Kevyesti kouluväännön pariin

Esteleirin jälkeen huilasin lauantain talkoilemalla Kentaurit 98:n seuraestekisoissa, mutta sunnuntaina oli jo päästävä ratsaille itse. Onnekseni minulla oli käyttämättä talutushommista ansaitsemani toinen itsenäinen tunti, joten huristelin Tallinmäelle ratsastamaan Jetin. Näemmä suokkipainotteinen leiriviikko oli muuttanut hevosten kokokäsityksiä niin, että Jetti tuntui ihan mahdottoman isolta hevoselta. Kyllähän se onneksi sitten satulaan pääsemisen jälkeen muuttui taas ihan normaalikokoiseksi hevoseksi.

Alkuverryttelyn jälkeen tein pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle käynnissä ja uralle päästyäni nostin ravin. Keskityin väistöissä pitämään Jetin liikkeessä, ettei se turhaan hyytyisi. Alkunohittelun jälkeen väistöt alkoivat sujuva ihan hyvin. Vasemmalle väistettäessä yritin muistaa huolehtia etupään odotuttamisesta, ettei takaosa jäänyt matkasta. Paikoin hyödynsin myös joko asetusta väistön suuntaan tai kokonaan ilman varsinaista asetusta menemistä, jotta sain Jetin suoremmaksi. Ravit väistöjen jälkeen nousivat ihan mukavasti, mutta kovin aktiivista meno ei ollut ilman houkuttelua. Tein myös raviväistöjä, joissa panostin edelleen tahdin säilymiseen. Jetti oli mukavasti kuulolla ja liikkuikin väistöissä aika kivasti. Välillä unohdin vartioida väistön vastakkaista puolta, jolloin ratsuni pullahti sieltä karkuun, mutta sitä hallitessani saimme mielestäni ihan onnistuneita pätkiä.

Laukassa verryttelin ensin antamalla Jetin edetä ja treenaamalla omaa kevyttä istuntaa. Olipa se hutera! En tajua, mikä ihme siinä oli vikana, mutta kippasin koko ajan etukenoon eivätkä kantapääni pysyneet alhaalla. Pyrin avaamaan lonkkiani, jotta saisin alapohkeen tuntumalle ja sieltä tasapainoa, mutta ei. Edelleen oli vaikeaa. Seuraavaksi keskityin korjaamaan ylävartaloani pystympään, etten sitä kautta pahentaisi kenotustani. Sekään ei tehnyt autuaaksi. Lopulta en keksinyt muuta syytä kuin sen, että en vain saa alapohkeitani pysymään tuntumalla, jolloin polveni puristuvat satulaan enkä saa painoa jalustimille. Jettihän on isompi rungoltaan kuin esimerkiksi Stigu, joten kaiketi jalkani ehtivät viikossa muokkautua kapearunkoisemman ratsun mukaan eivätkä enää suostuneet venymään milliäkään. Olen aiemmin ihmetellyt sitä, miksi hypyt Jetin kanssa ovat tuntuneet hankalilta mukautumisen osalta. En ihmettele enää, jos todellakin jään jäykkien jalkojeni takia puristamaan polvilla satulaa. Eihän siinä voi mitenkään pysyä tasapainossa, joten keikkuminen on enemmän kuin todennäköistä. Tätä asiaa pitää korjata aktiivisesti, niin jospa saan este- ja kevyen istuntani toimimaan Jetinkin kanssa.

Varsinaisena laukkatehtävänä tein ensin vaihtoja täyskaarron avulla. Vaihdot vasemmasta oikeaan laukkaan sujuivat ihanan helposti, kun taas oikeasta vasempaan hieman takkuisemmin. Jos takamustuntumani ei ollut ihan hakoteillä, saimme kuitenkin puhtaita vaihtoja molempiin suuntiin. Näiden jälkeen tein vielä muutamia väistöjä laukassa uralta sisemmäs ja pyrin jatkamaan niiden jälkeen suoraan. Väistöt sujuivat aika helposti, mutta suoruus oli paikoin alussa hukassa, ja Jetti pääsi välillä vähän valumaan takaisin uraa kohti. Kun muistin jatkaa keskittyneemmin väistön jälkeen ratsastamista suoraan, ei tätä ongelmaa ollut. Väistöissä vasemmalle luulen saaneeni Jettiä vähän suoristumaan, kun meno tuntui paikoin aika helpolta ja pontevalta. Muutenkin Jetti tuntui lämpenevän laukkaamisessa mukavasti, jolloin etenimme kivasti ilman, että olin joka askeleella pyytämässä reippautta. Tässä vaiheessa ehdin myös miettiä, että laukka taitaisi olla nyt kohdillaan hyppäämistä varten. Pitääpä jatkossa hakea samanlaista tunnetta estetunneillakin.

