perjantai 30. syyskuuta 2011

Lyhentäminen ja sen seuraukset

Perjantain koulutunnille minulle oli mukavasti laitettu Pera. Tunnin treeniaiheena oli lyhentäminen tavoitteena saada hevonen vähän kokoamaan itseään ja kulkemaan oikeinpäin. Lyhentämisen tarkoituksena oli myös saada hevonen sen jälkeen kulkemaan rennosti pyöreänä askelta venyttäen. Opettaja korostikin tunnin aikana, että parhaimmat askeleet saadaan heti onnistuneen lyhentämisen jälkeen, kun hevonen pääsee taas itse venyttämään askelta.

Treeni aloitettiin tekemällä lyhennykset käynnissä aina ennen kulmaa ja lyhennyksen mennessä läpi tuli rentoutua ja antaa hevosen liikkua. Alussa sain Peran lyhennyksen sijasta hiljentämään tahtia, jolloin takapää vähän sammui. Opettaja neuvoi käyttämään raippaa tahtipuikkona tarvittaessa. Itsellä kesti vähän aikaa päästä jyvälle siitä, milloin askel lyheni säilyttäen silti hyvän liikkeen ja milloin taas pidätin liikaa. Kulmiin tehtyjen lyhennysten lisäksi pitkälle sivulle pyöräytettiin voltti, jonka ensimmäinen puolikas mentiin normaalisti ja toinen puolikas lyhentämällä. Hiljalleen aloin vähän tajuta, milloin sain pyynnön oikein perille, jolloin Pera pyöristyi varsin kivasti ja teki töitä hyvin. Olisin kuitenkin saanut useampana kertana olla tarkempi pyynnön läpimenossa, jotta lyhentämisen jälkeinen käynti olisi rullannut aktiivisemmin.

Ravissa kuvio pysyi samanlaisena. Alussa Pera tahtoi vähän olla kuuntelematta puolipidätteitä, jolloin sain pyytää tomerammin. Opettaja ohjeisti, että hevosta voi auttaa istumalla vähän enemmän takajalkojen päälle, jotta mahdollinen etupainoisuus häivyttyisi. Pera oli ravissa hitusen malttamattomampi päänsä kanssa, ja se laski ja nosti sitä aika ajoin. Yritin pitää ohjastuntuman tasaisena ja pyytää pohkeilla liikettä, jolloin Pera pyöristyi nätisti. Mutta sitten taas jotain tapahtui ja pyöreys katosi. Oli kuitenkin kiva huomata, ettei hevosessa tällä kertaa ollut miljoonaa liikkuvaa osaa, vaan alla tuntui menevän aika suora, mutkaton hevonen. Hetkittäin lyhennys meni aika kivasti läpi, jonka jälkeen Pera venytti askelta hienosti ja aivan itse. Siinä vaiheessa sain hajua siitä, millaisessa ravissa olisi hyvä mennä esimerkiksi koulukisojen rata.

Laukassa lyhentämistä treenattiin ympyrällä. Pera laukkasi hyvin, ja sain houkuteltua sitä aina hetkittäin pyöreäksi. Avaimena niihin hetkiin taisi olla hyvät pohjeavut ja etenkin ulko-ohja tuella. Eli perusjuttuja, joita tuppaan kerta toisen jälkeen unohtamaan. Oikeassa kierroksessa kuitenkin havaitsin, ettei sisäpohje ollut kunnolla toiminnassa, sillä Pera puski vähän sisälle. Lyhennykset aloitin kuitenkin melkoisen varovaisesti ja muutamat kerrat unohdin niissä pitää pohkeet tuntumalla, jolloin Pera pudotti raville. Opettaja otti meidän syyniin ja vaati lyhentämään kunnolla, sillä Pera oli siinä kuulemma oikein näppärä. Minulla vain kesti taas monta kierrosta ennen kuin sain itseni järjestykseen ja sain pyydettyä lyhennystä järkevästi. Opettajan avustuksella saimmekin melkoisen lyhyttä laukkaa, vaikka hevonen olisi pystynyt vielä parempaan.

Loppuun tehtiin vielä kuvio, joka alkoi vasemmassa laukassa. Pitkän sivun keskeltä lähdettiin pyöräyttämään laukkaympyrä, keskihalkaisijalla siirryttiin raviin ja nostettiin uusi laukka ja pyöräytettiin taas vielä ympyrä. Eli vähän kahdeksikon kaltainen kuvio. Ympyröillä haettiin taas lyhyempää laukkaa, ja Pera meni tässäkin aika mukavasti. Alussa tosin en vain taaskaan tajunnut lyhentää riittävästi, mutta opettajan hoksautuksella saatiin taas parempaa menoa. Siirtymät raviin ja uuteen laukkaan sujuivat ihan ok, mutta olisin kaivannut laukannostoon enemmän tarmokkuutta. Nyt mentiin hitusen raahaten. Innostuin tässä vaiheessa kokeilemaan vapaassa tilassa muutamia laukanvaihtoja lennosta. Yhden kerran tuli puhdas vaihto, mutta muilla kerroilla etupää vaihtoi ensin ja takapää parin askeleen viivellä. Tämä puolestaan nostatti innon siitä, että olisi kiva päästä vetristyttämään Peraa ja hiomaan laukanvaihtoja sujuvammaksi. Ehkä tämänkin toiveen saisi joskus toteutettua.

Tunti hurahti kyllä vauhdilla ohi, kun treeniaihe oli mieleinen. Pera on kyllä mainio ratsu niin este- kuin koulupuolella. Vähän kyllä harmittaa, kun en saa siitä menemään tasaisesti oikeinpäin, vaan noita pään nostamisia sattuu jokaisessa askellajissa vaihtelevasti. Pitäisi keksiä, mitä teen niinä hetkinä väärin, niin pääsisin viilaamaan asiaa paremmaksi.

torstai 29. syyskuuta 2011

Kenraaliharjoitus ennen kisapäivää

Sunnuntaina koittavia kisoja silmällä pitäen estevalmennuksessa mentiin estekisamaisesti. Alkuverkat mentiin aika itsenäisesti, ja keskityin lähinnä testaamaan, että Pera kääntyy, hidastaa ja kaasuttaa tarpeen mukaan. Kääntyminen ja hidastaminen sujuivat, mutta kaasua sai pyydellä alussa useampaan otteeseen. Lopulta sekin löytyi ainakin kohtalaisesti.

Verkkahyppyinä mentiin aluksi ristikkona vasemmassa kierroksessa estettä numero kolme. Parin hypyn jälkeen se nostettiin 70 senttiin, sillä valmennuksen ratsastajista osa on menossa sunnuntain kisoihin juuri kyseiseen luokkaan. Toisena verkkahyppynä mentiin viitosokseria. Opettajalta tuli kommenttia, että meidän tulisi tulla rohkeammalla laukalla, jolloin yllättävästäkin paikasta lähtevät hypyt olisivat sujuvampia. Muuten hypyt olivat ok, mutta kerran okserilla Pera ottikin yhden ylimääräisen askeleen ja sukeltaessani hyppyyn hukkasin molemmat jalustimet. Kyydissä kuitenkin pysyttiin, joten siitäkin selvittiin. Olin erityisen iloinen siitä, että vaikka Pera muutamat kerrat lähti hyppyyn kauempaa, tunsin sen ja pysyin kivasti mukana.

Sitten päästiinkin jo hyppäämään rata. Esteet 1-6 ratsastettiin perusratamaisesti ja puolestaan esteet 7-10 olivat ikään kuin uusintarata. Ensimmäisellä kierroksella keskeisimmät mokat olivat johtamisen puute ja opettajan antamana noottia ne, että jäin hoputtamaan hevosta koko radan ajan. Johtamisen puutteen takia Pera ei osannut vaihtaa laukkaa ennen kuin hypyn jälkeen kaarteessa sitä pyytäessäni. Tuloksena oli aina hetki ristilaukkaa, mikä hidastutti menoa. Hoputtamaan jäin sitten sen takia, kun tunnin alusta olin saanut komennuksen mennä reippaampaa laukkaa. Opettaja sanoikin, että hoputtamisen sijaan pitää oppia tuntemaan, milloin hevonen menee toivottua laukkaa ja antaa sen silloin olla rauhassa. Hyppyihin kuitenkin olen tyytyväinen samoin kuin suurimpaan osaan reiteistä. Oma keskittyminen kuitenkin herpaantui esteen kahdeksan jälkeen, jolloin en ratsastanut parhaalla mahdollisella tavalla ysille, jolloin puomi kopsahti alas. Harmillista, toivottavasti keskityn kisoissa paremmin.

Toiselle kierrokselle lähdin vähän maltillisemmalla mielellä. Muistin myös vähän paremmin johtaa, jolloin sain Peran muutaman kerran vaihtamaan laukan hypyssä. Meno oli tasaisempaa, mutta samalla mielestäni myös hitaampaa. Pera kuitenkin reipastui helposti pyynnöistäni, joten sinällään sitä oli helppo ratsastaa, kun tiesi sen reagoivan heti pyydettäessä. Esteet ylittyivät hyvin ja ponnistuspaikat oli helppo nähdä, jolloin hyppyyn mukautuminen sujui. Itselle plussaa siitä, että katse pysyi valtaosan ajasta eteenpäin ja kohti seuraavaa estettä. Tällä kertaa muistin myös kolmos- ja nelosesteiden pidemmän välin aikana tarkistaa, että hevonen on kuulolla eikä mene omia menojaan. Opettajalta tuli hyväksyntä suorituksellemme sekä vinkki, että puolivälissä rataa Peraa kannattaa vähän rentouttaa esimerkiksi kehumalla. Muuten se saattaa vähän jännittyä ja ottaa kierroksia. Tätä nähtiinkin vähän radan ensimmäisellä suorituskerralla, kun kaiken huipuksi vielä itse hoputin hevosta.

Kaiken kaikkiaan tästä vähän kuin kenraaliharjoituksena tehdystä estetunnista jäi positiviinen fiilis sunnuntaita ajatellen. Tällä kertaa Pera ei kyttäillyt mitään niin, että se olisi häirinnyt omaa keskittymistä. Eikä se myöskään mutkitellut tai epäröinyt hypätä, vaikka kakkoseste oli noppakoristeinen, neloseste portti ja kuutosen alla oli muurilaatikko. Kunhan muistan olla yhtä luottavaisella mielellä kuin tänään, pyytää hevosen tasaiseen, mutta sujuvaan laukkaan sekä johtaa, niin esteradan pitäisi toivottavasti mennä hyvin, kun tavoitteenani on puhdas, hyvin ratsastettu suoritus.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pohkeet vailla merkitystä

Tälle kertaa minulla oli suuret suunnitelmat Veronan kanssa. En kuitenkaan päässyt tallille normaaliin aikaan, vaan satuin sinne ruuhka-aikaan. Suunnitelmani valuivat hukkaan, sillä ne olisivat tarvinneet liki koko maneesin käyttöön ja kuuden ratsukon kanssa tilaa jakaen se ei onnistunut. Niinpä tein vähän väistöjä, siirtymiä ja asetuksia.

Heti ohjat tuntumalle ottaessani Verona yritti alkaa vähän liirailla. Koetin sitten pohkeilla korjata menoa, mutta tamma otti nihkeästi ne vastaan. Kokeilin sitten tehdä väistöjä siksakkaillen eli vuorotellen molempiin suuntiin. En yhtään käsitä, mitä tein väärin, mutta pohkeeni eivät tarkoittaneet hevoselle oikein mitään. Koetin pyydellä pohkeella aktiivisesti, hellittää, tarkistaa istuntaa ja kerrata kaiken alusta, mutta ehei, ei tulosta. Pää löi tyhjää enkä enää keksinyt, millä olisi asiaa yrittänyt korjata. En käynnissä ja vielä vähemmän ravissa.

Pyörittelin sitten asetuksia ympyröillä. Keskityin siihen, etten roikkuisi sisäohjassa, vaan pyytäisin sisäpohkeella tarvittaessa. Hetkittäin Verona antoi myöten ja pyöristyi, mutta pian se joko koetti painaa sisälle tai jätti kuuntelematta asetuksen. Harjoitusravissa sain menoa vähän parannettua, mutta keventäessä Verona lähti vähän kipittämään ja lakkasi kuuntelemasta. Pidätteeni eivät myöskään olleet parhaimmassa toiminnassa. Ilmeisesti jäin roikkumaan ohjaan, josta tamma veti parit herneet turpaansa ja päätti jatkaa kipittämistä.

Testailin myös muutamia siirtymiä ensin käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä ravista pysähdyksiin ja takaisin. Käynnistä tehdyt pysähdykset ja liikkeelle lähdöt olivat ihan ok. Olin jopa vähän ilahtunut, kuinka helposti Verona pysähtyi. Myös ravista päästiin kohtalaisesti pysähdyksiin ja raviinkin päästiin ihan muutamalla käyntiaskeleella. Tästä innostuneena kehitin tehtävää pyytämällä pysähdyksestä laukkaa, tekemällä siinä ympyrän, siirtymällä raviin ja kääntäen heti pienelle voltilla ja siitä pyytämällä hevosen käyntiin. Laukat nousivat alkutahmeuden jälkeen muutamalla käyntiaskeleella ja ympyrällä meno oli ihan ok. Raviin päästiin myös ja heti voltille kääntäminen sai ravin hallintaan mukavasti, jolloin siirtyminen käyntiin sujui kivasti. Kokeilin laukkaa myös muualla, mutta aina suoran koittaessa Verona lähti itse harppomaan vauhdikkaammin. Kun yritin pidättää, tarjosi tamma ravia. Jälleen olin neuvoton korjauskeinojen suhteen.

