Tuntuman miettimistä

Joululoman jälkeen treenit jatkuivat maanantaina Tallinmäen koulutunnilla, jolla oli peräti seitsemän ratsukkoa. Tunnin piti tuuraava opettaja, ja ratsunani oli toiveeni mukaisesti Elviira. Tunnin ajan keskityimme miettimään tuntumaa käynnissä ja ravissa. Sen kummempia tehtäviä meillä ei ollut.

Tunnin tärkeimpänä kertauksena tuli se, ettei käsi saisi jähmettyä paikoilleen, vaan sen pitäisi olla elävä ja pehmeä. Opettaja puhui tunnin aikana paljon myös siitä, kuinka käden pitäisi hengittää ja antaa hevoselle sen tarvitsema tila. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei tuntumaa olisi saanut olla. Se ei vain saanut jämähtää ja muuttua kovaksi.

Käynnissä oli hyvin aikaa tarkkailla omaa kättä. Siinä huomasin, että tuppaan pitkälti pysäyttämään käteni liikkumattomaksi ajatellen, että se olisi nyt se haettu tuntuma. Tämän havainnon jälkeen sain alkaa miettiä enemmän käden pehmentämistä ja Elviiran käynnissä tarvitseman tilan antamista. Tämä kaikki silti siten, että käteni seurasi liikkeitä joustavasti tuntuman säilyttäen eikä ylikorostetusti tuntuman hukaten.

Ravissa tuntuman löytäminen ja säilyttäminen pehmeämpänä oli helpompaa, sillä Elviira ei tarvinnut niin paljon tilaa ohjalla. Sain kuitenkin keskittyä korjaamaan käsieni perusvikaa eli liian alas painumista. Kun sain säilytettyä kyynärkulman ja kädet lähellä vartaloa, oli kädetkin helpompi kantaa eivätkä ne pudonneet alas niin helposti. Kevennyksen aikana sain myös pidettyä kädet mukavasti paikoillaan eivätkä ne lähteneet nousemaan ja laskemaan.

Tunnin aikana sai taas miettiä paljon, vaikka aiheena olikin vain yksi asia. Tuntuman merkitys on kuitenkin hyvin suuri, joten sitä sietääkin miettiä ja korjata. Elviira oli hyvä opettaja tässä, sillä se palkitsi korjaukset olemalla rento ja tasainen. Se myös jännittyi, jos käteni jäi liian paikoilleen ja kovaksi. Elviiran avulla sain taas hyviä hoksautuksia siitä, milloin käteni toimi, milloin ei. Käden lisäksi tunnilla sai tietysti miettiä keskivartalon tukea. Jos tuki oli sieltä hukassa, ei käsikään toiminut kunnolla. Ratsastaminen on kyllä melkoista palapelin kokoamista. Onneksi ne palaset loksahtelevat aina välillä kohdilleenkin.

Asettamisen parissa aherrusta

Tallinmäen tiistain koulutunnin tuurasi tuttu opettaja. Olen ollut hänen tunnillaan muutamia kertoja Jetin kanssa ja tykännyt hänen opetuksestaan. Vieraampien opettajien opissa oleminen on hyvää vaihtelua, sillä silloin voi saada erilaisia kommentteja ja asioita, joihin kiinnittää huomiota. Neljän ratsukon tunnilla pääsimme askartelemaan asetusten, väistöjen ja tuntuman parissa. Kentän kunnon mukaan menimme vain käyntiä ja ravia.

Aloitimme tunnin maasta käsin. Opettaja näytti, miten hevosia voi asettaa maasta käsin, jonka jälkeen pääsimme kokeilemaan itse. Tehtävänä oli ottaa poskiremmeistä kiinni ja asettaa hevosia vuorotellen kumpaankin suuntaan. Asetuksia tehdessä piti kiinnittää huomiota siihen, että hevonen asettui oikeasta kohdasta niskasta, ei alempaa kaulasta. Jetti toimi opettajan esimerkkihevosena ja teki asetukset minullakin aika nätisti. Tämä havainnollisti asiaa hyvin, sillä monesti selästä käsin miellän asetuksen paljon isommaksi kuin mitä se oikeasti on. Tämän lisäksi haimme hevosia pyöristymään tuntumalle ottamalla ohjat käsiin muuten samoin kuin selässä ollen, nyt vain maasta käsin tehtynä. Jetti ei aivan tajunnut tätä tehtävää, vaan ehdotteli joko peruuttamista, paikallaan seisomista vailla mitään reaktiota tai pään nykimistä. Jetti tekee tällaiset tuntumaharjoitukset selästä käsin kivasti, joten ilmeisesti se vähän hämmentyi ratsastajan vieraasta sijainnista. Pyrin kuitenkin olemaan nopea palkitsemaan pienetkin oikeaan suuntaan menneet yritykset, joita saimme pari.