Loppuraveissa menimme vielä kolmikaarista kiemurauraa, jossa pyrin saamaan Jettiä venyttämään eteen ja alas. Oikealle asetuksen kautta tämä onnistui kivasti, mutta vasemmalle ei niin helposti. Jäin ratsastamaan liikaa ohjalla enkä pohkeella, jolloin kaarteet menivät vähän oikoen enkä malttanut päästää ohjaa rennommaksi ajoissa, jotta Jetti olisi voinut venyttää. Pyörittelin sitten lopuksi hetken ympyröitä vasempaan kierrokseen, kunnes sain vasemman pohkeeni heräämään ja huolehtimaan, että Jetti pysyi oikealla reitillä. Sen jälkeen saatoin olla roikkumatta ohjassa, ja Jetti pääsi rentoutumaan tässäkin suunnassa. Paluu kouluväännön pariin oli mukavan loiva tällaisella itsenäisellä humputtelulla, joten eiköhän sekin ala taas maistua kaiken hyppäämisen jälkeen.

--

Harjoittelun mestari -blogin Riina haastoi minut kertomaan faktoja itsestäni (kaivoin aiemmin kirjoittamani kahdeksan faktaa ja päivitin kolmella uudella) ja vastaamaan hänen tekemiinsä kysymyksiin. Olen edelleen armottoman laiska haastamaan ketään, joten napatkaa tästä itsellenne, jos mieli tekee.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville. (Skippaan.)
4. Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa. (Skippaan.)
5. Sinun pitää kertoa, ketkä olet haastanut. (Skippaan.)
6. Ei takaisin haastamista.

1. Heppahulluuteni ei rajoitu vain oikeisiin hevosiin, vaan aikanaan nimensin silloisen autoni sen värin perusteella Uljaaksi Mustaksi.
2. Joskus toivoin olevani lyhyempi, jotta saisin mennä pienemmilläkin ratsuilla. Tällä 179 sentin mitalla monet ponit jäävät testaamatta.
3. Lapsena kotikylässäni pidetyillä markkinoilla roikuin lähes kaiken ajan talutusratsastuspisteellä.
4. Aloitin säännöllisen ratsastuksen ollessani 21-vuotias. Sitä ennen hallitsin perusteet.
5. Haaveilen omasta hevosesta, mutta haaveen toteuttaminen taitaa jäädä tekemättä. Olen aina välillä rehellisesti hyvin onnellinen, että ratsastelen muiden hevosia eikä omasta tarvitse kantaa huolta.
6. En ole liikunnallinen ihminen luonnostani, vaan minun pitää maanitella itseni aina kuntoilun pariin.
7. Lempiruokani ovat aivan tavalliset kotiruoat, kuten lihapullat ja muusi tai lasagne.
8. Tykkään katsella hömppäsarjoja ja -elokuvia. Kauhusta en taas pidä ollenkaan. 
9. Väreissä pidän sinisestä, vihreästä ja mustasta.
10. Tykkään laulaa (toisinaan myös julkisesti), vaikka minulle ei oikeasti ole laulutaitoa suotu.
11. Haaveilen omasta koirasta, mutta toistaiseksi järki on pitänyt minut koirattomana.

Sitten vielä vastauksen Riinan kysymyksiin.

