tiistai 6. kesäkuuta 2017

Suoruutta nostoon ja laukkaan

Tiistaina lyöttäydyin koulutunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain taas Laren. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein ajan kanssa ravista tehtyjen laukannostojen sekä itse laukan suoruutta.

Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Päätyihin pyöräytimme ympyrät, jotka raviverryttelyn aikana menimme laukassa. Alkutunnin aikana pohdiskelin, miten Laren saisi tasaiseksi ja vähän pyöristymään. Vastauksen juurta tuntui löytyvän riittävän rauhallisesta tahdista ja sitä kautta löytyvästä tasapainosta. Jos Lare pääsi niin sanotusti hiihtämään, piteni se samalla eikä pysynyt alla, vaan meni menojaan. Pääty-ympyrän laukoissa palasia loksahteli oikeampaan suuntaan, ja Lare tarjosi tasaisempia ja vähän pyöreämpiä hetkiä.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tahkoamaan tunnin pääkuviota, jolla vierähtikin valtaosa ajasta. Pitkän sivun loppuun pyöräytimme ravissa voltin, jonka jälkeen tulimme keskihalkaisijalle. Suunnilleen sen puolessa välissä valmistelimme aina haluamamme laukan ja pyrimme pysymään sekä nostossa että laukassa riittävän suorana. Voltit olivat hyvä paikka saada Lare aina kuulolle, jos se oli hieman laukan jälkeisessä kipityksessä. Tasainen kääntäminen jarrutti vauhtia sopivasti, jolloin raviin löytyi tasapainoa. Lare alkoi tehtävän edetessä tarjota volteilla pätkiä pyöreämpää ravia.

Keskihalkaisijalle tehdyissä nostoissa ensimmäinen asia oli tulla niihin rauhassa sekä suoraan. Lare pääsi hieman kiemurtelemaan, mikäli en saanut pidettyä sitä molempien pohkeiden välissä. Yleisimmin Lare haki tilaa vasemmalta ennen nostoa. Sain siis vartioida sitä vasemmalla pohkeella vähän enemmän. Oikeaa pohjetta unohtamatta, sillä muutoin ruuna huomasi siellä olevan vapaata tilaa. Laukannostot lähtivät kohtuullisen kivasti, vaikka Lare pääsi hieman nakkaamaan takaosaa niissä vinoon. Lare kuunteli kuitenkin pyynnöt hyvin ja nosti aina pyydetyn laukan. Noston jälkeen muutamina kertoina Lare pääsi ottamaan pienen koukkauksen oikealle ennen kuin taas muistin molempien pohkeiden roolin suoraan ratsastamisessa. Tämän jälkeen kiemurtelut oikealle vähenivät, ja pääsimme parsimaan taas pientä valumista vasemmalle. Toistot auttoivat, ja loppuun saimme muutamia asiallisia nostoja samoin kuin kohtuullisen suoraa laukkaa.

Keskihalkaisijalla nostettu laukka otettiin pois pitkän sivun alussa raviin palaten. Jossain vaiheessa tehtävälle tuli mukaan ratsastaa ravissa pitkä sivu avotaivutuksessa. Tätä osuutta ei tosin opettaja seurannut, joten avotaivutusten sujuminen jäi vähän hämärän peittoon. Kuvittelen, että otimme oikeita askelia aina välillä, mutta arvelen meidän myös menneen kaula linkussa avotaivutusta muistuttamattakaan. Avotaivutuksen kaltainen liike auttoi kuitenkin rauhoittamaan Laren ravia samaan tapaan kuin voltit. Kun annoin Larelle muuta puuhaa kuin vain eteenpäin menemisen, keskittyi se paremmin ja malttoi.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kenttää isona kahdeksikkona. Keskityin edelleen malttamiseen, ja Lare kuuntelikin aika mukavasti. Saimme molempiin suuntiin mukavan rentoja ja pyöreitä pätkiä, kun tahti pysyi riittävän rauhallisena. Olipa kiva hoksia jo tunnin alussa, mikä asia saattaisi auttaa ja vieläpä saada toteutettua sitä vähän. Lare on kyllä tämän kolmannen testikerran perusteella mukava kaveri. Ei mikään laiskajaakko, mutta ei myöskään päätön kipittäjä. Tasainen ja kiltti ruuna. Eipä haittaisi yhtään, vaikka ratsuvalikoimaan pulpahtaisi jostain samankaltainen, joskin ehkä vähän isompi kaveri.