Loppuun vielä haeskelin pohkeita läpi, mutta mainittavaa menestystä en saanut. Koko tunnista jäi vähän onneton fiilis, kun ongelma oli selvä, mutta minulla ei ollut mitään hajua ratkaisusta. Koetin kyllä vaikka ja miten saada pohkeilleni merkityksen, mutta se kunnon valaistuminen jäi tulematta. Olisiko jollain vinkkejä siihen, millaisilla harjoituksilla on hyvä treenata pohkeiden saamista läpi? Hyvät neuvot olisivat nyt enemmän kuin paikallaan.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Vain säädeltävyys puuttuu

Ihastuin kertaheitolla siihen, että treenailen Veronan kanssa kouluratoja. On niin kiva valita SRL:n materiaalisalkusta sopiva kouluohjelma, joka kertoo treeniaiheet suoraan. Ei tarvitse yrittää pähkäillä, mitä tekee, kun oma mielikuvitus hyvien ja monipuolisten kouluvääntötreenien kohdalla on melkoisesti kadonnut.

Tällä kertaa valitsin B-merkin kouluohjelman. Alkuverkassa Verona liikkui itse reippaasti, joten otin pohkeenväistöjä sekä temponlisäyksiä ravissa. Väistöt lähtivät aika kivasti ja ennen kaikkea kevyesti. Ravissa temponlisäyksissäkään ei tarvinnut tehdä oikeastaan muuta kuin päästää hevonen menemään reippaammin. Olisin toki voinut yrittää itse enemmän olla kertomassa, mitä tehdään sen sijaan, että annan hevosen päättää, että lävistäjällä kuuluu reipastua. Alkuverkan laukannostot sen sijaan tökkivät pahasti vastaan. Oikeaa laukkaa nostaessa Verona puski railakkaasti sisään ja oli täysin ymmärtämättä, mitä siltä pyysin. Sain tehdä melkoisen ilmiselvät laukannostoavut ennen kuin sain oikean laukan nousemaan. Vasen nousi vähän paremmin, mutta jossain avuissa oli häikkää.


Radalla vaikeimmat kohdat sattuivat väistöihin sekä laukkaosuuksiin. Jostain syystä alkuverkassa hyvin sujuneet väistöt muuttuivat nihkeiksi. Sain pyydellä melkoisesti, että sain Veronan aloittamaan väistön ja toiseksi pitämään sisäpuolen melkoisen tarkassa vahdissa, sillä tamma yritti karata sitä kautta helposti. Huomasinkin oman istunnan valuvan ihan oudosti, mikä varmasti osaltaan vaikeutti tehtävää. Taisin myös jäädä sisäpuolta vahtiessani jäädä sisäohjaan kiinni. Hetkittäin sain itseäni istumaan paremmin ja myötäämään oikein, jolloin Veronakin tsemppasi ja vähän pyöristyikin. Ihmettelin kuitenkin, minne verkassa tehtyjen väistöjen helppous katosi.

Laukassa ongelmaksi muodostui se, etten vieläkään osaa säädellä laukkaa, vaan siinä mennään yleensä tamman tarjoamalla vauhdilla. Niinpä oikea laukka lähti alussa hyvin, kunnes suora kiihdytti menoa hieman. Keskiympyrä meni taas vähän tasaisemmin kiitos kääntämisen, mutta harjoituslaukassa tarkoitettu lävistäjä livahti meiltä vähän kaahottaessa. Verona tykkää mieltää lävistäjät niiksi hetkiksi, kun pitää ja ennen kaikkea saa kiihdyttää. Laukasta päästiin kuitenkin aina raviin, mutta sekään ei yllättäen ollut kauhean hallittua samantien, vaan monta metriä meni jarrutteluun. Vasen laukka nousi onneksi ihan hyvin myös ja taas mentiin tamman ehdoilla. Toiselle lävistäjälle tehty temponlisäys laukassa lähti kyllä, mutta ilman kuskin vaikutusta. Lävistäjä, vroom, jarruttelua, pompotusravi. Siinä se tiiviistetysti.

Treenasimme ohjelman läpi kahteen kertaan, ja samat ongelmat roikkuivat tiiviisti mukana. Kokeilin sitten loppuun vielä hetket parempaa väistöä ja yritin keksiä, miten voisin säädellä laukkaa. Kun yritin hillitä laukassa tamman menoa, se pudotti raville. Pohkeet eivät ole tuntumalla? Istunta jarruttaa liikaa? Koetin sitten taas ottaa puolipidätteitä joka askeleella, mutta eivät nekään mennyt kauheasti perille. Hivenen turhauttavaa, kun yhdessä askellajissa ei ole oikein mitään kontrollia hevoseen. Siitä sisuuntuneena päätin, että seuraavalla kerralla otetaan kunnolla treeniksi kuskin kuunteleminen mahdollisesti jopa laukassa.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Puolen tunnin ajan ojasta allikkoon

Puolen vuoden tauko Hessusta ei ollut luonnollisesti tehnyt hyvää niin sanotulle yhteistyöllemme. Sitä tosin ei juuri koskaan ole ollutkaan, joten sinällään tauon aikana emme olleet menettäneetkään mitään. Tunnin treeninä oli askeleen lyhentäminen ja ajatus kokoamisesta sen avulla. Hessun kanssa suurin ongelmani on kyvyttömyyteni saada sitä liikkumaan oikeasti ja toisekseen yhtään lyhentämään sen kilometrirunkoa.

Alkuverkkana humputeltiin ravit ja laukat ilman suurempaa tavoitetta. Tarkoituksena oli vain saada hevonen liikkumaan itse rennosti eteen. Jo ravissa huhkin itseni uuvuksiin, kun Hessu ei millään halunnut mennä köpöttelyravia lujempaa. Arvelin ongelmaksi sen, että jään ähertämään ja pahimmassa tapauksessa pusertamaan selkään, jolloin hevosen viimeinenkin liikkumishalu katoaa. Yritin tosin liikkumispyyntöjen jälkeen aina rentoutua, mutta ilmeisesti en onnistunut siinä tai sitten pyyntö ei alun perinkään mennyt läpi. Laukassa tihkas meno jatkui, ja hätäkeinona otin pitkille sivuille kevyen istunnan ja yritin usuttaa hevosta siinä laukkaan. Hieno ajatus, mutta toteutus käytännön tasolla melkoisen pyöreä nolla.

Askeleen lyhentäminen tehtiin aina kulmiin. Ensin aloitettiin käynnissä. Yritin saada Hessua liikkumaan muualla vähän reippaammin, mutta meno oli edelleen tahmeaa. Askeleen lyhentämisessä hevonen puolestaan muuttui vieläkin raskaammaksi edestä ja lyhentämisestä tuli vähän kinastelua. Jäin varmasti liikaa ohjaan kiinni, johon Hessu reagoi painamalla vastaan. Kokeilin sitten saada tuntuman kunnolla ulko-ohjalle ja pistää sisäpohkeeni töihin. Melkoisesti sain tehdä hommia ennen kuin Hessu antoi yhtään periksi. Parisen kertaa hevonen pyöristyi paremmin ja keveni ilahduttavasti edestä. Mutta koska meno oli hiippailua, venähti Hessu vikkelästi takaisin pitkäksi ja etupainoiseksi kulkijaksi. Vähitellen sain lyhennystä vähän tehtyä, mutta takapää ei ollut kovin aktiivisena, jolloin palautuminen normaaliin käyntiin oli onnetonta.

Seuraavaksi siirryttiin ottamaan lyhyestä käynnistä lyhyt ravi. Arvata saattaa, että ponnettoman menon takia ravi ei meinannut nousta, vaan Hessu jäi mieluummin hiippailemaan käyntiä. Lopulta ravikin irtosi, mutta niinä hetkinä hevonen venytti itsensä taas pitkäksi ja ne pikkuriikkisetkin onnistumiset käynnissä katosivat. Ravikaan ei kauheasti kulkenut, joten sinällään hevonen oli helppo saada hitaaseen menoon, mutta peilistä tarkastettuna askel ei varsinaisesti ollut lyhyt. Tahti vain oli hidas.

Ravissa kuitenkin aloin kiinnittää huomiota, että pollen pää nyökähti aina välillä vasemmalle. Satulaan en sitä tuntenut, mutta menoa kytätessä nyökähdys toistui ravissa kerta toisen jälkeen hieman. Kysyin sitten asiasta opettajalta, joka pisti meidät ravaamaan suoraan harjoitusravissa. Polle liikkui melkoisen hitaasti, ja jonkin aikaa menoa tuijotellessa opettaja sanoi, ettei se onnu kunnolla, mutta ei ole priimaakaan. Hän myös kertoi, että Hessu ei ottanut oikealla jalalla yhtä pitkää askelta ravissa kuin vasemmalla, vaan ikään kuin pudotti jalan maahan kesken kaiken. Vastaavaa menoa hän ei ollut aiemmin Hessulta nähnyt ja kertoipa myös pollen muutenkin liikkuneen aika haluttomasti viime aikoina. Tämä riitti siihen, että päätin mieluummin jättää tunnin kesken kuin mahdollisesti pahentaa tilannetta. Tutkiskelin vielä karsinassa Hessun jalat, mutta mitään minun silmiini näkyvää en niissä huomannut. Toivottavasti sillä oli vain jonkinlainen pieni jumi, joka menee itsestään ohi.

Puolen tunnin ratsastus oli kyllä melkoista sähellystä minulta. Osa Hessun nahkeudusta saattoi hyvin johtua jalasta, joten jäin harmittelemaan, etten huomannut sitä aiemmin. Toisaalta puolikin tuntia riitti siihen, että tajusin olevani vieläkin kehno ratsastamaan Hessua oikein. Ehkäpä voisin taas pitää puolen vuoden tuumaustauon ennen kuin yritän uudelleen. Tai sitten voisin valaistua ja oppia ratsastamaan.

torstai 22. syyskuuta 2011

Varmempaa menoa esteillä

Tänä torstaina virittäydyin estevalmennukseen tsempaten itseäni ratsastamaan alusta asti enemmän keskittyen ja vähän kolmea aiempaa kertaa rohkeammin. Alkuverkka mentiin itsenäisesti, ja testailin, löytyykö Perasta kaasu, jarru ja kääntyminen. Kaasu löytyi ihan kivasti, jarruja olisi saanut testata paremmin lyhentämällä, mutta sentään kääntyminen oli hyvin matkassa. Pera tykkäsi jälleen tuijotella peilipäädyn avonaista ovea sekä katsomossa olleita ihmisiä, mutta ei onneksi mitenkään järkyttävän pahasti.

Tällä kertaa opettaja valmisteli meitä estekisoja varten sillä, ettei ihan kaikkia radan esteitä harjoiteltu etukäteen ja yhtä reittiä muutettiin hieman aiemmasta. Itse rata lähti liikkeelle oikeassa kierroksessa hypäten ykkösokserin yli. Siitä jatkettiin kakkospystylle, jonka alla oli muutamia muurilaatikoita. Kolmonen oli ihan peruspysty, jonka jälkeen suunnattiin noppalaatikolla varustetulle neloselle, josta kaarrettiin oikealle ja hypättiin viitospysty. Tämän jälkeen sai olla tarkkana, jotta ehti kääntää hyvin kuutossarjalle, jonka b-osassa oli myös tuttu hevosportti koristeena. Sen jälkeen olikin pitkä laukka seiskalle, joka oli vesimaton koristama kavaletti. Siitä selvittyä vielä uudelleen aiemmin hypätty suora, ja rata oli siinä.

Ennen rataa otetuissa harjoituksissa ei ollut kovin suuria ongelmia. Opettajalta tuli kehu siitä, että tällä kertaa tohdin taas ratsastaa hyvää laukkaa alusta alkaen. Ihan koko aikaa en tahdikkaassa laukassa pysynyt, mutta saimme muutamia todella sujuvia hyppyjä, joissa oli helppo olla mukana, ja sain Perankin vaihtamaan laukan. Vaikka esteissä olikin vähän erikoisempia mukana, ei Pera jäänyt niitä kyttäämään. Ainoa pieni sivumutka tehtiin esteillä kahdeksan ja yhdeksän, kun Pera hetken ajan katsoi muurilaatikoita, mutta hyppäsi kuitenkin. Vesimattokin ylittyi ongelmitta, joten olin melkoisen iloinen. Olisin kuitenkin saanut olla tarkempi, että laukat olisivat vaihtuneet esteillä eikä ristilaukan tai ravissa käymisen kautta.

Itse rata sujui ihan ok. Ennen ykkösestettä olin tajunnut pyöräyttää ympyrän ja hakea hyvän laukan, jolloin okseri ylittyi hyvin. Johtaminen taisi kuitenkin jäädä, sillä Pera tuli hypystä ristilaukassa, mutta vaihtoi kuitenkin lennosta myötälaukan. Kakkosesteelle unohdin säilyttää hyvän laukan, jolloin tultiin vähän turhan lähelle. Kolmoselle löysin taas keskittymisen, joten se meni ok samoin kuin nelonen. Kaarre viitoselle tuli tehtyä turhan tiukasta, ja taisimme jälleen kerran olla ristilaukassa. Viitonen kuitenkin ylittyi, ja kuutonen tuli opettajankin varoituksen mukaisesti aika äkkiä. Sain kuitenkin käännettyä kohtuullisen järkevän tien, mutta vauhti sammui vähän. Pohkeilla ja ääniavulla Pera kuitenkin hyppäsi sarjan mitään kyttäilemättä. Sen jälkeen sai laukata taas rauhassa, jonka jälkeen ylitimme vesiesteen ongelmitta. Lopussa oli enää kasi ja ysi, ja ne ylittyivät myös ihan hyvin. Korkeimmat esteet olivat kisaa ajatellen sopivasti 70 senttiä.

Ratasuorituksesta tulee miinusta siitä, etten huomannut pitää laukkaa koko ajan tasaisena. Toinen miinus puolestaan siitä, että muutamat laukat jäivät vaihtumatta esteellä. Johtamisestani oli tullut aiemmin tunnilla opettajalta huomio, että se menee väärin taaksepäin. Sain korjattua tämän silloin, mutta näemmä unohdin radan aikana. Plussaa puolestaan tulee siitä, että meno oli muutamista hidasteluista huolimatta ihan sujuvaa perusrataa ajatellen ja siitä oli helppo laskea ponnistuspaikka, jolloin hypyissä mukana oleminen oli helppoa. Miinukset ja plussat menevät siis aika tasan, joten tuloksena on hyvä mieli. Täytyy vain muistaa, että kun olen itse varmempi, niin Perakin poimii saman fiiliksen itselleen.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kouluradan opettelua

Tulin tänään siihen tulokseen, että alan kouluratsastajaksi sitten, kun kisoissa saa lisäpisteitä hevosen itsenäisesti esittämistä tempuista, jotka luonnollisesti poikkeavat ratsastettavasta ohjelmasta. Kuten viime viikolla suunnittelin, treenasimme tällä kertaa Veronan kanssa helpon C:n koulurataa tallin tulevia koulukisoja ajatellen.