1. Suomalainen vai ulkomaalainen musiikki? Molemmat käyvät. Minulle musiikissa tärkeintä ovat hyvät sanoitukset.
2. Editoitko videoita? Mistä se on lähtenyt? Editoin sen verran, että koostan tunneista yhtenäisen videon. Näin se on helpompi katsoa niin itsellä kuin muilla ja siitä voi oppia kaikenlaista.
3. Ensimmäinen ratsastuskoulu, jolla kävit? Olisikohan se ollut Iso-Syötteellä sijainnut talli. En tosin ole varma, oliko se virallinen ratsastuskoulu, mutta kuitenkin.
4. Kuinka monesti olet tippunut hevosen selästä? Ei mitään tietoa. En varmaan riittävästi, kun vieläkin pitää sieltä putoilla toisinaan.
5. Oletko poni- vai hevostyttö? Varmaan hevostyttö jo pelkästään pituuteni vuoksi. Ponivuoteni ovat pahasti siksi jo ohi. Onneksi aina välillä löytyy riittävän suuria poneja kantamaan minuakin.
6. Valitsetko värien perusteella mitä laitat päälle ratsastukseen, että on sävy sävyyn esim. huopa ja paita? En juurikaan.
7. Järvi vai meri? Järvi.
8. Oletko uittanut hevosta? Olen.
9. Yksityinen vai ratsastuskoulu? Tällä hetkellä ratsastuskoulu, kun olen tuntiratsastaja.
10. Hevonen/poni, joka on vaikuttanut eniten elämääsi? Hilanteri.
11. Omistatko nettikavereita? En, kaikki kaverini olen nähnyt ihan kasvokkainkin.

Esteleirin 9. eli viimeinen tunti: leirikisat 85 sentin korkeudessa

Keskittymistä. Kuva: Tuomas Jaakkola

Niin vain koitti perjantai, joka oli esteleirin viimeinen päivä. Luvassa oli enää vain leirikisat, jotka tietysti olivat estekisat. Opettajat olivat antaneet luokkavaihtoehtoiksi 50, 70, 85 ja 95 sentin. Harmittelin hieman, sillä 90 senttiä olisi ollut oma toiveeni. 95 senttiä meni taas oman mukavuusalueen ulkopuolelle hurjalla viiden sentin erolla, joten osallistuin 85 sentin luokkaan. Ratsutoiveekseni pistin tietysti Stigun ja kaikeksi onneksi sain sen. Luokassamme oli seitsemän kisaajaa, ja luokat ratsastettiin korkeusjärjestyksessä. Kisarata suunniteltiin tosiaan iltaohjelmana pienemmissä ryhmissä, joiden ehdotuksista opettajat valitsivat sopivimman ja muokkasivat toimivaksi. Rata oli todella mukava eikä siihen pistetty edes mitään erikoisempia esteitä. Arvosteluna oli A.2.0 eli perusradalta nopeimman ajan ja virheettömimmän suorituksen tehnyt voittaisi.

Ratapiirros kuvana. Kuvattu itse.

Verryttelyyn pääsimme kävelyttämään hevosia selästä käsin noin vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, kun odotimme 70 sentin luokan viimeisten hyppääjien suoritukset. Radan korotuksen ajan katselin suosiolla muualle, sillä minulle tuppaa iskemään rimakauhu, jos katselen sen. Sitten pääsimmekin verryttelemään radalle. Ensin menimme ravia hyvän tovin. Keskityin ajattelemaan Stigua lyhyeksi, mutta takaa teräväksi. Stigu taas keskittyi tuijottamaan kentän pusikkoisen päädyn yhtä kulmaa sekä sen lähellä majaillutta pientä yleisöä. Hassu ruuna. Kääntelin myös erilaisia kaarevia teitä sekä ympyröitä tarkoituksena aktivoida omat ulkoavut töihin. Stigu liikkui kivasti, mutta ei ollut niin reipas kuin alkuviikosta. Silti ihanan kaukana mistään laiskasta. Laukassa saimme myös hetken aikaa verrytellä itsenäisesti, ja hain siinäkin samoja juttuja kuin ravissa: kääntymistä, pidätteitä ja kaasua. Kaikki tuntuivat olevan mukana, joten pääsimme aloittamaan verkkahypyt, jotka tultiin vasemmassa kierroksessa radan ykköspystylle sekä oikeassa kierroksesssa nelosokserille. Hypyt menivät ok, ja sain testattua, kääntyisikö Stigu nelosen jälkeen sujuvasti kasin ja kakkosen välistä. Kyllähän se kääntyi, joten sekin reitti tuli tarkistettua. Sitten jäin kentälle seuralaiseksi, kun Kaisa Lissu-suomenhevostammalla aloitti luokan. Itse olin toisena.