Maasta tehtyjen harjoitusten jälkeen kipusimme selkään ja aloimme työstää asetuksia ratsailla. Tulimme käynnissä pituushalkaisijaa pitkin tehden asetuksia kumpaankin suuntaan. Pituushalkaisijan jälkeen teimme molemmille pitkille sivuille pienet pätkät pohkeenväistöä. Asetuksista sain kommenttia tehdä ne paremmin läpi sekä pysyä itse niiden aikana satulassa suorana. Asetukset vasemmalle olivat vähän haastavampia. Oikealle taasen vähän helpompia, vaikka välillä Jetti toi asetusyrityksessä lähinnä turpaansa oikealle jättäen asetuksen niskasta tekemättä. Eli periaatteessa se kallisti päätään oikealle, ei kääntänyt sitä. Ulko-ohjan tukea sai taas hyvin miettiä tässäkin tehtävässä. Väistöt puolestaan olivat aika ok. Tahti toki pääsi paikoin hiipumaan, mutta saimme esitettyä myös kohtuullisia pätkiä.

Teimme myös muutamia pysähdyksiä käynnistä. Yritin tehdä siirtymät molempiin suuntiin pyöreinä, mutta pysähdyksissä taisin aina itse jännittyä vieden Jetin samanlaiseksi. Sen sijaan siirtyminen pysähdyksestä käyntiin onnistui nätimmin pyöreänä. Ilmeisesti siihen suuntaan tehtynä osaan pysyä itse rennompana. Taidan pysähdyksissä edelleen jännittää koko istuntani sen sijaan, että käyttäisin vatsalihaksiani jarruna. Loppuraveissa menimme uraa myöten ja pyörittelimme pääty-ympyröitä kiinnittäen huomiota käsiin ja tuntumaan. Tovin jälkeen teimme myös muutamia askeleenpidennyksiä. Opettaja muistutteli olemaan ajattelematta yhtään käsillä taakse, vaan enemmänkin hevosen suuta kohti. Omat pasmat menivät paikoin pahasti sekaisin, minkä seurauksena vain työnsin ohjia eteenpäin kadottaen tuntuman. Kun taas sain jonkinlaisen kompromissin, olivat käteni vähän paremmat. Ideana oli uskaltaa hakea käsien paikkaa kaikkialta muualta paitsi viemällä niitä taaksepäin. Jetti väläytteli mukavan rentoja pätkiä, joten kaiketi tein jotain oikeinkin. Parit askeleenpidennyksetkin lähtivät aika asiallisesti, joten tunnin treenit olivat tehneet tehtävänsä.

Tuuraavan opettajan tunti ilahdutti jälleen kerran. Maasta käsin tehdyt harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja auttoivat vähän ymmärtämään menoa selästäkin. Opettaja jaksoi myös sinnikkäästi ohjeistaa käyttämään käsiä paremmin, jolloin tämän tunnin aikana kiinnitin niihin enemmän huomiota kuin pitkään aikaan. Täytyy jatkossa kiinnittää tähän itsekin entistä enemmän huomiota. Taaksepäin suuntautuva käsi kun syö sitä energiaa, mitä muulla ratsastuksella on voinut saada aikaan. Se ei yllättäen ole tavoitteena, joten ratsastajan kouluttaminen jatkukoon.

Ohjan ja pohkeen yhteistyötä

Minulle ei varmaan pitäisi kertoa, jos tallilla on kaksikin tuntia, jolle mahtuu. Muutoin käy niin kuin tänään: ilmoitin itseni innosta hihkuen Tallinmäelle sekä koulu- että estetunnille. Hups. Mutta mitä sitä kauniin aurinkoista maanantaina sisälläkään nököttämään, kun on noin mainio vaihtoehto tarjolla. Ratsastus alkoi koulutunnista, ja sain hevoseksi Wandan, jolla olen mennyt kerran aikaisemmin. Wandahan on siis tallilla asuva yksäri, joka tekee silloin tällöin tunteja. Tunnin aiheeksi valikoitui ohjan ja pohkeiden yhteistyö, josta opettaja antoi tunnin alussa demonstraation. Kummasti se hevonen vain kulki tuntumalla pyöreänä, kun sekä pohkeet että ohjat olivat sopivasti käytössä. Ilman niitä hevonen taas nousi jäkittämään pää ylhäällä.