Alkuverkan tein hölmönä aika huolimattomasti. Annoin tamman kävellä oman aikansa huolehtien kuitenkin, ettei se aivan hyytynyt. Samalla opettelin rataa paperilappusesta. Ravissa meno oli samanlaista, mitä nyt pyöräytin peräti muutamat ympyrät. Asetukset olivat haussa, ja tamma vähän puski sisälle. Lävistäjille kokeilin ravissa askeleen pidennykset, jotka lähtivät kivasti. Keventäen sain tamman myös rauhoittumaan lisäysten jälkeen ihan hyvin. Laukassa kokeilin vielä ympyrät sekä lävistäjien ratsastukset. Ympyrät ok, jos pienoista valumista sisälle ei huomioida saati sitä, että lävistäjillä vauhti vähän kasvoi. Tiedänpähän jatkoa varten, ettei puolihuolimattomalla verryttelyllä kannata lähteä yrittämään oikeasti ohjelman ratsastusta.

Harjoiteltavana ohjelmana oli helppo C:1 2000. Ohjelma sisältää perusratsastamista, jota voisi viilata vaikka maailman tappiin asti. Tahkosin radan kolmesti läpi ja kertojen jälkeen treenasin vähän niitä kohtia, joissa oli ollut vaikeuksia.

Ensimmäisellä kierroksella jatkoin alkuverkan huolimatonta menoa, sillä en kiinnittänyt huomiota esimerkiksi kulman ratsastamisiin, vaan menin ne oikaisten. Kolmikaarisella kiemurauralla puolestaan unohdin suoristukset ja kunnon asetukset. Pysähdys onnistui kivasti, mutta peruutuksen kanssa piti neuvotella ennen kuin Verona teki pyydetysti.

Eniten vaikeuksia ennakoin laukkapätkiin ja niiden jälkeiseen menoon, ja veikkaukseni osui oikeaan. Ensinnäkään oikea laukka ei noussut vaaditussa kohdassa, vaan monta metriä myöhässä. Keskiympyrällä laukassa asetus taisi puuttua eikä kuvio tainnut juuri ympyrää muistuttaa. Lävistäjällä Verona puolestaan kiihdytti ihan oman mielensä mukaan. Laukasta päästiin takaisin raviin kohtalaisesti, mutta oma istunta petti pahemman kerran Veronan kipitysravissa. Jos olisin ollut tuomari, olisi arvioinnissa lukenut muun muassa se, että suoritus oli epätasainen, teiden ratsastaminen jokseenkin huolimatonta ja hevosen hallitseminen laukkaosuuksissa liki olematonta.

Ennen seuraavaa yritystä treenailin muutamaan kertaan pysähtymisen, siitä peruutuksen sekä sen jälkeen siirtymisen raviin. Peruutus parani hieman, joskin siirtymä raviin olisi voinut olla tarmokkaampi. Kävin myös laukassa pyörittelemässä keskiympyrät sekä lävistäjät, joilla tamma edelleen lähti kiihdyttämään. Äänellä sain vähän menoa rauhoitettua, mutta en keksinyt, millä radalla saisin menoa rauhallisemmaksi, kun ääni oli poissuljettu vaihtoehto.

Näillä kertauksilla ratsastin ohjelman uudelleen läpi. Nyt olin vähän huolellisempi teissä, mutta jälleen ongelmana olivat istunnan hajoaminen pidennysten jälkeen sekä kaahottaminen laukassa. Tamma tykkäsi yhdistää laukkalävistäjän kaahottamiseen, sillä olihan se saanut ravissakin mennä siinä reippaammin. Kertasin sitten radan jälkeen taas rauhallisempaa laukkaa, mutta tamma tahtoi olla jo omissa vauhtimaailmoissaan enkä saanut itseäni uskottavasti kuosiin, jotta jotain muutosta olisi tapahtunut. Kolmas kerta ei sinällään tuonut uutta ongelmaa, vaan nämä vanhat pysyivät sinnikkäästi mukana.

Kouluradan harjoittelu oli noista ongelmista huolimatta silti jälleen kivaa. Oli mukava ainakin hetkittäin yrittää ratsastaa ajatuksella, kun aina tiesi, mitä oli tulossa. Oli mielenkiintoista koettaa osata valmistella seuraava tehtävä kunnolla, sillä puolihuolimattomasti tehtynä siitä ei oikein tullut mitään. Ensi kerralla täytyy tosin harjoitella vaikeammat kohdat paremmin ennen kuin ratsastaa koko ohjelman.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Perusratsastusta kokeilun päätteeksi

Tänään olikin sitten viimein kerta tällä erää Virpitalleilla. Viiden kerran kortti oli mukava ja ennen kaikkea edullinen tapa käydä kokeilemassa toisen tallin menoa. Pollearpajaisissa minulle oli alun perin jaettu Hertta, mutta onneksi kaverini suostui vaihtamaan hevoset keskenään, joten menin viimeisen tunnin sillä, jolla tällä tallilla aloitinkin. Eli Silwer-herralla.

Tunnin piti tuuraajaopettaja, ja aiheena oli perusratsastus. Niin ravissa kuin laukassakin keskityttiin pitämään hevonen hyvin liikkeellä, pyörittelemään voltteja ja ympyröitä sekä hakemaan hevosta pyöreämmäksi. Puhuipa opettaja kokoamisestakin, mutta annoin sen valua oman osaamistasoni tietäen ohi korvien. Ratsukoita tunnilla oli onneksi vain viisi, sillä pienessä maneesissa silläkin määrällä tahtoi tila käydä laukassa vähiin. Hassua oli se, että kunnon työstäminen käynnissä jäi miltei kokonaan väliin, kun ravi ja laukka veivät päähuomion.

Ravin tahkoaminen aloitettiin aika vikkelää pitkin ohjin tehdyn alkukäynnin jälkeen. Tästä vähän annan taas miinusta, vaikka allani olikin jo aiemmasta tuttu hevonen. Viime kerralla opin Silwerin kanssa, ettei sen ratsastamisesta tule mitään ilman kunnon ulko-ohjan tukea. Yritin sitten keskittyä pitämään sen ohjan tuella ja saamaan sisäpohjetta läpi. Oikeaan kierrokseen meno onnistui hetkittäin, mutta ulkokäteni halusi kerta toisen jälkeen unohtaa tehtävänsä, ja sisäkäsi puolestaan halusi elää omaa elämäänsä. Sisäpohje taas luopui leikistä jatkuvasti. Oli siis melkoista ähertämistä, että sain itseni toimimaan selässä oikein. Välillä ahkerasti ympyröitä pyöritelleenä sain Silweriä antamaan myöten ja pyöristymään, mutta polle kyllä karkasi hyvästä asennosta heti, kun ulko-ohja hytkyi omaan tahtiinsa.

Vasen kierros oli vaikeampi oman vinouden takia. Jostain syystä käteni ja jalkani eivät toimi yhtä hyvin siihen suuntaan, joten sain melkoisesti miettiä, että pyyntöni meni toivotusti läpi. Menimme myös pätkiä harjoitusravia, jolloin tunsin saavani pollea paremmin kuulolle. Silwerillä on kookkaaksi hevoseksi ilahduttavan helppo ravi istua. Ravissa myös teimme vähän lyhennyksiä ja pidennyksiä. Silwer olisi varmasti lyhentänyt ihan mallikkaasti, jos olisin kunnolla keskittynyt asiaan. Nyt tahdoin vain hetkellisesti pidättää ja päästää heti hevosen jatkamaan matkaa. Pidennykset eivät lähteneet ihan niin lennokkaasti kuin olisin toivonut, mutta kyllä ruuna vähän tarjosi parempaa askellusta. Tässä kohden oma istunta antoi tosin hitusen periksi, mikä varmasti vaikeutti tehtävää.

Ravin jälkeen lähdettiin viilaamaan menoa laukassa. Silwer oli alussa sitä mieltä, ettei tajua hitustakaan, mitä siltä pyydän. Tuli taas hetkeksi fiilis alkeisratsastajaksi taantumisesta, kunnes muistin, että hevosta voi pyytää tomerammin tottelemaan. Silwer nostikin laukan raippanapsautuksen avustamana, mutta tarjosi alussa pullaponin lyllerryslaukkaa. Sain hoputella sitä hyvän tovin ennen kuin se alkoi liikkua itse laukassa. Opettajalta tuli vinkkinä laukan sujuessa pyöritellä niin pieniä ympyröitä kuin vain mahdollista ponnistus pohkeilla säilyttäen. Näin hevonen joutuisi oikeasti käyttämään itseään. Silwer ei ilahtunut pienistä ympyröistä, vaan pudotti välillä ravillekin. Siinä taas neuvottelimme tovin, kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen.

Huomasin oman istuntani seuraavan laukassa etupainoiseksi pyrkivää hevosta, jolloin tuloksena oli oikeasti etupainoisena laukkaava ratsu. Yritin saada omaa istuntaa jälleen suoremmaksi ja pistää hevosta pohkeilla ponnistamaan kunnolla takaa, mutta jokin valaistuminen jäi tässä välistä. Aika paljon keskittymisestä meni myös siihen, että Silwerin sai laukkaamaan kunnolla eikä se päässyt tarjoamaan hitaampaa menoa. Yritin sitten taas koputella sisäpohkeella ja pitää ulko-ohjaa tuntumalla, ja muutamat lyhyet hetket polle vähän keveni ja antoi myöten. Mutta yhtä nopeasti olin taas itse mätkähtänyt huonoon asentoon, jota hevonen seurasi empimättä. Laukkaa mentiin molempiin suuntiin aika pitkät pätkät, ja omakin kunto tahtoi alkaa loppua kesken. Oli kuitenkin kiva, että laukkatyöskentelylle annettiin aikaa, vaikka opettajalta ei juuri ainakaan omalle kohdalleni kovin paljoa huomiota irronnut.

Parhaita hetkiä tällä kertaa olivat laukkojen välissä ja lopussa otetut ravipätkät. Silwer oli lämmennyt kunnolla, jolloin se ravasi itse aktiivisesti ja oli kohtuullisen helppo saada kevenemään edestä ja pyöristymään. Niinä hetkinä harjoitusravissa oli varsin mukava istua kyydissä ja menoa olisi voinut alkaa säätää vielä paremmaksi. Olisin myös kaivannut vielä säätämistä käynnissä, sillä siinä olisi itsellä ollut laukkaa enemmän aikaa miettiä ja pyytää asioita kunnolla oikein. Veikkaisin, että hetkittäin sain tuntumaa oikein ja itse vapaaehtoisesti liikkuvasta hevosesta, jonka kanssa olisi voinut aloittaa niiden varsinaisten koulukiemuroiden vääntämisen. Hyvä perusratsastuksen tunti siis, jos vain huomiota olisi saanut enemmän. Joskus on oikein kiva syynätä tätäkin menoa vähän tarkemmin, sillä harvemmin mikään vaikeampi temppu onnistuu, jos perusteetkaan eivät suju toivotusti.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kangilla ratsastamisen harjoittelua

Estekurssin jälkeen ehdin olla parisen tuntia tallilta pois, kunnes oli aika suunnata omalle tallille. Olimme haaveilleet kaverin kanssa kankitunnista, joten pyysimme opettajalta tuntia meille niiden kanssa. Opettaja oli ehdottanut, että hyvät pollet olisivat Pera ja Jussi, jolloin jako meidän kesken meni luonnollisesti niin, että Uljas Musta eli Pera oli minun ratsuni.

Tunti aloitettiin menemällä ympyrällä myötä- ja vasta-asetuksia tarpeen mukaan sekä käynnissä että ravissa. Olin saanut vinkiksi olla alussa kevyt kankien kanssa, ettei Pera jännittyisi niistä liikaa. Taisin sitten välissä olla vähän turhankin olemattoman tuntuman kanssa liikenteessä, sillä välillä tuntui, ettei ohjien päässä ollut hevosta lainkaan. Kanget myös vähän jarruttivat Peran menoa, joten sain pohkeilla yrittää pitää hevosta liikkeellä. Pera pyöristyi aina hetkittäin mukavasti, kun sain ulko-ohjalle tukea ja sisäpohkeen töihin. Opettaja ohjeisti hakemaan ulko-ohjaan tuntumaa vasta-asetuksilla ja sen löytyessä vaihtamaan asetuksen myötäiseksi. Saimme muutamia hyviä hetkiä, joissa Pera pysyi kohtuullisesti rehellisen pyöreänä ja kulki ihan kivasti.


Tämän jälkeen lähdimme hakemaan vähän kootumpaa menoa tekemällä sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla. Viime kerran sulkutaivutuksista on taas vierähtänyt hetki, joten sain vähän aikaa miettiä, miten homma taas menikään. Lopulta aloin tajuta ja osata antaa Peralle oikeanlaisia apuja. Hetkittäin sain Peran sulkutaivutukseen kohtuullisesti ja kun sain pidettyä itseni kasassa, meni Pera sulkua ihan kivasti ja jopa pätkittäin vähän kooten.

Ongelmaksi tosin muodostui se, että meno tahtoi hyytyä hetkittäin melkoisesti. Opettaja ohjeisti pyytämään vaikka vuorotellen pohkeilla, jotta hevonen pitäisi takapäänsä liikkeellä. Vauhtia ei haettu, vaan sitä, että jalat polkevat alle. Oikea kierros tuntui itselle helpommalta. Vasemmassa kierroksessa oma istunta oli ilmeisen vinkkuralla, kun Pera ei tahtonut tajuta, mihin asentoon sitä yritin pyytää. Siinä vaikeuksia tuotti pitää asetus oikein ja silti saada takaosaa sisemmäs. Muutamia kertoja sain korjattua menoa, joten tämäkään suunta ei jäänyt harmittamaan.