Radalle lähdimme vasemmassa laukassa ykköselle suunnaten. Hyödynsin kevyttä istuntaa etenemismatkoilla, mutta estelinjalla olin esteistunnassa. En halunnut vaarantaa omalla keikkumisellani puhdasta rataa, vaan pyrin olemaan menemättä itse etupainoiseksi, jotta Stigu ei siksi keilaisi puomeja alas. Ykköselle saimme hyvän lähestymisen, mutta jostain syystä en muistanut johtaa. Laukka ei vaihtunut, mutta tajusin korjata sen ravin kautta. Kakkosen ja kolmosen linja meni ihan sujuvasti viidellä askeleella. Lähestyminen neloselle tuntui kaartavan vähän turhan paljon vasemmalta, mutta sain tien kuntoon. Luulin, että tulimme hyppyyn liian lähelle ja ajattelin, että nyt keilaamme puomin alas. Stigu kuitenkin nosti kaikki jalkansa vaivattomasti okserin yli, ja matka saattoi jatkua. Laukkakin vaihtui hypyssä, joten saatoin jatkaa viitoselle kasi- ja kakkosesteiden välistä.
 

Kuvat: Tuomas Jaakkola

Siellä tein jonkin ylimääräisen mutkan, kun hain lisää tilaa. Lähestyminen tuli kuitenkin hyvin, mutta laukan jätin taas vaihtamatta. Niinpä tulimme vastalaukassa kaarevan linjan kuutoselle kuudella askeleella, mikä aiheutti hyppypaikan jäämisen vähän kauas. Kannustin Stigua lähtemään silti siitä kohdasta, ja se venytti itsensä hienosti esteestä yli, ja laukka vaihtui hypyssä. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos haluan ratsastaa aikaa, teen sen nyt. Spurttasin maltillisesti, ja Stigu eteni hyvin. Seiskalle tulimme kuitenkin aika pitkänä ja mietin, että nyt tuli töpättyä pahemman kerran. Stigu kolauttikin puomia takasillaan, ja käännyin vielä hölmönä katsomaan, miten kävi. Puomi pysyi ylhäällä, jes!

Kuvat: Matti Kallio

Kasille kaarsin hieman nopeasti ja yritin miettiä laukan säilyttämistä sen ajan. Jokin kuitenkin jäi matkasta, ja ehdin nähdä, että esteelle tulee vielä miniaskel. Ehdin murehtia sitäkin jo, että miniaskeleen takia Stigu varmaan ei ehdi nostaa kavioitaan tarpeeksi, ja puomi putoaa. Ja mitä vielä! Stigu taisi päättää ennen estettä, ettei enää kuuntele neuvojani, sillä se harppasi hyppyyn jättäen miniaskeleen ja osittain minutkin matkasta. Kaukaa lähtö yllätti minut tällä kertaa, joten en päässyt hyppyyn parhaiten mukaan. Kiitin kuitenkin heti hypyn jälkeen Stigua, kun se kiidätti meidät maaliin puhtaalla suorituksella. Hieno Stigu!

Oman ratani jälkeen kävin hoitamassa Stigun ja kirmasin takaisin katsomaan vielä 95 sentin luokan, jossa Nora oli. Se hurahti nopeasti ohi, mikä tarkoitti samalla leirin olevan ihan viime metreillään. Kisojen jälkeen saimme vielä ruokailla, ja sen jälkeen oli päätöstilaisuus. Siellä selvisi lopulta se, että Stigu kiidätti minut oman luokkamme voittoon. Aikamme olisi riittänyt toiseen sijaan, jos meitä nopeampi ratsukko ei olisi saanut neljää virhepistettä pudotuksesta. Itse olin suorituksessamme tyytyväinen siihen, kuinka pyrin välttämään omaa etukenoa enkä sitä myöten vienyt Stigua niin pahasti etupainoiseksi. Radalle mahtui yksi kolautus, mutta ei onneksi enempää. Kaikkinensa olin rataan tyytyväinen, vaikka se ei mallisuoritus kaikin osin ollutkaan. En kuitenkaan sortunut pahasti hätiköintiin, en häirinnyt Stigun menoa eivätkä esteet tuntuneet pahoilta. Tähän oli kiva päättää leiri. Saimme kaikki vielä todistukset leirillä olemisesta sekä vihreä-valkoiset ruusukkeet. Sitten edessä olikin auton pakkaus ja kahdeksan tunnin ajomatka kotiin. Kovasti onneksi jo puhuimme, että eiköhän tänne ensi vuonnakin voisi tulla.

Iha-ha-nia hetkiä! Kuvat itse otettuja paitsi vasen ja oikea alakulma (Kaisa).