Demonstraation jälkeen pääsimme itse treenailemaan samaa käynnissä ja ravissa. Tavoitteena oli ajatella halaavansa hevosta pohkeilla pitäen ohjat tasaisesti käsissä. Wanda on siitä kiva ratsu, että sillä on moottori aina tunnin alusta alkaen käynnissä, tosin välillä vähän liikaakin. Käynnissä oli hyvin aikaa miettiä pohkeet halaamaan hevosta ja pitämään kädet tasaisena. Wanda hoksasi tehtävän jujun aika nopeasti ja alkoikin kulkea tasaisena, hetkittäin pyöreänäkin. Kun tasaisuus hävisi, tarvitsi Wandaa vain halata hetki lisää ja taas se tuli paremmin tuntumalle. Tässä vaiheessa aloin tajuta, kuinka irti pohkeeni yleensä hevosesta ovat. Eipä niitä tule juuri erikseen ajateltua, joten niillä taitaa olla melkoisen oma elämä yleensä.

Ravissa meno sitten hankaloituikin, sillä huomasin pohkeideni liikkuvan melkoisesti keventäessäni. Niiden liikerata oli enemmänkin ehkä ylös-alas kuin eteen-taakse, mutta silti oli vaikeaa yrittää tasoittaa niitä. Kokeilin menoa myös harjoitusravissa hetken, mutta siinä vaiheessa koko istuntani alkoi levitä. Jatkoin sitten keventämistä ja koetin saada pohkeitani pysymään paremmin tuntumalla. Kun se alkoi vähän hahmottua ja ohjat pysyivät käsissäni, meni Wanda taas hetkiä mukavan tasaisesti. Jos tasaisuus katosi, ajattelin taas parempaa pohjetuntumaa ja pyörittelin vielä ympyröitä avuksi. Loppupuolella tehtävää Wanda alkoi tasoittua hyvään ja tasaiseen raviin, josta opettajalta tulikin kommentti, että hevonen liikkuu mukavan rennosti.

Näiden harjoitusten jälkeen tehtävänä oli tulla käynnissä ja ravissa keskihalkaisijaa pitkin ja tehdä pitkille sivuille seinäväistöt. Wanda tuntui suoristushetkinä jäävän hieman oikealle punkemaan, mutta opettaja ei nähnyt menossamme juuri korjattavaa. Väistöt vasempaan kierrokseen olivat tuttuun tapaan helpompia. Wanda väisti ihan kohtuullisesti, mutta pyrki kävelemään ohjista läpi. Tein sitten tiheämmin puolipidätteitä, jolloin ratsu jäi odottamaan edestä paremmin. Sitten sain väistättävän pohkeen selvemmin läpi. Oikeassa kierroksessa oma istuntani vaikeutti ilmeisesti menoa, sillä Wanda ei alkanut väistää kovin helpolla, vaan punki eteenpäin. Yritin hilata painoani paremmin, että tamma voisi ymmärtää pyyntöjäni ja meno parani hieman. Ravissa tosin väistöt olivat melkoisia sähellyksiä, kun Wanda olisi mieluusti kipittänyt väistämättä. Olisin saanut tässä tapauksessa olla topakampi ottamaan ratsun kuulolle, jotta se olisi malttanut tulkita pohjepyyntöni väistättäväksi avuksi vauhdin lisäämisen sijasta. Muutamia väistöjä saimme onneksi aikaiseksi, mutta tasaisuus oli kuitenkin kaukana.