Sulkutaivutuksen loppuun lisättiin laukannostot, ja laukkaa sai mennä muutaman kierroksen verran pääty-ympyrällä. Aluksi en osannut laukassa vaikuttaa, kun ajattelin pilaavani kaiken häseltämällä kädellä liikaa. Opettaja ohjeisti pitämään Peran kohtuullisen suorana, sillä liiallisen myötäasetuksen kanssa se vain valuisi ulkoa karkuun. Yritin keskittyä ulkoapuihin, mutta opettaja hoksautti kyynärkulman katoamisesta ja siitä, että lisäksi painoin ulkokättä alas. Kun sain kättä hetkittäin oikein ja pyytelin ulkopohkeella hevosen ulkojalkaa töihin, sain Peran loksahtamaan laukassakin hetkittäin kivan pyöreäksi. Olihan se mukavan tuntuista, taisin niinä hetkinä hymyillä vain ja unohtaa ratsastaa. Mutta kun kokemus oli niin hieno. Hevonen tuntui jotenkin samaan aikaan niin jämäkältä, mutta niin kevyeltä.


Vasen kierros oli taas haastavampaa. Opettaja ohjeisti istumaan mahdollisimman jämäkästi siten, ettei ylävartalo soutaisi niin paljoa matkassa. Kun yritin toteuttaa tätä, pudotti Pera pari kertaa laukan raville. Ilmeisesti sitten jännitin koko kropan, vaikka vain ylävartaloa olisi pitänyt hallita. Oma kehonhallinta vaatii siis melkoisesti viilausta. Vasemmassa laukassa Peran meno oli myös vähän takkuisempaa, jolloin opettaja kehotti hakemaan pohkeilla jälleen ei niinkään vauhtia, vaan ponnekkuutta. Omassa istunnassa oli  melkoisesti työstämistä, mutta parit kerrat Pera antoi vähän myöten, joten saatiin tähänkin suuntaan onnistuminen.

Loppuraveissa haettiin rentoa, pyöreää ravia. En tiedä, olinko vääntänyt itseni sitten ihan vinkkuralle vai mikä oli, mutta Pera ei antanut enää niin helposti periksi. Liekö hevonen sitten jo vähän väsynyt, kun oli kuitenkin työskennellyt tunnin aikana aika mukavasti. Vasempaan kierrokseen saatiin vain aavistuksen verran rennompaa menoa eikä oikealle tullut kovin paljoa häikäisevämpiä hetkiä. Tunnista jäi kuitenkin todella kiva fiilis. Pera tuntui jotenkin tasaisemmalta, kun se ei elänyt päänsä kanssa niin kuin yleensä pyöristyen, nostaen pään taas ylös ja toistaen tätä kuviota satunnaisin väliajoin. Hevosessa ei myöskään tuntunut olevan ihan niin montaa tuhatta liikkuvaa osaa kuin yleensä. Lisäksi laukassa saadut todella kivat hetket nostivat tunnin pisteet kattoon. Aina ei tarvitse osata kaikkea, sillä huomatut ongelmat ja niiden korjaukset oikein vähissäkin määrin saavat iloiseksi. Lisäksi opettajalta sai huomiota melkoisen määrän, kun tunnin jakoi vain toisen ratsastajan kanssa.

Videoista kiitos Noralle!

Neljännen estekurssin päivä 2: tutumpaa menoa

Aaltiksen estekurssin toinen ja samalla viimeinen päivä hurahti ohi kahdeksanvuotiaan Last Waltzin eli tutummin Osku-ruunan kyydissä. Tallin sivut kertovat, että säkäkorkeudeltaan ruuna on noin 151 senttiä, ja se on herkkä ja hyppäämistä rakastava tapaus. Lisäksi sillä on suoritettu ratsastuksenohjaajan näytöt sekä koulussa että esteissä, joten sen taso on helppo A ja esteillä 110 senttiä. Karsinassa hepo oli muuten ok, mutta luimi satuloidessa ja yllättäen suitsia laittaessa näykkäisi mahasta, onneksi vain pienen nipistyksen verran. Loppuajan vahdinkin hevosta tarkemmin, ja se tyytyi vain luimimaan tekemättä enempää.

Selkään päästyä polle ei tuntunut ihan niin pieneltä kuin maasta käsin olin mittaillut. Estejalustimet toki auttoivat tässä asiassa. Alkuravailut mentiin tällä kertaa itsenäisesti opettajan huudellessa tarvittaessa korjausneuvoja. Osku ravasi ihan mukavan reippaasti ja kääntyi aika helposti. Opettajalta tuli kehotus pitää ulko-ohja paremmin tuntumalla ja käyttää pohkeita enemmän. Välillä Osku lähti reippaampaan raviin, jolloin opettaja huuteli rauhoittamaan menoa. Laukassa meno oli ok, mutta olisin voinut testata kaasun ja jarrun paremmin. Nyt mentiin enemmän hevosen ehdoilla.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä oli laukata kahden kavaletin ja porttiesteen muodostamalla ympyrällä oikeassa kierroksessa. Muutamat ensimmäiset kierrokset menivät hakiessa tuntumaa hevoseen, sillä eiliseltä tuttu kyvyttömyys nähdä ponnistuspaikkaa kummitteli mukana. Opettaja komensi ottamaan harjasta kiinni, jotta en olisi nykimässä hevosta suusta. Tällä vinkillä meno parani hieman, ja saimme ihan järkeviä hyppyjäkin kuviolla. Osku tosin muutaman kerran vähän spurttasi estettä kohden, jolloin olisin saanut tomerampi ja pyytää sitä odottamaan. Tässä vaiheessa kuitenkin sain jo vähän käsitystä hevosen hyppytyylistä, joten skippaan muut harjoitukset kilometripostausta välttäen ja siirryn selostamaan hypättyä rataa.

Tässä olisi taas jonkinlainen näkemys radasta, jota olimme treenanneet tunnin aikana osissa. Radalle lähdettiin oikeassa laukassa ylittämällä ykköseste, joka oli portti. Siitä jatkettiin kakkospystylle, jonka jälkeen kaarrettiin kolmosokserin yli. Siitä vähän pidempi laukka neloselle eli portille, josta matka jatkui viitospystyn yli. Sen jälkeen laukattiin taas pieni hetki, ylitettiin kuutosokseri ja suunnattiin seiskalle ratsastamalla porttiesteen takaa siten, että kuskista katsottuna portti jäi oikealle puolelle. Seiskasta sitten yli ja lopuksi vielä kahdeksikko eli okseri. Maksimikorkeus radalla minun vuorollani oli 75 cm eli oikein passeli eilisten töppäilyjen jälkeen.

Ykkönen eli portti ylittyi ihan ok. Kakkosella taisin olla vähän heikommin mukana, jolloin tie kolmoselle ei ollut ihan nätein. Okserilla kuitenkin otin taas harjasta kiinni, joten Osku sai hyppyrauhan. Laukkapätkän aikana taisin vähän yrittää saada rauhallisempaa laukkaa, mutta onnistumisesta ei ole muistikuvaa. Porttieste eli nelonen ylittyi muistaakseni ok samoin kuin viitonen. Välillä tosin taas mentiin hevosen vauhdilla, kun jostain syystä unohdin ratsastaa. Jotenkin selässä oli kuitenkin sellainen olo, että yli mennään, vaikka hevonen määräisikin tahdin. Kuutosokseri oli radan isoin eli 75 senttiä, ja sen yli mentiin kanssa ilman eiliseltä tuttuja hirveitä lässähdyksiä, kädet harjassa totta kai. Seiska ja kasi ylittyivät myös ihan kivasti, joten rata saatiin päätökseen ilman jättimäisiä virheitä. Opettaja oli rataan ihan tyytyväinen ja sanoi, että olin aloittanut radan otsa kurtussa, mutta loppua kohti aloin näyttää iloisemmalta. Syystäkin, sillä Osku oli mainio estepolle, ja radalla ehdin jo nauttia menosta.

Tässä ylitetään radan kakkosestettä. Plussaa: katse oikeaan suuntaan ja kädet ovat harjassa. Miinusta: hitusen liian läheltä lähtenyt hyppy ja taakse heilahtaneet jalat.






Tällä tunnilla opettaja (joka siis oli eri kuin eilen) antoi noottia huonosta myötäyksestä, johon korjauksena tuli tuo harjasta kiinni pitäminen. Harjasta oli pidettävä kiinni hyvissä ajoin ennen estettä, joka tuotti minulle vähän ohjauksen ja mahdollisen johtamisen kanssa vaikeuksia. Radalla Osku taisi vaihtaa myötälaukat, jos en nyt kauhean väärin muista. En tosin voi sanoa, että olisin niitä pyytänyt, vaan hepo pelasti itse itsensä. Toisena noottina opettajalta tuli alkutunnista se, että istuin armottoman syvällä satulassa, jolloin hyppyyn lähtö oli vaikeampaa. Yritin sitten muistaa ottaa esteistuntaa ennen estettä, jolloin meno oli totta kai helpompaa.

Muuten opettajalta ei tullut istunnasta tai katseesta sanomista, joten olin aika tyytyväinen. Meillä Oskun kanssa sujui tänään niin paljon paremmin kuin mitä eilen Koran kanssa. Oskulle suuret plussat siitä, että se nautti hommasta eikä kertaakaan vaikuttanut, että kieltäisi tai pujahtaisi esteen ohi. Lisäksi se kesti hienosti muutamat kuskin töppäilyt ja hoiti oman osuutensa enemmän kuin hyvin. Oli todella mukava mennä melkoisen varmalla hevosella, joka ei turhia kyttäillyt ja jota ei tarvinnut hampaat irvessä yrittää saada liikkeelle. Oskulla voisin kuvitella hyppääväni toisenkin kerran. Kunhan vain saan myötäykset toimimaan paremmin enkä sammaloidu sinne satulaan, olisi esteratsastus taas hippasen verran toimivampaa.

Ilmeistä pitäisi saada esteratsastuksessa lisäpisteitä.







 







Kuvista kiitos Venlalle ja Suville!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Neljännen estekurssin päivä 1: en osaa opettaa, osaanko oppiakaan?

Jossain kesäisessä innostuspuuskassa olin ilmoittautunut Aaltiksen 70-85 sentin estekurssille, jonka ensimmäinen päivä koitti näin lauantaina. Ennen kurssin tuntia jännitin jostain syystä kumman paljon. Arvelin kuitenkin, että tällaiselle kurssille laitettaisiin tallin sutjakkaimmat hyppääjät, mutta veikkaus meni hivenen pieleen. Sain ratsukseni seitsemänvuotiaan Kora-tamman. Tallin sivuilla tästä 164-senttisestä tammasta sanotaan vain sen verran, että se saapui tallille elokuussa, on estepainotteinen ja muita lisätietoja saa sitten, kun ehtivät tutustua siihen paremmin.

Kurssin tämän päivän opettaja ei ollut yhtään tyytyväinen kolmeen tunnin ratsuvalintaan, joita hän itse ei ollut tehnyt. Korasta hän tuumasi heti tunnin aluksi, ettei ole edes varma, selviytyykö se kurssin estekorkeudesta. Siinä tuli itselle jo melkoinen kolaus mitättömään itsevarmuuteen, joka rymisteli vahvasti miinuksen puolella tämän tunnin aikana. Kommentti oli tosin vähän jännä, kun hevosta kuitenkin luonnehditaan estepainotteiseksi. Kurssilaisia oli yhdeksän, mikä ei myöskään ilahduttanut opettajaa, sillä hänestä kurssilla kun pitäisi pystyä oppimaan vähän tehokkaammin asioita.

Alkuverkassa ravailimme itsenäiseksi sekä menimme vuorollaan kolmen ratsun porukoissa neljän tai viiden maapuomin kohtaa ympyrällä kiertäen. Koran ravi oli vähän pomppuisaa alussa keventäenkin enkä meinannut alussa saada tammaa kunnon ravillekaan. Puomikohdat menivät siitä johtuen aika tahmeasti, ja opettaja huuteli pitämään pohkeet tuntumalla. Välissä sitten yritin äänelläkin kannustaa tammaa aktiivisempaa raviin, ja muutama pätkä onnistui. Ei tosin ollut helppoa, joten enteilin melkoisia ongelmia jatkoa varten. Muualla ravaillessa tamma tahtoi puskea sisälle, vaikka yritin pistää sisäpohkeeni töihin. Ravissa piti myös tehdä temponvaihteluita, ja meiltä onnistui ehkä hidastaminen, mutta reippaampi ravi oli kadoksissa.

Seuraavaksi maapuomeja tahkottiin laukassa. Oikea laukka oli tammalle vaikeampi, ja se mieluusti nosti oikeassa kierroksessa vasenta laukkaa. Meno oli laukassakin melkoisen hidasta enkä osannut pitää pohkeitani tuntumalla, jolloin tamma pudotteli monet kerrat raville. Taisin pari kertaa saada tahkottua puomit kohtalaisesti läpi, jolloin pääsimme laukkailemaan itsenäisesti. Vasen kierros oli vähän helpompi, mutta siinäkin tammaa sai kannustaa pysymään laukassa. En tajua, minne ihmeeseen hukkaan ne pohkeeni, kun en voi pitää niitä sopivasti tuntumalla. Ilmeisesti oletan, että yhden laukkapyynnön pitäisi riittää, ja sen jälkeen hevosen pitäisi laukata puksuttaa tasaisesti vaikka auringonlaskuun. Automaattiratsu olisi siis hakusessa tällaiselle kuskille.

