Manta, tuo ihana tamma sattui pollekseni ja olin hyvin tyytyväinen, sillä halusin jatkaa reippaampien heppojen parissa. Ehdinkin ennen tallille pääsyä miettiä, että Manta voisi olla kivaa vaihtelua.
Mantassa parasta on toki se reippaus, mutta myös se, että se on mielestäni aika taitava ja notkea. Siltä sujuu vaikka millaiset käännökset suunnilleen kolikon päällä. Siinä olisi mainio estepolle, saisi uusinnoissa ainakin huiput ajat, kun pystyisi ottamaan pienimmän mahdollisimman reitin. Lisäksi se kuuntelee aika tarkasti istuntaa, jolloin kuskille tulee hyvä tilaisuus treenata taas sen käyttöä. Mantassa on sitä jotain, mistä haluaisin ripauksen omaankin unelmahevoseen. Ehkä se on se tammamainen luonne. Tykkään, kun hevosella on sitä persoonaa, mutta ei kuitenkaan ylitsevuotavasti. Manta osoittaa kyllä mieltään, mutta jos ratsastaja saa sen kuulolla, se työskentelee nöyrästi. Ihana polle.
Tunnilla treenattiin etu- ja takaosakäännöksiä varsinaisesti. Ennen niitä verryttelimme polleja tulevaan taivuttamalla niitä volteilla. Manta haki hivenen päätään alas ja teki hommia hyvin. Oikea puoli taisi olla sille helpompi, vasemmalle mentäessä se ei ollut niin halukas taipumaan. Tärkeänä korostettiin jälleen myötäystä, joka merkityksestään huolimatta tahtoo itseltä unohtua toisinaan. Nyt siihen keskittyi ja se palkitsi, sekä hevosta että minua.
Tämän jälkeen alettiin treenata etu- ja takaosakäännöksiä. Mantahan on näppärä tällaisessa, ehkä liiankin. Se pyörähtää häntänsä ja turpansa ympäri niin vikkelästi, ettei kuski ole oikein kertomassa, että miten se homma pitäisi tehdä. Etuosakäännös sujui parin kerran jälkeen ihan hyvin. Ensin jarrutin etupäätä liikaa, jolloin jalat eivät polkeneet mukana ja siitä tuli tosiaan tuollainen pyörähdys. Sitten keskityin pyytämään eteen, mutta myös liikuttamaan takapäätä ja Mantahan toki totteli.
Takaosakäännös meni myös pikapyörähdykseksi, kunnes kuski sai suuren valaistumisen. Aa, näin! Yritin alussa saada tosiaan niitä käännöksiä kolikon päällä, mikä helposti ajautuu pyörähtämiseksi. Treenasin sitten itsekseni muiden tehdessä opettajan silmän alla vuorollaan harjoitusta. Sitten jo kuuluikin opettajalta, että Manta menee oikein. Jes, tajusin kerrankin jutun. Ei mitenkään salamana kirkkaalta taivaalta, mutta kokeilemisen jälkeen.
Tunti oli menoltaan leppoisa, sillä pääpaino oli rauhallisesti noissa. Väliaikana sai tehdä haluamiaan juttuja ja laukassa olisi ollut minulla työstettävää. Manta rakastaa painaa päänsä niin lähelle jalkojaan kuin vain mahdollista. Tämän seurauksena perä kevenee ja tuntuma polleen katoaa. Näin kävi laukassa, mutta muutamaan otteeseen sain pollen siinäkin haltuun ja mikä parasta: älysin myödätä ja kiittää heti, kun polle teki oikein! Sehän siitä palkintona laukkasi pätkiä oikein nätisti ennen kuin alkoi halia polviaan taas. Veikkaanpa, että se teki muutaman pienen riemupukinkin, sillä laukassa sattui muutamia ihmeellisiä pompsuja.
Vähän nyt kaivertaa, etten tohtinut treenata laukkaa enemmän. Sain Mantaa haltuun hyvin pitämällä sen pään tiukasti ylhäällä ja pyytämällä takaosaa työskentelemään. Välissä polle rentoutuikin ja tarjosi oikein mainiota laukkaa. Sitten herpaannuin taas ja pää pääsi livahtamaan karkuun. Mutta nuo onnistuneet pätkät ilahduttavat onneksi vielä harmitusta enemmän.
Olisin toivonut pollea seuraavallekin tunnille, mutten ehtinyt. Pitää toivoa, että reippaiden heppojen putki ei katkea. Alan viimein tajua jarrujen merkityksen päälle ja oikeasti keskittyä niiden etsimiseen. Tervapollen kanssa nekin opit katoavat taas hetkeksi. Eli ensi tunnin polletoivelistani on seuraava: Manta, Jukka, Eetu tai Rappen. Ei muuta kuin hiljaisia toiveita täksi ajaksi. :)