Loppuun otimme vielä vapaata laukkaa, jossa tarkoituksena oli taas pohkeiden ja ohjan yhteistyöllä saada hevonen tasaiseksi ja ehkä pyöreäksi. Oikeassa laukassa Wanda eli päänsä kanssa, mutta kulki myös hetkittäin tasaisesti ja pyöreänä. Muutamia kertoja ratsu taisi vähän käydä kuolaimenkin alla. Tässä kierroksessa sain itse pidettyä pohkeet kohtuullisesti tuntumalla eikä kädetkään ihan liikkuneet villisti. Vasemmassa kierroksessa tulikin pulmia sen edestä. Oma istuntani muuttui soutamiseksi enkä saanut sitä vakautettua. Wanda taas ei enää yrittänytkään mennä tasaisesti, vaan laukkaili pää ylhäällä. Soutamisestani taisi lähteä liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, jossa ensinnäkään pohkeet eivät pysyneet tuntumalla, käteni hilluivat omilla teillään ja vasemmalle kenottava istuntani viimeisteli epätasaisen menon. En saanut istuntaani kuriin, joten kauhean hyviä hetkiä ei valitettavasti tähän suuntaan tullut. En edes tajua, miten annoin itseni seilata selässä niin kehnosti. Harmittaa näin jälkikäteen, kun selässä ollessa asiaan olisi kuitenkin voinut vielä vaikuttaa.

Loppuraveissa haimme taas hevosia venyttämään eteen ja alas. Wanda oli innoissaan ja kipitti reipasta ravia menemään. Sain toppuutella sitä melkoisesti eikä sekään meinannut riittää. Tammahan oli esittänyt muinakin rentoiluhetkinä ravikipitystä enkä voinut kuin hämmästellä, miten sillä voikin olla niin paljon virtaa. Koetin rauhoittaa Wandan menoa löysäämällä ohjaa ja taputtelemalla, mikä auttoikin aina hetkeksi. Sitten tamma taas muisti, että liikkuminen on kivaa ja taas mentiin. Mutta enpä kyllä moiti, vaikka jarrutustaitoni ovatkin heikot. On se silti parempi, että ratsu haluaa liikkua kuin heittäytyä keskelle kenttää nukkumaan. Vielä kun osaisin soveltaa liikkumishalut hyväksi etenemiseksi yhteistyössä.

Kolmas kerta toden sanoo

Ja tämä kerta sanoi, että enhän minä osaa ratsastaa hevosta tuntumalle oikein mitenkään. En ainakaan, jos hevosella ei ole omaa moottoria ja tänään päivän päälle 19 vuoden ikään kääntynyt Helvi-tamma ei turhia kaahaile. Paitsi silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan tai jokin hölmö asia on maailman suurin hirviö. Lämpimän aamun treeninä oli siis eiliseltä tuttua asettamista ja taivuttamista volteilla tavoitteena saada hevonen ratsastettua pyöreäksi ja liikkumaan takapäästä tuntumaa kohti.

Meno ei ehkä ollut ihan kaikista hitainta, mutta asettaminen ja taivuttaminen oli työlästä. Helvi ei halunnut napata homman jujua, vaan kierros kierroksen jälkeen jouduin pyytämään ja houkuttelemaan hevosta asettumaan. Ehkä en sitten muistanut myödätä pienimmistä eleistä, jolloin tamman yhteistyöhalu väheni entisestään. Pätkittäin sain kyllä asetukset ja taivutukset läpi ja jopa vähän pyöreyttä, mutta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa onnistuneeni kovin hyvin.

Ravissa homma meni käynnin kaltaisesti. Sekä käynnissä että ravissa oikea kierros oli kuitenkin hieman helpommin työstettävissä. Olen aikaisemminkin törmännyt siihen, että Helvi on jäykempi ja vastahakoisempi tekemään asioita vasemmassa kierroksessa. Ehkä pitäisi ottaa joskus aiheeksi venyttävät liikkeet tuossa kierroksessa.

Laukassa kokeilin jälleen pyöreyttä. Yritin istua takapään päällä, sillä noissa asettelu- ja taivutusjutuissa tunnun kumartuvan eteenpäin. Hoin sitten itselleni tuota istunta-asentoa ja koetin asetella ja taivutella hevosta sekä huolehtia takapään liikkeestä. Sain ehkä kymmenisen pyöreää laukka-askelta molempiin suuntiin ja se oli sitten siinä. Huhhei.

Loppuraveissa Helvi kuitenkin alkoi vähän yhteistyölle. Pyörittelin tuttua kahdeksikkoa ja hain pyöreyttä vähän pidemmällä ohjalla. Sieltähän se pätkittäin löytyikin ja aika kivasti. Myös suunnanvaihdot menivät kohtuullisesti niinä kertoina, kun Helvi ei viitsinyt pelätä seinässä ollutta valkoista länttiä.