Näiden treenien jälkeen päästiin hyppäämään ensimmäistä estettä, joka sijoittui samaan kohtaan kuin maapuomit. Opettaja pisti ponnistuspuomin avuksi ja tarkoituksena oli hypätä ympyrällä, kunnes opettaja sanoisi menon riittävän. Laukkaaminen ei sujunut vieläkään kauhean näppärästi enkä itse asiassa koko tunnin aikana päässyt sellaiseen laukkarytmiin, jossa olisin tajunnut menosta jotain. Pystyllekin tuli ongelmia, kun en kertaakaan tajunnut, mistä kohtaa hevonen lähtee hyppyyn. Siinä oli melkoinen sokea piste. Opettajalta tuli noottia siitä, että nakkasin käteni järjettömästi ilmaan sen sijaan, että olisin myödännyt oikein. Itse en tätä tajunnut, luulin tekeväni myötäyksen niin kuin aina ennenkin.

Seuraavaksi sama pysty muutettiin okseriksi ja sille suunnattiin normaalisti ilman ympyrällä olemista. Sokeus nähdä hyppypaikkaa jatkui ja kostautui hyvin hirveinä hyppyinä, joissa olin jäljessä ja kaiken huipuksi lätkähdin kesken kaiken hyppyä takaisin satulaan. En nytkään vielä tajua, miten en nähnyt niitä hyppypaikkoja yhtään. Yleensä näitä kammotushyppyjä on mahtunut korkeintaan pari samalle esteelle, jonka jälkeen olen alkanut nähdä hyppypaikan. Nyt vaikutti siltä, että ratsastin huppu päässä, kun hyppypaikan näkemisestä ei ollut mitään toiveita. Okseri nousi lopulta 85 senttiin, ja Kora meni siitäkin kiltisti yli, joten siitä suuret kiitokset hevoselle. Kuskin olisi voinut jättää jo matkasta, kun meno oli sen verran kehnoa. Jonkun olisi pitänyt huudella minulle, että älä istu vielä, niin ehkä olisin totellut.

Tämän jälkeen siirryttiin kolmen esteen suoralle, joiden välit olivat 18 metriä. Opettaja ohjeisti ottamaan väleihin viisi laukkaa. Tässä vaiheessa aloin tajuta, että kaiketi menin taas käsijarru päällä, kun laukka ei rullannut helposti ja siten, että olisin voinut laskeskella niitä ponnistuspaikkaa varten. En edes muista, kuinka monen monta kertaa tahkosimme niitä kolmea estettä, mutta kauan siihen meni. Kora alkoi kyllästyä hypyissä suusta kiskaisevaan kuskiin ja väisti esteen tai kielsi. Opettaja sanoi, että hevonen antaa minulle suoraa palautetta ratsastamisesta. Kiellot johtuivat tuosta kiskomisesta, väistöt siitä, etten ollut tomerana ratsastamassa esteen yli. Lisäksi annoin sen väistää yhden kerran, jolloin se teki samat temput toisen kerran, koska olin sen siihen opettanut.

Este on ehkä 60-65 senttiä, mutta ei se näemmä hidastanut minua könöttämästä ihan päättömästi kyydissä. Tämä kuva on taas kategoriasta nimeltä älkää kokeilko tätä kotona. Sentään katse on eteenpäin.












Tässä vaiheessa minulla oli jo melkoisen paha mieli ja halusin alkaa selitellä, että kyllä minä tutummalla hevosella menisin nämä ihan hyvin. Kora ei ilmeisesti ole kauheasti hypännyt tallille tultuaan, joten homma oli sillekin vähän opettelua. Minusta ei ole opettajaksi, joten tunti oli hevosellekin aika vääränlainen. Sain melkoista ryöpytystä ja ihan aiheesta. Toisaalta olin itse tullut oppimaan kurssille, en oppimaan yhdessä hevosen kanssa. Minusta ei toden totta ole opettajaksi, mutta tämä tunti pisti taas miettimään, onko minusta oppijaksikaan. Samoja virheitä kun tuli tehtyä kerta toisen jälkeen. Kolmen esteen suora saatiin viimein mentyä kerralla, mutta tyyli ja sujuvuus olivat kaukana menosta. Korkein pysty oli 75 senttiä.

Tarvitsisin enää tyynyn, niin voisin nukahtaa tuossa hevosen kaulalla maatessani. Sentään käsi myötää. Älkää kokeilko tätä kotona osa II.







Lopuksi treenasimme laukanvaihtoa porttiesteellä. Olin muka fiksusti käynyt näyttämässä portin Koralle, mutta pöljyyksissäni oli maiskutellut siinä koettaen saada hevosta tutustumaan esteeseen, jolloin se jännittyi tilanteesta. Opettajalta tuli noottia tästä, ja hän arveli, ettei tamma olisi tarvinnut esteen esittelyä, ja että nyt se todennäköisesti pitäisi estettä arveluttavana. Veikkaus osui nappiin, sillä Kora kielsi portille. Toisella kerralla päästiin jo yli ja taidettiin saada laukka vaihtumaan. Ilmeisesti tiet portille eivät olleet toivotunlaiset, vaikka luulin tulleeni niitä ihan järkevästi. Laukkakin taidettiin saada muutamia kertoja vaihdettua. Viimeinen hyppy portille oli paras, vaikka tuli vähän lähelle. Kora kuitenkin laukkasi rauhassa, en itse säätänyt ylimääräistä ja olin hypyssä mukana, ja laukkakin vaihtui. Kehuin Koraa koko tehtävän aikana aina vaihdoista, joten ilmeisesti positiivinen kehu oli avuksi sekä hevoselle että kuskille.

Loppuraveissa oli melkoisen vaisut fiilikset. Harmitti vietävästi, etten osaa rentoutua ja ratsastaa hevosen ehdoilla, vaan päksytän aina päättömästi vailla mitään suunnitelmaa. Lisäksi toivoin kovasti, ettei Kora saanut mitään traumoja tästä tunnista. Se kuitenkin oli rehellinen hyppääjä ja meni kyllä yli, jos osasin sen sille sanoa oikein. Tamma sai suuret kiitosrapsutukset siitä, ettei vetänyt hernepeltoja nenään, vaikka aihetta olisi ollut. Opettaja kutsui tunnin lopussa luokseen, ja pelkäsin melkoista ryöpytystä. Hän kuitenkin tuumasi, että seuraavalle kurssipäivälle yritetään saada minulle vähän helpompi hevonen. Kehuin hänelle Koran rehellisyyttä ja sitä, että kyllähän se on varsinainen opetusmestari siinä, että näyttää kyllä kuskin virheet. Itse kuitenkin tarvitsen tässä vaiheessa vielä sellaista hevosta, joka paikkaa kuskin puutteita ainakin vähän.

Kuvista kiitos Suville!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Katse oikeaan suuntaan

Tänään sitten oli vuorossa pitkästä aikaa opetuksellista kouluvääntöä. Ajatus ei kauheasti houkutellut, mutta onneksi olin saanut ihan kivan pollen, nimittäin Rappenin. Vaikka norjalaisherraa en osaakaan ratsastaa, niin on se silti mukavan reipas polle. Olin ennakkoon pelännyt, että saan Tapsan tai Hessun kaltaisen tahmakavion, mutta onni sattui reippauden kohdalla matkaan.

Tunnin treeninä oli pohkeenväistö. Homma aloitettiin heti käynnistä tekemällä pitkän sivun alusta noin kolmen portaan verran väistöjä suoristushetket välissä muistaen. Rappen väisti mukavan helposti, ja luulin pitäväni katseen oikein, mutta sorruin muutamia kertoja tuijottelemaan hevosta. Opettajalta tulikin korjauksena, että katse väistön suuntaan ja vähän jopa ylävartaloa sinnepäin. Näin istunta muuttuisi samalla oikein, ja painoavut auttoivat kertomaan hevoselle, mitä nyt oli tarkoitus tehdä.

Kun tajusin sekä katsoa että vähän kääntyä oikeaan suuntaan, helpottui väistö huomattavasti. Rappen on herkkä istunnalle, joten se oli varmasti mielissään, kun en sillä yrittänyt vängätä istunnallani toista ja pohkeilla kertoa kolmatta. Väistöissä sain kuitenkin huolehtia, ettei Rappen koettanut puskea väistön vastaiselta puolelta karkuun, ja että se malttoi suoristua myös väistöjen välissä. Sekä käynnissä että ravissa väistö oikealle tuntui helpommalta. Vasemmalle väistättäessä en osannut kontrolloida hevosen ulkopuolta, jolloin se pääsi karkaamaan sieltä.

Ravissa Rappen tahtoi välillä puksuttaa liian reippaasti. Sain siis keskittyä jarruttelemaan, mutta en saanut pidätteitä koko tunnin aikana niin hyvin läpi, etten olisi aina vähän joutunut säätämään. Ulkopuolelta sai olla melkoisen jämäkkänä ravissa, mutta yritin silti muistaa höllätä etenkin sisältä hyvinä hetkinä. Ravissa opettajalta tuli kommenttia, että Rappenin kanssa saa tehdä tiuhempaan tahtiin väistöjen jälkeisiä suoristuksia ja paluita väistöihin, jottei se pääsisi painamaan toiseen suuntaan. Kun sain itseni kasaan, hevosen ulkopuolen hallintaan sekä ravin sopivaan tahtiin, menivät väistöt ihan kivasti.

Lopuksi kuvioon lisättiin laukannosto ensimmäisen ravissa tehdyn väistöpätkän jälkeen. Tarkoituksena oli saada laukka nousemaan suorana ja jatkamaan siitä edelleen suorana ennen kaartamista lyhyelle sivulle. Meillä tämä kuvio onnistui varsin näpsäkästi oikeassa kierroksessa. Laukat nousivat oikein, ja pääsimme hyvin suoraan sivun loppuun saakka. Rappen tosin viiletti laukkaa oman mielensä mukaan, kun en osannut pyytää siltä rauhallisempaa menoa muutoin kuin ympyröiden avulla. Toisaalta pakko myöntää, että oli ihan hauskaa viilettää päättömästi. Tasaisella kun tuollainen vauhti ei haittaa etenkään, kun pollena on melkoinen rautahermo Rappen.

Vasemmassa kierroksessa Rappen alkoi innostua laukkaamisesta ja tepasteli ravia malttamattomana. Väistöavut se yritti tulkita laukka-avuiksi ja unohti väistön. Muutaman kerran otin kuvion käynnissä, jolloin sain väistön tehtyä paremmin samoin kuin laukannoston. Tässä suunnassa Rappen tahtoi vähän seilata joko takaisin uralle tai keskemmäs kenttää. Tässä saikin olla vartioimassa hevosen molempia puolia, jotta pysyimme suunnilleen suorassa. Edelleenkään minulla ei ollut paljon sanottavaa laukan vauhtiin suoralla, sillä pidätteeni Rappen tulkitsi aina hurjaksi kipitysraviksi. Ilmeisesti pohkeeni eivät olleet tuntumalla noissa pidätehetkissä, kun polle käsitti rauhoittamispidätteeni siirtymäpyynnöksi raviin.

Tunnin aikana sain Rappenia pyöristymään muutamia kertoja ympyröiden avulla. Helppoa ei ollut, sillä ulko-ohjan ja sisäpohkeen yhteistyö ei oikein tuntunut toimivan. Rappenille sai ottaa aika tukevan ulko-ohjan samoin kuin pyytää sisäpohkeella ennen kuin mitään tapahtui. Ravissa taisin saada pyöreyttä ehkä parin askeleen verran. Loppuraveissa pyörittelimme pääty-ympyröitä paikkaa lävistäjän kautta vaihtaen. Tavoitteena oli saada hevosen venyttämään eteen ja alas, mitä Rappen tekikin aika kohtalaisen kivasti. Tunti oli ihan kiva, vaikka olisin toivonut keksiväni taas hitusen paremmin, miten Rappenin saa antamaan useammin periksi. Lisäksi olisi toki ollut jännää osata ratsastaa hevosta laukassa, mutta kaikkea ei voi näemmä yhden tunnin aikana tajuta.

torstai 15. syyskuuta 2011

Hyppelyitä estekisat mielessä

Estevalmennuksessa hypättiin tällä kertaa maneesissa. Olin varovaisen ilahtunut tästä, sillä ajattelin Peran kauhistelevan maneesissa korkeintaan päätyjä, mutta ainakaan siellä ei olisi muita muuttuvia tekijöitä yhtä paljon kuin ulkona. Pera vilkuilikin päätyjä, mutta melkoisen vähän eikä se häirinnyt menoa tällä kertaa. Sen sijaan olin itse jäänyt edelleen köröttelyvaihteelle.

Laitoin tällä kertaa alkuverkan ajaksi kannukset, mikä auttoi kummasti saamaan Peraan liikettä. Ravailimme aluksi itsenäisesti, kunnes tulimme kavaletteja ravissa. Pollet saivat nostella kinttujaan ja kuskit keskittyä omaan menoonsa. Pera meni kavaletit kohtuullisen mallikkaasti, kunhan oli aluksi kolistellut niitä muutamia kertoja.

Lyhyen laukassa verryttelyn jälkeen menimme samoja kavaletteja innareina, ja minulla oli melkoisia mukautumisvaikeuksia. En oikein tiennyt, missä asennossa kavaleteilla olisi kannattanut olla, niin olin sitten välillä liian syvällä satulassa, välillä taas kummallisesti keikkumassa. Annoin myös Peran vähän laiskistua, jolloin tulimme ensimmäiselle kavaletille muutamia kertoja liian lähelle, jolloin loputkin menivät melkoiseksi harppomiseksi. Onneksi myös parit kerrat pysyin itse matkassa ja annoin Peran edetä, jolloin kavaletit ylittyivät näpsäkästi.

Radan esteitä oli treenattu aikaisemmin erilaisina pätkinä, jotka sitten yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Homma alkoi kavaleteista rakennetulta pystyltä, siitä pitkän laukan kautta pystyille kaksi ja kolme. Siinä laukanvaihto, nelospystyltä viitosokserin ja kuutospystyn yli, laukanvaihto ja lopuksi kavalettipysty. Tästä jatkettiin uusintaratamaisesti tiukemmilla teillä vielä pystyt kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen. Korkeimmat esteet olivat 75 senttiä.