Loppuun vielä leirin plussat ja miinukset. Olin itse leiriin tyytyväinen ja rustasinkin nimeni listaan, jotta saan ennakkoon tietoa ensi kesän leireistä. Näillä näkymin toivon löytäväni itseni sieltä ensi vuonnakin.

+ hyvät ja monipuoliset puitteet, hevoset ja opettajat
+ sopivankokoiset ryhmät (6 ratsastajaa / ryhmä)
+ sai toivoa ratsua (ja samalla pieni miinus, sillä olisi ollut mukava kokeilla myös sellaisia, joiden opettaja arveli sopivan ratsastajalle)
+ esteleiri oli nimensä mukainen eli päästiin hyppäämään hyvin
+ itselle sattuneet ratsut olivat mukavan reippaita

- ryhmissä eritasoisia ratsastajia (toisaalta oma moka, kun saimme toivoa ryhmät)
- teoriatunneilla paljon tuttua asiaa
- hevoset olivat ratsastustunteja lukuun ottamatta tallissa koko viikon

Videosta kiitos leiriläiselle ja kuvista Tuomas Jaakkolalle, Matti Kalliolle ja Kaisalle!

Esteleirin 8. tunti: toivetunnilla tietysti esteitä

Esteleirin kahdeksas tunti oli 1,5 tunnin mittainen toivetunti. Koska opiston maastoesteet olivat valmennuskäytössä, eivät ne olleet vaihtoehto. Harmi, sillä täällä olisi ollut melkoinen valikoima niitä. Vaihtoehtoina oli koulua, esteitä ja maastolenkki. Vähemmän yllättäen raksin omaksi toiveekseni esteet ja ratsutoiveeksi Stigun. Toive meni läpi, ja niin suuntasimme hieman muutetulla kokoonpanolle alakentälle hyppäämään.

Itsenäisen alkuravailun jälkeen aloimme tulla puomin, kavaletin, puomin ja kavaletin kokoonpanoa, joka oli pistetty keskihalkaisijalle lyhyen sivun suuntaisesti. Siinä tuli vaihtaa aina suuntaa eli tehtävää tultiin kahdeksikolla. Suuntaa vaihtaessa tuli johtaa reilusti. Yllättäen tämä tehtävä oli kuin tehty minulle ja yli-innokkaalle johtamiskädelleni. Opettaja oli hyvin tyytyväinen menoomme, ja pääsimme tehtävässä aika helpolla. Sitten tehtävää vaikeutettiin ja sitä tultiin laukassa. Ups. Sepäs vaikeutuikin sitten. Saimme laukat oikeasta vasemmalle vaihtumaan, vaikka minulle on henkisesti vaikeampaa yrittää vaihtaa laukkaa ilman selvää hyppyä sellaisella hevosella, joka ei tiettävästi osaa vaihtoja lennosta. Sen sijaan vasemman laukan vaihtuminen oikeaan tökki. Se suunta on minulle vaikeampi, mutta lopulta saimme sen kertaalleen vaihtumaan, ja olin tyytyväinen. Melkoista johtamista se vaati, mutta ennen kaikkea kunnon suoristamista tehtävän alussa.

Sitten tulimme ratapiirroksesta esteet 6, 4, 2 ja 3 aloittaen oikeasta kierroksesta. Kuutonen ylittyi ihan kivasti, kun se oli ensimmäinen este, ja maltoin keskittyä. Kaarre neloselle tuli kohtuullisen asiallisesti, ja reilulla johtamisella sain Stigun vaihtamaan oikean laukan vasemmaksi. Kaarre kakkoselle pääsi valumaan, kun ulkoavut eivät olleet kunnolla kääntämässä, ja niinpä laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan vasta ravin kautta. Lähestyminen kolmosesteelle oli hurjan pitkä, ja siinä keskittyminen meinasi karata. Onneksi Stigu malttoi edetä tasaisesti kohti tulevaa hyppyä, jolloin sekin lopulta ylittyi hyvin.