Päivän positiivisin juttu oli se, ettei tamma kuitenkaan lähtenyt laitumella raahustamaan minua karkuun. Sen sijaan se jatkoi ruohon syömistä ja varmaan mielessään kuvitteli, että jos hän ei reagoi minuun, en huomaa sitä. Hassu, mutta kovin suloinen tamma se Helvi.

Työläämpää tuntumaa

Tämän viikon lauantain tunti jää välistä, joten pitihän tunti käydä korvaamassa näin keskiviikkona. Minut oli tosin unohdettu listasta ja pollearpajaisissa kävi lopulta hieman kehno tuuri, kun sain Hessun. Myönnän heti aluksi, ettei hevosessa ole vikaa, vaan nimenomaan kuskissa. En osaa ratsastaa Hessulla enkä saa sitä liikkumaan kovin vapaaehtoisesti. Tiedän kyllä, että se osaa kulkea oikein hienosti.

Aiheena oli tiistailta tuttua tuntumalle ratsastamista. Tällä kertaa sitä hinkattiin vain käynti- ja ravivolteilla. Koko tunnin aikana siis asettelimme, taivuttelimme ja olimme valmiina myötäämään ja rentoutumaan, kun hevonen loksahteli oikeinpäin. Opettaja muistutti tänäänkin siitä, kuinka muotoa pitää vaihdella aina siitä lyhyemmästä niin pitkäksi kuin hevonen vain menee tuntumalla pysyen.

Tällä tunnilla tuli kyllä tehtyä töitä. Tähän verrattuna eilinen oli sujui kuin vettä vain. En tajua, millä keinolla Hessun saa liikkumaan. Turhauduin tunnin aikana moneen kertaan siitä, että saadakseen hevosen kulkemaan oikeinpäin, tulisi se saada liikkumaan takapäästä tuntumaa kohden. Mutta mitä sitten, kun siellä takapäässä ei tunnu olevan mitään liikettä? Puhisin ja puuskutin, kun yritin aktivoida hevosta liikkumaan. Välillä onnistuin, useamman kerran en. Asetin, taivutin, hoputin, myötäsin ja välillä sain tulosta aikaan. Opettaja kuitenkin toivoi, että saisin Hessun rehellisemmin muotoon, mutta en vain osannut. Argh!

Onneksi tuntiin mahtui muutamia lyhyitä onnistumisia, vaikka nytkin vielä harmittaa, kuinka valtaosan ajasta ratsastin huonosti. Hyviin hetkiin kuului se, kun sain ravissa muutamia kertoja Hessun venyttämään itseään pidemmälle pysyen nätisti tuntumalla ja kuinka kahdeksikkoa ravatessa polle pysyi aika kivasti kuulolla ja pyöreänä myös silloin, kun vaihdoin suuntaa. 

Tunnilla oma osaamattomuus otti todella paljon päähän. Ok, sain kyllä ratsastettua Hessua ehkä ensimmäistä kertaa oikeinpäin, mutta miten se saattoi olla näin vaikeaa? Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jollain hevosilla tietyt asiat sujuvat niin kepoisasti ja kivasti ja kuinka taas toisilla se on suu mutrussa vääntämistä. Tässä on selvä ero esimerkiksi juuri Jussin ja Hessun välillä. Minulla ei vain ole sitä kaasujalkaa, jolloin laiskempien hevosten kanssa koko tunti tuppaa tuhraantumaan siihen, että yritän saada niitä liikkeelle. Silloin kaikki muu harjoittelu jää taka-alalle, kun taas oman moottorin kanssa kulkevan hevosen kanssa ehdin ajatella vähän muutakin.

Huomiselle on luvattu rapeat +32 astetta. Pitää koettaa rientää ratsastamaan tänään 19 vuoden ikään ehtinyt tamma heti aamusta, kun asteet eivät ole ihan noin korkealla vielä.

Työskentelyä tuntumalle

Tiistain tunnin tehtävänä oli ratsastaa hevonen tuntumalle. Meidän tuntiamme edeltävällä ryhmällä oli sama treeni päällä ja harmittelin etukäteen, kuinka tylsää on vääntää käyntiä ja ravia koettaen saada hevosta pyöristymään. Onnekseni hevosenani oli ehdottomasti kouluväännön suosikkiratsuikseni noussut Jussi, joten tiesin, että sinällään ei treenattava aihe olisi niin paha. Eikä ollutkaan, päinvastoin.

