Viikonloppuleirin toisella tunnilla pääsimme jo hyppäämään, jee! Jatkoimme vielä tämän tunnin kolmen ratsukon ryhmässä. Ratsukseni sain vuoden 2012 leirin toisen estesuosikkini, 1996 syntyneen Nightlifen eli Nasu-ruunan. Sillä ehdin mennä edellisellä leirillä peräti viidesti.
Alkuverryttelyn saimme mennä aika itsenäisesti. Maneesin toisessa päädyssä oli ympyrän kaarella toisesta päästä nostetut puomit, joiden yli saimme ravata ja laukata. Nasu tuntui tasaiselta menijältä, joka tosin vähän tykkäsi jäädä kenottamaan kierroksesta riippumatta oikealle. Ravissa se tykkäsi myös hieman hyytyä puomeille, kunnes aloin herätellä sitä paremmin. Laukassa se alkoi edetä ihan asiallisesti, mutta tein itse lähestymisistä puomeille ihmeellisen numeron. Pahimmillaan yritin usuttaa Nasua loikkaamaan turhan kaukaa sen sijaan, että olisin hakenut laukan tasaiseksi ja sujuvaksi. Tajusin sitten alkaa hyödyntää laukkaamista kevyessä istunnassa, mikä sai Nasunkin heräämään paremmin.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme noita samoja puomia tiukalla kahdeksikolla ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa kahdeksikolla sai oikeasti kääntää, sillä seinät tulivat niiden jälkeen todella nopeasti vastaan. Nasu kuitenkin tuntui tietävän tehtävän ja ravasi tiukemmatkin kaarteet helposti. Laukassa tehtävälle annettiin vähän enemmän tilaa. Nyt puomeilla piti myös saada vaihdot tehtyä. Nasu tahkosi tätäkin kun vanha tekijä, mikä se tosiaan onkin. Nasu nappaili tehtävällä useimmiten kerralla oikeat laukat ja tiukemmat tiet hyvin. Olin ihan mielissäni siitä, kuinka notkealta 20 ikävuoteen ehtinyt ratsu tuntuikaan. Sain myös itse ajateltua reittiä hyvin enkä ollut vaikuttamassa liian myöhään.
Seuraavaksi tulimme samat puomit siten, että niiden väliin meni yksi laukka-askel. Siitä jatkoimme kaarevan linjan puomille, pystylle ja puomille. Kavalettien ja ensimmäisen puomin väliin meillä meni neljä tai viisi askelta. Tulimme saman tehtävän myös toisesta suunnasta. Tehtävän vaikein osuus sattui puomeille. En aina saanut tultua niille ihan parhaimpaan paikkaan, jolloin Nasu hieman takelteli. Matka kuitenkin aina jatkui, ja saimme tultua puolestaan puomeilla varustetulle pystylle ihan hyvin. Toisesta suunnasta tultuna tehtävä vaikeutui vielä, kun pystyn jälkeen piti valita tie puomeille huolella, mikäli niistä mieli päästä kerralla hyvällä reitillä yli. Nasu oli tässäkin mainio ja kääntyi tiukemminkin, jos olin itse ensin reitistä hukassa ja löysin sen viime tipassa.
Lopputunnin olimme jumppasarjalla, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, askeleen väli ja toinen ristikko, taas askeleen väli ja pysty sekä kaksi askelta ja lopulta okseriksi noussut este. Ensimmäisellä kierroksella himmailin laukassa niin, että pistimme viimeiseen väliin kahden askeleen sijasta kolme. Tehtävän aloittanut ponnistuspuomi sekoitti taas pakkaani, mutta onneksi Nasu oli tehtävästä kartalla ja selvitti sen hyvin. Ruuna alkoi jopa intoilla sille eikä aina malttanut tulla jumppasarjan alkuun kaikista suorimmalla tiellä. Kuskin ohjaamisellahan ei tietysti ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tajusin myös Nasun osaavan varmasti katsoa paikat ja lyhentää laukkaa tarvittaessa. Niinpä pääsin keskittymään omaan mukautumiseeni ja sen parsimiseen. Okseri nousi lopulta noin 80 senttiin ja ylittyi edelleen tasaisen varmasti. Jumppasarjan jälkeen Nasu olisi mielellään pistänyt vähän kierroksia lisää, mutta tyytyi vain vähän opettajan sanojen mukaan iloittelemaan. Hassu kaveri.
Nasu oli paljon pirteämpi kaveri kuin muistinkaan. Ihanasti se jaksoi innostua sen mittapuulla mitättömistä esteistä. Nasun kanssa oli mukava hypellä, ja jumppasarjan tahkoaminen on aina kivaa. Omaa istuntaa ja mukautumista kun sietääkin treenata.
Videot on kuvattu FilmMellä.