Tämän jälkeen tulimme koko radan aloittaen vasemmasta laukasta. Ykkösen ja kakkosen linja meni hyvin viidellä askeleella, mutta valuin itse kenottamaan liian aikaisin ja häiritsin Stigun etenemistä. Niinpä keilasimme kakkospuomin alas eikä laukka ei vaihtunut hypyssä. Koska kyseessä oli kaareva linja, en malttanut alkaa korjata laukkaa kolmannen esteen lähestyessä muka niin nopeasti. Kolmosella Stigu sitten vaihtoi laukan oikeaksi. Tie neloselle tuli mukavasti, mutta taas hätiköin, päästin Stigun etupainoiseksi, ja niin puomi kolahti alas eikä laukka ei vaihtunut taaskaan. Höh. Onneksi oli tilaa vaihtaa, joten käytin Stigun nopeasti ravissa, ja siirryimme siitä myötälaukkaan. Viitoselle tulimme vähän turhan lähelle, jolloin sain pyytää Stigua hypyn jälkeen eteen. Jäimme kuitenkin kuutosesta hieman kauas, ja keilasimme sitten senkin alas. Kaikkien pudotusten jälkeen olisi voinut kuvitella, että olimme Stigun kanssa keilaamassa sen sijaan, että leikimme esteratsastusta.

Opettaja kommntoi rataamme siten, että ylävartaloni oli menossa liikaa mukana, mikä teki Stigun etenemisestä etupainoista. Sen seurauksena puolestaan puomitkin tulivat alas. Radan aikana käytimme kevyttä istuntaa hetken hypyn jälkeen, mutta palasimme esteistuntaan estelinjalle päästyämme. Tuntuipa vaikealta pysyä taas lähellä satulaa, kun aiemmat päivät olin nauttinut menosta kevyessä istunnassa läpi tehtävien. Saimme korjata menoamme tulemalla vielä esteet 4-6. Opettajan neuvojen mukaisesti keskityin pitämään ylävartaloani suorempana. Se auttoi todella paljon, sillä niin vain pääsimme nämä kolme estettä ilman minkäänlaisia kolautuksia tai puomien pudotuksia.

Tunnin aikana oli todella opettavaista huomata, kuinka pienellä korjauksella sai ison eron aikaiseksi. Paikoin meno tuntui niin minun kuin Stigun puolelta vähän väsyneeltä, mikä ei kyllä ollut ihme. Päivät ovat olleet täynnä kaikkea niin ratsastajille kuin ratsuille useiden hyppytuntien takia. Stigu kyllä suoriutui omasta osuudestaan aina moitteetta, kunhan vain itse ratsastin enkä matkustanut. Tunnin esteet huitelivat maksimissaan siellä 90 sentissä, mikä ei taaskaan tuntunut pahalta, kun alla oli reipas ja rehti hevonen. Hypyissä sattuneet kolautukset ja keilauksetkin olivat valitettavasti minun aiheuttamia virheitä. Onneksi saimme tosiaan ottaa uusinnan siitä ja selvittää osan tehtävästä niin paljon paremmin. Eipähän jäänyt kummallekaan huono mieli tunnin päätteeksi.

Esteleirin 7. tunti: 90 sentin yli

Ihana Stikkan.

Esteleirin 7. tunnilla oli vuorossa leirin teemaan sopivasti esteitä. Olin toivonut Stigua ja sainkin sen, jes! Pääsimme hyppäämään kentälle kuuden ratsukon voimin. Alkuverryttelyssä pyörittelimme päätyihin voltteja ravissa ja laukassa tarkoituksena lyhentää niiden aikana askelta. Pitkät sivut puolestaan sai edetä reippaammin. Meillä Stigun kanssa ei ollut kovin suurta intoa mennä rauhallisemmin, joten emme kovin loistaneet volteilla. Opettaja komensi ottamaan Stigun lyhyemmäksi kunnolla, vaikka sitten sillä uhalla, että ratsu pudottaisi kerran raville. Näin kävikin pariin otteeseen. Lopulta saimme vähän rauhallisempaa menoa volteilla, mutta ei se nyt parasta mahdollista ollut. Pitkät sivut puolestaan menivät helposti vähän reippaammin, sehän meillä ei ole ollut ongelma.