Tunnin aikana meillä Peran kanssa oli mennyt jälleen kerran vähän liian varovaisesti. Jostain syystä minulla oli taas käsijarru päällä, jolloin saimme vähän töksähtäviä hyppyjä. Pera ei varsinaisesti antanut ymmärtää, että miettisi kieltämistä tai ohittamista, mutta jostain syystä en vain tohtinut antaa hevosen laukata. Olin jättänyt kannuksetkin jo matkasta, sillä alkuverkkojen jälkeen Perasta löytyi vauhtia ilman niitäkin. Välillä taas uskalsin antaa hevosen laukata, jolloin hypyt olivat mutkattomia ja laukatkin vaihtuivat. Muutaman kerran sain tosin taas ristilaukkaa, mikä kieli siitä, ettei hevonen laukannut riittävän aktiivisesti ja napakasti vaihtaakseen helposti. Sain kuitenkin kerran tai pari vaihdettua esteellä vaihtumattoman laukan kohtuullisen näppärästi lennosta.

Itse radalla ykkönen ylittyi hyvin ja pitkän laukkapätkän aikana koetin vain olla rauhassa. Kakkoselle tultaessa vauhti oli hivenen hidas, jolloin hyppy kärsi. Kolmoselle kannustin vähän ja yli mentiin. Kolmosen jälkeen taidettiin tehdä laukanvaihto lennosta, kun ei esteellä vaihtunut. Neloselle tehty kaarre söi hitusen vauhtia, mutta Pera tsemppasi hyvin ja reipastui viitosta kohti, jolloin kuutonen ylittyi ihan hyvin. Seiskalle oli taas hyvä matka aikaa laukata, ja muistaakseni se ylittyi myös ihan ok.

Uusintaradan alkaessa Pera liikkui todella hyvin eteen, mutta olisin saanut vähän ehkä keriä sitä takaisin. En vain tajunnut sitä silloin ja maiskuttelin jännissä kaarteissa vielä vähän potkua polleen. Tämän takia reittivalinnat kärsivät hivenen, jolloin kasi ylittyi vähän töksähtäen eikä laukka vaihtunut. Ajatukseni olivat jo yhdeksiköllä, joten posotimme sen sitten väärässä laukassa yli. Kympille tuli tehtyä varmasti vielä toivottuakin tiukempi tie, joka taisi valitettavasti mennä ristilaukassa. Jälleen sain huomata, kuinka en pysty ajattelemaan montaa asiaa kerralla. Nytkin mietin enemmän vain hevosen hoputtamista, jolloin laukanvaihdot kärsivät huomattavasti. Tajusin myös jälkikäteen, etten varmaan yhtään johtanut hevosta hypyissä, joten mokasin aika lahjakkaasti hevoselle tiedottamisen.

Opettajalta tulikin vähän noottia, että laukka pitäisi pitää tasaisena eikä aina paria askelta ennen estettä maiskutella menemään. Vinkkinä tuli myös, että jos radalle on suunniteltu pitkän laukan pätkä, kannattaa sen aikana tehdä pientä temponvaihtelua. Näin hevonen ei unohdu muihin maailmoihin, vaan on valmiina seuraavaan hyppyyn. Muuten rata oli kuitenkin muutamia mokia lukuun ottamatta ihan jees. Itse olin tyytyväinen siihen, että hypyt sujuivat hyvässä laukassa vaivatta, ja että Pera vähän itsekin syttyi taas hyppäämiseen. Vielä kun tohtisin antaa sen laukata enkä nynnyilisi matkassa.

Iso miinus tässä tunnista tulee minulle juuri laukan tasaisuuden puutteesta sekä olemattomista johtamisista esteillä, mistä johtuneet väärät laukat tai ristilaukat rikkoivat hyvää menoa. Oli kuitenkin mukava taas huomata, että 75 sentin esteet ylittyivät. Olin jo ennen tuntia ollut optimistinen ja rustasin nimeni tallin kisalistaan. 2.10. sitten näkee, miten meillä Peran kanssa sujuu 70 sentin rata kisaolosuhteissa. Oma tavoitteeni on mahdollisimman hyvä ja puhdas rata, ruusukkeista alan haaveilla myöhemmin.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Maastolenkiltä kuvitteelliselle kouluradalle

Tänään suuntasin aluksi Veronan kanssa metsä- ja peltolenkille. Tamma kulki korvat hörössä ja katseli kaula pitkällä muun muassa pientareelle hylättyä telkkaria sekä valkoista muovinauhaa. Kauempana ryskänyttä tietyömaata piti oikein pysähtyä kuuntelemaan, mutta sain vakuuteltua tammalla, ettei se tule syömään sitä, joten matka saattoi jatkua turvalliselle kotipellolle.

Pellolla ravailin vielä hetken ja kertaalleen pellon päästä päähän menin väistöjä siksakkina. Väistö tuntui sujuvan ihan kivasti vasemmalle, mutta oikealle oli vaikeampi tuntea itse, tekikö tamma töitä vaaditusti. Olisin saanut ilmeisesti kontrolloida oikealle väistättäessä ulkopuolta tarkemmin.

Maneesissa kävin sitten vielä ottamassa laukkatreeniä. Aluksi vain pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät, kunnes halusin taas testailla kolmikaarista kiemurauraa vaihtaen laukat suoristuskohdissa ravin kautta. Kun sain itseni kasattua ja aloitettua jarrutusajattelun hyvissä ajoin, malttoi Verona siirtyä raviin ja nostaa uuden laukan mukavasti. Välillä sitten annoin hevosen valua valtavan pitkäksi ja vielä päälle vähän kiihdyttää, jolloin se ei halunnutkaan siirtyä raviin oikeassa kohdassa, vaan jarrutusmatka valui varsin pitkäksi.

Muutin sitten kuviota sen verran, että pyörittelin tarvittaessa ympyröitä ennen raviin siirtymistä ja uuden laukan nostamista. Ympyrällä tamman sai taas rauhallisempaan laukkaan, josta oli helppo jatkaa kuviota ja saada laukka vaihdettua ravin kautta. Oma istunta oli siinä suhteen ok, etten tuntenut liukuvan edestakaisin satulassa, mutta ylävartaloa olisi saanut hillitä hivenen enemmän. Yritin kyllä tätä, mutta ylävartaloa hallitessa myös alavartalo jännittyi enkä osannut rentouttaa niitä molempia kerralla.

Lopuksi sitten kokeilin sovelletun helpon C:n kouluradan ratsastusta. En tosin muistanut radasta kuin tehtävät suunnilleen, mutta en ollenkaan suorituskohtia. En antanut tämän häiritä, vaan tein vaaditut tehtävät molempiin suuntiin jotenkin järkevästi. Oli aika hauska keskittyä hetkeksi ratsastamaan ainakin itselle selvää kuviota. Haasteellista oli pitää oma suu kiinni, sillä yleensä olen melkoinen satakieli mitä tulee hevosen kannustamiseen äänellä.

Radan aikana kiinnitin huomiota siihen, ettei menomme ollut kauhean tasaista, vaan Verona meni pätkiä hitaammin ja sitten taas reippaammin. Ympyrät ja voltit vähän venyivät, mutta ainakin askeleen pidennykset ja niistä takaisin tulemiset sujuivat ihan ok. Tosin hytkyin vallan epämääräisesti kohdassa, jossa askeleen pidennys piti tehdä ilman kevennystä. Pysähdys sujui ok, mutta neljän askeleen peruutus oli melkoisen tahmeaa. Oli myös kiva huomata, että laukkakohdat menivät myös kohtuullisen rauhassa ja niistäkin päästiin palautumaan suunnilleen oikeissa kohdissa takaisin raviin. Homma oli ainakin kuvitteellista koulurataa tahkotessa sen verran kivaa, että ensi kerralla otan treeniksi oikean helpon C:n kouluradan opettelemisen.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Treenailua puomeilla

Kouluvääntö ei innostanut vieläkään, joten eilisen tunnin innoittamana päätin tahkota Veronan kanssa puomeja. Ensimmäisenä menimme ravipuomeja toiveena saada hevosta nostelemaan jalkojaan sen sijaan, että se laahaa niitä mukanaan. Alussa Verona kopsautteli kavioitaan puomeihin, mutta aika nopeasti se alkoi huomata tehtävän jujun. Kaviot alkoivat nousta, ja tamma ravasi aika tahdikkaasti puomien yli.

Yritin itse puomeilla miettiä, mitä eilen saatu kommentti kevennyksestäni olisi voinut tarkoittaa. En keksinyt ratkaisua, mutta koetin antaa puomeilla hevoselle työrauhan ja olla sopivan kevyt kädellä. Hiljalleen Verona myös alkoi innostua tehtävästä, sillä puomisuoran häämöttäessä edessä se alkoi ravata vähän reippaammin. Oli kiva päästä testaamaan myös pidätteitä ja yllätykseni ne menivät ihan hyvin läpi.

Kun kaviot olivat alkaneet nousta, lisäsin ravikuvioon pysähdykset puomien jälkeen. Alussa piti pari kertaa neuvotella, että pysähdytäänkö vai ei. Ilmeisesti sain vakuuteltua hevosen, sillä muutaman kerran jälkeen pysähdyksetkin sujuivat ihan hyvin. Tamma myös malttoi seisoa paikoillaan jopa kehumisen ajan, kunhan olin kerrannut sille, ettei taputtelu tai rapsuttelu tarkoittaneet liikkeelle lähtemistä. Huomasin kuitenkin itse nytkähtäväni pysähdyksissä eteen, mikä varmasti alussa hämäsi tammaa.

Seuraavaksi vaihdoin kuviosta pysähtymiset laukannostoihin. Yritin puomien jälkeen ottaa aina tasapainottavan puolipidätteen, jotta laukannostot eivät olisi turhan kiireisiä. Omasta mielestäni nostot olivat ihan ok, mutta todennäköisesti keltä opettajalta tahansa olisi tullut noottia, että kiireisiä ovat. Verona kuitenkin nosti laukan pyynnöstä hyvin eikä lähtenyt kaahaamaan. Laukassa pyöräytin aina pääty-ympyrän, jonka jälkeen siirryin raviin.

Lopuksi päätin testailla vielä, saisinko laukkaa pysymään tasaisena kahden puomin välissä. Taisin yrittää saada puomien väliin noin 21 metriä, johon laskeskelin viiden laukka-askeleen sopivan. Oli väli oikeanmittainen tai ei, niin viidellä mentynä se toimi ihan mainiosti. Tässä tehtävässä tosin Verona halusi jo vähän alkaa ottaa kierroksia, joten välillä väli kävi ahtaaksi ja puomit jäivät hevosen jalkojen väliin. Yritin hillitä hevosen ennakointia menemällä käyntiä ja väistöjä ennen uutta laukkaa. Myös mahdollisimman myöhään nostettu laukka auttoi siinä, että väli päästiin tasaisella ja hallitulla viidellä askeleella. Kun tamma taas yritti laukassa lähteä kaasuttelemaan, pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät ennen puomeja. Nämä auttoivat mukavasti, ja tamma malttoi palata taas normaaliin laukkaan.

Loppuravissa ja -käynnissä haeskelin tammaa vähän pyöreämmäksi. Ulko-ohjan ja sisäpohkeen hetkittäisellä yhteistyöllä sainkin Veronaa pyöristymään, mutta välillä tamma tahtoi vajota liiankin alas. Niinä hetkinä pyysin pohkeilla hevosta eteen ja puolipidätteillä nostin päätä taas vähän ylemmäs. Loppuun saatiinkin pieni hetki letkeän rentoa ravia. Miksihän en aiemmin ole tajunnut treenailla Veronan kanssa puomeilla? Tammakin tuntui tykkäävän hommasta, kun se aina reippaasti lähti suuntaamaan puomeja kohti. Jatkossa voisi myös miettiä, jos nostelisi puomien toiset päät ilmaan, jotta tamma pääsisi kunnolla nostelemaan koipiaan. Sitten kun vielä saisi mentyä noita puomivälejä laukkaa säädellen. Olisi mukava kokeilla, kuinka lyhyeen tai pitkään laukkaan tämän hevosen mahdollisesti saa. Enää siis tarvitsi vain kyetä hallitsemaan oma istunta ja avut, niin eiköhän tämäkin tavoite toteutuisi.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Tympeää turhautumista

Toiseksi viimeinen kerta Virpitalleilla hurahti Herta-tamman kanssa. Pollen lempinimi on aika villisti heitettynä Hertta. Olen mennyt tammalla kerran 45 minuuttia humputtelua työpaikan virkistyspäivässä, mutta en näemmä ole kirjannut sitä kertaa muistiin. Kuvittelin kuitenkin tykänneeni tammasta, ja sen olleen ihan kiva. Tallin sivuilla tästä 8-vuotiaasta torinhevostammasta sanotaan sen verran, että koulupuolella se taitaa helpon A:n ja esteradalla metrin sekä on kiltti ja kaiken tasoisille sopiva. Lisäksi tämä noin 160-senttinen tamma on maastovarma ja innokas hyppääjä.

Tunnin treeninä oli puomikoulua. Ensimmäisenä tehtävänä oli oikeassa kierroksessa tehdä toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta käynnissä, siirtyä sen jälkeen raviin, pyöräyttää pääty-ympyrä, tulla toisen pitkän sivun ravipuomit, vaihtaa käyntiin, tehdä ympyrä ja ottaa homma alusta. Alkuverkassa yritin muistaa sisäpohkeen ja ulko-ohjan, mutta vaikka miten niitä koetin käyttää, jäkitti Hertta pää pystyssä menemään. Sisäpohkeesta sain kyllä tamman menemään sivulle, mutta mitä ilmeisemmin ulkoapuni eivät sitten olleet vastaanottamassa tammaa, vaan se saattoi huoletta luiskahtaa karkuun. Ennen kuin sain mitään kunnon otetta hevoseen, pitikin aloittaa jo ensimmäinen tehtävä.