Tunti aloiteltiin käynnissä ja ravissa asetellen ja taivutellen hevosia kulmissa ja pyöritellen lyhyille sivuille voltteja. Jussi kulkee luontaisesti mielestä kohtuullisen oikeinpäin, jolloin sitä on helppo yrittää ratsastaa pyöreämmäksi tuntumalle. Mieleeni pulpahti myös aiemmilla tunneilla saamani ohjeet koskien sitä, että tohdin pitää ohjat käsissä ja että rohkenen pyytää. Näitä mantroja mielessäni hokien asettelin, taivuttelin ja pyysin hevosta etenemään siten, että liike lähtisi takapäästä tuntumaa kohden. Aherruksesta oli hyötyä, sillä Jussi pyöristyi useita hetkiä oikein nätisti ja malttoi pysyä pitkiä hetkiä tuntumalla. Kun polle karkasi tuntumalta, sain sen taas hetken päästä asettumaan takaisin paikoillaan kohtuullisen helposti.

Tuntumaa ja pyöreyttä haettiin myös käyttämällä pohkeenväistöä ja volttia apuna käynnissä ja ravissa. Lyhyt sivu katkaistiin täyskaarron kaltaisella kuviolla, josta suunnattiin vinosti pohkeenväistössä takaisin pitkälle sivulle. Kun sivu oli saavutettu, lähdettiin pyöräyttämään voltti. Sen jälkeen oli tarkoitus saada pidempää ja rennompaa askelta eteen alas -ajatuksella, kunnes saavuttiin jälleen lyhyelle sivulle, josta sama kuvio lähti alusta. Opettaja korosti myös sitä, että hevosta tulee ratsastaa eri muodoissa, ei vain jymähtää siihen yhteen asentoon. Pohkeenväistössä muotoa saattoi ottaa vähän lyhyemmäksi, kun taas eteen alas -ajatuksella suoritetut muut kohdat olivat oivia hetkiä saada hevosta venyttämään alemmas, mutta silti säilyen tuntumalla. Tehtävä meni Jussin kanssa aika kivasti, mutta olisin noissa eteen alas -hetkissä toivonut parempaa työskentelyä takapäästä alkaen. Pyöreyttä ja tuntumaa kyllä löytyi, joten siitä sentään pisteet kotiin.

Laukassa ei ollut pääty-ympyröitä kummempaa kuviota, mutta tavoitteena edelleen sama eli saada hevonen pyöreäksi ja tuntumalle. Yleensä laukassa viimeistään olen hukannut kaiken osaamisen enkä ole onnistunut saamaan toivottua muotoa juuri ollenkaan. Tällä kertaa ilmeisesti aiemmat onnistumiset olivat apuna, sillä sain Jussin kulkemaan aika pitkiä pätkiä nätisti tuntumalla pyöreänä. Opettaja kehottikin tämän johdosta leikittelemään laukalla, sillä se on tämän hevosen vahvuuksia. Otin sitten lyhyempää ja pidempää laukkaa ja jälleen suupielet löytyivät korvista. Lyhyessä laukassa Jussin takapään moottori oli selvästi käynnistynyt, sillä sen saaminen oli vaivatonta. Myös pidempi laukka lähti aika kivasti ja erityisen hyvää oli se, kuinka tuntuma ja pyöreys pysyivät tässäkin hetkessä.

Lopuksi pyöriteltiin ravissa vielä kahdeksikkoa, jossa tarkoituksena oli saada hevonen vielä venyttämään itseään pidemmäksi, mutta tuntumalla pysyen. Jussihan teki työtä käskettyä ja sain humputella aika pitkällä ohjalla tuntien silti, että hevonen on siellä toisessa päässä työskentelemässä.

Tämän päivän tunti on kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista ratsastuksistani ikinä. Se yhteistyö, minkä sain Jussin kanssa, oli todella huippua minun osaamistasoni huomioiden. Kun yleensä olen vain nakannut ohjat jonnekin ja jättänyt hevosen oman onnen nojaan, maltoin tällä kerralla pidellä niistä ohjista, uskaltaa vaatia ja myös rentoutua, kun hevonen tekee pyydettyä. Ilmeisesti aina välillä onnistuinkin, sillä Jussi tuntui työskentelevän ihan tyytyväisenä kanssani. Tällaisten hetkien takia sitä jaksaa monet epäonnistumiset. Lisää tällaista, kiitos!