Alkuverryttelyn jälkeen tulimme vasemmasta kierroksesta ristikon (ratapiirroksen este 1), siitä sitten lävistäjällä olleen kavaletin (keskimmäinen harmaa viiva), jossa vaihdettiin laukka oikeaksi ja lopuksi vielä maapuomin yli (vasemmalla oleva harmaa viiva). Sen jälkeen piti pysäyttää. Meillä ristikko ja kavaletti menivät hyvin, ja laukkakin vaihtui, mutta puomin jälkeinen pysäyttäminen venyi railakkaasti. Stigu ei halunnut jarruttaa raviin päästyään, ja niin leikimme vetokisaa. Huutelinkin opettajalle, että meille menee muuten hyvin, mutta jarruttaminen ei ole juttumme. Sitten vaihdoimme suuntaa eli ensin maapuomi, siitä kavaletin yli vasen laukka oikeaksi vaihtaen ja jatkettiin ristikolle, jonka jälkeen tultiin vielä maapuomin ja kavaletin välistä okserille. Alku meni taas kivasti, mutta okserille askel ei sopinut. Tein ratkaisun ja pyysin Stigua vähän kauempaa, ja se totteli. Opettaja kehui ratkaisun olleen oikea, mutta itse jäin miettimään, että saisin opetella ratsastamaan ajoissa askelta sopivammaksi. Olisi kiva joskus saada vaikka lyhennettyä askelta hieman sen sijaan, että valitsee hieman kauempaa hyppäämisen.

Lopuksi tulimme kertaalleen radan, jonka korkeus oli noin 80-90 senttiä. Ykkösen ja kakkosen väliin pistettiin viisi askelta, mikä onnistui ihan mukavasti. Sarja jännitti minua jostain syystä, ja niinpä ajauduin vähän etukenoon, ja Stigu hämäytyi lähtien hieman kauempaa. Niinpä yhden laukan väli meni kehnosti ihmeellisellä miniaskeleella. Laukka ei tainnut vaihtua, mutta en alkanut säätää sitä, kun oli ratsastettavana kaareva linja neloselle. Siihen piti laittaa kuusi askelta, mutta teimme hieman tiukemman tien, joten pistimme väliin viisi askelta. Se ei kuitenkaan tuntunut holtittomalta, joten se sujui ihan hyvin. Lopuksi kaarsimme viitosokserille, jolle sain katsottua askeleet hyvin, ja rata päättyi sopivan tasaiseen hyppyyn.

Saimme kuitenkin sujuvuuden kannalta tulla uusintana vielä linjan ja sarjan. Esteet 1 ja 2 sujuivat nyt kivasti, kun maltoin odottaa. Sain myös opettajan neuvoilla tien sarjalle kuntoon, jolloin se meni ihanan sujuvasti. Aiemmalla kerralla olimme päässeet reitillä valumaan vähän reunaan, jolloin paikka ei ollut paras mahdollisin. Onneksi oli aikaa korjata virheet ja saada tunnin päätteeksi paljon parempi mieli. Opettaja tuumasikin palautteessaan, että Stigu sopii minulle kuin nenä päähän. Näinhän se on. Se on ihanan varma ja tasainen eikä vedä hernettä helposti turpaansa. Sen kanssa uskallan yrittää ja luottaa siihen, mitä tarvitsekin vielä estetreeneissä. Kiva tunti taas, harmiksi vain leirin kolmanneksi viimeisin.

Kuvasta kiitos Kaisalle!

Esteleirin 6. tunti: kinkkiset kavaletit

Oonikaa kiinnosti kaikki muut paitsi kuvaaja.

Esteleirin kuudennella tunnilla oli vuorossa kavaletteja. Toivoin taas uusia ratsuja, mutta jostain syystä toiveeni eivät menneet läpi. Sain ratsukseni 2000 syntyneet suomenhevostamma Oonikan. 156-senttiseksi mitattu Oonikka tuntui kyllä vähän isommalta. Menimme taas Ypäjä-hallin puolikkaassa, ja ratsukoita oli tutut kuusi.

Alkuverryttelyssä tulimme käyntiväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin. Sen jälkeen nostimme ravin ja jatkoimme pääty-ympyrällä olleiden puomien yli. Sen jälkeen nostimme laukan, laukkasimme pitkän sivun ja pyöräytimme vielä toiselle pääty-ympyrälle samanlaisen kuvion puomeilla kuin aiemmin. Oonika liikkui ihan kivasti, mutta yritti paikoin valua etupainoiseksi. Yritin välttää tätä ja keskityin tekemään pohkeillani jotain hyödyllistä. Ravipuomeja hassu tamma katsoi ensin hetken aikaa, kunnes totesi ne vaarattomiksi. Ne sujuivatkin sitten ihan asiallisesti. Väistöt olivat hieman nihkeitä, ja Oonika yritti hieman puskea vain lavoilla karkuun. Opettaja muistutti tekemään pidätteet hyvin, jotta takapää ehtisi mukaan. Menoa toppuuttelemalla sain Oonikan takajalat liikkeelle, mutta sitä myöten tahti hiipui. Kaikkea ei voinut saada kerralla.