Avotaivutus meni alussa melkoisen mäntyyn. Sain pollen kaulan kyllä mutkalle, mutta peileistä vahdittuna mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Miksipä olisi, kun en osannut käyttää kumpaakaan pohjetta. Muutaman kierroksen jälkeen sain aina hetkittäin peilien mukaan tammaa suunnilleen avotaivutukseen, mutta siinä ei kyllä ollut tasaista hetkeä tai helppoutta tippaakaan. Melkoista vääntämistä oli. Enkä sitten keksinyt, miten olisin saanut hevosen rentoutumaan ja jatkamaan avoja, kunnes olisin pyytänyt muuta. Opettaja ohjeisti pyöräyttämään voltin tarvittaessa, jos hevonen alkaisi vastustella liikaa. Näitäkin yritin, mutta ei niistä kauhean suurta apua ollut.

Ravipuomit menivät minusta ihan ok, mutta opettajalta sateli kommenttia, että kevensin liian taakse ja jotenkin liian syvälle. En oikein tajunnut, mitä puomeilla haettiin, joten koetin sitten kehitellä jotain kevyempää kevennystä. Tuloksena taisi olla vähän etukenossa könöttänyt kuski. Hertta meni puomeja aluksi vähän hyytyen ja sitten innostuen. Kuten avotaivutuksessa, puuttui tästäkin suorituksesta tasaisuus. Yritin ottaa puolipidätteitä, mutta ne eivät sitten menneet perille. Välillä piti melkoisesti neuvotella tamman kanssa, kumpi vie ja kumpi ei. Enkä vieläkään käsittänyt, mikä avuissani oli niin kerta kaikkisen pielessä.

Suuntaa vaihdettaessa tahkottiin edelleen puomit, mutta toiselle pitkälle sivulle kokeiltiin avotaivutusta ravissa. Tästä ei tarvitsekaan oikeastaan kirjoittaa mitään muuta kuin että ehei, ei, ei sitten yhtään. Tamma kipitti menemään, pidätteeni eivät menneet läpi ja tuloksena oli aika turhautunut kuski ja avotaivutuksesta valovuosien päässä ollut hevonen kaula mutkalla. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, joten sekä tila että opettajan huomioaika tahtoi kutistua. En muista saaneeni ravissa tehtyyn avotaivutukseen mitään apua, joten häselsin sitten miten sattuu. Olisi pitänyt yrittää kasata keskittymisen rippeet ja pyytää apua, mutta olin jo ehtinyt vaihtaa asenteeni tympeän turhautumisen vaihteelle.

Seuraavaksi ravipuomien jälkeen otettiin hevonen takaisin kuulolle hyvällä puolipidätteellä, nostettiin laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Hertalla laukat nousi ihan ok, mutta opettajalta tuli noottia liiasta kiireestä. En siis malttanut valmistella nostoa kunnolla eivätkä puolipidätteeni menneet vieläkään kauhean tehokkaasti läpi. Taisin saada ehkä yhden jokseenkin hallitun noston, mutta kaikki muut kerrat menin sillä hoplaa-meiningillä. Ei hyvä. Laukassa Hertta tahtoi vähän joko luikahtaa ulos tai valua sisälle, joten pohkeilleni olisi ollut hommaa. Harmikseni ne eivät vain innostuneet tehtävänannosta.

Loppuun otettiin vielä ensin askeleen säätöä. Hevonen piti saada mahdollisimmaan lyhyeen raviin, josta sitten nostettiin laukka. Laukassa puolestaan mentiin aluksi normaalisti, kunnes sitäkin piti saada lyhennetyksi. Jo ravissa lyhentäminen tuntui vaikealta enkä oikein osannut saada apujani läpi. Tuloksena oli tietenkin se, että laukassa ei ollut toivoakaan mistään lyhentämisestä. Pari hassua yritystäni johti siihen, että Hertta pudotti raville. Loppuaika menikin vähän kaahottaessa ja onnettomissa hidastusyrityksissä. Tässä vaiheessa olin lyönyt hanskat tiskiin ja nakannut pyyhkeen kehään ja ties mitä muuta, joten ryhdyin vain matkustajaksi. En yksinkertaisesti tajunnut, miten tätä hevosta olisi pitänyt ratsastaa enkä sitten pöljyyksissäni murehtinut asiaa opettajalle ollenkaan.

Hertta jäi sitten tämän tunnin perusteella mysteeriksi. Sain pari hassua pätkää, joissa tamma vähän pyöristyi, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan antanut kunnolla periksi. Pääosan tunnista se meni aika etupainoisena ja muutaman kerran kävi keikahtamassa kuolaimen alla. Valtaosan ajasta se kuitenkin meni pää ylhäällä. Yritin pohkeilla saada etupäätä keveämmäksi, mutta sitten tamma alkoi vain kipittää. Kun taas yritin ottaa pidätteitä, se jäkitti vähän vastaan ja heittäytyi raskaaksi. Ilmeisesti kaivoin jälleen esiin yhden lukuisista ongelmistani: käteni on liian raskas ja pohkeeni armottoman hitaat. Tunnista jäikin sitten melkoisen tympeä fiilis oman itsekurin puutteesta. Ei pitäisi antaa periksi, mutta joskus ei vain jaksa yrittää enempää.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tamma kahdenlaisena

Tällä kertaa Veronan kanssa sain nähdä tamman kahdenlaisena ratsuna. Pyysin ratsastusreissulle mukaan taitavamman kuskin eli blogissakin kuvaajana vilahdelleen Noran. Ajatuksena oli saada hyviä vinkkejä Noralta siihen, miten saisin Veronaa liikkumaan ja kuinka saisin paremman tuntuman tammaan, jotta hetken ajan välähtävät pyöreyshetket eivät katoaisi niin nopeasti.

Ensin edustaa kuski, sitten ratsu.

Pistin Noran ottamaan hevoseen ensin tuntumaa, ja heti alusta ero oli melkoinen omaan menooni nähden. Verona kiemurteli kuulemma aluksi vähän, mutta tosi nopeasti minusta tasottui työskentelemään ja kulki pitkiä pätkiä pyöreänä sekä käynnissä että ravissa. Kommenttina kuskilta tuli, että sisäpohjetta ja ulko-ohjaa käyttämällä hevosen sai toimimaan. Pyysin sitten vielä testaamaan pohkeenväistöä ravissa sekä siirtymiä laukasta raviin. Molemmat sujuivat tältä kaksikolta maasta käsin katsottuna aika muitta mutkitta, joten sain taas sormella osoitella itseäni ja puutteellisia ratsastustaitojani. Oli kuitenkin kivaa seurata, kuinka Verona näytti keskittyvän puuhaansa, ja kuinka helpon näköisesti se liikkui kohtuullisen pyöreänä. Eniten sain keräillä leukaani maasta, kun kuski väläytteli hyvät hetket siirtymisissä laukasta raviin määrätyissä kohdissa. Meillä jarruttelut vaativat vieläkin melkoisen matkan, joten mielessä alkaa kolkutella aiheellinen lähtö istuntakurssille.

Tämän testailun jälkeen kipusin sitten vielä itse kokeilemaan, saisinko nyt tehtyä asioita järkevämmin. Verona tarjoili alussa jälleen kiemurtelua, jolloin aloin miettiä, istunko satulassa tosiaan niin vinkkarassa, että painoavut antavat tällaisia ohjeita tammalle. Noralta tuli noottia siitä, että ulko-ohjani roikkuu välillä löysänä ja etten tahtonut osata hellittää sisäohjasta kunnolla. Oli jännä huomata, että sisäohjasta päästämällä Verona antoi myöten paljon helpommin. Jotenkin tykkään aina kuvitella, että sisäohjassa roikkumalla se hevonen niksauttaa itsensä pyöreäksi. Oikeassa kierroksessa saimme käynnissä ja ravissa muutamia hyviä hetkiä, kun keskityin tosiaan tuohon maagiseen kaksikkoon eli ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Välillä tamma pyöristyikin, kunnes sähläsin taas jotain, ja hieno hetki katosi.

Voi kantapää, minne nouset!

Aikaisemmin olen murehtinut sitä, ettei Verona liiku kunnolla. Noralta tuli kuitenkin kehu siitä, että tamma liikkui itse ihan hyvin. Maasta käsin seuratessa huomasin myös, että tamma askeltaa mukavan pitkästi. Selästä käsin puolestaan taas valittelin, ettei hevonen liiku kunnolla. Muutamia hiippailuhetkiä lukuun ottamatta valvova silmäpari tuumasi hevosen liikkuvan hyvin. Jälleen yksi ongelma: en näemmä osaa tuntea selässä istuessani, liikkuuko hevonen vai hiippaileeko vain. Jarrut olivat aika kivasti mukana, sillä ravista käyntiin päästiin kohtuullisen sutjakasti. Sen sijaan pohjeongelmani korostui vasemmassa kierroksessa, jossa asetusten teko oli jälleen hankalaa. Sisäpohkeeni eli tässä tapauksessa vasen jalka ei halunnut osata mitään, jolloin Verona vähän puski sisään. Käynnissä sain pohjetta vähän töihin, mutta ravissa hyvä ajatus katosi matkasta. Dear ratsastusguru, miten voi treenata vasenta pohjettani niin, että se osaa toimia?

  Hytkyvä pohje ja selittelevä kuski.

Laukassa sitten lähinnä toivoin tasaista menoa. Oma istunta tuntui toimivalta, mutta videolta tarkasteltuna kritisoin heiluvia pohkeitani ja soutavaa ylävartaloani. Näytän myös yhä silti seilaavan tuossa satulassa edestakaisin. Verona kuitenkin laukata päksytti aika tasaiseen tahtiin, mitä nyt annoin sen valua ulkoavut unohtaessani ulos. Muutaman askeleen verran sain ihan aavistuksen verran lyhyempää laukkaa, mutta sitten istuntani taisi taas sanoa hevoselle, että hoplaa ja laukka venyi taas pitkäksi. Vielä kun osaisi käytännössä toteuttaa sen teorian, että oman istunnan hallitsemisella hevonenkin toimii varmasti paljon paremmin.

  Näin soudat hevosella.

Tämän päivän keskeisenä oppina tuli se, että minun täytyy opetella tuntemaan selästä käsin, milloin hevonen tekee asioita pyydetysti ja milloin vain itse kuvittelen asioita. Toisena asiana on opetella käyttämään sitä sisäpohjetta niin, että hevonen ymmärtää sen. Nyt joko en käytä sitä ollenkaan tai sitten hätäisesti vähän pyydän ja sitten ihmettelen, kun mitään ei tapahdu. Kolmantena onkin tuttu asia eli ulko-ohjan tuki. Luulisi, että näissä asioissa petraamalla voisi yhteistyö Veronan kanssa sujua taas vähän paremmin.

Noralle kiitos videoista, kuvasta ja huomioista!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pohkeetonta menoa

Koska tämän viikon muut ratsastelut sujahtivat estehyppelyissä, löi pää tyhjää koulutreenin keksimiseksi Veronaa varten. Lopulta sitten päätin testailla kääntämistä pitäen hevosen mahdollisimman suorana sekä pohkeenväistöjä. Kääntämisiä treenailin käynnissä ja ravissa samalla verrytellen. Käynnissä homma sujui mielestäni aika kivasti. Ainakin selästä käsin näytti ja tuntui, että Verona lähti kääntymään suorana koettamatta luikahtaa vikkelästi pyydettyyn suuntaan. Treeni oli itselle hyödyllinen juuri ulkoapujen käytön treenaamiseksi. Ravissakin saimme mielestäni käännyttyä ihan kivasti ilman kummempia ongelmia.

Pohkeenväistöt tein puolestaan lävistäjää myöten. Käynnissä meno oli kohtalaisen tahmeaa ja vasemmalle väistättäminen kumman hankalaa. Nakkasin sitten jalustimet pois toiveena saada istuntaa tehokkaammin käyttöön samoin kuin pohkeita. Hetkittäin sain Veronaa väistämään ihan ok, mutta edelleen vauhti jäi matkasta. Osaisin kuitenkin hellittää ohjista aina aika ajoin, mihin olin tyytyväinen. Pitäisi valaistua sen suhteen, miten saan hevosen sekä väistämään että kulkemaan edelleen tarmokkaasti. Nyt jommastakummasta on aina tingittävä, ellei hevonen sitten satu olemaan itsekseen reippaasti kulkeva tapaus. Väistöissä ongelmanani on unohtaa kerta toisen jälkeen se toinen pohje, joka ei juuri sillä hetkellä väistätä hevosta. Jos sen saisi toimimaan, voisi se ehkä osaltaan yrittää pitää huolta hevosen liikkumisesta.

Ravissa väistöhomma meni melkoisesti pieleen. Jostain syystä pohkeeni lakkasivat tarkoittamasta liki mitään, jolloin Verona vain humputteli väistöyrityksistäni piittaamatta. Ihmettelin menoa tovin ja yritin ratkoa sitä ottamalla hevosta lyhyempään raviin. Tällä sain muutamia onnistuneita askelia, mutta melkoisesti pohkeella sai pyydellä ennen kuin sain reaktiota. Olin vähän ihmeissäni, sillä yleensä olen muutaman kokeilun jälkeen alkanut saada pohkeita edes auttavasti käytettyä, mutta nyt mentiin monet pätkät miten sattuu. Ilmeisesti osasyynä epäonnistumiseen oli se, että jäin säätämään ohjien kanssa kaikkea turhaa. Roikuin myös hävettävän paljon sisäohjassa, kun oikeasti olisi pitänyt ottaa käyttöön ulko-ohjan ja sisäpohjan yhteistyö. Nakkasin jalustimet muutamia kertoja jalasta, jolloin sain vähän parempia hetkiä. Ilmeisesti istuntanikin oli sitten päin prinkkalaa jalustimien kanssa.

Laukassa pyörittelin ympyröitä ja testailin siirtymiä raviin aina keskihalkaisijalla. Laukat molempiin suuntiin nousivat alussa vähän laiskasti, mutta niitä seuranneet nostot olivat ihan ok. Yritin keskittyä ajattelemaan hitaampaa laukkaa puolta ympyrää ennen yritystä siirtyä raviin. Kun sain itseni kasaan, siirtyi Verona raviin ilman kummempaa neuvottelua. Liian hätäiset yritykset johtivat siihen, että tamma laukkasi ja minä yritin vihjata sille ajatusta siirtymisestä raviin. Laukat ravien jälkeen nousivat mukavasti ilman kaahotusta. Laukan paras anti oli se, että jostain syystä istuin siellä tällä kertaa vähän paremmin. Nyt ei tuntunut, että huilaisin laukan tahdissa edestakaisin, vaan istunta oli mukavan tasaisesti paikallaan. Jotain hyvää siis.

