana. Ratsastaja maahan ja näin. Eipä se tosin Peraan onneksi vaikuttanut, minuun ainoastaan.
Esteillä keskityttiin onneksi tempotreeniin. Oli outoa ratsastaa Peralla pitkästä aikaa. Olen jo ehtinyt unohtaa, miten se toimii. Harmi, sillä aikoinani tunsin olevani hyvin kärryillä sen pollen toiminnoista ja toisinaan koin, että sekin tunsi minua ja tapojani. Toisin sanoen: pelasimme hetken aikaa yhteen. Ensin kuitenkin otettiin verryttelyhyppyinä isolla ympyrällä estettä. Mikäpä siinä, hyppäsihän se ja tajusin heti alusta asti keskittyä ohjaamaan sitä hyvin esteelle. Putoamisesta on ollut siis hyötyä, kun tämä asia on jäänyt mieleen.
Tämän jälkeen siirryttiin kahden esteen suoralle, joka piti mennä tietyillä laukoilla. Ihan kivasti, muistaakseni tai sitten ei. Kaahotus on edelleen se ongelmani ja se pahenee, kun en enää tiedosta kaahaavani, vaan luulen meneväni sopivaa vauhtia.
Sittenpä siirryttiin s-estereitille. Sehän meni höpöksi. Pera väisti kaksi tai kolme kertaa viimeisen esteen ja minua turhautti. Yhden kerran sain väistämisestä kiitokset: tulin liian lujaa estettä kohden, joten oikea ratkaisu oli ohjata sivuun. Oli se sitten tietoinen tai ei. Lopulta sain pollen uskomaan, että se nyt tosiaan hyppää sen esteen ja varmuuteni kasvoi noin tuhannesosan. Siitä se on lähdettävä.
Lopuksi hyppäsimme radan. En saanut laukkoja viimeiselle estevälille kummallakaan kerralla oikein, mutta muut kohdat menivät ihan hyvin laukkamäärienkin kanssa. Erityisen hyvä mieli jäi tuosta aikaisemmin väistöjä aiheuttaneesta s-reitistä, sillä se meni askelten ja reitin kanssa ihan nappiin! Kunpa minun ja Peran välit paranisivat. Se tuitaroi tunnilla pariin otteeseen ihan höpöjä ja minua harmitti. Juttelinkin sille tunnin jälkeen kovasti siitä, että mehän olemme parhaita kavereita, mutta ei se tainnut niihin hörökorviinsa silti sitä tietoa poimia kuultavaksi. No, ehkä vielä joskus uudelleen.
Nyt sitten vielä tiivisti viime kerran tunti Mortilla. Kehtasin ennen tuntia bussissa tuumata, että silläpä saattaisi olla kiva mennä pitkästä aikaa. No, se pikatoive toteutuikin. Aikoinaan meistä vissiin yritettiin muokata dream teamia ja lähellä oltiin. Polle alkoi kulkea minun allani oikein kivasti ilman kenkkuiluja. Nyt aika oli taas tehnyt hallaa ja tunti meni vähän kinastellessa siitä, että kumpi tätä tahtia heiluttaa.
Treeninä sulkutaivutusmaisia temppuja. Eli mentiin uraa pitkin niin, että saatiin etuosa kulkemaan sitä myöten ja jätettiin takaosa uran sisäpuolelle. Tämä olikin minulle mukavan haastavaa. Mortti ihme kyllä teki aika oikein, en vain saanut sitä jyrkempään kulmaan, mutta lieväkin oli jo osa voittoa. Harmitukseksi jäi se, etten missään vaiheessa tuntenut hevosta, kun se kulki oikein. Se oli osa treenin pointtia. Aina piti kääntää päätä ja tsekata, missä se pollen perä keinui.
Sittenpä pohjustettiin ensi viikon asiaa eli vastalaukkaa. Taas vähän uran sisäpuolella, jossa hyödynnettiin aiempaa treeniä. Eli oikealle mentäessä pyrittiin vähän asettamaan hevosta vasemmalle ja tuomaan perää keskemmäs. Nousihan se vasen laukka, hitaasti, mutta varmasti. Olin aika yllättynyt. Yritin myös minimoida liikkeeni vähän liikaakin ja siitä tulikin palaute: vaikka avut minimoidaan, jää pieni asetus aina näkyviin. Mutta mielestäni sain kuitenkin muutoin ihan mukavan pienesti Mortin nostamaan vastalaukan.
Innolla odotan ensi viikon treeniä, saisinpa taas reippaampia alle. Mantaa toivoisin ehkä, mutta se tykkää vaihtaa laukkansa näppärästi myötämenoon. Eetu voisi olla toinen kiva, jos saisin sen pysymään hyppysissä. Suurena ponnistuksena on tosin se, että saisin tämän blogin pysymään paremmin tuntien tahdissa. Tulisi kerrattua tunnin asiat nopeammin, paremmin ja ehkä enemmän mieleen painuen.