Ravissa tulimme vielä toisena tehtävänä pääty-ympyrän puomit ravissa, jatkoimme uraa myöten ja käännyimme pitkän sivun keskeltä ja ylitimme keskihalkaisijalla olleen matalan kavaletin ja jatkoimme siitä uuteen suuntaan nostaen laukan ja laukaten puolikkaan ympyrän verran, kunnes homma alkoi taas alusta. Muuten meni ihan hyvin, mutta laukan jälkeen meno oli hieman kiireistä. Laukka tuntui jotenkin hassulta ja koko ajan tuntui, että Oonika olisi pudottamassa raviin. Meno oli siis etupainoista mönkimistä, jota yritin rajoittaa ohjissa roikkumalla.

Sitten siirryimme työstämään laukkaa. Ensin tulimme vasemmassa kierroksessa ympyrän kaarella olleet puomit sekä vähän isomman ympyrän aikana yksittäisen kavaletin. Meno oli edelleen aika tahditonta enkä saanut heräteltyä Oonikaa pyörittämään laukkaa paremmin, mutta en löytänyt säätöruuvia. Kinastelimme välillä taas siitä, saiko mennä etupainoisena vai ei. Välillä Oonika pääsi pudottamaan raville tai säheltämään puomit ihan ihmeellisillä harppauksilla. Olipas työlästä. Onneksi yrittämisen kautta saimme muutaman asiallisen kerran tehtyä. Oikeassa kierroksessa tulimme vain yksittäistä kavalettia ja parin töppäyksen jälkeen saimme taas pari asiallista suoritusta, ja se riittikin kivasti.

Sitten pääsimme ottamaan vielä laukanvaihtoja yksittäistä kavalettia menemällä sitä kahdeksikolla. Meno ei sinällään ollut muuttunut, mutta opettaja yritti muistuttaa minua tekemään ne pidätteet ajoissa. Huomasin monesti antavani Oonikan mennä omia menojaan, kunnes hetkeä ennen kavalettia aloin muka yrittää jotain. Hoho, ei toiminut. Saimme kuitenkin vaihdot onnistumaan vasemmasta oikeaan, mutta toisinpäin ei onnistunut. Opettaja antoi onneksi vielä uuden mahdollisuuden tulla tehtävää. Lopulta jokin napsahti kohdilleen, ja ajattelin, että pentele, nyt homma haltuun. Sittenpä sopiva pidäte, uuden sisäpohkeen ratsastaminen läpi ja vielä todella selvä johtaminen, niin johan Oonika ymmärsi, että halusin sen oikean laukan vasemmaksi. Jes! Piinallisen vaikeaa, mutta tulihan se onnistuminen.

Loppuraveissa tulimme vielä pääty-ympyrällä yhtä puomia välillä askelta lyhentäen ja sitten pidentäen. Oonika oli alkuun vähän tahditon, mutta aikaisempi napsahdus sai minut keskittymään niin hyvin, että johan alkoi tammaan löytyä paikoin kivaa pyöreyttä samoin kuin tasaisuutta. Melkein ehdin jo ajatella, että tämähän saattaisi olla kiva ratsu kouluväännössäkin. Jos siis saisin pohkeet kunnolla hommiin ja lopetettua itse etukenossa könöttämisen. Opettaja antoi tunnin lopussa kaikille yksittäin palautetta ja tuumi kohdallamme, että kyllähän meillä oli hyviä hetkiä ja tekee vain hyvää ratsastaa erilaisemmilla hevosilla. Niinhän se on. Ei tämä mikään onnellisuustunti ollut, mutta ei onneksi ollut ihan naamakaan mutrulla tunnin jälkeen. Aina sitä jotain positiviista tunnista löytää, jos oikeasti tahtoo. Sitä tahtoo vain helposti jäädä kaivelemaan niitä pieleen menneitä hetkiä niiden hyvien pätkien kustannuksella. Siitä tavasta sietäisi oppia pois. Huomenna luvassa onkin aamusta estetunti ja iltapäivästä 1,5 tunnin kerta, jolla saa mennä toiveiden mukaan. Itse olen suuntaamassa maastoesteiden pariin, ellei pupu eksy pöksyihin. Toivottavasti ei.

Kuva on itse napattu.