Loppuraveissa ja -käynneissä pyörittelin vielä ympyröitä asetellen. Koetin saada Veronaa pyöristymään, mutta hyvät hetket jäivät vähän lyhyiksi. Muutamia kertoja tamma myös meni kuolaimen allekin enkä oikein tajunnut, millä avuilla olisin saanut hyvän ja pysyvän pyöreyden. Ilmeisesti ulko-ohjan tuki ei vieläkään ole hyppysissäni, jolloin hevonen ei osaa rentoutua epätasaisten ohjasotteiden takia. Lisää treeniä siis tähänkin. Mahtaakohan tämä treenilista koskaan muuten lyhentyä?

perjantai 9. syyskuuta 2011

Uusintayritys, joka kannatti

Koska eilinen estevalmennus Peran kanssa meni pääosin mönkään, toivoin opettajalta uusintayritystä perjantain normaalitunnille, jossa myös oli esteitä. Pera oli jo aiemmalla tunnilla ja näytti kulkevan ihan normaalisti ilman tuijotteluita. Tämä helpotti vähän jännitystäni ja päätin, että tällä kertaa yritän parhaani, jotta ratsastan enkä lipsahda aina kyytiläiseksi.

Alkuverkassa ravaillessa ja laukassa Pera yritti vähän katsella niitä tuttuja tavaroita kentän laidoilla. Oli siis helppo tajuta, etten ollut vakuutteluistani huolimatta täysin rento. Sinnikkäästi kuitenkin tuijottelin itse aina aivan muualle kuin mitä Pera tuijotteli. Tämä auttoi eikä polle ottanut tuijottelua yhtään niin tosissaan kuin eilen. Sain kuitenkin koputella aina sisäpohkeella, ettei polle yrittäisi kaartaa oman mielensä mukaan tuijottelukohtien kohdalla. Yhtään säpsähdystä ei kuitenkaan saatu, ja pieni jännityksenikin hälveni kohtalaisen vikkelästi. Verkassa ylittelimme taas puomeja, ja ne sujuivat ihan hyvin. Muutamia kertoja tosin unohdin ulkopuolen avut, jolloin valuimme vähän puomin keskikohdasta pois. Muutoin Pera oli kuitenkin hyvin ohjattavissa ja puomit ylittyivät kohtalaisen tasaisesti.

Muutamien hyppyjen jälkeen siirryimme sitten rataan, joka oli viimeisen kavaletin sijoitusta lukuun ottamatta samanlainen kuin eilen. Esteet eivät toki olleet yhtä ahtaasti kuin mitä ratapiirrokseni antaa ymmärtää, mutta olen edelleen hyvin lahjaton radan mallintamisessa. Pienissä hyppytehtävissä ei tällä kertaa ollut sen kummempaa ongelmaa. Sain Peran hyvin esteelle, ja se jatkoi myös aika kivasti suoraan yrittämättä niin kovasti kurvata omille teilleen. Yhtenä tehtävänä oli hypätä kaksi suoralla ollutta estettä ja ensin pysäyttää, sitten siirtää käyntiin ja lopulta käyttää ravissa laukanvaihton ajan ja jatkaa siitä hallitusti suoraan. Pera oli mukava näissä treeneissä, ja onnistuimme niissä aika kivasti. Polle kyllä yritti ehdotella aina kaartamista oikealle, mutta ihmeen hyvin sain kerrottua, että nyt ei mennä sinne.



Rata oli siis tuttu valmennuksesta. Ykköseste oli trippeli, siitä laukkailtiin rauhassa kavalettipystylle eli kakkoselle. Laukka vasemmaksi ja siitä sitten pystykolmoselle ja nelosokserille. Sen jälkeen pitikin jo tiukasti katsella viitoskavalettia, jotta kohtuullisen nopea kaartaminen onnistuisi sille. Ensimmäisellä kierroksella maksimikorkeus oli 60 cm, toisella kierroksella pari estettä oli 75 cm.

Ensimmäinen kierros meni mukavan tasaisesti. Keskityin kerrankin kunnolla ja päätin korjata valmennuksessa tehdyt mokat. Ykkönen ylittyi hyvin, kakkonen myös, vaikka laukka jäi vaihtumatta. Vaihdoin ravin kautta ja jatkoin kolmoselle. Olin tarkkana vasemman puolen kanssa, ettei Pera yrittäisi taas karata sieltä. Ongelmaa ei tullut ja laukkasimme neloselle tasaisella neljällä askeella. Laukka vaihtui ja saatoimme kaartaa ihan nätisti kavaletille. Kaikin puolin kiva rata.

Koska ensimmäinen kierros onnistui, palkitsi opettaja korottamalla trippelin ja okserin korkeimmat puomit 75 senttiin ja kolmospystyn 70 senttiin. Pera vaikutti tässä vaiheessa jo varsin mukavalta, joten ainakin kuvittelen laukanneeni vähän eilistä nynnylaukkaa paremmin. Ratatempoa ei tosin vieläkään ollut, mutta kuitenkin vähän sujuvampaa. Kuva paljastaa, kuinka johtamiseni ovat kaukana huomaamattomasta.

Ykkös- ja kakkosesteet ylittyivät hyvin, joskin kakkosella laukka jäi vaihtumatta. Sain kuitenkin vaihdon tehtyä kaarteen avulla, joten jatkoimme sitten kolmosen ja nelosen yli helposti. Nyt Pera kuitenkin nelosen jälkeen vaihtoi vain etupään, joten menimme sitten ristilaukkaa kavaletille. Ei sujuvaa, mutta yli mentiin. Harmitti oma moka siinä, etten keskittynyt pyytämään takapäätä vaihtamaan, kun kaarteen ratsastaminen vei huomion. Jos olisin päässyt nelosen jälkeen paremmin laukkaamaan, olisi takapääkin todennäköisesti vaihtanut helposti. Mutta olin radassa tyytyväinen, kun hyppypaikat olivat molemmille aika selvät eikä esteille mutkiteltu.

Tämä uusintayritys kannatti ottaa. Nyt Peran kanssa hyppäämisestä jäi hyvä mieli, ja pienet pelot väistyivät taas vähän syrjemmäs. Plussaa siitä, että keskityin ja uskalsin ratsastaa miettimättä, kieltääkö hevonen tai ohittaako se esteen. Olin myös iloinen siitä, etten tänään jäänyt hypyissä niin kuin viimeksi. Tällä kertaa tunsin paremmin, mistä kohtaa hevonen oli lähdössä hyppyyn. Ja pakko myöntää, että olihan se kiva taas huomata, ettei se estekorkeus arveluttanut, kun muisti ratsastaa ne välit kunnolla. Vielä kun saisin hankittua sen ratatempon takaisin ja saisin ratsastettua pohkeet vielä käännöksiä ajatellen paremmin läpi, niin siinä olisi jo hyvä paketti kisoja ajatellen.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!

torstai 8. syyskuuta 2011

Nynnyn ja säikkykavion seikkailut

Ei mennyt tänään estevalmennuksessa niin kuin ratsastuksen oppikirjoissa. Tai kyllä minun ja Peran meno sieltä opuksesta löytyi, joskin älä tee näin -kohdasta. Ratsukoita oli lisäkseni vain kaksi, mikä oli toki ilahduttavaa. Alkuverkoissa opettaja halusi hevosten kulkevan aktiivisesti, mutta rennosti. Pera oli tuttuun tapaan laiska, mutta keksi viihdyttää itseään kyttäilemällä muun muassa ihmisiä, hevosia ja maassa olleita renkaita. Perahan ei tällaisia hirviöitä ole koskaan eläissään nähnyt, joten se otti siitä hommasta kaiken jännyyden irti. Yritäpä siinä sitten olla rauhassa, kun ravaillessa ja laukassa polle joko ottaa pari karkuaskelta tai sitten kaula mutkalla kauhistelee jotain kohtaa puskien sitä karkuun. Olin ihmeissäni, sillä onhan Pera ennenkin asioita kyttäillyt, mutta nyt se tuntui vievän homman ihan uuteen ulottuvuuteen.

Alkuverkassa ravailtiin myös puomeja tavoitteena mennä niistä tasaisesti yli. Homma meni ihan kohtuullisesti, mutta reippautta olisi saanut olla lisää. Laukassa opettaja pisti meidät kokeilemaan vaihtoja samojen puomien avulla. Jos en nyt väärin muista, niin oiken laukan vaihtaminen vasemmaksi onnistui paremmin kuin päinvastainen. Muutamat kerrat keskityin vain johtamaan, jolloin laukka saattoi vaihtua, mutta samalla Pera kurvasi tiukasti johdettuun suuntaan. Sisäpohkeeni oli siis jäänyt matkasta. Ristilaukkapätkiä mahtui taas tällekin kertaa, mutta pari kertaa taisin saada laukan kaarteen avulla muuttumaan myötäiseksi.



Rata aloitettiin oikeassa laukassa suuntaamalla okserille. Sen jälkeen hypättiin kahdesta kavaletista koottu pysty laukka ja kolmosesteelle eli pystylle tultiin siten vasemmassa laukassa ja neljäntenä olleella okserilla vaihdettiin taas laukkaa suunnaten vielä viidentenä olleelle kavaletille. Tunnilla oli treenailtu hyvän tien valitsemista ja ennen kaikkea esteelle ja sen jälkeen suorana ratsastamista. Radan korkein este oli 75 senttiä.

Meillä oli Peran kanssa koko tunnin ajan ollut vähän jänniä hetkiä hevosen säikkyessä, ja tyydyin sitten köröttelemään nynnylaukkaa. Olin sen verran itse jännittynyt, etten opettajan neuvoista huolimatta saanut rauhoitettua Peraa. Enemmän ehkä lietsoin sitä, kun istuin kyydissä jännittyneenä. Esteiden ollessa edessä Pera kyllä keskittyi kohtalaisesti, mutta kuten on todettua, esteillä yleensä haastavampaa on se välien ratsastaminen oikein. Aiemmissa harjoituksissa suoraan tulemisissa mokailimme aluksi, sillä keskityin johtamaan niin paljon, että Pera luikahti vikkelästi aina johtamisen suuntaan. Opettaja käskikin unohtaa laukanvaihtoyrityksen ja keskittymään reittiin. Tätä neuvoa totellessa saimme vähän parempia reittejä, ja laukkakin vaihtui yleensä viimeistään kaarteessa. Hypyissä ei varsinaisesti ollut ennen rataa ongelmia. Muutaman kerran tosin arvioin hevosen lähtemisen hyppyyn väärin ja jäin matkasta, mutta pääosin meni ihan ok.


Radan ratsastimme kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella trippelille tuli töksähtävä minihyppy, mutta sentään kavalettipysty meni hyvin. Laukkakin taisi jäädä vaihtumatta ja mahdoin survoa jonkinlaisen laukanvaihtoyritelmän siihen, mukaan mahtui toki ristilaukkaa. Kolmosella taisin lakata tekemästä yhtään mitään oikein, jolloin Pera luikahti vissiin ainakin neljästi vasemmalta esteen ohi. Ensimmäisestä ohituksesta korotin jännitystilani moninkertaiseksi ja pari kertaa taisin itse ohjata hevosen väistämään esteen. Otin sen sitten mieluummin kuin mahdollisen stopin esteelle. Mahtuipa samalle esteelle myös sellainen näytös, että Pera hyppäsikin minivauhdista esteen, jolloin jäin matkasta ja jouduin kääntämään pois ennen nelosta. Lopulta pääsimme jotenkuten sekä kolmosen että nelosen yli ja matka saattoi jatkua viimeiselle esteelle. Onneksi se oli kavaletti, joten sen yli päästiin ihan ok.

Opettajalta tuli noottia siitä, etten yrittänyt välissä ratsastaa ollenkaan, vaan annoin hevosen tehdä mitä se halusi. Erittäin aiheellinen huomautus, mutta oma jännittäminen vei kyvyn tehdä mitään. Todennäköisesti Pera olisi alkanut toimia, kun olisin vain tomerasti sille kertonut, että nyt polle keskityt ja hyppäät nämä esteet tutulla, hyvällä tyylilläsi. Mutta ehei, nynnyminä keskittyi pelkäämään ja jännittämään, josta tämä säikkykavio sai lisävirtaa. Toisella kierroksella yritin sitten jo vähän ratsastaa. Opettaja komensi ottamaan laukanvaihdot ravin kautta, jotta voisin aina hetken ottaa rauhallisemmin hevosen kanssa. Pera tosin oli näistä vähän eri mieltä, sillä sitä piti jarruttaa melkoisesti, että se suostui siirtymään raviin. Nyt rata kuitenkin meni muuten hyvin, mutta keskittymiskyky loppui viimeiselle esteelle, jossa arvelin hevosen lähtevän hyppyyn kaukaa, mutta se ottikin vielä askeleen. Sukeltelin sitten hyvin tyylittömästi matkassa kavaletin yli.


Että sellainen kerta. Tunnin jälkeen päällimmäisenä tunteena oli melkoinen harmitus ja ärsyyntyminen omaan nynnyilyyn. Harmitusta aiheutti se, että nyt jo toista kertaa meno Peran kanssa ei ollut niin sujuvaa kuin valmennuksen parilla ensimmäisellä kerralla. En oikein tajua, mitä tässä välissä on päässyt tapahtumaan. Ilmeisesti jännityn hevosen ensimmäisestä tempusta jo sen verran, etten osaa enää rentoutua. Hevonen puolestaan huomaa tämän ja jatkaa hölmöilyään. Tuloksena on sitten ratsukko, josta sekä hevonen että kuski jännäävät ja säikkyvät asioita. Kun tähän vielä yhdistää tavoitteen päästä esteiden yli, on melkoinen soppa valmis.

Videoista kiitos Noralle!